Osanottoni onnettomuuden vielä hengestään taistelevalle uhrille sekä kuolonuhrien läheisille. 🌹 🌹🌹🌹
Mutta... Miksi Savonlinnan kaupunki ja esim. Ilta-ööö ovat luoneet tästä tapauksesta kuin kansallisen surupäivän?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008976552.html
Savonlinnassa ja Suomessa, kuten maailmalla, kaikkialla, tapahtuu erilaisia kuolemia, myös onnettomuuksia. Kuolema kuuluu elämään ja sen aikaa ei voi aina ennalta arvata. Vanheneminen on osa tätä prosessia. Se tulee eteen eri tavoin: esim. sairauksina, onnettomuuksina, itsemurhina, rikoksina, sille ei ole määrättyä päivämäärää, kellonaikaa tai muuta laskuria, jolloin se olisi hyväksyttyä ja milloin ei. Myös iäkkään isoisän kuolema voi olla monelle hyvinkin tukallinen, suuri kaipaus.
Elämässä tulee olla tietoinen myös tulevasta omasta ja läheisten kuolemasta ja hyväksyä ne tosiasiana.
Nämä ovat suru lähinnä onnettomuuden uhrien omille, läheisille ihmisille, muut voivat ymmärtää surun ja osoittaa osanottonsa.
Ehkä kovinta, eli henkisesti vaikeinta, on itse "pelastua", eli jäädä eloon tällaisen tapahtuman jäljiltä. Itse koki ja näki sen kaiken. Ja eri tunneskaaloin: muistaa aina. Onkin kyseenalaista, kuinka kukin itse tämän "pelastumisensa" ottaa. Onnettomuuden fyysiset ja henkiset seuraukset kun voivat olla erilaiset ja jopa hyvinkin vaikeat. "Olisinpa saanut itse kuolla!" Paranemisia ja tulevia voimia toivotan sinne, mahd. teholaitteen alla elämästään taistelevalle uhrille! 🧚♀️
Iltalööpit luovat nopeasti tekopyhän sensaatiouutisen muiden onnettomuuksista ja joiden avulla ne voivat saada mediaansa myytyä. Julkkis, murheen murtamana / hymyilemässä etusivulla: "XX:n Suuri Suru!"
Ulkopuolinen ei voi päätellä muiden ihmisten tunneskaaloja, eikä nk. suru, sen suuruus tai helpotus ole niistä ainoa, eikä edes kuulu muiden arvioitaviksi.
Mutta hyväksikäyttäen ihmisten onnettomuuksia,, joista muiden sodat ja lasten itkut, lähikuvineen ovat tuottoisimmat, sensaatiomediat eli nk. keltainen lehdistö, keräävät tuotot tileilleen.
Väkivaltainen kuolema kerää myös epämiellyttävän sensaatiokansan niistä nautiskelemaan. Onnettomuuspaikoilla jotkut ohikulkijat tuppautuvat ottamaan jopa lähikuvia! (USA:sta levinnyt tapa: "Ihmisillä on oikeus tietää!") Joistain on jännä mennä kirkkoon kuuntelemaan "keitä ne oli ja miten se kaikki oikein tapahtui?".
Jokaisen ihmisen elämä ja kuolema on yhtä arvokas ja joita tulee kunnioittaa. Myös viereisessä rapussa "mikä-sen-mummon-nimi-nyt-olikaan-joka-löytyi-7-viikkoa-kuolleena-keittiön-lattialta-ja-jo-haisi-?" "Oottekste-kuullu-se nainen-B-rapussa-joka-hyppäs-alas-parvekkeelta-?" (Keksittyjä esimerkkejä, mutta hyvin yleisiä.) Näitä yksinäisiä, maan hiljaisia, ei koko kaupunki liputa ja tuomiokirkon kellot kaikaa.
Kyseessä ei ole koko Savonlinnan suru ja näillä uhreilla on tulevat, omiensa pitämät hautajaiset (epäilemättä myös Ilta-ööö kameroineen siellä paraatipaikalla, "osoittamassa järkytystään").
Kuolema voi olla "järkytys", jos sen etenkin omin silmin näkee, mutta järkytyksestä / eri tunneskaaloista huolimatta siihen on totuttava. Itse olen nähnyt paljon kuolemaa, myös itse, useasti käynyt eri tavoin sen rajalla. Yksin. Vain Jumala näki ja antoi myös voimia palata "elämään".
Toivottavasti tämä kirjoitus ei loukannut onnettomuuden uhria ja uhreja sekä heidän läheisiään. Arvostelu kohdistuu lähinnä ulkopuolisten ihmisten, toisten suruilla mässäilyyn.
Eri uhreja ja heidän läheisiään voi kunnioittaa hillitysti.
Kunnioittakaamme heitä.
Osanottoni.✨
Mutta... Miksi Savonlinnan kaupunki ja esim. Ilta-ööö ovat luoneet tästä tapauksesta kuin kansallisen surupäivän?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008976552.html
Savonlinnassa ja Suomessa, kuten maailmalla, kaikkialla, tapahtuu erilaisia kuolemia, myös onnettomuuksia. Kuolema kuuluu elämään ja sen aikaa ei voi aina ennalta arvata. Vanheneminen on osa tätä prosessia. Se tulee eteen eri tavoin: esim. sairauksina, onnettomuuksina, itsemurhina, rikoksina, sille ei ole määrättyä päivämäärää, kellonaikaa tai muuta laskuria, jolloin se olisi hyväksyttyä ja milloin ei. Myös iäkkään isoisän kuolema voi olla monelle hyvinkin tukallinen, suuri kaipaus.
Elämässä tulee olla tietoinen myös tulevasta omasta ja läheisten kuolemasta ja hyväksyä ne tosiasiana.
Nämä ovat suru lähinnä onnettomuuden uhrien omille, läheisille ihmisille, muut voivat ymmärtää surun ja osoittaa osanottonsa.
Ehkä kovinta, eli henkisesti vaikeinta, on itse "pelastua", eli jäädä eloon tällaisen tapahtuman jäljiltä. Itse koki ja näki sen kaiken. Ja eri tunneskaaloin: muistaa aina. Onkin kyseenalaista, kuinka kukin itse tämän "pelastumisensa" ottaa. Onnettomuuden fyysiset ja henkiset seuraukset kun voivat olla erilaiset ja jopa hyvinkin vaikeat. "Olisinpa saanut itse kuolla!" Paranemisia ja tulevia voimia toivotan sinne, mahd. teholaitteen alla elämästään taistelevalle uhrille! 🧚♀️
Iltalööpit luovat nopeasti tekopyhän sensaatiouutisen muiden onnettomuuksista ja joiden avulla ne voivat saada mediaansa myytyä. Julkkis, murheen murtamana / hymyilemässä etusivulla: "XX:n Suuri Suru!"
Ulkopuolinen ei voi päätellä muiden ihmisten tunneskaaloja, eikä nk. suru, sen suuruus tai helpotus ole niistä ainoa, eikä edes kuulu muiden arvioitaviksi.
Mutta hyväksikäyttäen ihmisten onnettomuuksia,, joista muiden sodat ja lasten itkut, lähikuvineen ovat tuottoisimmat, sensaatiomediat eli nk. keltainen lehdistö, keräävät tuotot tileilleen.
Väkivaltainen kuolema kerää myös epämiellyttävän sensaatiokansan niistä nautiskelemaan. Onnettomuuspaikoilla jotkut ohikulkijat tuppautuvat ottamaan jopa lähikuvia! (USA:sta levinnyt tapa: "Ihmisillä on oikeus tietää!") Joistain on jännä mennä kirkkoon kuuntelemaan "keitä ne oli ja miten se kaikki oikein tapahtui?".
Jokaisen ihmisen elämä ja kuolema on yhtä arvokas ja joita tulee kunnioittaa. Myös viereisessä rapussa "mikä-sen-mummon-nimi-nyt-olikaan-joka-löytyi-7-viikkoa-kuolleena-keittiön-lattialta-ja-jo-haisi-?" "Oottekste-kuullu-se nainen-B-rapussa-joka-hyppäs-alas-parvekkeelta-?" (Keksittyjä esimerkkejä, mutta hyvin yleisiä.) Näitä yksinäisiä, maan hiljaisia, ei koko kaupunki liputa ja tuomiokirkon kellot kaikaa.
Kyseessä ei ole koko Savonlinnan suru ja näillä uhreilla on tulevat, omiensa pitämät hautajaiset (epäilemättä myös Ilta-ööö kameroineen siellä paraatipaikalla, "osoittamassa järkytystään").
Kuolema voi olla "järkytys", jos sen etenkin omin silmin näkee, mutta järkytyksestä / eri tunneskaaloista huolimatta siihen on totuttava. Itse olen nähnyt paljon kuolemaa, myös itse, useasti käynyt eri tavoin sen rajalla. Yksin. Vain Jumala näki ja antoi myös voimia palata "elämään".
Toivottavasti tämä kirjoitus ei loukannut onnettomuuden uhria ja uhreja sekä heidän läheisiään. Arvostelu kohdistuu lähinnä ulkopuolisten ihmisten, toisten suruilla mässäilyyn.
Eri uhreja ja heidän läheisiään voi kunnioittaa hillitysti.
Kunnioittakaamme heitä.
Osanottoni.✨
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan samaa mieltä.. Miksi surupäivä ..eiköhän noi nuoret ole tienneet rajoitukset..mikseivät noudattaneet..ollaan niin kovia ja tehdään mitä huvittaa..eikö näitä tapauksia ole jo ollut niin paljon ett otettaisiin opiksi..
Samaa mieltä kirjoittajan kanssa..ei Yleistä surujuhlaa..osan Otto omaisille