Hyvä Suomi

Mistä se johtuu, että suomessa mennään lujaa kohti talouskurimusta. Eikä syyksi nyt voi sanoa korona tai sota. Kyllä taloudelliset näkymät olivat jo ennen koronaa huonot.
1077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onneksi meillä on Keskusta hallituksessa jarruttamassa tätä järjetöntä menoa.

Äänestä
  • Apupuolue sekin on

    Äänestä

  • Mitä se tarkalleen jarruttaa? Saarikko on myös WEF-plösö.
    Keskusta on vihervasemmistolaisen tuhopolitiikan aisankannattaja. Häpeällistä.

    Äänestä

Oppositiossa varsinkin kokoomuksella ja perussuomalaisilla jo sormet syhyävät että pääsisi moukaroimaan köyhiä. Siksi on onni että ainakin vielä tällä kertaa puikoissa on Marinin hallitus.

Äänestä
  • Kuinka onnellisia köyhät ovat nyt, kun hallitus ei voi tehdä mitään hintojen nousuille.

    Äänestä

  • Ja täällä vasemmisto halveksii köyhiä jatkuvasti, solvaamalla heitä persuksi tai työttömiksi kaljabaarijunteiksi.
    Ja hallitus, ei ole tehnyt mitään köyhien hyväksi. Vanhusten hoito edelleen heikolla tolalla, leipäjonot ennätyspitkiä, mutta ulkomaille on jaettu rahaa ennätyssummia.
    Ne tukien indeksikorotukset inflaatiosta johtuen ei ole hallituksen aikaansaannosta. Ne ovat normaali rahapoliittinen toimi inflaation mukaan. Sen voi tehdä kuka tahansa, käytännössä virkamiehet ihan perustoimena.

    Äänestä

Saarikko: Etuuksiin korotuksia ensi vuonna, tarkoitti varmaan että seuraavan hallituksen aikana.

Äänestä
  • Onko Saarikko paisunut lisää? Sen jälkeen kun kehotti kiristämään vyötä?

    Äänestä

Saarikko nosti hintojen nousuun liittyen esiin kaksi pointtia: lapsiperheet ja sähkön.
Mihin on unohtanut koronan ja Ukrainan sodan, kaikkihan johtuu niistä?

Äänestä

Suomi toipui hitaasti maailmantalouden kriisistä. Kasvu oli vaatimatonta 10 vuoden ajan jo ennen koronaa. Koronasta on sinänsä toivottu hyvin, mutta Ukrainan sota heittää nyt kapuloita rattaisiin. Se vaikuttaa niin monin eri tavoin, etteivät sitä useimmat osaa kuvitellakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mistä se johtuu, että suomessa mennään lujaa kohti talouskurimusta. Eikä syyksi nyt voi sanoa korona tai sota. Kyllä taloudelliset näkymät olivat jo ennen koronaa huonot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu