Klo 16-19 tuli 26 eroa.
Klo 16 alkoi jonkinasteinen eropiikki
8
267
Vastaukset
Lapsia erotettiin jonkin verran päivän mittaan. Olisiko vapaa-ajattelijoiden fb-kampanja et-opetuksen puolesta (johon pääseminen vaatii siis kirkosta eroamisen) vaikuttanut?
- Anonyymi
Näette varmaan sivun statistiikasta, onko sinne tultu kyseisen kamppiksen kautta?
- Anonyymi
Ja tänään jo 30 eroa klo 12.
- Anonyymi
Lomat on lusittu, töissä kerrataan kuulumiset ja kerrotaan kirkosta eroamisesta, mikä saa kollegatkin eroamaan? Tästä lähtee joka tapauksessa vuodenvaihteeseen huipentuva erokäyrän nousu jälleen.
Juu tuo, ja sitten on myös sää sellainen että senkin takia tullaan puistoista ja rannoilta sisälle.
Ja mikäs sen parempi syksyn aloitus kuin erota kirkosta. Eräänlainen ensimmäinen homma syyskaudelle, sellainen helppo minuutin juttu josta voi sitten jatkaa vaativampiin.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Juu tuo, ja sitten on myös sää sellainen että senkin takia tullaan puistoista ja rannoilta sisälle.
Ja mikäs sen parempi syksyn aloitus kuin erota kirkosta. Eräänlainen ensimmäinen homma syyskaudelle, sellainen helppo minuutin juttu josta voi sitten jatkaa vaativampiin.Puhdasta säästöäkin tulee, eikä oikeastaan jää mistään paitsi.
Useimmille eroajille syntynee myös melkoinen helpotus, kun jo pitkään muhinut, mutta niin usein lykätty toimenpide on saatu aikaiseksi.
Win-win!
- Anonyymi
Olen googlettanut eroa kirkosta sivuille. Tarvitse linkkiä jonka voin antaa tuttavalle.
Ei löydy mistään.- Anonyymi
Eroa tästä-nappi on eroakirkosta.fi avaussivun vasemmassa laidassa.
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303887Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83259Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai342884Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122782Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1342469- 492088
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For941270Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611255Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist131162Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361139