PELKO JA EPÄREHELLISYYS

Jos pitäisi valita surkuteltavin ihminen maan päällä, olisin taipuvainen valítsemaan Dmitri Medvedevin.
Hän on täysn munaton pelkuri ja raasuu, joka jo presidenttinä ollessaan oli pelkkä Putinin sätkynukke. Hänellä ei ole yhtä ainutta omaa ajatusta eikä mielipidettä. Hän on ikään kuin täysin sieluton, minuudeton olento.
Miksi sanon näin? Siksi, että pelon kangistamana Medvedev on liukunut/joutunut luopumaan kaikesta siitä, minkä avulla hän voisi olla OMA ITSENSÄ, tavallinen itsenäinen ihminen omine ajatuksineen ja mieltymyksineen.
Hän mieluummin kuoleman pelon kangistamana miellyttää hirmuvaltias Putinia kuin on oma itsensä. Kenties hän ei enää edes tiedä kuka hän on - kuka hän HALUAISI olla.

Helvettiuskovaiset ovat tällaisia uskonnollisia Medvedejä. Ja he ovat olleet Medvedevejä niin pitkään, että heissä on enää vain pihaus omasta sielusta/minuudesta jäljellä.

Medvedevin tavoin he robotin lailla hokevat "hengellisiä" mantrojaan pitääkseen taivaallisen Putininsa tyytyväisenä, koska KAIKKEA heidän ajatteluaan, olemistaan, tekemisiään ja sanojaan ohjaa ja määrittelee HELVETTIIN JOUTUMISEN PELKO.
Yksi heidän mantroistaan on väittää, ettei heillä tätä pelkoa ole. Se on kuin Medvedev väittäisi, ettei hän lainkaan pelkää Putinia - että hän ihan omasta halustaan ja omien pohdintojen tuloksena päästelee Putinia nuoleskelevia sammakoita suustaan.

Kyseinen pelko ilmenee myöskin agressiivisuutena kaikkea sellaista kohtaan, joka pyrkii paljastamaan Venäjän politiikan ja Putinin hulluuden.

Samoin on helvettiin uskovien laita; mikään ei saa heitä niin tolaltaan kuin Paavalin väite, että Jeesuksen Kristuksen antama uhri riittää pelastamaan koko maailman (2 Kor. 5 ja Kol. 1) ja että Jumala tulee pelastamaan kaikki ihmiset (1 Tim. 2 ja 1 Kor. 15).

Tällaista uskonnollista mielipuolisuutta saa aikaan PELKO. Helvettiuskovaisten uskon YTIMESSA on IANKAIKKISEN RANGAISTUKSEN PELKO.

Täydellinen rakkaus poistaa KAIKEN PELON.

Ja taydelinen rakkaus ON ILMAISTAVISSA täydellisellä EVANKELIUMILLA:

Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI JO KOKO MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu