Yhdysvalloissa suunnitellaan keskustapuolueen perustamista.
Kahden suuren valtapuolueen vöäliin saadaan keskustaopuolue.
Yhdysvaltoihin ollaan muodostamassa uutta poliittiseen keskustaan asemoituvaa puoluetta. Hanketta ajavat entiset republikaanit ja demokraatit.
Vaikka Yhdysvalloissa yleisesti puhutaankin kaksipuoluejärjestelmästä, eivät muut puolueet ole olleet kiellettyjä. Maassa on aiemminkin nähty yrityksiä vastustaa vallitsevaa kahden puolueen dominanssia, tosin laihoin tuloksin. Tutkijan mielestä kolmannelle puolueelle olisi tilausta.
– Poliittisesti valveutuneet ja valistuneet amerikkalaiset kaipaavat vaihtoehtoa, että löytyisi jokin tie ulos polarisoitumisesta. Nykyisessä someajassa on nähty, ettei kahtia jakava järjestelmä palvele kansaa eikä yhteiskuntaa.
Meillä nyt keskusta on pohjat nähnyt, siitä on hyvä alkaa nouseminen, persut jo kyselleen siirtomahdollisuuksia, samoin kokoomuksessa ollut liikehdintää.
Kun ajat huononee, ihmiset olla maanläheisessä puolueessa, joka saa aikaan aikaan ihmisten hyvinvointiin parannuksia. Punavihreitä äänestämällä kattilat kylmenee.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mihin poliittiseen keskustaan se puolue tulisi, jos USA:n demokraatit vastaavat meidän puolueista Kokoomusta? Republikaanit vielä oikeammalla.
Keskusta on keskellä kuten Suomessakin. Myös kokoomus sanonut olevansa keskustassa, myös SDP Urpilainen sanoi että SDP on osa keskustaa. Kekustasta tulee suuri, kun liikehdintä alkaa, persuista alkaa. Helsikiläisetkin huomaa talvi pakkasilla kun asunnoy jäätyy, että pitää keskustaa äänestää vihreitten sijasta niin saadaan säälillinen talvi ajan lämpö. Tietäen että keskustalla on halkoja ja turvetta.
Mitä höpöheinää olet vedellyt? Tuolla logiikalla Suomessa ei ole siis kuin keskustapuolueita.