Rakkaus, mitä se on?

Elämä on se kuuma vesi, vai pidätkö haaleasta?
Ainekset eivät siinä sekoitu, mutta onhan sekin valinta.

AV

Anonyymi kirjoitti:

Elämä on se kuuma vesi, vai pidätkö haaleasta?
Ainekset eivät siinä sekoitu, mutta onhan sekin valinta.

AV

Minulla on digitaalinen lämpömittari elämän veden lämpötilan tarkkailuun ja vastukset lämpötilan säätämiseen.

🦄

:)
No, setämies taitaa tietää aika maistuvan keiton, keittäkää nyt omanne.

AV

nyt on äitelää tuubaa..

P.S. Toivottavasti reissu meni hyvin ja oma keitokseksi on jo hautumassa. 😉

Rakkaus vaan tulee tai on tulematta, mutta on eri asia tuleeko keitosta katkeran tai kamalan makuinen pakkopulla vai herkullinen ja kutsuva keitto, jota halua uudestaan ja uudestaan valmistaa, rakkaudella tietenkin. Siinä, että keitos kestää aikaa, on ainesosilla ja makujen yhteensopivuudella iso merkitys.

Emberizi kirjoitti:

Rakkaus vaan tulee tai on tulematta, mutta on eri asia tuleeko keitosta katkeran tai kamalan makuinen pakkopulla vai herkullinen ja kutsuva keitto, jota halua uudestaan ja uudestaan valmistaa, rakkaudella tietenkin. Siinä, että keitos kestää aikaa, on ainesosilla ja makujen yhteensopivuudella iso merkitys.

Lue lisää

Harvoin tulee pelkästään kamalaa pakkopullaa tai kutsuvaa soppaa. Mielestäni rakkauskeittosi ainekset on liian imeliä. Väkisinkin tulee pahan makuisia sattumia joukkoon, se on selvä.

Anonyymi kirjoitti:

Harvoin tulee pelkästään kamalaa pakkopullaa tai kutsuvaa soppaa. Mielestäni rakkauskeittosi ainekset on liian imeliä. Väkisinkin tulee pahan makuisia sattumia joukkoon, se on selvä.

Lue lisää

Keittoni on ehkä romantisoitu, mutta klimppiytyvää ongelmasoppaa en aio enää syödä. Parisuhteeseen kuluu henkinen kasvaminen, yhteen hioutuminen, riidat, erilaisten tarpeiden törmäykset yms. Ei ne tee sopasta huonoa vaan todellisen!

Silti, jos vaikka täysin erilaisia arvomaailmoja alkaa vääntämään yhteen, ei suhde kestä kuun aikansa. Tai jos otan liian tyhmän miehen, ei suhde voi koskaan olla tasa-arvoinen tai eikä meillä ole alun jälkeen enää mitään keskusteltavaa.

Emberizi kirjoitti:

Keittoni on ehkä romantisoitu, mutta klimppiytyvää ongelmasoppaa en aio enää syödä. Parisuhteeseen kuluu henkinen kasvaminen, yhteen hioutuminen, riidat, erilaisten tarpeiden törmäykset yms. Ei ne tee sopasta huonoa vaan todellisen!

Silti, jos vaikka täysin erilaisia arvomaailmoja alkaa vääntämään yhteen, ei suhde kestä kuun aikansa. Tai jos otan liian tyhmän miehen, ei suhde voi koskaan olla tasa-arvoinen tai eikä meillä ole alun jälkeen enää mitään keskusteltavaa.

Lue lisää

Kuka haluaisi syödä klimppiytyvää ongelmasoppaa? Eihän se haluamisesta kiinni ole. Todellisuudessa parisuhde ei ole koskaan erinomainen tai huono, vaan jotain siitä väliltä.

Todellisuuteen kuuluu sekä kumppanin että itsensä epätäydellisyyden hyväksyminen. Enkä tarkoita tällä, että pitäisi ottaa kuka tahansa kumppani, vaan sitä, että huolella valittu todella sopivalla kumppanillakin on huonot puolensa. Niistä voi matkan varrella tulla ongelmia.

En tunne sinua tietysti yhtään, tiedä mitä teillä exän kanssa on tapahtunut, olen vain lukenut kirjoituksiasi. Niistä tulee sinusta sellainen kuva, että et hyväksy ja voi ajatella mitään muuta kuin sitä mikä on mielestäsi täydellistä, parasta, älykkäintä. Suoritat itse asioita mielestäsi täydellisesti ja haluat muilta samaa, vaikka meistä jokaisella on eri prioriteetit ja jaksaminenkin. Huomaatko, että vaatimus täydellisyydestä sinun malliin tuntuu toisista kenties turhauttavalta ja ikävältä?

Perfektionismisi saa muut tuntemaan itsensä riittämättömäksi lähelläsi. Voisit ottaa rennommin, olla armollisempi itsellesi ja muille, kaikki ei ole sinun kontrolloitavissa.

Anonyymi kirjoitti:

Kuka haluaisi syödä klimppiytyvää ongelmasoppaa? Eihän se haluamisesta kiinni ole. Todellisuudessa parisuhde ei ole koskaan erinomainen tai huono, vaan jotain siitä väliltä.

Todellisuuteen kuuluu sekä kumppanin että itsensä epätäydellisyyden hyväksyminen. Enkä tarkoita tällä, että pitäisi ottaa kuka tahansa kumppani, vaan sitä, että huolella valittu todella sopivalla kumppanillakin on huonot puolensa. Niistä voi matkan varrella tulla ongelmia.

En tunne sinua tietysti yhtään, tiedä mitä teillä exän kanssa on tapahtunut, olen vain lukenut kirjoituksiasi. Niistä tulee sinusta sellainen kuva, että et hyväksy ja voi ajatella mitään muuta kuin sitä mikä on mielestäsi täydellistä, parasta, älykkäintä. Suoritat itse asioita mielestäsi täydellisesti ja haluat muilta samaa, vaikka meistä jokaisella on eri prioriteetit ja jaksaminenkin. Huomaatko, että vaatimus täydellisyydestä sinun malliin tuntuu toisista kenties turhauttavalta ja ikävältä?

Perfektionismisi saa muut tuntemaan itsensä riittämättömäksi lähelläsi. Voisit ottaa rennommin, olla armollisempi itsellesi ja muille, kaikki ei ole sinun kontrolloitavissa.

Lue lisää

Tiedän mitä tarvitsen parisuhteelta ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu. Parisuhteeni ei ole ollut hyviä, vastoin mitä sanot olen kestänyt huonoa pitkään ja kestänyt epätäydellisyyttä ja vaikeuksia.

Ensimmäinen pitkä suhde oli melkein normaali m 3.5v 1v, paitsi että olin selkeästi älykkäämpi ja aikuisempi ja arvomaailmat riiteli. Mies oli humalassa impulsiivinen, saattoi juosta 2 promillessa rakennustelineillä 5 krs. Impulsiiviset ja päihteitä käyttävät on siis jo nähty.

Seuraava liitto arvot osui ja sanoisin liiton olleen rakkausliitto 9.5v. Mies sairastui 2v jälkeen, keskivaikea masennukseen. Tiesin jaksavani hänen vierellään, ja ajoittain ottavani kaiken vastuun kodista ja perheestä, mutta sairauden muuttuminen bipolaarisuudeksi teki elämän yhdessä mahdottomaksi. Mies sai jätjettömiä raivokohtauksia, loppuvaiheessa oli itäeurooppalainen haaremi, firma meni konkurssiin tyhmien virheiden kanssa, osti tuhansilla pornokaupsta tavaraa samaan aikaan kun minä maksoin asumiset ja ruokakulut äitiysavustuksella, kaikki oma omaisuuteni oli mennä, koska takaisin hänen lainaansa uudesta omakotitalosta. Kävimme parisuhdeterapiassa 9kk. Lopussa parisuhde terapeutti sanoi suoraan kahden kesken, että joskus ero on paljon parempi ratkaisu kuin jääminen.

Tuon trauman jälkeen en osannut vaatia itselleni mitään, jo se että mies on olemassa, on rauhallinen, turvallinen ja traama puuttuu tuntui juhlasta. Kolmas pitkä suhde kesti 7v. Mies oli lähes täysin kokematon melkein 40v ja ongelmaton. Tosin taitaa olla lievä asperger, vuorovaikutus- ja tunnetaidoissa on paljon puutteita. Uskoin hyvään. Alussa kuvaili itseään ja tarpeitaan täysin erilaiseksi miksi käytäntö osoittautui. Eka 2v oli hyvää, sitten hänellä alkoi hävitä kiinnostus koskettamiseen, seksiin, keskusteluun, tunneyhteyteen. Saattoi tulla klo 19 kotiin ja hävitä mitään edes moikka sanomatta autotalliin. Oli myös muissa sosiaalisissa perheen ulkopuolissa tapahtumissa yleensä mitään sanomatta. Yritin sanoittaa mitä tarvitsen itse ja kysyä miten voisin auttaa häntä, mutta vastaus oli kysymyksestä riipumatta mitään vikaa ei ole tai vain sana ehkä. Joskus antoi minun puhua, muttei koskaan reagoinut mitenkään. Kun samaa oli jatkunut n.2v ja olin saanut seksissä sekä läheisyydestä 95% torjuntoja pari vuotta (vaikka jätin omista tarpeista suurimman osan huomiotta), sanoin että nyt lopetan aloitteet molempiin, en halua ahdistella ja vuoro vaihtuu sinulle kokonaan. Koko ajan sanoi, ettei hänen. haluissaan ole mitään ongelmaa enkä voi tehdä itse mitään (olin kyllä kokeillut kaikken mitä itse keksin). Sen jälkeen, mies koski minua 3v aikana kerran olkapäähän, kun tuin vaikeassa tilanteessa…. Se oli kaikki. Kun sitten sanoin, että haluan lopettaa, oli itse sitä mieltä että nythän on mennyt hyvin. Ei 7v aikana kertaakaan osannut sanoittaa tunteitaan, edes sanalla tykkää.

Olen siis ollut hyvin ennakkoluuloton suhteisiin mennessä. Olen ajatellut, että rakkaus riittää ja olen ajatellut, että rakkaus on tahdon asia ja se syntyy suureen osaan ihmisistä kun tutustuu. No, tunteita kyllä tulee, kun pari alkaa harrastaa seksiä, mutta jos tunteet perustuu vain oksitosiinin erityiseen, ne haihtuu kun seksi loppuu. Sitten taas suuret tunteet on paljon isommat jo ennen kuin seksiä on edes ajateltu konkreettisella tasolla.

Minulla on syyni miksi en ota ketä vaan, joka vapaaehtoiseksi ilmoittautuu. Molemmin puoliset voimakkaat tunteet, tutustumisen aikana, on MUST. Olen kokenut mitä ihmisen ongelmat tekee käytännössä parisuhteelle. Olen jo oman osani ongelmaisia katsonut ja ollut myös äitinä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että vaikka joskus koettu lievä masennus tai töissä loppuun palaminen vaikeassa tilanteessa olisi este, jos muu osuu.

En ole itse lähellekään täydellinen monellakaan osa-alueella. Se on vain sinun oma mielikuvasi! Moni asia on toki elämässäni erinomaisesti, mutta ei kaikki. Se, että olen hyvä työssäni ja saan siitä asianmukaisen korvauksen, ei tee ihmistä täydelliseksi. En vaadi puolisolta korkeaa koulutusta, isoa palkkaa tai statusta. Ihminen itse on tärkeämpi.

En itse täydellistä suhdetta, mutta etsin vain ja ainostaan TERVETTÄ rakkauteen perustuvaa suhdetta. Katson myös, ettei se ole minun ongelmani, jos se tuntuu jostain palstailijasta liian kovalta vaatimukselta. Näen, että se on enemmän palstailijan omaa epävarmuutta omasta kelpaamisestaan kuin oikeasti minun vaatimustasoni. Se kelpaako joku oikeasti, KUMMINKIN päin, vaatii oikean elämän kontaktin (ihon tuoksu, kemia, vuorovaikutus).

Älykkyys (matemaattis-loooginen tai kielellinen) on asia, jonka puolisolta vain tarvitsen, jotta suhteella on edellytykset. Valitettavasti asia karsii rankasti, mutta ei voi mitään!!! Pitkistä parisuhteissa ensimmäinen mies oli kielellisesti hyvin lahjakas, ja kaksi seuraavaa matemaattis-loogisesti. Viimeisenkin suhteen mies osasi puhua, kun vaan itse halusi.

Emberizi kirjoitti:

Tiedän mitä tarvitsen parisuhteelta ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu. Parisuhteeni ei ole ollut hyviä, vastoin mitä sanot olen kestänyt huonoa pitkään ja kestänyt epätäydellisyyttä ja vaikeuksia.

Ensimmäinen pitkä suhde oli melkein normaali m 3.5v 1v, paitsi että olin selkeästi älykkäämpi ja aikuisempi ja arvomaailmat riiteli. Mies oli humalassa impulsiivinen, saattoi juosta 2 promillessa rakennustelineillä 5 krs. Impulsiiviset ja päihteitä käyttävät on siis jo nähty.

Seuraava liitto arvot osui ja sanoisin liiton olleen rakkausliitto 9.5v. Mies sairastui 2v jälkeen, keskivaikea masennukseen. Tiesin jaksavani hänen vierellään, ja ajoittain ottavani kaiken vastuun kodista ja perheestä, mutta sairauden muuttuminen bipolaarisuudeksi teki elämän yhdessä mahdottomaksi. Mies sai jätjettömiä raivokohtauksia, loppuvaiheessa oli itäeurooppalainen haaremi, firma meni konkurssiin tyhmien virheiden kanssa, osti tuhansilla pornokaupsta tavaraa samaan aikaan kun minä maksoin asumiset ja ruokakulut äitiysavustuksella, kaikki oma omaisuuteni oli mennä, koska takaisin hänen lainaansa uudesta omakotitalosta. Kävimme parisuhdeterapiassa 9kk. Lopussa parisuhde terapeutti sanoi suoraan kahden kesken, että joskus ero on paljon parempi ratkaisu kuin jääminen.

Tuon trauman jälkeen en osannut vaatia itselleni mitään, jo se että mies on olemassa, on rauhallinen, turvallinen ja traama puuttuu tuntui juhlasta. Kolmas pitkä suhde kesti 7v. Mies oli lähes täysin kokematon melkein 40v ja ongelmaton. Tosin taitaa olla lievä asperger, vuorovaikutus- ja tunnetaidoissa on paljon puutteita. Uskoin hyvään. Alussa kuvaili itseään ja tarpeitaan täysin erilaiseksi miksi käytäntö osoittautui. Eka 2v oli hyvää, sitten hänellä alkoi hävitä kiinnostus koskettamiseen, seksiin, keskusteluun, tunneyhteyteen. Saattoi tulla klo 19 kotiin ja hävitä mitään edes moikka sanomatta autotalliin. Oli myös muissa sosiaalisissa perheen ulkopuolissa tapahtumissa yleensä mitään sanomatta. Yritin sanoittaa mitä tarvitsen itse ja kysyä miten voisin auttaa häntä, mutta vastaus oli kysymyksestä riipumatta mitään vikaa ei ole tai vain sana ehkä. Joskus antoi minun puhua, muttei koskaan reagoinut mitenkään. Kun samaa oli jatkunut n.2v ja olin saanut seksissä sekä läheisyydestä 95% torjuntoja pari vuotta (vaikka jätin omista tarpeista suurimman osan huomiotta), sanoin että nyt lopetan aloitteet molempiin, en halua ahdistella ja vuoro vaihtuu sinulle kokonaan. Koko ajan sanoi, ettei hänen. haluissaan ole mitään ongelmaa enkä voi tehdä itse mitään (olin kyllä kokeillut kaikken mitä itse keksin). Sen jälkeen, mies koski minua 3v aikana kerran olkapäähän, kun tuin vaikeassa tilanteessa…. Se oli kaikki. Kun sitten sanoin, että haluan lopettaa, oli itse sitä mieltä että nythän on mennyt hyvin. Ei 7v aikana kertaakaan osannut sanoittaa tunteitaan, edes sanalla tykkää.

Olen siis ollut hyvin ennakkoluuloton suhteisiin mennessä. Olen ajatellut, että rakkaus riittää ja olen ajatellut, että rakkaus on tahdon asia ja se syntyy suureen osaan ihmisistä kun tutustuu. No, tunteita kyllä tulee, kun pari alkaa harrastaa seksiä, mutta jos tunteet perustuu vain oksitosiinin erityiseen, ne haihtuu kun seksi loppuu. Sitten taas suuret tunteet on paljon isommat jo ennen kuin seksiä on edes ajateltu konkreettisella tasolla.

Minulla on syyni miksi en ota ketä vaan, joka vapaaehtoiseksi ilmoittautuu. Molemmin puoliset voimakkaat tunteet, tutustumisen aikana, on MUST. Olen kokenut mitä ihmisen ongelmat tekee käytännössä parisuhteelle. Olen jo oman osani ongelmaisia katsonut ja ollut myös äitinä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että vaikka joskus koettu lievä masennus tai töissä loppuun palaminen vaikeassa tilanteessa olisi este, jos muu osuu.

En ole itse lähellekään täydellinen monellakaan osa-alueella. Se on vain sinun oma mielikuvasi! Moni asia on toki elämässäni erinomaisesti, mutta ei kaikki. Se, että olen hyvä työssäni ja saan siitä asianmukaisen korvauksen, ei tee ihmistä täydelliseksi. En vaadi puolisolta korkeaa koulutusta, isoa palkkaa tai statusta. Ihminen itse on tärkeämpi.

En itse täydellistä suhdetta, mutta etsin vain ja ainostaan TERVETTÄ rakkauteen perustuvaa suhdetta. Katson myös, ettei se ole minun ongelmani, jos se tuntuu jostain palstailijasta liian kovalta vaatimukselta. Näen, että se on enemmän palstailijan omaa epävarmuutta omasta kelpaamisestaan kuin oikeasti minun vaatimustasoni. Se kelpaako joku oikeasti, KUMMINKIN päin, vaatii oikean elämän kontaktin (ihon tuoksu, kemia, vuorovaikutus).

Älykkyys (matemaattis-loooginen tai kielellinen) on asia, jonka puolisolta vain tarvitsen, jotta suhteella on edellytykset. Valitettavasti asia karsii rankasti, mutta ei voi mitään!!! Pitkistä parisuhteissa ensimmäinen mies oli kielellisesti hyvin lahjakas, ja kaksi seuraavaa matemaattis-loogisesti. Viimeisenkin suhteen mies osasi puhua, kun vaan itse halusi.

Lue lisää

Olet mennyt ääripäästä toiseen, ehkä viimeisessä suhteessa kaivannut välillä myös jonkinlaista "hulluutta" elämään? Liian tasapainoisen ja yllätyksettömän kanssa voi olla tylsää, sellaisilla ihmisillä ei ole vahvaa halua tehdä mitä itse haluaa. Menee totutun, lähes tieteellisesti todetun turvallisen kaavan mukaan, elämä jossa ei ole riskejä mutta lopputulos on aineellisesti hyvä.

Silti, aina kannattaa miettiä myös omaa käyttäytymistä. Itse ajattelen etten ole helppo koska onhan kaksi parisuhdetta tullut ja mennyt. Tosin tämä toinen on kyllä vielä ilman päätöspistettä, ollut sitä jo vuosia vaikka olemme virallisesti eronneita.

Onhan se epänormaalia käydä eron jälkeen yhdessä saunassa 50 kertaa tai viettää paljon aikaa yhdessä, mennen aina omiin asuntoihin nukkumaan. Tuossa on samaa mitä syvä ystävyys, syvä luottamus, jotain outoa tunteet voivat tuoda tullessaan. Rakkautta...en tiedä mitä se olisi, sehän on illuusiota, monen hyvän tunteen luomaa kokonaisuutta.

AV

Anonyymi kirjoitti:

Olet mennyt ääripäästä toiseen, ehkä viimeisessä suhteessa kaivannut välillä myös jonkinlaista "hulluutta" elämään? Liian tasapainoisen ja yllätyksettömän kanssa voi olla tylsää, sellaisilla ihmisillä ei ole vahvaa halua tehdä mitä itse haluaa. Menee totutun, lähes tieteellisesti todetun turvallisen kaavan mukaan, elämä jossa ei ole riskejä mutta lopputulos on aineellisesti hyvä.

Silti, aina kannattaa miettiä myös omaa käyttäytymistä. Itse ajattelen etten ole helppo koska onhan kaksi parisuhdetta tullut ja mennyt. Tosin tämä toinen on kyllä vielä ilman päätöspistettä, ollut sitä jo vuosia vaikka olemme virallisesti eronneita.

Onhan se epänormaalia käydä eron jälkeen yhdessä saunassa 50 kertaa tai viettää paljon aikaa yhdessä, mennen aina omiin asuntoihin nukkumaan. Tuossa on samaa mitä syvä ystävyys, syvä luottamus, jotain outoa tunteet voivat tuoda tullessaan. Rakkautta...en tiedä mitä se olisi, sehän on illuusiota, monen hyvän tunteen luomaa kokonaisuutta.

AV

Lue lisää

Viimeisessä suhteessa vain tyydyin, koska se oli paljon parempaa ja helpompaa kuin raivoavan maanisen puolisona. Minulla ei ~9.5 sairaan vuoden jälkeen ollut mitään kuvaa mitä voin suhteelta odottaa ja mitä itse tarvitsen. Olin tottunut antamaan itse, saamatta itse kovinkaan paljon (sairauden takia). Olin suhteen jälkeen 1.5v lähes puhumatta yhdellekään miehelle (paitsi töissä) ja kävimme 9kk parisuhdeterapiassa ennen eroa. Tuo aika ei kuitenkaan riittänyt toipumiseen. Se missä elin oli täyttä helvettiä, hyvin vähän tuntui sen jälkeen juhlalta.

Sairaudelle enkä toisen vaikealle elämälle ennen tapaamista ei voi mitään kukaan, siitä en ota vastuuta, enkä syyllisyyttä! Eikä kenenkään mukaan pitäisin ottaa! Kun menet yhteen, voit ehkä intuitiolla arvata, että jotain häikkää on takana, mutta jos ihminen ei itse tiedä etukäteen sairastumista miten sitä voisi puoliso ennustaa? Virheeni oli etten kuunnellut intuitiota, johon ei ollut järkisyytä. Miehen edellinen tyttöystävä oli kuollut vain vähän aikaa aikaisemmin, ja ajattelin järjellä että intuitio johtuu siitä, ja en saa pistää omia ennakkoluuloja suhteen teille. Olisi väärin rankaista ihmistä, joka on jo kärsinyt tarpeeksi. Kun masennus alkoi, hänen terapeuttinsa sanoi, että sairastui nyt, koska hänellä oli ensimmäistä kertaa turvallinen ihmissuhde elämässä ja vasta nyt oli tilaa käsitellä asia. Masentunutkaan ei ole kovin helppo puoliso….

Viimeiseen suhteeseen en olisi lähtenyt ilman keskimmäinen suhteen traumaa. Arki ja tylsyys ei saa minua eroamaan, mutta se ettei mitään parisuhdetta tai tunneyhteyttä ole, eikä mikään korjausyritys auta, tekee suhteesta järjettömän. LUE uudestaan mitä kerron suhteesta ja mieti sen jälkeen itse olisitko jäänyt samassa tilanteessa? Tein itse mitä tehtävissä on omalta puolelta, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta! Minun oli joko valittava, että elän loppuelämäni ilman kosketusta, seksiä ja ilman tunneyhteyttä vain kulissin takia tai sitten lähteä. Myös lapset huomasi rakkaudettomuuden, vanhin sanoi minulle 12v ettei puoliso rakasta minua…. Auts.

Virheeni oli etten alussa tiennyt mitä tarvitsen, en taaskaan kuunnellut intuitiota, että toinen on liian erilainen (hän sanoitti itse omat tarpeensa ja luonteensa hyvin erilaiseksi mitä oli). Hän voi olla hyvä puoliso jollekin toiselle, muttei minulle. Traumassa/stressissä muutun ENFP:stä enemmän INTJ, mikä puoli minusta luultavasti kiehtoi ex (selväjärkinen, kerrankin nainen, joka ei vaadi tunnehömppää ja jonka kanssa pystyi keskustelemaan tieteestä).

Ensimmäinen oli puhdas tunteisiin perustuva nuoruuden suhde, vaikka kesti 4.5v, ja siinä ei vielä perhe tai yhdessäasuminen tms. ei käynyt kummankaan edes mielessä. Vakavia suhteita on siis vain kaksi, vaikka tuo eka olikin pitkä.

Olen jokaisen liiton katsonut niin pitkälle kuin on järkevää, tai oikeastaan liiankin pitkälle. Olen oppinut: luota intuitioon; älä lähde suhteeseen ilman molemmin isoja tunteita; kuka tahansa ei sovi kelle tahansa -luonteella ja arvoilla on merkitystä; yksin ei voi hyvää suhdetta tehdä- jos haette liian eri asioita tai vain toista kiiinnostaa tai vain toinen panostaa, parempi jättää väliin; kummankin pitää suhteesta saada riittävästi, jotta tapailu kannattaa muuttaa suhteeksi. Pariterapeutti oli aikanaan jo sanoi minulle suoraan, että parisuhteessa pitää molempien saada, myös minun, ja käski sanoittaa tunteita ja tarpeita enemmän (minkä jo osaan).

Muistelen sinun kertoneen, että ensimmäisessä erossa et nähnyt ex tai lapsia 8 vuoteen. Siis aika erilainen tapa käsitellä eroa ja ex kuin nykyinen? Mitä mielestäsi opit itsestäsi ja omista virheistäni noissa suhteissa?

Emberizi kirjoitti:

Tiedän mitä tarvitsen parisuhteelta ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu. Parisuhteeni ei ole ollut hyviä, vastoin mitä sanot olen kestänyt huonoa pitkään ja kestänyt epätäydellisyyttä ja vaikeuksia.

Ensimmäinen pitkä suhde oli melkein normaali m 3.5v 1v, paitsi että olin selkeästi älykkäämpi ja aikuisempi ja arvomaailmat riiteli. Mies oli humalassa impulsiivinen, saattoi juosta 2 promillessa rakennustelineillä 5 krs. Impulsiiviset ja päihteitä käyttävät on siis jo nähty.

Seuraava liitto arvot osui ja sanoisin liiton olleen rakkausliitto 9.5v. Mies sairastui 2v jälkeen, keskivaikea masennukseen. Tiesin jaksavani hänen vierellään, ja ajoittain ottavani kaiken vastuun kodista ja perheestä, mutta sairauden muuttuminen bipolaarisuudeksi teki elämän yhdessä mahdottomaksi. Mies sai jätjettömiä raivokohtauksia, loppuvaiheessa oli itäeurooppalainen haaremi, firma meni konkurssiin tyhmien virheiden kanssa, osti tuhansilla pornokaupsta tavaraa samaan aikaan kun minä maksoin asumiset ja ruokakulut äitiysavustuksella, kaikki oma omaisuuteni oli mennä, koska takaisin hänen lainaansa uudesta omakotitalosta. Kävimme parisuhdeterapiassa 9kk. Lopussa parisuhde terapeutti sanoi suoraan kahden kesken, että joskus ero on paljon parempi ratkaisu kuin jääminen.

Tuon trauman jälkeen en osannut vaatia itselleni mitään, jo se että mies on olemassa, on rauhallinen, turvallinen ja traama puuttuu tuntui juhlasta. Kolmas pitkä suhde kesti 7v. Mies oli lähes täysin kokematon melkein 40v ja ongelmaton. Tosin taitaa olla lievä asperger, vuorovaikutus- ja tunnetaidoissa on paljon puutteita. Uskoin hyvään. Alussa kuvaili itseään ja tarpeitaan täysin erilaiseksi miksi käytäntö osoittautui. Eka 2v oli hyvää, sitten hänellä alkoi hävitä kiinnostus koskettamiseen, seksiin, keskusteluun, tunneyhteyteen. Saattoi tulla klo 19 kotiin ja hävitä mitään edes moikka sanomatta autotalliin. Oli myös muissa sosiaalisissa perheen ulkopuolissa tapahtumissa yleensä mitään sanomatta. Yritin sanoittaa mitä tarvitsen itse ja kysyä miten voisin auttaa häntä, mutta vastaus oli kysymyksestä riipumatta mitään vikaa ei ole tai vain sana ehkä. Joskus antoi minun puhua, muttei koskaan reagoinut mitenkään. Kun samaa oli jatkunut n.2v ja olin saanut seksissä sekä läheisyydestä 95% torjuntoja pari vuotta (vaikka jätin omista tarpeista suurimman osan huomiotta), sanoin että nyt lopetan aloitteet molempiin, en halua ahdistella ja vuoro vaihtuu sinulle kokonaan. Koko ajan sanoi, ettei hänen. haluissaan ole mitään ongelmaa enkä voi tehdä itse mitään (olin kyllä kokeillut kaikken mitä itse keksin). Sen jälkeen, mies koski minua 3v aikana kerran olkapäähän, kun tuin vaikeassa tilanteessa…. Se oli kaikki. Kun sitten sanoin, että haluan lopettaa, oli itse sitä mieltä että nythän on mennyt hyvin. Ei 7v aikana kertaakaan osannut sanoittaa tunteitaan, edes sanalla tykkää.

Olen siis ollut hyvin ennakkoluuloton suhteisiin mennessä. Olen ajatellut, että rakkaus riittää ja olen ajatellut, että rakkaus on tahdon asia ja se syntyy suureen osaan ihmisistä kun tutustuu. No, tunteita kyllä tulee, kun pari alkaa harrastaa seksiä, mutta jos tunteet perustuu vain oksitosiinin erityiseen, ne haihtuu kun seksi loppuu. Sitten taas suuret tunteet on paljon isommat jo ennen kuin seksiä on edes ajateltu konkreettisella tasolla.

Minulla on syyni miksi en ota ketä vaan, joka vapaaehtoiseksi ilmoittautuu. Molemmin puoliset voimakkaat tunteet, tutustumisen aikana, on MUST. Olen kokenut mitä ihmisen ongelmat tekee käytännössä parisuhteelle. Olen jo oman osani ongelmaisia katsonut ja ollut myös äitinä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että vaikka joskus koettu lievä masennus tai töissä loppuun palaminen vaikeassa tilanteessa olisi este, jos muu osuu.

En ole itse lähellekään täydellinen monellakaan osa-alueella. Se on vain sinun oma mielikuvasi! Moni asia on toki elämässäni erinomaisesti, mutta ei kaikki. Se, että olen hyvä työssäni ja saan siitä asianmukaisen korvauksen, ei tee ihmistä täydelliseksi. En vaadi puolisolta korkeaa koulutusta, isoa palkkaa tai statusta. Ihminen itse on tärkeämpi.

En itse täydellistä suhdetta, mutta etsin vain ja ainostaan TERVETTÄ rakkauteen perustuvaa suhdetta. Katson myös, ettei se ole minun ongelmani, jos se tuntuu jostain palstailijasta liian kovalta vaatimukselta. Näen, että se on enemmän palstailijan omaa epävarmuutta omasta kelpaamisestaan kuin oikeasti minun vaatimustasoni. Se kelpaako joku oikeasti, KUMMINKIN päin, vaatii oikean elämän kontaktin (ihon tuoksu, kemia, vuorovaikutus).

Älykkyys (matemaattis-loooginen tai kielellinen) on asia, jonka puolisolta vain tarvitsen, jotta suhteella on edellytykset. Valitettavasti asia karsii rankasti, mutta ei voi mitään!!! Pitkistä parisuhteissa ensimmäinen mies oli kielellisesti hyvin lahjakas, ja kaksi seuraavaa matemaattis-loogisesti. Viimeisenkin suhteen mies osasi puhua, kun vaan itse halusi.

Lue lisää

"Tiedän mitä tarvitsen parisuhteelta ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu. "

Sekoilen tähän väliin.

Sinulla on ollut aika monta suhdetta. Mikä saa sinut ajattelemaan, että tiedät minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu, kun nuo edelliset suhteet ovat päättyneet eroon? Mikset tietänyt heidän kohdallaan? Joo, ei ole kenelläkään kristallipalloa, josta näkisin tulevaisuuteen. Silti kehottaisin miettimään mikä sinulla on se juttu, joka johtaa "dramaattisiin" suhteisiin. Ei ole sattumaa, että neljässä miehessä on ilmennyt outoja piirteitä.

Minulla oli naapuri, joka rakastui silmittömästi neljään mieheen (siis eri aikaan!) "juuri niin paras, minulle sopiva, ihanteellinen". Jokainen mies pahoinpiteli häntä viimeistään kolmen vuoden päästä.

Itse olen todennut elämäni aikana, että sellaista suhdetta ei olekaan, joka olisi aina täysin priimakunnossa ja terve. Jokaisessa suhteessa on enemmän tai hiukan vähemmän haasteita, suuressa osassa valtavasti.

- Sheena

Emberizi kirjoitti:

Viimeisessä suhteessa vain tyydyin, koska se oli paljon parempaa ja helpompaa kuin raivoavan maanisen puolisona. Minulla ei ~9.5 sairaan vuoden jälkeen ollut mitään kuvaa mitä voin suhteelta odottaa ja mitä itse tarvitsen. Olin tottunut antamaan itse, saamatta itse kovinkaan paljon (sairauden takia). Olin suhteen jälkeen 1.5v lähes puhumatta yhdellekään miehelle (paitsi töissä) ja kävimme 9kk parisuhdeterapiassa ennen eroa. Tuo aika ei kuitenkaan riittänyt toipumiseen. Se missä elin oli täyttä helvettiä, hyvin vähän tuntui sen jälkeen juhlalta.

Sairaudelle enkä toisen vaikealle elämälle ennen tapaamista ei voi mitään kukaan, siitä en ota vastuuta, enkä syyllisyyttä! Eikä kenenkään mukaan pitäisin ottaa! Kun menet yhteen, voit ehkä intuitiolla arvata, että jotain häikkää on takana, mutta jos ihminen ei itse tiedä etukäteen sairastumista miten sitä voisi puoliso ennustaa? Virheeni oli etten kuunnellut intuitiota, johon ei ollut järkisyytä. Miehen edellinen tyttöystävä oli kuollut vain vähän aikaa aikaisemmin, ja ajattelin järjellä että intuitio johtuu siitä, ja en saa pistää omia ennakkoluuloja suhteen teille. Olisi väärin rankaista ihmistä, joka on jo kärsinyt tarpeeksi. Kun masennus alkoi, hänen terapeuttinsa sanoi, että sairastui nyt, koska hänellä oli ensimmäistä kertaa turvallinen ihmissuhde elämässä ja vasta nyt oli tilaa käsitellä asia. Masentunutkaan ei ole kovin helppo puoliso….

Viimeiseen suhteeseen en olisi lähtenyt ilman keskimmäinen suhteen traumaa. Arki ja tylsyys ei saa minua eroamaan, mutta se ettei mitään parisuhdetta tai tunneyhteyttä ole, eikä mikään korjausyritys auta, tekee suhteesta järjettömän. LUE uudestaan mitä kerron suhteesta ja mieti sen jälkeen itse olisitko jäänyt samassa tilanteessa? Tein itse mitä tehtävissä on omalta puolelta, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta! Minun oli joko valittava, että elän loppuelämäni ilman kosketusta, seksiä ja ilman tunneyhteyttä vain kulissin takia tai sitten lähteä. Myös lapset huomasi rakkaudettomuuden, vanhin sanoi minulle 12v ettei puoliso rakasta minua…. Auts.

Virheeni oli etten alussa tiennyt mitä tarvitsen, en taaskaan kuunnellut intuitiota, että toinen on liian erilainen (hän sanoitti itse omat tarpeensa ja luonteensa hyvin erilaiseksi mitä oli). Hän voi olla hyvä puoliso jollekin toiselle, muttei minulle. Traumassa/stressissä muutun ENFP:stä enemmän INTJ, mikä puoli minusta luultavasti kiehtoi ex (selväjärkinen, kerrankin nainen, joka ei vaadi tunnehömppää ja jonka kanssa pystyi keskustelemaan tieteestä).

Ensimmäinen oli puhdas tunteisiin perustuva nuoruuden suhde, vaikka kesti 4.5v, ja siinä ei vielä perhe tai yhdessäasuminen tms. ei käynyt kummankaan edes mielessä. Vakavia suhteita on siis vain kaksi, vaikka tuo eka olikin pitkä.

Olen jokaisen liiton katsonut niin pitkälle kuin on järkevää, tai oikeastaan liiankin pitkälle. Olen oppinut: luota intuitioon; älä lähde suhteeseen ilman molemmin isoja tunteita; kuka tahansa ei sovi kelle tahansa -luonteella ja arvoilla on merkitystä; yksin ei voi hyvää suhdetta tehdä- jos haette liian eri asioita tai vain toista kiiinnostaa tai vain toinen panostaa, parempi jättää väliin; kummankin pitää suhteesta saada riittävästi, jotta tapailu kannattaa muuttaa suhteeksi. Pariterapeutti oli aikanaan jo sanoi minulle suoraan, että parisuhteessa pitää molempien saada, myös minun, ja käski sanoittaa tunteita ja tarpeita enemmän (minkä jo osaan).

Muistelen sinun kertoneen, että ensimmäisessä erossa et nähnyt ex tai lapsia 8 vuoteen. Siis aika erilainen tapa käsitellä eroa ja ex kuin nykyinen? Mitä mielestäsi opit itsestäsi ja omista virheistäni noissa suhteissa?

Lue lisää

Ensimmäisessä erossa etäisyys oli parasta lääkettä. Lapsia näin 2 kertaa vuodessa ollen viikon puolentoista verran heidän kanssaan yhdessä.

Tässä toisessa taas läheisyys on parasta lääkettä meille molemmille, eihän tytär edes ymmärrä sitä että olisimme eronneet. Isä ja äiti vaan asuvat eri osoitteissa, muuten elämä on kuin normaalia perheyhteisöä. Ainut erottava tekijä on se ettei riidellä ollenkaan, eikä kyllä ole seksuaali elämäkään suhteen keskiössä. Käytännössä emme odota toisiltamme mitään, mutta silti teemme jotain toistemme hyväksi.

Oppii sitä aina jotakin, nyt katson itseäni enemmän sen vastapuolen silmin. Aikaisemmin en ymmärtänyt sitä mistä kenkä puristaisi, ja mikä olisi syy ja seuraus suhde.
Suhteessa tulisi heti olla selkeät säännöt siitä mitkä ovat ne hyväksytyt toimintatavat, millaista käyttäytymistä ei sallita jne. Ei kannata odottaa sitä että suhde paranisi, jos noita sääntöjä ei voitaisi noudattaa. Sehän kielisi kunnioituksen puutteesta?


AV

Anonyymi kirjoitti:

"Tiedän mitä tarvitsen parisuhteelta ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu. "

Sekoilen tähän väliin.

Sinulla on ollut aika monta suhdetta. Mikä saa sinut ajattelemaan, että tiedät minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu, kun nuo edelliset suhteet ovat päättyneet eroon? Mikset tietänyt heidän kohdallaan? Joo, ei ole kenelläkään kristallipalloa, josta näkisin tulevaisuuteen. Silti kehottaisin miettimään mikä sinulla on se juttu, joka johtaa "dramaattisiin" suhteisiin. Ei ole sattumaa, että neljässä miehessä on ilmennyt outoja piirteitä.

Minulla oli naapuri, joka rakastui silmittömästi neljään mieheen (siis eri aikaan!) "juuri niin paras, minulle sopiva, ihanteellinen". Jokainen mies pahoinpiteli häntä viimeistään kolmen vuoden päästä.

Itse olen todennut elämäni aikana, että sellaista suhdetta ei olekaan, joka olisi aina täysin priimakunnossa ja terve. Jokaisessa suhteessa on enemmän tai hiukan vähemmän haasteita, suuressa osassa valtavasti.

- Sheena

Lue lisää

"Minulla oli naapuri, joka rakastui silmittömästi neljään mieheen (siis eri aikaan!) "juuri niin paras, minulle sopiva, ihanteellinen". Jokainen mies pahoinpiteli häntä viimeistään kolmen vuoden päästä"

Menikö hän kontalleen, ojentaen piiskan, laittoi Apulantaa soimaan odottaen niska kyyryssä?
https://www.youtube.com/watch?v=WLuALsbfLOI

AV

Anonyymi kirjoitti:

"Minulla oli naapuri, joka rakastui silmittömästi neljään mieheen (siis eri aikaan!) "juuri niin paras, minulle sopiva, ihanteellinen". Jokainen mies pahoinpiteli häntä viimeistään kolmen vuoden päästä"

Menikö hän kontalleen, ojentaen piiskan, laittoi Apulantaa soimaan odottaen niska kyyryssä?
https://www.youtube.com/watch?v=WLuALsbfLOI

AV

Lue lisää

Sinulle näyttää olevan parisuhdeväkivaltakin vitsi.

Emberizi kirjoitti:

Keittoni on ehkä romantisoitu, mutta klimppiytyvää ongelmasoppaa en aio enää syödä. Parisuhteeseen kuluu henkinen kasvaminen, yhteen hioutuminen, riidat, erilaisten tarpeiden törmäykset yms. Ei ne tee sopasta huonoa vaan todellisen!

Silti, jos vaikka täysin erilaisia arvomaailmoja alkaa vääntämään yhteen, ei suhde kestä kuun aikansa. Tai jos otan liian tyhmän miehen, ei suhde voi koskaan olla tasa-arvoinen tai eikä meillä ole alun jälkeen enää mitään keskusteltavaa.

Lue lisää

Parisuhteeseen voi kuulua henkinen kasvaminen, yhteen hioutuminen, riidat, erilaisten tarpeiden törmäykset. Yhtälailla kuin nuo voi todellisuuteen kuulua ero. Eihän sitä koskaan tiedä mikä suhteessa ajan myötä alkaa mättää.

Anonyymi kirjoitti:

"Tiedän mitä tarvitsen parisuhteelta ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu. "

Sekoilen tähän väliin.

Sinulla on ollut aika monta suhdetta. Mikä saa sinut ajattelemaan, että tiedät minkä tyyppisen ihmisen kanssa asiat onnistuu, kun nuo edelliset suhteet ovat päättyneet eroon? Mikset tietänyt heidän kohdallaan? Joo, ei ole kenelläkään kristallipalloa, josta näkisin tulevaisuuteen. Silti kehottaisin miettimään mikä sinulla on se juttu, joka johtaa "dramaattisiin" suhteisiin. Ei ole sattumaa, että neljässä miehessä on ilmennyt outoja piirteitä.

Minulla oli naapuri, joka rakastui silmittömästi neljään mieheen (siis eri aikaan!) "juuri niin paras, minulle sopiva, ihanteellinen". Jokainen mies pahoinpiteli häntä viimeistään kolmen vuoden päästä.

Itse olen todennut elämäni aikana, että sellaista suhdetta ei olekaan, joka olisi aina täysin priimakunnossa ja terve. Jokaisessa suhteessa on enemmän tai hiukan vähemmän haasteita, suuressa osassa valtavasti.

- Sheena

Lue lisää

Pitkiä suhteita on 3, joista yksi loppui dramaattisesti maanisdepressiivisyyteen. Ei ole neljää dramaattista! Suhteissa el ole toistunut mikään kaava, esim. hakkaava tai pettävä mies.

Ensimmäinen oli nuoruutta ja viimeisessä ei ollut mitään draamaa, ei edes erovaiheessa eikä sen jälkeenkään. Välitkin on täysin asialliset. Ilman dramaattista suhdetta, tuota vikaa ei olisi tullut, koska menneen draaman takia olin hyvin vaatimaton toiveissani. Tyydyin vähään, enkä edes tajunnut tyytyväni. Sitä sattuu, jos ei ole toipunut kunnolla. 9kk pariterapiaa ja 2v seurustelutauko päälle ei ollut lähellekään riittävä!

Ensimmäisessä olimme liian nuoria, jotta perhe tai sitoutuminen olisi ollut ajankohtaista. Halusimme eri asioita, vaikka nuori mies joskus sekoili, suurin osa ajasta oli hyvää ja normaalia. Aikuistuin vain paljon aiemmin kuin tuo mies, ja hän lähinnä halusi juhlia ja bilettää, kun minä taas haluaisin jo toisenlaista elämää. Hän halusi JetSet elämää (oli niistä piireistä) ja minä taas inhosin samaa.

Suhteissa on vaikeuksia, se on normaalia. Jos toinen sekoa päästään, ostaa autoja hetken mielijohteesta tai tuhoaa omaisuutensa sormia napsauttamalla tai pitää 3 itäblokin naisen ja vaimon haaremia (kaikki tyypillistä manialle), ei ole enää kyse tälläisestä tavallisesta parisuhteen vaikeudesta!

Parisuhteen pituus ei ole millään tasolla parisuhteen paremmuuden mittari. Tiedän paljon esim. äitini kavereita, jotka ovat pysyneet yhdessä, koska kuuluu. Mies hakkaa ja panee kaikkea liikkuvaa ja pari nukkuu erikseen, muttei eroa. Tai toinen pari myös nukkuu erikseen, mies ei puhu eikä pussaa (asperger) ja vaimo matkustaa itsekseen, nauttii paljon alkoholia ja vieraita miehiä. Itse näen ettei nykyaikana naisen tarvitse enää kestää tuollaista elämää tai ylläpitää kulissia vain ympäristön paineiden takia!

Minun reikäni päässäni on optimisti, hyvään uskominen ja ennakkoluulottomuus ja se etten ole vaatinut riittävästi vaan olen ollut omissa vaatimuksissani vaatimaton. Enää minun ei tarvitse, koska lapset jo tehty, ja alaan suhteeseen vain jos se tuo lisää ja hyvää elämään.

Oman dramaattisen kokemukseni perusteella on helppo samaistua useassa suhteessa hakattuun naiseen. Ihminen menettää omanarvontuntonsa hakattuna, ja on sen jälkeen altiimpi huonolle suhteelle, koska menettää kosketuksen siihen mikä on neutraalia. Ja kaikki ei pääse alistuksen musertamana edes pois suhteesta. Lisäksi ymmärtääkseni ihminen saattaa yrittää parantua traumasta altistamalla itsensä alitajuisesti uudestaan samalle. Olen mennyt itse väliin kun naapuri oli hakkaamassa vaimoaan. Iso mies pelästyi, ja lopetti kun huusin täysiä stop ja komensin naisen pois ja meille sisään. Toimin itse kovassa adrealiinissä, lähdin ulos alusvaatteissa, ja jätin vauvan (jota olin imettämässä) vain rattaisiin. Se mitä hakattu joutuu kokemaan on kamalaa. Minusta on julmaa ja epäempaattista syyllistää nujerrettua ihmistä! Nainen pääsi pois, mutta kaikki eivät pääse!

Anonyymi kirjoitti:

Sinulle näyttää olevan parisuhdeväkivaltakin vitsi.

Ei se vitsi ole. Tuttu poliisiystäväni kertoi miten yllättävän paljon on hälytyksiä myös hyvinvoiville alueille.
Vastuu on ihmisellä itsellään, pitää ymmärtää poistua väkivaltaisesta suhteesta jo hyvissä ajoin. Loppujen lopuksi ihmistä auttaa vain ihminen itse.
Jos neljä eri miestä on käynyt väkivaltaiseksi, on jotain outoa oltava myös naisessa.

AV

Mittasuhteet miun maun mukaan:

- Vakaa kumppanuus 75%
- Intohimo 15%
- Romantiikka 10%

Se rakkaus on vähän mystistä, merenrantaa, vanhan talon remppaa, ripaus ruotsalaista rapujuhlaa ja joulun tuntua ja hyvää loppua kuten Fanny ja Alexander. Tasapainoa, aktiviteettia, oman kodin tuntua, läheisyyttä ja intohimoa.

Kappas, no pentele. Mähän osaan sitten rakastaa todellisesti. Emmä kyllä muuta tapaa tunnekkaan. 🤷🏼‍♂️

PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

Kappas, no pentele. Mähän osaan sitten rakastaa todellisesti. Emmä kyllä muuta tapaa tunnekkaan. 🤷🏼‍♂️

En ole sitä epäillyt, neljän ihmisen välisen rakkauden soppa teillä. Pitää vain jo nauttia tuosta rakkauden määrästä, eikä vain ajatella minkä osan tuosta itse saa.

AV

Anonyymi kirjoitti:

En ole sitä epäillyt, neljän ihmisen välisen rakkauden soppa teillä. Pitää vain jo nauttia tuosta rakkauden määrästä, eikä vain ajatella minkä osan tuosta itse saa.

AV

Lue lisää

En paljon mietikkään sellasia.

PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

En paljon mietikkään sellasia.

Eikö olekin mukavaa, sitä miettisi vasta jos sen menettäisi.

AV

Anonyymi kirjoitti:

Eikö olekin mukavaa, sitä miettisi vasta jos sen menettäisi.

AV

Ei oikeestaan, mä ymmärrän kyllä mitä menettäisin. Olen yllättävän fiksu ja paljon ajatellut. :)

Mitä, jos ei ole yhdessäkään suhteessa ajattelut toisen tuovan onnea ja tekevän kokonaiseksi? En myöskään ole kääntänyt tyytymättömyyttä elämään kumppanin päälle vaan tehnyt itse asioille jotain kun on tarvinnut (esim. lähtenyt vakityöpaikasta määräaikaiseksi väitöskirjatutkijaksi tai hakenut uuden työpaikan, kun vanha on turhauttanut). Olen harrastanut, paitsi vika suhde, koska en päässyt käytännössä harrastukseen koskaan, vaikka maksoin kausimaksua kaksi kautta (ex tuli aina niin myöhässä kotiin etten ehtinyt enää tunnille).

Olen ollut aina itsenäinen, kokonainen ja pitänyt myös omat asiat. Pikkulapsiaikana se ei ole onnistunut, koska en ole päässyt yksin minnekään olosuhteiden pakosta kuin isovanhempien avulla. Kaikki muu on kunnossa, paitsi se parisuhde. Lapset tietysti joskus teettää huolta, mutta sitä kukaan vanhempi ei voi kokonaan vältää eikä se tee elämää huonoksi.

Kaikilla meillä ei ole samanlaiset tilanteet parisuhteet takana, eikä syyt eroon ole samoja! Jos itse torjuu parinsa säännöllisesti, ei keskustele tai avaa itseään mitenkään tai kohtelee väärin (haukkuminen, rumasti puhuminen, pettäminen, väkivalta), on hyvä mennä itseensä. Jos taas parisuhde loppuu vaikka toisen alkoholisoitumisen tai väkivaltaan tai psykoosiin, ei itse voi tehdä muuta kuin lähteä tai jäädä ja kärsiä.

Hellyys puuttui

Se enin mauste

Hellyys on suolani

Sitä se todella on.