Kuinka ikinä voisin olla suomalaisen paskasakin ystävä millään tavalla? Suomessa ollaan niin suvaitsemattomia ja yksisilmäisiä vihervassareita ja äärioikeistosikoja, ettei minkäänlainen järkevä keskustelu suomalaisen kanssa ole pitkään aikaan ollut mahdollista. Kun keskustelun ainoa päämäärä on sorkkia keskustelukumppanin aivoja, keskustelu tuntuu kuin sinut yritettäisiin raiskata. Ei ole minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä, hänen elämäntapaansa, henkilökohtaisia valintoja ja persoonaansa kohtaan. Lähes joka kolmas keskustelu päättyy henkilökohtaiseen loukkaukseen tai muuhun ulkonäköä kritisoivaan törkeyteen. On kuin keskustelisi jälkeenjääneiden syrjäkylän junttien kanssa, joita minkäänlainen sivistys ei kosketa, eikä tule koskaan koskettamaan. Ääliöpaskiaiset eivät ainoastaan kiistä tosiasioita vaan tekevät valheestaan totuuden ja totuudesta ideologian, johon kaikkien muiden pitäisi uskoa. Ja Suomessa vielä ollaan niin tyhmiä, että koko kansa aina yhtenä joukkona hurahtaa johonkin paskaan, ja silloin jos on erimieltä kaikkien muiden kanssa joutuu leimatuksi ja yleisen pilkan kohteeksi. Jokainen kyseenomaiseen toimintaan osallistunut on omasta mielestänsä moraalinen, mutta siitä on moraali kaukana, kun alennutaan pahaisen koulukiusaajalapsen tasolle. Selvästi näkyy, että Suomi on joskus ollut Venäjän osa. Samanlaista paskasakkia täälläkin asuu, joka vain tykkää alistaa muita ja päteä omilla kuvitelluilla ansioillaan. Ihmettelen miten tällä maalla on mennyt näin hyvin. Kai siinä on palanen tuuria ja pari fiksua ihmistä, jotka ovat vieneet maata eteenpäin. Tulevaisuus sen sijaan näyttää surkealta. Kaikki se työ, jonka isämme, nuo meitä viisaammat ihmiset, ovat tehneet, ollaan nyt ajamassa alas ideologisin syin. Voin vain sylkeä räkää suustani kun katson tätä nykynuorison menoa. Miten voidaan olla niin pihalla, ettei tajuta enää edes oman toiminnan seurauksia. Historiasta ei olla mitään opittu, kun ei sitä olla luettukaan, koska oppitunneilla tuijotetaan kirjan sijaan kännykkää. Kannatetaan kommunismia ja fasismia ja kaikenmaailman roskaa. Yritetään määräillä ja alistaa muita. Pelkkää roskaa ja jatkuvaa painajaista on tälle maalle odotettavissa. Kamalaa loskaa.
Ystävyyttä ei ole
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin käy näillä palstoilla. Asiallista keskustelua löytää muualta. Täällä päästellään höyryjä, ei asiaa.
hah hah (b^_^)b
hauska juttu mutta muista että internetin suututus botti ei ole oikea ihminen
Nämä nettitavatkin tulee oikeeseen elämään mukaan monilla. Valitettavasti.
Mutta joo ymmärrän kyllä mitä aloittaja tarkoittaa.