IHMINEN - arvaa kuka

Läksyjä tein laiskasti ja koulumenestykseni oli keskinkertaista. Taisin olla saksaa valinnaisena aineena lukevan luokkani huonoimmin pärjääviä oppilaita. Luokan kova taso piti kuitenkin myös minut pinnalla. Päättötodistukseni keskiarvosana lukuaineista oli muistaakseni 7,5. Se, millä pääsi juuri ja juuri lukioon.

Politiikka näyttäytyi minulle pitkään vieraalta. Jonkin toisen minua suuremman ihmislajin asialta. En ikipäivänä olisi voinut kuvitella, että siitä tulee minulle joskus vielä työ.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä politiikkaa työkseni. Samaan aikaan olen syvästi huolissani yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä ja populististen liikkeiden noususta eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Pelkään, että olemme astumassa synkkään aikaan.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No Sannaha se.

Äänestä

Kun Sanna pääsi valtaan, astuimme sinne synkkään pimeyteen.

Äänestä
  • Vihersiirtymän myötä siirrymme takaisin 1900-luvulle.

    Äänestä

No saksan hyvesiknalointi botti varmaan utuisten suunitelmien perässä

Äänestä

Kassapa hyvinkin!

Äänestä

Ilkeänä ihmisenä unohdit kertoa, että Sanna menestyi yliopistossa loistavasti.

Hallintotieteiden maisteri 2017, Tampereen Yliopisto
Pro gradu -tutkielma: Pormestarien Suomi. Tarkastelussa poliittisen johtamisen ammattimaistuminen viidessä Suomen kaupungissa. (Arvosana: hyvä)

Hallintotieteiden kandidaatti 2012, Tampereen Yliopisto
Kandidaatin tutkielma: Lounais-Sipoon osaliitos Helsinkiin maankäytön konfliktina. (Arvosana: kiitettävä)

Entäs ne aloittajan arvosanat? Millä meriiteillä arvostelet?

Äänestä
  • Aloittajalla ei ole muita meriittejä kuin kalvava kateus! Ja tyrmäävä tyhmyys!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Läksyjä tein laiskasti ja koulumenestykseni oli keskinkertaista. Taisin olla saksaa valinnaisena aineena lukevan luokkani huonoimmin pärjääviä oppilaita. Luokan kova taso piti kuitenkin myös minut pinnalla. Päättötodistukseni keskiarvosana lukuaineista oli muistaakseni 7,5. Se, millä pääsi juuri ja juuri lukioon.

Politiikka näyttäytyi minulle pitkään vieraalta. Jonkin toisen minua suuremman ihmislajin asialta. En ikipäivänä olisi voinut kuvitella, että siitä tulee minulle joskus vielä työ.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä politiikkaa työkseni. Samaan aikaan olen syvästi huolissani yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä ja populististen liikkeiden noususta eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Pelkään, että olemme astumassa synkkään aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu