Ei ole pienintäkään mahdollisuutta selviytyä alalla, jossa päättäjät sallivat ammattirikollisuuden ja veronkierron.
Kela on hinnoitellut ajot siten että vain rikoksia tehden voi ajaa. Samoin ovat tehneet kunnat ja kaupungit.
Alustataloudet eli taksien välitysyhtiöt siirtävät tulot suoraan veroparatiiseihin
Yleisessä tiedossa on, että lakeja rikotaan jatkuvasti palkkauksessa ja työajoissa, sekä vakuutukset ja lakisääteiset velvoitteet jätetään maksamatta. Uusi yhtiö jatkaa samaa toimintaa vuoden välein, kun vanha on mennyt ulosottoon.
Tämä on demarien ja keskustalaisten tahto. Viljellä laittomuuksia.
Taksiyrittäjän tie on tuhoon tuomittu
44
1186
Vastaukset
- Anonyymi
Puhut asiaa veliseni. Sitten nämä toiset viranomaiset taas puuttuvat ajamiseen ja pysäköintiin. Antaisivat ihmisten tehdä työnsä rauhassa!
Haluan ettei minua kytätä mutta kilpailijoita saisi valvoa.- Anonyymi
Sipilä ja Bernerin
Katainen ja Vanhanen
Kepu pettää aina
Taksit ovat aina olleet keskutalaisa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä ja Bernerin
Katainen ja Vanhanen
Kepu pettää aina
Taksit ovat aina olleet keskutalaisaKepu on tyypillinen vasemmistopuolue, jonka jäsenet loisivat tukien varassa. Maanviljelijät ovat pahimpia loiseläjiä ja tukipummeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä ja Bernerin
Katainen ja Vanhanen
Kepu pettää aina
Taksit ovat aina olleet keskutalaisaVoi olla, että taksit ovat aina olleet keskustalaisia.
Taksikuskit kumminkin enempi persuja. Ainaskin siihen asti, kun Iivisniemen paksu poika pyörsi lupauksensa taksikansalle. Tosin saihan hän siitä edestä jatkaa täysistuntojaan virka-Audin takapenkillä. Eli ei huono diili Timon kannalta.
Saattaa olla, että pohjoisessa taksikuskeissa paljon lestoja? - Anonyymi
Miten ennen hyvään aikaan taksikuskit oli varakasta porukkaa. Ihan oikeesti. Nyt on vitun tyhmiä ihmisiä eduskunnassa eivät ym,ärrä mitään käytännön asioita. Sotekin meni päin persettä. Mitähän seuraavaksi keksivät.
- Anonyymi
Haluan noudattaa lakia niiltä osin kun se on minulle eduksi jukolauta.
- Anonyymi
Lain pitäisi olla kansalaisten puolella, eikä heitä vastaan. Julkinen sektori on hyökännyt vasemmistohallituksen tuella taksialan työväestöä vastaan. He haluavat yrittäjien ja kuljettajien sekä heidän lasten kärsivän vilusta ja nälästä, vain saadakseen orjatyövoimaa hallinnolle. Röyhkeä ja ahne poliitikkojen ja virkailijoiden armeija nauttii ökyelämästään ja sortaa työtä tekevää väestöä syventäen luokkayhteiskuntaa.

Höpö höpö,.
- Anonyymi
Kelahan ei ole hinnoitellut mitään, vaan ääliöt ovat tehneet tarjouksen 20 v. vanhoilla hinnoilla.
En aja ainuttakaan kyytiä näillä hinnoilla.
Saa mamut hoitaa keskenään.- Anonyymi
Kela on pyytänyt tarjouksen vasemmistohallituksen määräämillä maksimihinnoilla, jotka löytyvät täältä
https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210405
Välitysyhtiöt ovat tarjonneet ajoja alle valtioneuvoston määräämien hintojen. Kela on tiennyt sopimuksia tehdessään, että autoilijoilla ei ole mahdollisuutta noudattaa lakeja, vaan on toimittava rikollisesti. Kelassa on satoja alan asiantuntijoita.
Välitysyhtiöitä ei haittaa autoilijoiden pakkorikollisuus eli se ettei palkkiot riitä kulujen jälkeen verojen ja lakisääteisten maksujen hoitamiseen, eikä kuljettajille pystytä maksamaan palkkoja.
Se ei kiinnosta kilpailutuksien voittajia, heillähän ei ole yhtään autoa. He ovat vain välistävetäjiä eli alustayhtiöitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela on pyytänyt tarjouksen vasemmistohallituksen määräämillä maksimihinnoilla, jotka löytyvät täältä
https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210405
Välitysyhtiöt ovat tarjonneet ajoja alle valtioneuvoston määräämien hintojen. Kela on tiennyt sopimuksia tehdessään, että autoilijoilla ei ole mahdollisuutta noudattaa lakeja, vaan on toimittava rikollisesti. Kelassa on satoja alan asiantuntijoita.
Välitysyhtiöitä ei haittaa autoilijoiden pakkorikollisuus eli se ettei palkkiot riitä kulujen jälkeen verojen ja lakisääteisten maksujen hoitamiseen, eikä kuljettajille pystytä maksamaan palkkoja.
Se ei kiinnosta kilpailutuksien voittajia, heillähän ei ole yhtään autoa. He ovat vain välistävetäjiä eli alustayhtiöitä.Eli Kelan pitäisi ymmärtää taksien kulurakenne paremmin kuin perinteisten taksiyritysten joilla on dataa saatavilla kymmenien vuosien ajalta? Tottakai syy on Kelan eikä kouluttamattomien taksareiden jotka ovat tottuneet laskuttaa maksimitaksaa sääntelyn suojissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Kelan pitäisi ymmärtää taksien kulurakenne paremmin kuin perinteisten taksiyritysten joilla on dataa saatavilla kymmenien vuosien ajalta? Tottakai syy on Kelan eikä kouluttamattomien taksareiden jotka ovat tottuneet laskuttaa maksimitaksaa sääntelyn suojissa.
Kela on kerännyt kaiken kelakyytien datan itselleen koko maan alueelta ja kerää edelleen joka päivä. Missään muualla ei ole yhtä tarkkaa tietoa ajoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela on pyytänyt tarjouksen vasemmistohallituksen määräämillä maksimihinnoilla, jotka löytyvät täältä
https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210405
Välitysyhtiöt ovat tarjonneet ajoja alle valtioneuvoston määräämien hintojen. Kela on tiennyt sopimuksia tehdessään, että autoilijoilla ei ole mahdollisuutta noudattaa lakeja, vaan on toimittava rikollisesti. Kelassa on satoja alan asiantuntijoita.
Välitysyhtiöitä ei haittaa autoilijoiden pakkorikollisuus eli se ettei palkkiot riitä kulujen jälkeen verojen ja lakisääteisten maksujen hoitamiseen, eikä kuljettajille pystytä maksamaan palkkoja.
Se ei kiinnosta kilpailutuksien voittajia, heillähän ei ole yhtään autoa. He ovat vain välistävetäjiä eli alustayhtiöitä.tää oli sitä digiloikkaa ja normippurkutalkoota
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tää oli sitä digiloikkaa ja normippurkutalkoota
Koko kansaa on kusetettu levittämällä väärää tietoa vapaasta hinnoittelusta. Vain vasemmistojohto kykenee tuollaiseen "venäjämeininkiin".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela on pyytänyt tarjouksen vasemmistohallituksen määräämillä maksimihinnoilla, jotka löytyvät täältä
https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210405
Välitysyhtiöt ovat tarjonneet ajoja alle valtioneuvoston määräämien hintojen. Kela on tiennyt sopimuksia tehdessään, että autoilijoilla ei ole mahdollisuutta noudattaa lakeja, vaan on toimittava rikollisesti. Kelassa on satoja alan asiantuntijoita.
Välitysyhtiöitä ei haittaa autoilijoiden pakkorikollisuus eli se ettei palkkiot riitä kulujen jälkeen verojen ja lakisääteisten maksujen hoitamiseen, eikä kuljettajille pystytä maksamaan palkkoja.
Se ei kiinnosta kilpailutuksien voittajia, heillähän ei ole yhtään autoa. He ovat vain välistävetäjiä eli alustayhtiöitä.Nämä Kelan hinnat on ihan ok, mutta jos /kunTaksi Helsinki myöntää Kelalle yli 30% alennuksen hinnoista ja ottaa vielä muutaman prosentin itse välistä, niin hinnat menee täysin järjettömiksi. Miksi näillä Kelan hinnoilla ei voisi ajaa? Niillä myös taksiyrittäjä eläisi.
- Anonyymi
Kyllä Kela virheen teki kun tarjoukset pyydettiin lääneittäin ja sallittiin tarjoajoajia jotka ei omista yhtään autoa. Näin se vaan on, yksittäiset vaikka kuntakohtaisia tarjouksia sallita. Suomessa on erilaisia paikkoja Helsinki ja muu maaseutu, välimatkat julmat hukkaa tulee. Kelalla ei elä kuin omaa autoa ajava, sekin heikosti. Ongelmat vaan pitää päättäjien tunnustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä Kelan hinnat on ihan ok, mutta jos /kunTaksi Helsinki myöntää Kelalle yli 30% alennuksen hinnoista ja ottaa vielä muutaman prosentin itse välistä, niin hinnat menee täysin järjettömiksi. Miksi näillä Kelan hinnoilla ei voisi ajaa? Niillä myös taksiyrittäjä eläisi.
Niillä ei ajeta, koska välitysyhtiöt ovat tarjonneet halvemman hinnan. Taksi Helsingillä ei ole yhtään autoa, joten ei heitä kiinnosta vaikka taksit ajavat tappiolla.
- Anonyymi
Niinpä, aina syy on demarien.
- Anonyymi
” Kela on hinnoitellut ajot siten että vain rikoksia tehden voi ajaa. Samoin ovat tehneet kunnat ja kaupungit.”
Edellämainitut tahot kilpailuttaa ajot. Kilpailutuksiin osallistuvat määrittävät sen hintatason. Eli jos sinä niitä kyytejä ajat niin olet hyväksynyt sen hintatason. Ottaen huomioon että vanhat, perinteiset yhtiöt hoitavat Kelan ajot Uudellamaalla, niin onko tosiaan sillä tavalla että alan kokeneimmat yritykset eivät ymmärrä alan kulurakennetta ja nyt itketään kun paskat on housuissa? Toki eihän taksit näköjään osaa prosenttilaskujakaan.- Anonyymi
Kuten ylläolevasta linkistä näemme, niin poliitikot ovat määrittäneet hintatason. Kelan ajojen kilpailutuksen ovat voittaneet alustataloudet, joita myös taksikeskuksiksi kutsutaan. Niillä ole yhtään taksiautoa, eivätkä ne aja ainuttakaan ajoa. Ne ovat puhelinkeskuksia, jotka siirtävät ajoja eri taksiyrityksille.
- Anonyymi
Taksi Helsingillä ja Lähitaksilla ei ole yhtään taksia. Ne ovat pelkkiä välityskeskuksia ilman autoja ja kuljettajia, samanlaisia kuin esim. Uber, Yango ja 02 taksi.
Lähitaksi perusti vielä kelakyytejä varten toisen puhelinkeskuksen nimeltään Suomen Lähilogistiikka Oy. Taksi Helsinki ulkoisti Kela-välityskeskuksien toiminnan Oy Eniro Finland Ab:lle .
Kilpailutuksen voittaneilla yhtiöillä ei ole ainuttakaan taksia tai kuljettajaa. - Anonyymi
Itse asiassa kukaan tämän keskustelupalstan ulkopuolella ei " itke paskat housuissa".
Asiakkailta ja autoilijoilta valituksia näkee todella harvoin, mistä voi päätellä, että kyydit hoituvat, tietenkin surkeammalla palvelutasolla ja myös surkeammalla km hinnalla, ihan kohtuullisesti. Jos hinnat olisi niin alhaiset että niillä ei tulisi toimeen, ei niitä varmaankaan kukaan ajaisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa kukaan tämän keskustelupalstan ulkopuolella ei " itke paskat housuissa".
Asiakkailta ja autoilijoilta valituksia näkee todella harvoin, mistä voi päätellä, että kyydit hoituvat, tietenkin surkeammalla palvelutasolla ja myös surkeammalla km hinnalla, ihan kohtuullisesti. Jos hinnat olisi niin alhaiset että niillä ei tulisi toimeen, ei niitä varmaankaan kukaan ajaisi.Jos olisit joskus ollut taksialalla tai edes käyttänyt taksia, niin tietäisit mikä on totuus.
Jokainen autoilija tietää, että kelakyydin voi ehkä ajaa, jos lähtö sattuu olemaan auton sijaintipaikan vieressä ja on muuten menossa samaan suuntaan minne kuljetettava pitäisi viedä. Muissa tapauksissa ne pitää hylätä.
Palvelusta on naurettavaa puhua nykyisillä hinnoilla. Se ei sisälly hintoihin. Tärkeintä on, että ei tuhlaa ylimääräistä sekuntiakaan kuorman kuljetukseen paikasta toiseen. Jos haluaa palvelua, sitä saa ostaa erikseen rahalla. Kelan hintoihin ei sisälly kuin kuorman siirto.
Kelakyydit ovat kannattavia vain jättämällä palkat, verot, vakuutukset ja sosiaalikulut maksamatta. Siksi niitä ajavat pääasiassa maahanmuuttajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taksi Helsingillä ja Lähitaksilla ei ole yhtään taksia. Ne ovat pelkkiä välityskeskuksia ilman autoja ja kuljettajia, samanlaisia kuin esim. Uber, Yango ja 02 taksi.
Lähitaksi perusti vielä kelakyytejä varten toisen puhelinkeskuksen nimeltään Suomen Lähilogistiikka Oy. Taksi Helsinki ulkoisti Kela-välityskeskuksien toiminnan Oy Eniro Finland Ab:lle .
Kilpailutuksen voittaneilla yhtiöillä ei ole ainuttakaan taksia tai kuljettajaa.”Taksi Helsingillä ja Lähitaksilla ei ole yhtään taksia. Ne ovat pelkkiä välityskeskuksia ilman autoja ja kuljettajia, samanlaisia kuin esim. Uber, Yango ja 02 taksi.”
Paitsi että LT:n ja TH:n autoilijat omistaa ne väkutyskeskukset. Mutta ottaen huomioon että taksarit ei osaa laskea alvillisesta hinnasta alv0% hintaa niin ehkä on parempi että te ette puutu välityskeskuksien tekemisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olisit joskus ollut taksialalla tai edes käyttänyt taksia, niin tietäisit mikä on totuus.
Jokainen autoilija tietää, että kelakyydin voi ehkä ajaa, jos lähtö sattuu olemaan auton sijaintipaikan vieressä ja on muuten menossa samaan suuntaan minne kuljetettava pitäisi viedä. Muissa tapauksissa ne pitää hylätä.
Palvelusta on naurettavaa puhua nykyisillä hinnoilla. Se ei sisälly hintoihin. Tärkeintä on, että ei tuhlaa ylimääräistä sekuntiakaan kuorman kuljetukseen paikasta toiseen. Jos haluaa palvelua, sitä saa ostaa erikseen rahalla. Kelan hintoihin ei sisälly kuin kuorman siirto.
Kelakyydit ovat kannattavia vain jättämällä palkat, verot, vakuutukset ja sosiaalikulut maksamatta. Siksi niitä ajavat pääasiassa maahanmuuttajat.”Kelakyydit ovat kannattavia vain jättämällä palkat, verot, vakuutukset ja sosiaalikulut maksamatta. Siksi niitä ajavat pääasiassa maahanmuuttajat.”
Paljon näyttää Meikussa olevan TH:n autoja kyttäämässä niitä kyytejä. Ehkä sun henkilökohtainen talous ja firman talous ei niiden ajamista kestä, mutta monella muulla kestää. Dä voit istua tolpalla itkemässä kyytien perään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Taksi Helsingillä ja Lähitaksilla ei ole yhtään taksia. Ne ovat pelkkiä välityskeskuksia ilman autoja ja kuljettajia, samanlaisia kuin esim. Uber, Yango ja 02 taksi.”
Paitsi että LT:n ja TH:n autoilijat omistaa ne väkutyskeskukset. Mutta ottaen huomioon että taksarit ei osaa laskea alvillisesta hinnasta alv0% hintaa niin ehkä on parempi että te ette puutu välityskeskuksien tekemisiin.mihin sä jätit ne hankintojen sisältämät alvit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Taksi Helsingillä ja Lähitaksilla ei ole yhtään taksia. Ne ovat pelkkiä välityskeskuksia ilman autoja ja kuljettajia, samanlaisia kuin esim. Uber, Yango ja 02 taksi.”
Paitsi että LT:n ja TH:n autoilijat omistaa ne väkutyskeskukset. Mutta ottaen huomioon että taksarit ei osaa laskea alvillisesta hinnasta alv0% hintaa niin ehkä on parempi että te ette puutu välityskeskuksien tekemisiin.Autoilijat eivät omista keskuksia. Autoilijat voivat omistaa vanhoja arvottomia osakkeita. Oskkeita on erilaisia, lisäksi on palvelusopimuksia. Kaikilla osakkeilla ei ole äänivaltaa, eikä ne liitä autoa keskukseen. Siitä veloitetaan erikseen, joten usein arvottomien osakkeiden omistaminen on usein pelkkä haitta. Keskuspeliä varten on myös perustettu eri nimillä osakeyhtiöitä ja yhdistyksiä. Yhdistyksien kautta on helppo kierrättää varoja "oikeille henkilöille", sekä tehdä verotonta liiketoimintaa, kuten myydä alan tuotteita ja kursseja.
Tietenkin välityskeskuksien renkitytöt ja -pojat, joita autoilijoiksikin kutsutaan, eivät osaa muuta kuin ajaa silloin kun "keskusjohto" käskee, sinne minne käskettiin, ja niillä hinnoilla mitkä keskus on määrännyt. Tuollaista renkiväkeä ei kannata sekoittaa yrittäjiin, jotka päättävät itse toiminnoistaan ja hinnoittelevat itse tuotteet ja palvelut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kelakyydit ovat kannattavia vain jättämällä palkat, verot, vakuutukset ja sosiaalikulut maksamatta. Siksi niitä ajavat pääasiassa maahanmuuttajat.”
Paljon näyttää Meikussa olevan TH:n autoja kyttäämässä niitä kyytejä. Ehkä sun henkilökohtainen talous ja firman talous ei niiden ajamista kestä, mutta monella muulla kestää. Dä voit istua tolpalla itkemässä kyytien perään.Voihan sitä ajella euron palkalla, jotta voi leikkiä sukulaisten silmissä "suurta autoilijaa". TH:n välityksessä olevissa autoissa on useimmiten mamu kuskina. Niillehän ei tarvitse maksaa mitään, kun ne eivät ymmärrä mistään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten ylläolevasta linkistä näemme, niin poliitikot ovat määrittäneet hintatason. Kelan ajojen kilpailutuksen ovat voittaneet alustataloudet, joita myös taksikeskuksiksi kutsutaan. Niillä ole yhtään taksiautoa, eivätkä ne aja ainuttakaan ajoa. Ne ovat puhelinkeskuksia, jotka siirtävät ajoja eri taksiyrityksille.
Demarit vihaavat yrittäjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kelakyydit ovat kannattavia vain jättämällä palkat, verot, vakuutukset ja sosiaalikulut maksamatta. Siksi niitä ajavat pääasiassa maahanmuuttajat.”
Paljon näyttää Meikussa olevan TH:n autoja kyttäämässä niitä kyytejä. Ehkä sun henkilökohtainen talous ja firman talous ei niiden ajamista kestä, mutta monella muulla kestää. Dä voit istua tolpalla itkemässä kyytien perään.Voihan niitä ajella, kun ei maksa mitään lakisääteisiä maksuja. Kela on järjestänyt koko maan kattavan talousrikollisuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit vihaavat yrittäjiä.
Minä luulen että hallituksella on muutakin tekemistä kuin miettiä köyhien taksien kilometri hintoja. PS. Minusta Sipilä ja Berner ei olleet DEMAREITA VAAN KESKUSTA JA KOKOOMUS. EI kaikki tyhmyys tule vasemalta . Iso tuloinen autoilija leikkiin oikeistolaista
ja valittaa aina kaikki on demareiden syytä. TYHMYYTÄ ON MOLEMMIN PUOLIN TIETÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan sitä ajella euron palkalla, jotta voi leikkiä sukulaisten silmissä "suurta autoilijaa". TH:n välityksessä olevissa autoissa on useimmiten mamu kuskina. Niillehän ei tarvitse maksaa mitään, kun ne eivät ymmärrä mistään mitään.
”Niillehän ei tarvitse maksaa mitään, kun ne eivät ymmärrä mistään mitään.”
Tottakai tarvitsee maksaa! Ja suuri osa heidän palkanmaksusta sosialisoitu Kelan eli veronmaksajien maksettavaksi.
Ja sehän sopii halpaa taksia kaipaaville. Joilla yleensä Kela-Gold kuten halpistaksin kuskillakin. Eli varsinaisia Kela-takseja.
- Anonyymi
Yrittäjillä ei ole ongelmia, koska OIKEA yrittäjä hinnoittelee itse. Silloin tietenkin voittoa tulee palkkojen ja lakisääteisten maksujen jälkeen. Pikku renkipoju eli autoilija ei ole oikea yrittäjä vaan puhelinkeskuksien orja, joka ajaa toisten määräämillä hinnoilla.
- Anonyymi
Millä planeetalla elät? VILLIT taksitko ovat ainoita oikeita yrittäjiä taksialalla? Tarvitsisiko heidän nostaa Kelan tukia samaan aikaan, jos olisivat bisnesneroja?
Ovatko Keskon kauppiaat myös orjapojuja, koska joutuvat toimimaan Keskon määräämin ehdoin?
Ovat k.o. ”orjapojut” kuitenkin yleensä paikkakuntansa varakkaimpia yrittäjiä.
- Anonyymi
Ruotsin malli puree, kiitos kuuluu alan vapauttajalle kokoomusBernerille.
- Anonyymi
Pk seudulla homma toimii hyvin. Taksin saa ilman jonottamista ja jos haluaa säästää niin kilpailuttaminen on kanssa helppoa. Lyhyet kyydit on halvempia kuin pelkkä aloitusmaksu vapautusta edeltäneeltä ajalta. Myös valtio säästää kun Kelan maksamat kyydit on kilpailutettu. Ainoa häviäjä on känninen urpo joka ei osaa katsoa minkä hintaiseen taksiin nousee sekä sääntelyn suojissa lihonnut taksari jonka elintaso laskee. Toki on yrittäjiä jotka ovat menestyneet erinomaisesti vapautuksen jälkeen, mutta ne ovat niitä ahkeria taksareita joilla on halua, kiinnostusta sekä taitoa kasvattaa liiketoimintaa.
- Anonyymi
Vihervasemmisto järjestellyt (työperäisille) maahanmuuttajille (pimeitä) töitä. Kun ihminen ei osaa muuta, eikä pysty kommunikoimaan Suomessa puhuttavilla kielillä, niin automaattivaihteisen auton ajaminen onnistuu teknisesti vaikka kehitysmaataustalta, vaikkakaan ei liikennesääntöjen mukaisesti. Nimellisesti ovat töissä, vaikka elanto tulee Ke-La Oy.stä. Taksin ajaminen on lähinnä harrastus ja ajankulu.
- Anonyymi
Moniko noista mamuista tekee yleensä rehellistä työtä? Parin tonnin liksoissa ei isoilla Audeilla ja Bemareilla ajella, sen tietää jokainen.
- Anonyymi
Berner ja sipilä ovat hyviä kavereita lestadiolaisista yhteisöstä. Siksi sipilä antoi ministeri pestin bernerille. Eihän berner osannut mitään. Miksi ei vaadita että tulee korjaamaan kauheat virheet. Ei enää uskalla taksia tilata kun tulee musta mies ovelle niin menettää vanha kaikki rahansa. Ovat niin pahoja nämä muslimi miehet. Musta mies on keksinyt että pitää maksaa palveluraha erikseen. Eivät osaa suomen kieltä. Kivasti suuttuvat kun menen toiseen taksiin. Hihhh hehhh. Onneksi saan valita. Mustiin ei ole yhtään luottaminen. Mutta onneksi pirun sipilä ei ole eduskunnassa. Jeeeeeeeee
- Anonyymi
Kyllä alasta jaksetaan jauhaa kakkaa, vaikka se ei muita ammatteja kummempi ole.
- Anonyymi
Keitäs hallituksessa olikaan , kun " taksi uudistus " tehtiin ? Olisko ollu Sipilän hallitus ? Berneri oli ministeri joka Uberin lobbauksella lait kirjoitti . Oliko Kokoomuksen ministeri ? Ei voi muistaa , kun on jo vuosia kulunut . Mutta nyt Orpo laittaa Suomen kuntoon .
- Anonyymi
Muistaakseni vasemmisto osa sossuka ja kd olivat vapautusta vastaan. Nyt vapauttajat ulisee ja valittaa kalleudesta, osaamattomuudesta, raiskauksista ja lopuksi luotettavuudesta. Taksin saanti pitti parantua muttt edelleen naristaan. Ennen piti tulla heti, tai lähti lupa. :)))
- Anonyymi
Tais olla Sipilä ja Berner etunenässä. Vapaata taksia ajamassa Oulussa yksi kuski oli ollut mielissään. Oli Sipilä ollut onnellinen kun kaikki tykkää tästä luotettavasti uudesta toimintamallista. Entinen Aut. nyt eläkkeellä.
- Anonyymi
Välitysyhtiöt ovat huijarifirmoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1445800
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253586Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1222815- 472498
- 291939
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2631851Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt491800Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201626- 321587
- 281540