Jääkausi on syklinen.
Viimeinen jääkausi loppui 11 000 v sitten Ruotsissa.
Kun jääkausi palaa, niin me pohjoisessa eläjät joudumme evakkoon.
Euroopan jääkaudella Etelä-Eurooppa oli asutettu,
Keski-Euroopassa oli tundraa ja Skandinaviassa oli jäätä.
Tältä näkyminen 5,4 miljoona suomalaista, 10 miljoona ruotsalaista ja muut joutuisivat muuttamaan Italiaan, Kreikkaan, Ukrainaan, Espanjaan, Algeriaan, Marokkoon, Lebanoniin, Tunisiaan, Turkkiin.
Silloin olisi vaikea jäädä asumaan Helsinkin,
jota alettaisiin kutsumaan HELLsinkiksi.
Vaikka teknologia auttaisi meitä kuitenkin jäämään,
mutta ikuinen talvi kyllä romuttaisi kaiken talouden ja moni menehtyisi.
Kirjoitan elokuvakäsikirjoituksen aiheesta. Odotan tilausta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Luun paksuus vaikutti kehon karvoitukseen.
Paksumpi luu - karvaisempi olio.