Ei yhtään kelvollista kaunotarta. Leveä naamaisia kolson näköisiä.
Huh mitä missejä
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Selvästikin sopivat variksenpelättimiksi mansikkamaalle.
Valinnassa selvästikin psinotettujotsin aivan muuta kuin ulkonäköä. Minä olen aina luullut että missin pitää olla kaunis ja sopusuhtainen.
Nuo 3 ulkomaalaista näyttävät aivan miehiltä, kun olisi vielä lyhyet hiukset.
Varmaan joutuvat vanhempana ajelemaan viiksensä kuten monet matu naiset.
etsivät rikasta elättäjää, kun lapset 3-6 kpl on pyöräytetty alkaa hillitön lihoominen.
Nuo 3 ulkomaalaisilta näyttävät taitavat olla transuja.
Juu, järkyttäviä, oikein pahaa tekee katsella.
Ei kaikilla miehilläkään ole noin jykevä leuka,,,,rappari-Tyynen kanssa lemmen humppoo :P
Missiemo kertoo ettei kauneus ja hyvä vartalo ole enää pääasia missikisoissa. Ja jos passissa lukee että on nainen niin silloin voi osallistua.
Harmi ettei enää.ole uimapukukierrosta että voisi itse päätellä kumpaa ehdokkaat ovat.
Miksi tuollaisia kisoja sitten järjestetään?
Missi kisat ovat perinteusesti olleet kauneus kisoja joten soisi niiden sellaisena jatkuvan.
Keksisivät sitten uusia kisoja eri nimellä jos kauneudesta ei ole kyse.
Onhan siellä yksi aatelinenkin mukana.
Mitä sitte?
Miksi sitä pitää jotenkin korostaa?
Ykkönen ainoa kaunis muut rumia. Melike selkeästi mies yök!! Eikö tuonne ole enää mitään esikarsintaa?
Äärivasemmistomukasuvaitsevaiset taas ammuskelevat täällä omaan jalkaansa. Pitäisi olla suvaitsevainen, kehopositiivinen, uhriutuva yms., mutta ne unohtuu, kun pitää vihata niin pidäkkeettömästi "rappiomaailmaa", jota mm. Missikisat edustaa.
Josko ovatkin transuja ja siksi naama kuin kivenhakkaajan kantapää.
Kauniita ei kisat näköjään kiinnosta.
Onko miss Suomi kisat enää mikään kauneus kilpailu?
Mikä oikeastaan on miss Suomi kisojen tarkoitus?
Värikkäät misut ehdottomasti valittava voittajakolmikkoon.
Yksi turhimmista jutuista !
Näyttävät Muu sukupuolisilta kaikki . Eli rumilta .
Kauniita ei näköjään kisa kiinnosta.
Rumat missiehdokkaat ovat tällä kertaa muodissa.
1970-luvulla, pohjoissuomalaisessa kaupungissa yhdessä luokkakuvassa on enemmän oikeasti luonnonkauniista tyttöjä kuin nuo ehdokkaat. On taso laskenut.
Laitappa oikein silmälasit nenälle ja katso luokkakuvaa uudelleen.
Kaikki eivät ole ainakaan käyneet suihkussa kun näyttävät noin likaisilta.
Missikisat voisi lopettaa, jos ei löydy enää kauniita osallistujia.
Muutenkin olen ihmetellyt, kun vuosikymmenten ajan on voittoonkin riittänyt, että on jonkun aikaisemmin voittaneen sisar, tai tytär.
Mielestäni kauneuskilpailuun osallistuminen edellyttää kauniita kasvoja, sekä kaunista vartaloa.
nYt kyllä ihan ihmeen näkösiä missejä, joo kolso se hyvä sana, onko joku outo uusi tapa kuvata joka aiheuttaa naaman venymisen vai meikkaus muoti mitä ihmettä? Vai onko vaan noin rumia Ei voi olla transuja kaikki. Onko suhteilla ja sukulaisuudella ja rahalla päässeet kilpailemaan. Vai oliko iltasanomien mielen vikainen metaväärennös oikeista missi kisoista pitää katsoa onko kilpailun nimi täsmälleen oikea
Suomen naiset eivät ole enää kauniita jos nämä ovat ne kauneimmat.
Ottaisivat vaikka Ranskasta mallia. Siellä missikisat ovat aina isoja tapahtumia. Oikea iso show. Taiteellinen spektaakkeli. Uimapukukierroksestakin tehty aika näyttävä.
Naiset ovat siellä NAISIA ja naisellisia.
https://www.youtube.com/watch?v=PFV9zQvZ4jE
Vau!!
Mikset Ilmottautunut itse?????
Harrastustenko perusteella nuo "missit" on valittu?
Koska ainakaan kauneudella ei ole mitään tekemistä noiden kanssa.
Tai oikeastaan joukossa on yksi ainoa joka edustaa suomalaista eloveenamaista kauneutta ja hän on numero kolme. Muut on kolhoja.
Varmasti on noillakin rumia tatuointitöherryksiä ja koukkuja genitaalialueilla, no ei se haittaa jos on muutenkin noin rumia.