Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vaivihkaisia tapoja joukkokiusata, jotka opin (myös väkivaltaisilta) kiusaajiltani:

Anonyymi

Juorujen ja valheiden levitys kohteesta kiusaajien sisäpiirin kesken. Omien tekojen selittäminen "kostoksi". Pitkään tuijottaminen. Tekoyskiminen. Kovaäänisesti huudetut sanat, jotka kiusaajat ovat valinneet, kuten idiootin huutaminen. Eivät kuitenkaan hauku suoraan. Jos kohde on tajunnut valehdella esim. että kotona hänestä käytetään termiä "neiti", kiusaajat käyttävät sanaa kohteen läsnäollessa painottaen. Ilmaisujen käyttäminen samalla tavalla. Pakottaminen ja painostaminen johonkin tilaan heidän kanssaan työn tai opiskelun varjolla (siellä on fyysistä väkivaltaa). Kykyjen ja älyn mitätöinti ja vähättely joukkovoimalla käyttämällä vihjailua tai suoraa kyseenalaistamista ilman aihetta. Virheiden etsiminen ja jatkuva osoittaminen. Ulkopuolelle sulkeminen. Kohteen itsensä aloittaman valheen selittäminen kovaäänisesti hänen lähellään esim. yliopistokampuksella.
Muita heidän käyttämiään tapoja onkin sitten mm. raiskaus. Baarista vieminen osoitteeseen, johon ei halua. Työpaikalla raiskaaminen, jos on sopiva työpaikka, kuten hotelli. Perättömät ilmoitukset viranomaisille tai muille tahoille. Hulluksi väittäminen.
Jos koette samaa, niin paras tapa on alkaa tehdä heille samaa: tuijottaa pitkään, käyttää heidän sanojaan, vihjailla, tekoyskiä aina ohimennen... Heille suurin nautinto on se, jos kohde ei tajua. Myös nauhoittaminen ja dokumentointi. Tai antaa kunnolla takaisin käkättimeen.

22

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. Mistä niitä kuzzpäitä sikiää?

      • Anonyymi

        Ovat ilmeisesti huonoista kodeista, joissa on asuttu köyhissä oloissa, ja vanhemmat olleet vähäisesti tekemisissä jälkikasvunsa kanssa. Kodin ilmapiiriä ei ole ollut, ja kakarasta tullut samalla koulupudokas sekä häiriintynyt.
        Tiedän yhden tällaisen tyypin erään koulun historiasta. Tyyppi haki hyväksyntää esittämällä ympäristölle "kovaa jätkää", ja hakeutui nyrkkeilyn, ja väkivaltalajien piiriin. Nautti tappeluista ja piti saamiaan jälkiä kunniamerkkeinä. Leikki jotain rokkaria ja onnistui saamaan jotain paitoja ym rock tanssikilpailuista joita oli jossain keskustan ravintoloissa järjestetty.
        Aina oli pätemässä mollaamalla toisia.
        Halveksittava henkilö jolla halveksittavat vanhemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eniten tässä on ollut mukana kouluttautuneita ja heidän lapsiaan, siis silloin ihan alunperin, kun olin myös itse lapsi. Tekijät narsistisia, narsisteja tai psykopaatteja. Mitään pakokeinoa ei aiemmin ole ollut. Minulla on jo pysyviä fyysisiä vaurioita. Nykyään tätä esiintyy yliopistolla ja muualla korkean aseman ihmisten parissa. Tämä liittyy todella moneen asiaan yhteiskunnassa ja ulkomaihinkin. Mutta jos tuot koko totuuden esiin, niin on iso lauma näitä silmät kiiluen toisia kiusaavia mustamaalaamassa hulluksi. ap

        helsingin yliopisto on RKP-fasismia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helsingin yliopisto on RKP-fasismia?

        tollasta se on- usein siis kohde vain leimautuu itse pälläksi ja se on tarkotuskin-

        kaikki liian helppoa kun kännykät on nykyään kaikilla.

        FB-SIVU Joukkovainotut ry:

        https://www.facebook.com/groups/1763926883865041/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tollasta se on- usein siis kohde vain leimautuu itse pälläksi ja se on tarkotuskin-

        kaikki liian helppoa kun kännykät on nykyään kaikilla.

        FB-SIVU Joukkovainotut ry:

        https://www.facebook.com/groups/1763926883865041/

        pälläksi = pöllöksi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju aloituksineen on selkeästi yritys viedä uskottavuus kiusaamisen uhreilta.

        Joukkovaino-tahot illuminati-satanismikultti-psykiatria-CIA-toimittajat jne tehtailee näitä alotuksia näköjään nykyään mm keksityillä henk.koht. tarinoilla.

        Joukkovainoaminen lisääntynyt suomessakin netin ja älypuhelinten sekä CIA-NATO-satanistien USA-toimijoiden saapuessa maahamme kokoomus-diktatuurin alkamisen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju aloituksineen on selkeästi yritys viedä uskottavuus kiusaamisen uhreilta.

        aina ei voi olla varma- siksi ei voi suoraan leimata?- tosin ei jaksanu nyt lukea alotusta.

        seuranta
        täsmähäirintä
        katuteatterit

        it-hakkeri jne rikokset
        identiteetti eli henkilöllisyys-varkaudet
        esiintyminen kohde-henkilönä
        satanistinen pahahenkien käyttö uhria vastaan
        huhut
        nettikiusaaminen ja häirintä esim ylläpitojen kautta
        lavastaminen eri asioihin
        jne jne

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17593827/jarjettomat-poistot-ym-hairinta-on-mind-control-stanford-university-yliopiston-suomi24-han

        CIA mm tekee tätä- ja CIA on nyt suomessakin kokoomus-EUn osana

        juorut ja huhut ei tosiaan levitetä vain sisäpiirin kesken- mitä järkeä siinä edes olisi.

        alottaja osa joukkovainon kyseenalaistamis-propagandaa.

        huhut ja juorut leivtetään uhrin ympäristöön- jolloib automaattisesti saadaan ongelmia koteella ja uskottavuus viedään.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17601281/-cia-mielenhallinta-emjoukkokiusaemaminen

        =
        huhut ja juorut levitetään uhrin ympäristöön- jolloin automaattisesti saadaan ongelmia kohdehenkilölle ja uskottavuus viedään.

    • Anonyymi

      mielenohjailu-uhreja voi jopa ohjailla ilman joukkokiusaamista tai häirintää, koska toiminta on ohjelmoitu niiden mieleen jo aikoja sitten- se voidaan laukaista toimintaan tietyllä merkillä eli signaalilla.

      • Anonyymi

        siis nämä tehtaillut alotukset on nimenomaan tehty viemään uskottavuus asialta ja kirjoitettu jonkun muka sekopäisen viestinä-

        joukkokiusatut ei ole sekopäitä- mutta heistä yritetään tehdä, tai muuten saada ongelmiin esim lain kanssa-

        lopullinen tarkotus on joukkovainon kohteen elämän tuhoaminen.

        Satanisti-kultti tekee tätä?- ja niiden aivoituksia ei tavallinen ihminen voi ymmärää- elävät esim demoni- eli pahahenkien ohjeiden muka??n- eli hyvn vaarallista sakkia?

    • Anonyymi

      Suomalainen kasvatus jo itsessään on kiusaamista.
      Kun tarhalapsi huutaa äitiä niin mykät kylmät robotit ei noteeraa mitenkään.
      Onkohan missään muussa maassa niin sadistinen kasvatustapa?

      Lapsi oppii kävelemään samaan aikaan kun hän oppii että aikuiset ovat mykkiä sadistisia robotteja.
      Kun hän on nuori niin hän jo tietää ettei kukaan kuuntele avunhuutoja.

    • Anonyymi

      Myös noidat ovat todellisia.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d19a829d-b71f-4a6e-b68f-d1dd3214133f

      Itselleni tuli hirveä sekavuus Helsingin Sokoksen mäkkärissä vuosia sitten. Vasta kun rukoilin Jeesusta avuksi niin sekavuus haihtui heti.

      Mäkkärissä istui silloin afrikkalaisia jotka katselivat reaktioitani. Heidän mantereellaanhan on näitä noitatohtoreita. Poistuessani paikalta yksi afrikan kansalainen mies katsoi minua vihaisesti. Hän kai suuttui kun noituuden seurauksena en päätynyt metsän lampeen kuten siihen aikaan moni päätyi.

      Rukoilin myöhemmin loppua näille noitatohtoreille eikä enää ole lehdissä lukenut mitään lampiin hukkumisia.
      Kiitos Jeesukselle!

      • Anonyymi

        demoni-voimia eli pahahenkien voimia käyttää satanistit?

        totta.

        yksinkertaista mutta tehokasta on myös ihan jatkuva seuraaminen, jne- joskus kommentoinnit julkisilla paikoilla ja katuteatterit-

        melkein aina vähän liikennöidyllä paikalla aina kuitenkin se auto ilmestyy jostain lähtiessä ja saapuessa....

        - melkein aina kun klikkaa youtube-videon päälle kuuluu rapsahdus naapurin seinän takana.

        terv. toisinajattelija.

    • Anonyymi

      Jäi vähän kesken tämä keskustelu-

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      66
      1234
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe