miksi..

olen kuullut monien ihmisten sanovan että ulkomaalaiset saavat enemmän rahaa kuin suomalaiset tekemättä mitään, ja että ulkomaalaiset saavat pienenpiä tuomioita rikoksista ja muutenkin että he tulevat vain suomeen hyvien olojen takia. en kiellä näitä asioita mutta mielestäni on typerää vihata ulkomaalaisia noitten asioitten takia. eivät he saa päättää paljon saavat rahaa ja millaiset tuomiot saavat rikoksistaan, ehkä tänne tuleekin niin paljon maahanmuuttajia juuri noiden asioitten takia, koska suomessa on hyvät olot. mutta voimmeko me heitä siitä syyttää, emme, se ketä asiat häiritsee niin syyttäkää niitä ketkä noista asioista päättää. en tietenkään tarkoita että pitäisin siitä että suomessa tehdään rikoksia, mutta miulle on aivan sama kuka sen tekee kunhan tekijä saa siitä tuomion ja siitä minkälainen tuomio tulee päättää ihmiset kenellä on valtuus siihen.
8376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyllähän virkamiehillä, niin kunnissa kuin valtiollakin on VASTUU rahoista mitä he käsittelevät. Se on rikos jos virkamies käyttelee rahoja miten sattuu.Hän jotuu toimimaan sopimusten mukaisesti ja raportoimaan joka pennin. Hän joutuu siitä oikeuteen ja menettää työpaikkansa jos hän tekee väärin. Siinä ei auta itkut markkinoilla.
Tuomioistuimet on hieman asia erikseen. Ikävä kyllä siellä maahanmuuttajilla on huonommat mahkut kuin suomalaislla, uskokaa tai älkää. Mutta ei kaikissa tapaukissa. Uskon kuitenkin että suurin osa tuomioista sujuu aivan oikeuden mukaisesti. Vai mitä. On kai Suomi sentään sen verran vielä jaloillaan ...

Äänestä

"afrikkalaiset pakolaiset ja maahanmuuttajat pääsevät rikoksista vähemmällä, saavat enemmän rahaa kuin suomalaiset tekemättä mitään... ei tuo ole syy vihata niitä"

Ja juuri kun luulin sinun tajuavan...

No hei, joitakin tämä FAKTA ei haittaa, minua se haittaa. Minä, ja miljoonat muutkin eivät tule sulautumaan tähän "antakaa afrikkalaisten tehdä kaikkea pahaa" prosessiin. Sori, no way in hell.

Varoitan sinua, voit olla seuraava "prosessin" uhri, että pidät silmät auki. Ei kyse ole rasismista, vaan realismista ja siitä, että kunnioittaa ja arvostaa ja puolustaa omia arvoja, jos joku on niille uhkana.

by the way:

http://www.freewebs.com/tomashot/uutisia.htm

Äänestä
  • :D

    Finnillä on sitten vedenpitävät todisteet afrikkalaisten pakolaisten pääsemisestä rikoksista vähemmällä sekä suomalaisia enemmän rahaa saamisesta?

    ..kö?

    Äänestä

Ulkomaalaisia joo kohdellaan silkkihansikkain, rasismisyytteiden pelossa.
Sinäänsä on koirasta kiinni loppupeleissä pureeko koira ketään, mutta kun joku päästää koirat vapaana juoksentelemaan, on vastuuttomalla vapauttajalla vastuu.
Maahanmuuttajien tekemien rikoksien, ja niiden uhrien veri, on eduskunnan päättäjien käsissä, hehän tämän sallivat.

Äänestä
  • silkkihansikkaista on ennakkoluulo.Tuon takana piilee suomalaisten muukalaisispelko. Normaali käytös ei ole mitään silkkihansikkailla kohtelua.
    Suomalisten epävarmuus omasta käytöksestään aiheuttaa näitä harhaluuloja. En usko hetkeäkään että joku ulkomaalainen vaatisi suomalaisilta mitän erikoista käytöstä.Sinun viestisi heijastaa juuri tuota vääristynyttä asennetta.

    Äänestä

kansa on niin multikulti propagandan sokaisemaa, että äänestää samat (taistolais)hihhulit valtaan joka vaaleissa :( Uskomatonta.

Äänestä
  • täällä taas väittää että koko kansa on rasisteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


why.. kirjoitti:

olen kuullut monien ihmisten sanovan että ulkomaalaiset saavat enemmän rahaa kuin suomalaiset tekemättä mitään, ja että ulkomaalaiset saavat pienenpiä tuomioita rikoksista ja muutenkin että he tulevat vain suomeen hyvien olojen takia. en kiellä näitä asioita mutta mielestäni on typerää vihata ulkomaalaisia noitten asioitten takia. eivät he saa päättää paljon saavat rahaa ja millaiset tuomiot saavat rikoksistaan, ehkä tänne tuleekin niin paljon maahanmuuttajia juuri noiden asioitten takia, koska suomessa on hyvät olot. mutta voimmeko me heitä siitä syyttää, emme, se ketä asiat häiritsee niin syyttäkää niitä ketkä noista asioista päättää. en tietenkään tarkoita että pitäisin siitä että suomessa tehdään rikoksia, mutta miulle on aivan sama kuka sen tekee kunhan tekijä saa siitä tuomion ja siitä minkälainen tuomio tulee päättää ihmiset kenellä on valtuus siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu