On tämä puolue nimeltään Keskusta ihmeellinen puolue

Varsinkin tämä sen nettipalsta se vasta sitten on ihmeellinen.
Minkäänlaista keskustelua ei käydä nimittäin keskustapolitiikasta.

Puheenaihe n:ro 1 on tietenkin kapi kuten huomaatte erään wannabesotilaan kirjoituksista. Selkeää pakkomiellettä 87-vuotiasta seniorikansalaista kohtaan eikä palstalla ole ketään joka tämän "sotilaan" jorinoita uskoisi. Koko viikonlopun näköjään saanut täällä taas riehua tämän pakkomieltäänsä vuoksi mutta huomenna takuuvarmasti kaikki höpötyksensä ja nikkinsä häipyvät kaatopaikalle.

Puheenaihe n:ro 2 on vihreät, demarit, ja Sanna Marin, kirjoitukset jotka herjailevat heitä. Näille kirjoituksille tyypillistä on se, että kirjoittajat vaikuttavat olevan selkeää apukoulutasoa, lukuisia virheitä ja kirjoitustyylihän sen paljastaa. Antaa aiheen jopa epäillä, että useat aloitukset ovat tehty samalta näppikseltä.

Puheenaihe n:ro 3 on Nato ja Suomen siihen liittyminen. Gallupien mukaan Natoon liittymistä kannattaa n.80% kansasta. Täällä muutama trolli, samainen wannabesotilas esimerkiksi ovat selkeästi venäläisten puolella kun jopa ydinaseisiin vetoavat kun vastustavat Suomen liittymistä. Sehän se juuri onkin syynä että Suomen tulee hakeutua Natoon ja sen 5 artiklan suojiin.

Saatte vielä nähdä, että tuohon trolliyhteisöön kuuluva "majuri" tulee tänään vielä satuilemaan lapsenlapsestaan joka muka pelaa Saksan naisten jalkapallomaajoukkueessa vaikka täällä on selvin sanoin tuotu todisteita, ettei siinä joukkueessa ole ketään joka olisi suomalaista syntyperää. Selkeää hapsumatto-stooria on siis jälleen odotettavissa.

Tämänlaisia havaintoja palstalta tällä kertaa. Mutta että jotta pysytään palstan aiheessa niin mitä mieltä ollaan tästä viimeisestä Ylen gallupista: https://yle.fi/uutiset/3-12525835

Menetääkö kokkarit johtopaikkansa ennen ensi vaaleja? Entä Keskusta. Tässä ollaan jo neljä vuotta pian menty tämänlaisilla kannatusluvuilla? Mitä pitää tehdä, että v.2015 maanvyöry voitto uusiutuisi?

25

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö olekin merkillistä, sinusta ei juurikaan keskustella saitilla?

      • Anonyymi

        Myös PystyynKuollut, Mielipidepankki, OikeistoSossu on Kapi. Moni anonymikin, minäkin monta kertaa. Koska kerrot että sinäkin olet Kapi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös PystyynKuollut, Mielipidepankki, OikeistoSossu on Kapi. Moni anonymikin, minäkin monta kertaa. Koska kerrot että sinäkin olet Kapi.

        Yksi pullikoi koko Suomea vastaan.

    • Kyllä kokoomus oppositiopuolueena nousee suurimmaksi puolueeksi kevään eduskuntavaaleissa. Ainakin mikäli sota Ukrainassa jatkuu ja sen myötä energiapula ja etenkin sähkön kallistuminen entisestään.

      Ei sillä, että kokoomuksella olisi kykyä ratkaista ongelmaa, mutta näin se vain menee, että huonot ajat kaatuvat hallituksen syliin. 1970-luvulla kokoomuksen kannatus kasvoi hurjasti öljykriisin vuoksi, 1990-luvun alussa SDP:n kannatus pankkikriisin ja neuvostokaupan tyrehtymisen vuoksi ja 2010-luvun alussa keskustan kannatus kansainvälisen finanssikriisin vuoksi.

      Jos sota Ukrainassa päättyy loppuvuodesta ja vieläpä sillä tavalla, että kansainvälinen yhteisö antaa luvan energian tuonnille Venäjältä, suomalaiset voivat mieltää hallituksemme vaikuttaneen myönteisesti asiaan.

      • Rydman-kohun aiheuttama runsaan kahden prosentin lasku kokoomuksen kannatuksessa kuukauden aikana kertoo, että kannatus voi vaihdella hyvin nopeasti myös alaspäin. Mitään ei kirkossa voi kuuluttaa.

        Sitä voi pitää huomion arvoisena asiana, että vaikka takana ovat raskaat ajat, covid ja Ukrainan sota nykyhallituksen taipaleella joissa olisi ollut aineksia jopa kansalaislevottomuuksiin, voi nykyhallituksen sanoa olleen menestyksekäs ja pääministeripuolue on säilyttänyt kannatuksena, samoin on hallitus ja pääministerin oma suosio on edelleen korkealla.

        Edellinen hallitus samassa aikataulussa oli menettänyt ennätysmäisesti suosiotaan ja pääministerin puolue ja pääministerin oma suosio matoi alakantissa.

        Tietyllä tavalla kokoomus on ollut hyvin teflon-pintainen puolue jo pitkään. Hallitusvastuussakin ollessaan viime hallituskaudella kokoomus keräsi pisteitä mutta keskusta ja varsinkin siniset ottivat raskaasti takkiinsa vaikka kaikki kolme olivat kansaa suututtaneiden päätösten takana.

        Mutta miten Keskusta pääisi nyt tästä epäsuosion alhosta josta on nelisen vuotta kärsinyt?

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        Rydman-kohun aiheuttama runsaan kahden prosentin lasku kokoomuksen kannatuksessa kuukauden aikana kertoo, että kannatus voi vaihdella hyvin nopeasti myös alaspäin. Mitään ei kirkossa voi kuuluttaa.

        Kohta tämä sama hillotolppa-tyyppi "asiantuntija" joka ennen viime vaaleja vakuutti täällä kaikille, että keskusta tulee saamaan 28-30% äänistä kun todellisuudessa sitten sai alle 14%, tulee jälleen vakuuttamaan, että nyt ensi kevään vaaleissa aivan varmasti PS:n kannattajat rynnivät kepun taakse ja kepu tulee saamaan 32% äänistä.

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        Rydman-kohun aiheuttama runsaan kahden prosentin lasku kokoomuksen kannatuksessa kuukauden aikana kertoo, että kannatus voi vaihdella hyvin nopeasti myös alaspäin. Mitään ei kirkossa voi kuuluttaa.

        Sitä voi pitää huomion arvoisena asiana, että vaikka takana ovat raskaat ajat, covid ja Ukrainan sota nykyhallituksen taipaleella joissa olisi ollut aineksia jopa kansalaislevottomuuksiin, voi nykyhallituksen sanoa olleen menestyksekäs ja pääministeripuolue on säilyttänyt kannatuksena, samoin on hallitus ja pääministerin oma suosio on edelleen korkealla.

        Edellinen hallitus samassa aikataulussa oli menettänyt ennätysmäisesti suosiotaan ja pääministerin puolue ja pääministerin oma suosio matoi alakantissa.

        Tietyllä tavalla kokoomus on ollut hyvin teflon-pintainen puolue jo pitkään. Hallitusvastuussakin ollessaan viime hallituskaudella kokoomus keräsi pisteitä mutta keskusta ja varsinkin siniset ottivat raskaasti takkiinsa vaikka kaikki kolme olivat kansaa suututtaneiden päätösten takana.

        Mutta miten Keskusta pääisi nyt tästä epäsuosion alhosta josta on nelisen vuotta kärsinyt?

        SDP pärjää gallupeissa Sanna Marinin henkilökohtaisen suosion ansiosta, hän on onnistunut säilyttämään tuoreutensa vaikka mokia on matkalla tullut enemmän kuin valtion talous kestää. Osaltaan suosion säilymisessä auttaa Krista Kiurun äitiysvapaa, pahin demarien änkyrä ja kannatuksen pudottaja on poissa.

        Kokoomus on ikävä kyllä myötäillyt liikaa vihreitä, ja se näkyy myös kannatuksessa. Kannatuksen pitäisi olla paljon korkeampi tuhlaajahallituksen oppositiossa. Nato toi hypeä, joka tuli ja menee, nyt pitäisi uskaltaa mennä talous edellä vaikka tekisi kipeää. Niin onnettomalle tolalle nykyhallitus maan talouden on saattanut. Korjausliike tarvitaan, ja se ei ole mikään pieni reivaus se. Kipeää tulee tekemään vielä kaikille suomalaisille.

    • Anonyymi

      Arska, älä ole katkera vaikka sinusta ei puhuta. Kapista puhutaan kun on sentään sata kertaa viisaampi kuin sinä. Vaikka ei sekään paljoa ole.

      Vihreistä, demareista ja Sanna Marinista puhutaan kun nämä ovat hallituksessa yhdessä Keskustan kanssa, siis samalla puolella ja yhteistyössä. Mitä pahaa siinä on?

      Natoon liittyminen on tottakait merkittävä puheenaihe, hallitus jonka jäsenistä 99% oli vielä hallitusta muodostettaessa kovin Nato vastaisia veivät meidät Natoon. Niin Keskusta, kuin Demarit ja etenkin Vasemmistoliitto olivat kovin kovin Natovastaisia vielä puoli vuotta sitten. Vihreissäkään ei ollut juuri ketään Naton kannalla. RKP:ssä sentään jokunen. Palstallakin moni, esim MPP suorastaan vihasi Natoa. Nyt on monella toinen ääni kellossa. Sopii siitä keskustella.

      Majurin jutut ovat vaikkapa sinun jorinoihisi nähden ihmisen puhetta ihmiselle, sellaista on ihan kiva lukea, näiden sinun katkerien sosialistin vuodatusten sijaan.

      • Anonyymi

        "Majurin jutut ovat vaikkapa sinun jorinoihisi nähden ihmisen puhetta ihmiselle"

        Homottelua, punikittelua ja valehtelua. Sellainenko on ihmisen puhetta ihmiselle? Pikemminkin henkisesti vaurioituneen ilkeilyä.

        Kepulit lakkaavat olla olemassa, jos eivät äänestä uudeksi johtajaksi multitalentti väyryspaavoa.

        Paavo tuo omat emalikupit kesärantaan

    • Anonyymi

      Mutta, edelleen, miksi palstalla ei keskustella ja Keskustasta, vaan pelkästään haukutaan demareita.

      Eikös nää keskustelut pitäis käydä demareiden palstalla?

      • Anonyymi

        Kysypäs tuolta palstapölhöltä, joka näitä palstan ulkopuolisiin aiheisiin nojaavia aloituksia tänne pää märkänä syytää.

      • Anonyymi

        Eli myönnät nyt itsekin että näet harhoja. Edistystä.

      • Anonyymi

        Ikä on kuvottavien tekojen vuoksi raskauttava vaikkakin syyntakeisuus on alentunut. HO HOO, HO HOO!

    • Anonyymi

      Keskusta on vaihtoehto. Ihan hyvä sellainen.

    • Anonyymi

      tännehän kirjoittaa vain porvari luuserit jotka haukkuu vain suomen hienoa vasurihallitusta ja parasta pääministeriä.

    • Minähän tuon wannabesotilaan pakkomielle olen, lähes ainoa kohteensa harhoissaan ja varmasti myös tahallisesti valheellisissa möläyksissään. Ahkera on ollut viikonlopun, kolmessa päivässä näkyy yli 60 viestiään tänne suoltaneen ja on näköjään ainakin vielä saanut pitää nikkinsä kuten sillä ”tuottamansakin”.

      • Anonyymi

        SInähän se olet ainut joka täällä koko ajan herjaa lestaadiolaisia. Miksi?

        "Minä en edelleenkään valehtele koskaan!"

        Sinä valehtelet koko ajan, ja kaikki huomaavat sen. Siksi sinulla ja sinun höpötyksillä ei ole mitään uskottavuutta.

      • Anonyymi

        Onko sinulla vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa? Kyllä siinä silloin saa kehitettyä vaikka millaisia mielikuvia ihan itse.

      • Anonyymi

        Tunkki saarikko kuvaa ulkonäöllään hyvin kepumaista menttaliteettia

    • Anonyymi

      Miksi joka taajamassa on keskusta?

      • Anonyymi

        Miksi monessa taajamassa juuri keskusta on lähes näivettymisen partaalla?

    • Anonyymi

      Ällistyttävää oli, ku Savonlinnassa kuoli liikenneonnettomuudessa nuoria, niin poliittinen syyttely alkoi, koska piti löytyä haukkumisen kohde kaungi valtuustosta.

      Ei pienintäkään myötätuntoa pienen vauvan isovanhemmmille, jotka menettivät lapsensa onnettomuuden seurauksena.

      Hävetkää.

    • Anonyymi

      Ei aihetta enempään.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe