Onko tiheä pusikko pohjimmiltaan keinotekoinen?

"Joissain kohdissa teiden laidoilla missä oli ehkä 20 tai 40 vuotta sitten avoin maa, on nyt äärimmäisen tiheä pusikko. Onko tiheimmät pusikot pohjimmiltaan ihmisen toiminnan seurausta? "

Todennäköisesti ei ole ihmisen toiminnan seuraus. Toki jos ihminen on erikseen viljellyt lähialueelle kyseistä kasvia niin sen voisi kai luokitella ihmisen toiminnan seuraukseksi.
Pääsääntöisesti luonto pyrkii leviämään sinne missä se pärjää. Tilasta on aina pulaa ja kilpailu on kovaa.

Tästä syystä vieraskasveja vastaan pyritään kamppailemaan, etteivät ne vie tilaa kotoperäisiltä.

Tšernobylin ydinvoimalan alue on hyvä esimerkki siitä kuinka luonto pyrkii käyttämään hyödyksi heti tilaisuuden uudesta alueesta.

"Jos maa "nollautuu" metsäpalon takia, tuleva metsä on harvempi?"

Itse asiassa se palanut maakerros on hyvin ravinnepitoista. Eli ei tule ainakaan harvempaa. Kulotus on hyvä esimerkki tästä ilmiöstä.

"Keskellä metsää on harvemmin niitä tiheimpiä pusikoita."

Tähän voi olla monia syitä, mutta oleellisin taitaa olla se, että puut varjostavat liikaa. Siellä on myös kamppailu ravinnosta huomattavasti pahempaa.


Loppuihin en tiedä mitä sanoa. Itse en välitä tiheitä pusikoista muuten kuin näkö- ja/tai äänieristyksenä.

Jos tarkoitat voiko avoimen maan viheröitymistä nähdä satelittikuvissa, niin kyllä voi. Näitä myös seurataan sateliiteilla. Kuten päinvastaista ilmiötä.

Minusta tämä oli ihan ok paikka.

Metsäpalot ja ankarat myrskyt tekee myös luonnonmetsiin näitä tiheistä pusikoita nousseita metsiä, eli ei se mikään ihmisen keksimää metsän uudistumista ole.
Pusikot, jos ne jää luonnontilaan, harvenevat hitaasti kun osa riu'uttuneista taimista kuolee pystyyn elintilataistelussa.
150 vuoden päästä myös retkeiljät pääsisivät ihastelemaan tätä luonnonmetsää kun rytö olisi harventunut kulkukelpoiseksi lahopuista, tuulenkaadoista.

Sitä kai kutsutaan vesakoitumiseksi. Suomen olosuhteissa aukeat paikat ovat joko puille mahdottomia elää, kuten suot, tai sitten"keinotekoisia" ihmisen, suuren kasvissyöjän tai metsäpalon tekemiä.

Biologi voisi vastata kysymykseen, riittääkö Suomessa luonnonniityn auki pitämiseen tai jopa muodostamiseen hirvi. Joskus oli jossain juttua, että vanhat niityt olisivat jopa mammuttien aikoinaan ylläpitämiä metsäpalon tekemän esityön jäljiltä ja että hirvet olisivat ainakin nykykannallaan liian heppoisia ylläpitämään niittyä auki ainakaan kovin pitkään.

Historiallisesti Suomen niittyjä ovat (ihmisen lisäksi tietysti) pitäneet auki lehmät, hevoset ja lampaat, mutta monet niityt ovat sittemmin kadonneet iäksi.

Luonto kasvattaa tien reunaan, sähkö- ja rajalinjojen reunoille ja vastaaviin paikkoihin ns. reunavyöhykkeen, joka on tiheämpää ”pusikkoa” kuin takana oleva metsä mm. valoisuusolosuhteista johtuen.

Maisemasuunnittelijat jäljittelevät tätä luonnon kehitystä suunnittelemalla uusien oleskeluniittyjen ja nurmikkokenttien laitoihin ”reunavyöhykkeen” koristepensaista ja matalammista puista, jotta avoimen tilan ja metsikön raja ei näyttäisi pitkään epäluonnolliselta ja koska siihen ajan kuluessa itsestäänkin sellainen kasvaisi.