Saarikko ei noudata tasa-arvo lakia lapsilisä jutun kanssa.

Entäs ne kenellä ei ole lapsia? Mitä etuja he saavat? Keskustalaisuuteen on kuulunut aina arvojen eriarvoistaminen...kuten taas tuli selväksi.
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki ovat tasa-arvoisia hankkimaan lapsia.

Äänestä

Lapsilisän voisi poistaa yli 3000 € /kk puhtaana käteen saavilta.

Äänestä

Tasa-arvo EI Toteudu!
Kun Suomessa kaiken maksaa kantaväestö. Ja maahanmuuttajat ei.
Tasoitettava.
Eli, maahanmuuttajien veroilla maksetaan mashanmuuttajien kuluja.
Sama kantaväestön kohdalla.
Jos rahat loppuu, paluu kotikonnuille, tai Ruotsiin😆😆😆😆😆😆😆😆😆

Tanskan hallitus toteuttaa parhaillaan politiikkaa, jonka mukaan alueiden väestömäärä on enintään 30 prosenttia ei-länsimaista. Ruotsi on tunnetusti kohdannut valtavia ongelmia ns. kotouttaa valtavaa määrää siirtolaisia, jotka se on sallinut tulla maahan viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana erityisesti ”pakolaisina”.

Ruotsi oli yksi Euroopan turvallisimmista maista 20 vuotta sitten ja ennen hallitsematonta massamaahanmuuttoa, ja se on nyt mantereen toiseksi vaarallisin aseellisissa rikoksissa laskettuna Kroatian jälkeen. Esimerkiksi saksalainen Bild-sanomalehti julkaisi viime vuonna otsikon: ”Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa.”

Ammuskelut Ruotsissa nousivat viime vuonna ennätysmäärään, koska viranomaiset eivät pysty hillitsemään siirtolaisjoukkorikollisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Entäs ne kenellä ei ole lapsia? Mitä etuja he saavat? Keskustalaisuuteen on kuulunut aina arvojen eriarvoistaminen...kuten taas tuli selväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu