lailla koko euroopassa,olemassa oleva toiminta vesittää eu.n asettamia pakotteita venäjää kohtaan.Voiko tästä asiasta tehdä eu.lle lakialoitteen johonkin?
Mielestäni vasemmistopuolue toiminta pitää kieltää
Anonyymi
4053
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kannatettava ehdotus mutta kiirellisempi kiellettävä on kannabis-vihreät.
Keski-Euroopassa vihreät ajavat lasten hyväksikäytön laillistamista.
Suomessa Kokoomus jo käyttää lapsia hyväksi.
Zyssen tallissa oli jo 1990 luvulla alaikäisiä tyttöjä tarjolla.
Molemmat puolueet kiellettävä.
Voi tietenkin tehdä lakialoitteen. Tänne ne tehdään, Suomi24:lle. Kerran kuussa kokoontuva teistä kirjoitustaidottomista öyhöistä koostuva komitea valitsee parhaat jatkoon, kännissä tietenkin. Kerran vuodessa parhaat lähtevät eteenpäin.
Vasemmistolaiset voitaisiin panna leireihin ja heidän kansalaisoikeutensa voitaisiin peruuttaa.
Tee ehdotus sinne EU parlamenttiin sille Modiikille
Näin varmasti tehtäisiinkin, jos tapahtuisi sellainen ihme, että Persut pääsisi jonakin päivänä päättämään maamme asioista.
Vasureiden pahin vastustaja on kokoomus, ei persut - idiootti.
Vasemmisto tähtää kansallisvaltioiden lopettamiseen. Jo tämä olisi syy kieltää niiden toiminta.
Kuvitelkaa. Ei olisi enää valtioita nimeltään Suomi tai Ruotsi.
Ja sitten voitte esittää vasta-argumentit mikä estäisi tämän kehityksen. Minä en näe sellaista asiaa.
Tosin monet vasurit sanoo suoraan että liittovaltio olisi paras.
Voidaanko tätä verrata maanpetokselliseen toimintaan? Sotien aikana jos joku toimi vieraan vallan hyväksi, hänet laitettiin suoraan vankilaan kulkematta lähtöruutuun kautta. Nyt silitetään päätä.
Laitapa linkki ja kerro ihan tosiaan vaikka nimin, monetko vasurit kannattaa liittovaltiota.
Tästäkö sitä taas aletaan valmistautua vaaleihin. Persujen tupailloissa lietsotaan vähä-älyisiä persuja jatkamaan johdon keksimiä valheita kaikkialle, niin toreille kuin saiteillekin.
Eikös tuo Kokoomus ole EU puolue.
Tutki sydäntäsi. Se on linkki.
Se sekä kepulit ovat vasureita nykyään. Mikään ei erota niitä varsinaisista vasureista.
Samaa mieltä.
SKDL se olla pitää.
Ovela Tiltu. Vasemmistopuolue ja Vihreät edustavat nykyisin sellaisia asioita, jotka ovat nyky-venäjällä kiellettyjä, joten toki ne pitäisi kieltää...
Vaikka ryssän hyökkäyksen tuomitsen jyrkästi ja kannatan natoa, ryssässä on hyviäkin asioita. Siellä on terveemmät sukupuoliarvot ja roolit kuin täällä mädättyneessä lännessä. Juuri tämän takia vihervassut natoa näennäisesti kannattaa, että heidän mädätyksensä saattaisi luhistua jos ryssä nielee Suomen.
Ja siinä menee unelma kommunistisesta eurostoliitosta myttyyn. Toki ryssä on itsekin jonkinlainen sekoitus kommunismia ja ehkä natsismiakin jossain määrin.
Saat olla ihan mitä mieltä haluat, mutta sinun toiveesi ei toteudu ikinä. Mietipä miksi joka maassa persujen tyylisten populistipuolueiden kannatus romahtaa. No, siksi että ne ajavat vain valheita levittäen agendaansa ja vain pienen ryhmän etuja.
"Tyhmä kuin persu", kyllä se pitää paikkansa, totta tosiaan.
Punainen aate on perustunut valheeseen jo sata vuotta. Mieti sitä. Neukku ja vielä kerran neukku.
Punainen aate on tappanut sata miljoonaa ihmistä. Mieti sitä.
Kukaan humaani ihminen ei voi kannattaa tuollaista hirmuaatetta, kuten ei myöskään natsismia.
Nykyään on kuitenkin niin että tälläiset tekohumanistit ovat yleensä punikkeja. Mutta ne ovatkin tekohumanisteja.
Korjaan, tällaiset.
Joka kolmea hirmusysteemiä joista yksi on niinsanottu rauhanuskonto, kannattaa, hän on Savoksi sanottuna tuohpersiin humaani. Eli joka vasemmistolaisuutta eli kommunismia, natsismia, erästä vihervassujen tykkäämää uskontoa kannattaa tai hyväksyy ne, hänestä humaanius on kaukana.
Sen ns. rauhanuskonnon lasketaan tappaneen ihmisiä enemmän kuin kommut ja natsit yhteensä.
"Mielestäni vasemmistopuolue toiminta pitää kieltää"
Persudemokratiaa aidoimmillaan.
Minä olen vasuri ja suosittelen kaikille. Palkka yli 5k/kk.
Minä kannatan liittovaltiota. Liittoutuminen ja verkostuminen niinkyin nato on välttömätöntä nykyaikana.
Norjan malli on paras. Se takaa pienyritysten kasvun. Niillä maa saataisiin nousuun. Nato siinä sivussa. Kommunistinen eu on vain kapula rattaissa työllisyydelle.
Sananvapauden riisto jolloin kaikkien pitää olla samaa mieltä asioista. Kansallisvaltiot lakkautetaan. Sitä johtaa hyväveli-tyyliin valittu pieni joukko (polibyroo). Koko eliitti nauttii syytesuojaa. Eu haluaa sosialisoida metsät ja myös yksityisomaisuutta. Kommunisnissa ei näet saa omistaa enemmän kuin toinen. Perinteiset kristilliset arvot romutetaan ja tilalle ovat jo tulleet kulttuurimarxilaiset mädätysarvot. Sensijaan eräs uskonto saa tehdä mitä huvittaa missä vaikuttaakaan.
Gorbatshov sanoo että eu on samanlainen systeemi kuin oli neukku ja että se tulee kokemaan samanlaisen lopun kuin koki edeltäjänsä.
En tiedä miksi kannatat kommunismia.
Natoa kannatan minäkin. Mutta Suomi voi verkostoitua minkä kanssa tahansa jos tahtoa on. On paska väite että Suomi eristäytyy ellei kuulu kommunismiin. Onko Norja ja Sveitsi eristäytyneet muusta maailmasta? Ne ovat kansainvälisempiä maita kuin Suomi koskaan tulee olemaan.
Samalla kertaa voitaisiin myös kieltää vihreitten puolue niin saataisin kaksi paskapuoluetta pois samalla kertaa.🤑
Minusta populistien ja muiden äärioikeistolaisten toimita pitää kieltää maailmasta.
Opettele ensin kirjoittamaan, niin sinut voitaisiin ottaa vakavasti jos juttujesi tasokin vielä nousisi sivistyneen maailman tasoille.
Todellisuudessa suurin kanto kaskessa ovat oikeistopopulistit kuten Orban joka tekee raiskatuista lapsista ja tapetuista siviileistä piittaamatta "hyviä kaasudiilejä" Putinin kanssa.