Vanhuskuolleisuus nyt 48 967 kun v. 2020 se oli 44 248

Anonyymi

Vanhuksia, 70-vuotiaita ja sitä iäkkäämpiä, on kuollut viime vuosikymmenen aikana seuraavasti;

Vuonna 2011 yhteensä 36 432
Vuonna 2012 yhteensä 37 556
Vuonna 2013 yhteensä 37 593
Vuonna 2014 yhteensä 38 635
Vuonna 2015 yhteensä 40 069
Vuonna 2016 yhteensä 40 676
Vuonna 2017 yhteensä 40 881
Vuonna 2018 yhteensä 42 075
Vuonna 2019 yhteensä 42 095
Vuonna 2020 yhteensä 44 248

Sen selvittämiseksi, ovatko rokotteet lisänneet vanhuskuolleisuutta vaiko eivät, on verrattava kokonaiskuolleisuutta aikaan ennen tehosterokotusten alkua, aikaan, jolloin vanhuksia alettiin massarokottamaan toisella annoksella. Samalla on huomioitava kokonaiskuolleisuuden muutokset pitkällä aikavälillä vuosivaihteluineen, sekä suurten ikäluokkien vaikutus, mikä näkyy viime vuosikymmenen aikana kuolleisuuden keskimäärisenä kasvuna 1,5 %/v.

Koska vanhusten massarokotukset toisella annoksella alkoivat toukokuussa 2021 ja rokotekattavuus oli jo heinäkuussa yli 90 %, voidaan rokotteen mahdollista kuolettavaa vaikutusta -onko sitä, vai ei- arvioida vertailemalla kuolleisuutta aikaväliltä kesäkuun alusta 2021 toukokuun loppuun 2022, joko vastaavaan aikaväliin aiemmilta vuosilta, mikä olisi tilatotieteen kannalta täsmälleen oikea tapa, mutta totuudenmukaisen kuvan antaa myös vertailu aiempiin täysiin vuosiin.

Koska Tilastokeskus tilastoi kuolleet viikoittain, summataan siis kuolleet viikolta 21/2021 - 20/2022, jolloin saadaan luku 48 697.

Jokainen voi miettiä, onko rokotteiden vaikutu vanhuksille ollut hyvä, kun korkean rokotuskattavuuden aikana vuodessa on kuollut 4 449 vanhusta enemmän, kuin mitä heitä kuoli pandemian puhkeamisvuonna vuonna 2020, jolloin rokotteita ei ollut?

https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/table/tableViewLayout1/

https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vaccreg/cov19cov/summary_cov19ageareacov

105

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koronapiikit on joukkomurha, ei siitä mihinkään päästä. Mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään media vaikenee ja antaa STM ja THL valehdella omiaan?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin yksi kahdeksastasadasta (1/800) rokotetusta saa rokotteesta niin voimakkaan haittavaikutuksen että kuolee siihen. Prosentteina 1/800 on 0,125%

        https://dailysceptic.org/2022/08/04/covid-vaccines-are-killing-one-in-every-800-over-60s-and-should-be-withdrawn-immediately-says-leading-vaccine-scientist/

        Covid Vaccines Are Killing One in Every 800 Over-60s and Should Be Withdrawn Immediately, Says Leading Vaccine Scientist

        no huhuh ainut että koronapiikkejä on saanut enemmän ihmisiä kuinka juurikaan mitään muuta joten spekulaatiot ja väitteet tarvisevat tutkimuksia ja tuloksia !
        Korona piikkihän on menestys ihan parasta kun muuhun pandemian torjuntaan vertaa niin niihin kuolee mutta koronaan ei juurikaan.

      • Anonyymi

        Totta helkutissa kuolee koska meitä suuria ikäluokkia on paljon ja sitten on vielä vanhempia, odottakaa nyt vuosikymmenniä eteenpäin niin kyllä kuolleisuus laskee koska ei niitä syntyneitäkään ole paitsi onhan meillä näitä muualta tuotettuja eikä nekään ikuisesti elä, tilastot näyttää sitten ei meillä kuolekaan juuri kukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin yksi kahdeksastasadasta (1/800) rokotetusta saa rokotteesta niin voimakkaan haittavaikutuksen että kuolee siihen. Prosentteina 1/800 on 0,125%

        https://dailysceptic.org/2022/08/04/covid-vaccines-are-killing-one-in-every-800-over-60s-and-should-be-withdrawn-immediately-says-leading-vaccine-scientist/

        Covid Vaccines Are Killing One in Every 800 Over-60s and Should Be Withdrawn Immediately, Says Leading Vaccine Scientist

        Tuolla laskutavalla rokotuksiin olisi kuollut 16 miljoonaa ja koronaan on kuollut yhteensä 6 miljoonaa. Jokin ei nyt täsmää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla laskutavalla rokotuksiin olisi kuollut 16 miljoonaa ja koronaan on kuollut yhteensä 6 miljoonaa. Jokin ei nyt täsmää.

        Suomessa on vain 5,5miljoonaa asukasta

    • Anonyymi

      Vauhti kiihtyy, kun mummot vanhenee.

    • Anonyymi

      Hoitajapula alkaa kummasti helpottaa, kun parilla pikaisella piikkikierroksella vanhusväestön harventamista tästä edelleen tehostetaan.

      • Anonyymi

        siispä tehostetaan rokotteita.

        Tosin MEDIKALISAATIO haittavaikutuksineen tai ekokatastrofi muutenkin lisää "ELINAJANODOTTEEN " LYHENEMISTÄ

    • Anonyymi

      Jos ei olisi rokotettu, voisi kuolleisuus olla paljon suurempi noissa ikäluokissa

      • Anonyymi

        Jos ei olisi rokotettu, voisi kuolleisuus olla paljon pienempi noissa ikäluokissa

      • Anonyymi

        Jos ei olisi rokotettu, 80-90 vanhukset voisivat lentää vimmatusti käsiään heiluttamalla

    • Anonyymi

      Suuret ikäluokat on jo 75-85-vuotiaita. He alkavat olla jo siinä iässä, että rohdot ei enää auta. Ja heitä on huomattavasti enempi, kuin edellisiä sukupolvia, tai nuorempia sukupolvia!

      • Anonyymi

        Piikit auttavat vanhuksia kuolemaan nopeammin.

      • Tuo on yksi varteenotettava seikka. Koko ajan vanhuksia on vuosi vuodelta enemmän. Se millaisessa kunnossa nykypäivän vanhukset ovat pitäisi myös tietää.
        Monet heistä asuvat yksin. Onko heidän jokapäiväinen turvansa ravinnon, lääkkeiden ym. suhteen turvattu.
        Kaikki nuo seikat pitäisi ottaa huomioon mutta tuntuu että vanhusten kohtalo tänä päivänä kiinnostaa vain koronakuolemien tapausten määränä. Entäs ensi vuonna kun systeemit muuttuu.

    • Anonyymi

      Ruotsissa ja osin Suomessakin kävi Korona- viikatemies ryminällä tyhjentämässä hoivakoteja vanhuksista jo ennen rokotteita.

      Rokotteita ei voi syyttää kaikista ikäihmisten sairauksista ja kuolemista, sinun pitäisi ymmärtää se.

      • Anonyymi

        Vai että ryminällä xD Vuonna 2020 kuoli vain 558 koronaan. Ryminä alkoi vasta rokotusten myötä, kun 2021 kuolleisuus yli kaksinkertaistui. Ja sitten lähtikin kuolleisuus ennätysjyrkkään nousuun. Jo alkuvuodesta 2022 kuolleisuus oli korkeampi kuin koko vuonna 2021.

        Se on jo vahvistettu, että mRNA-piikit vahingoittaa proteiinisynteesiä ja tyypin 1 interferonien toimintaa. Perusterve voi vielä sietää tämän ongelman, mutta riskiryhmiin kuuluvilla pienikin puolustusjärjestelmän tehon lasku voi johtaa vakavaan tautiin ja jopa kuolemaan. Kuten Hanna Nohynek itsekin sanoi MTV:n uutisissa, "rokote voi aiheuttaa kovaoireisen taudin".

        Eikä kukaan ole syyttänyt KAIKISTA ikäihmisten sairauksista ja kuolemista rokotteita, vaan kyse on selkeästä ylikuolleisuudesta, jonka syy pitää selvittää. Huomio kuitenkin näyttöjen perusteella kohdistuu mRNA-teknologiaan, jonka haittavaikutuslista on järkyttävää luettavaa.

      • Anonyymi

        Väitätkö tosissasi, että Suomen Tilastokeskus on jättänyt kirjaamatta tilastoihinsa tuhansia kuolleita vanhuksia juuri vuosi pari ennen rokotusten aloittamista ja kirjasi heidät kuolleiksi vasta sen jälkeen, kun rokotukset alkoivat? Tämäkö minun pitäisi ymmärtää? Vai väitätkö, että Tilastokeskus vain vetelee hatusta eri ikäluokkien kuolleisuusluvut ?

        Kyse on koronakuolleisuudesta, ei ikäihmisten kokonaiskuolleisuudesta.

        Jos seurasit silloin uutisia, niissä kerrottiin, että Ruotsissakin hoivakodeissa kuoli paljon vanhuksia Koronaan ja hoitajat ihmettelivät. Myös Suomessa.

        Rajoitukset Suomessa pitivät alussa Korona--kuolleisuuden alhaalla. Tutustu faktoihin. äläkä anna mielikuvituksesi juksata sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö tosissasi, että Suomen Tilastokeskus on jättänyt kirjaamatta tilastoihinsa tuhansia kuolleita vanhuksia juuri vuosi pari ennen rokotusten aloittamista ja kirjasi heidät kuolleiksi vasta sen jälkeen, kun rokotukset alkoivat? Tämäkö minun pitäisi ymmärtää? Vai väitätkö, että Tilastokeskus vain vetelee hatusta eri ikäluokkien kuolleisuusluvut ?

        Tilastokeskus myöhästelee noilla tilastoillaan, on nähty muissakin asioissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos seurasit silloin uutisia, niissä kerrottiin, että Ruotsissakin hoivakodeissa kuoli paljon vanhuksia Koronaan ja hoitajat ihmettelivät. Myös Suomessa.

        Rajoitukset Suomessa pitivät alussa Korona--kuolleisuuden alhaalla. Tutustu faktoihin. äläkä anna mielikuvituksesi juksata sinua.

        Jospa lopettaisit fantasioinnin. Vuonna 2020 koronaan kuoli todellakin vahvistettujen tilastojen mukaan 558 henkilöä, joista 9/10 oli yli 70-vuotiaita. Tätä lukemaa ei saa millään sen suuremmaksi, ei vaikka rääkyisi kitarisat verta tihkuen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos seurasit silloin uutisia, niissä kerrottiin, että Ruotsissakin hoivakodeissa kuoli paljon vanhuksia Koronaan ja hoitajat ihmettelivät. Myös Suomessa.

        Rajoitukset Suomessa pitivät alussa Korona--kuolleisuuden alhaalla. Tutustu faktoihin. äläkä anna mielikuvituksesi juksata sinua.

        Maskit naamalle ja turvavälit!

        Mars, Mars

        Ja kansa vastaa:
        Määääää,. Määääääh

    • Anonyymi

      Noita ikäluokkia alkaa olla vuosi vuodelta yhä enemmän, siksi kuolleiden määräkin on isompi.

      • Anonyymi

        Millaisella älykkyysosamäärällä noin päättelit? Mielestäsi vanhusten kuolleisuuden kasvu yli 17 % vuodessa, heti tehosteiden massarokottamisesta alkaen, johtuu vain suurten ikäluokkien määrästä, vaikka sitä ennen viimeisen kymmenen vuoden keskiarvolla kuolleisuus kasvoi suurten ikäluokkien johdosta keksimäärin 1,5 %/v.

        Eipä taida järki pääkopassasi häiritä liikaa missään, mitä ikinä puuhailetkin.

        Suuret ikäluokat alkoivat äkillisesti kuolemaan toukokuussa 2021

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuret ikäluokat alkoivat äkillisesti kuolemaan toukokuussa 2021

        Ei ole mitään boomereiden äkkikuolemaa

        Tiltastokeskuksen väestöennuste ei ennustanut mitään boomereiden äkkikuolemaa tälle vuodelle

        >https://www.ossitiihonen.com/2022/06/23/talvella-2021-2022-karmeaa-ylikuolleisuutta/

        >Tilastokeskus on tehnyt väestöennusteita jo pitkään. Kuolleisuutta on pystytty ennustamaan väestön ikääntyessä ja lääketieteen kehittyessä kohtuullisen tarkasti. Tähän asti. Yli 60.000 kuolleen vuositason piti Suomessa mennä vasta 2030-luvulla.

        *

        Vuonna 1949 syntyneet eivät kaikki kuole samana vuonna vaan kuolemat jakautuvat kymmenille eri vuosille. Boomerit kuolevat kymmenien vuosien saatossa, pitkällä aikavälillä, kukin ajallaan, ja eniten boomereiden kuolemia alkaa tulla vasta kymmenen vuoden päästä, 2030 luvulla.

        Boomereiden äkkikuolemat on vain Mikan keksimä satu jolla hän yrittää välttää tunnustamasta todellista syytä kuolemille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaisella älykkyysosamäärällä noin päättelit? Mielestäsi vanhusten kuolleisuuden kasvu yli 17 % vuodessa, heti tehosteiden massarokottamisesta alkaen, johtuu vain suurten ikäluokkien määrästä, vaikka sitä ennen viimeisen kymmenen vuoden keskiarvolla kuolleisuus kasvoi suurten ikäluokkien johdosta keksimäärin 1,5 %/v.

        Eipä taida järki pääkopassasi häiritä liikaa missään, mitä ikinä puuhailetkin.

        Äly hoi! Jos vanhusten määrä suurenee, niin kuolleiden määräkin suurenee. Kokonaisuus pitää ottaa huomioon, eikä tuijottaa yhtä pistettä.

        Sinulla on älyn puutetta luottaa pelkkään mielikuvitukseesi ja luuloihisi. Luovuus on hyvä, mutta ei sen pidä antaa johtaa harhaan.

        Rajoitukset heikensivät vanhusten yleiskuntoa, kun eivät päässeet liikkumaan elämään sosiaalisesti ym. Luonnollinen asia. Jossakin vaiheessa se alkoi näkyä ikääntyneiden sairastumisena ja kuolemina. Rokotteisiin ei nuo kuolemat liity.

        Kuolema on luonnollinen asia ikääntyville ja sairaille, eikä liity mitenkään rokotteisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään boomereiden äkkikuolemaa

        Tiltastokeskuksen väestöennuste ei ennustanut mitään boomereiden äkkikuolemaa tälle vuodelle

        >https://www.ossitiihonen.com/2022/06/23/talvella-2021-2022-karmeaa-ylikuolleisuutta/

        >Tilastokeskus on tehnyt väestöennusteita jo pitkään. Kuolleisuutta on pystytty ennustamaan väestön ikääntyessä ja lääketieteen kehittyessä kohtuullisen tarkasti. Tähän asti. Yli 60.000 kuolleen vuositason piti Suomessa mennä vasta 2030-luvulla.

        *

        Vuonna 1949 syntyneet eivät kaikki kuole samana vuonna vaan kuolemat jakautuvat kymmenille eri vuosille. Boomerit kuolevat kymmenien vuosien saatossa, pitkällä aikavälillä, kukin ajallaan, ja eniten boomereiden kuolemia alkaa tulla vasta kymmenen vuoden päästä, 2030 luvulla.

        Boomereiden äkkikuolemat on vain Mikan keksimä satu jolla hän yrittää välttää tunnustamasta todellista syytä kuolemille

        Boomerit ja muut sekundat on saatettava lopulliseen toimintkyvöttömyyden tilaan. Heti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Boomerit ja muut sekundat on saatettava lopulliseen toimintkyvöttömyyden tilaan. Heti

        Sinun ei olisi koskaan pitänyt edes syntyä.

    • Anonyymi

      Vuonna 2020 vanhukset eivät olleet koronan kanssa missään tekemisissä 😁. Kai nyt sen tiedät.

      • Anonyymi

        Sairaalloiset ikäihmiset peruivat lääkärissä käyntejään ja laiminlöivät muutenkin sairauksiensa hoitoa Koronan alussa, terveysasemat olivat suljettuinakin välillä.

        Uutisissa jo tuolloin neuvottiin ihmisiä käymään lääkäreissä sairauden seurannassa ym, kun niin moni oli perunut sovitut lääkäriaikansa.

        Kun ottaa huomioon vielä, kuinka ikäihmiset erityisesti jäivät kotiin rajoitusten vuoksi, yleiskunto heikkeni liikkumattomuuden ja passivisuuden vuoksi , ei ihme, että vakavat sairaudet pahenivatm lisääntyivät ja ne näkyvät myöhemmin menehtymisenäkin.

        Ainoa hyvä puoli eristämisessä oli, että nuhat ja muut pikkuflunssat vähenivät, kun ihmiset olivat vähemmän tekemisessä toistensa kanssa ja siten flunssapöpöt eivät tarttuneet kuten normaalitilassa.

        Ja niinkö tuo kuoleman vyöry kasaantui vuoden 2020 aikana ja v. 2021 alkupuolella siten, että kuolleisuus räjähti pilviin samalla viikolla kun vanhusten massiiviset tehosterokotukset alkoivat? Teoriassa selityksessäsi voisi olla jopa järkeä, mutta se mitä OIKEASTI on tapahtunut, tyrmää teoriasi täysin. Onhan myös väitetty, että influenssaa, joka normaalisti tapaa paljon vanhuksia joka vuosi paljon, ei ole ollut parantuneen hygienian ansiosta. Missä nämä säästyneet ihmisehnget sitten ovat?

        Et taida tietää, kuinka kenen tahansa, mutta varsinkin ikääntyvien liikkumattomuus, passiivisuus vaikuttaa sairauksien puhkeamiseen ja pahenemiseen ja sitä kautta kuolemiin.

        Samoin se, että ei laiminlyö sairauksiensa hoidon. En tiedä yhtään Korona-rokotteeseen kuollutta, mutta tiedän kyllä muihin sairauksiin kuolleita tuonakin aikan ja onhan niitä, mutta tiedän sen, että he eivät ole rokotteisiin kuolleet.

        Turha ja ihan naurettavaa syyttää rokotetta kaikista kuolemista. Yritä nyt ymmärtää, että kukaan ei selviä elämästä hengissä ja kuolemia on tapahtunut ennen rokotuksia, miten selität kuolemat ennen rokotuksia. Oliko se jokin ennenaikainen ei-tietoinen rokotefobia kuolema. Sinä olisit kuollut kyllä, jos piikkifobiaan voisi kuolla.

        Kun sinulla on pakkomielteenä ja mielensairautena rokotteet, sotket sen joka asiaan. Noilla sinun pakkomielteisillä mielikuvillasi ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    • Anonyymi

      Sotien jälkeen syntyneet ns suuret ikäluokat ovat siinä iässä, että kuolleisuus nousee ,oli sitten koronaa tai piikkejä vai ei. 80-90v ja yli jos on ikää niin todennäköisyys kuolla on taatusti suurempi kuin nuorilla tai keski-ikäisillä. Faktaa, johan tuon nyt jokainen käsittää. Turhaa tuosta on povosoida.

      • Anonyymi

        Jaa, että kun suurten ikäluokkien aiheuttama kuolleisuuden kasvu oli, täsmälleen niin kuin yllä tilasto kertoo, vuosina 2011-2020 keskimäärin alle 1 000 vanhusta vuodessa, ja kun se välittömästi tehosterokotusten alettua kuolleisuus kasvoi 4 500:lla, niin rokotteilla ei muka ole vaikutusta tähän, vaan ainoastaan suurilla ikäluokilla. Joko valhetrollaat tahallasi rokotteiden puolesta, tai älykkyysosamääräsi on alle 60.

      • Anonyymi

        Et taida ymmärtää, mikä ero on luvilla sata ja tuhat.

      • Anonyymi

        Suuriksi ikäluokiksi lasketaan 1945-1949 syntyneet. Mikäli osaisit edes vähän laskea, mikä puolestaan edellyttäisi mahdotonta, eli että ymmärtäisit, mitä eri suuruiset luvut tarkoittavat, tajuaisit, ettei yksikään nyt 80-90 vuotias kuulu suuriin ikäluokkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että kun suurten ikäluokkien aiheuttama kuolleisuuden kasvu oli, täsmälleen niin kuin yllä tilasto kertoo, vuosina 2011-2020 keskimäärin alle 1 000 vanhusta vuodessa, ja kun se välittömästi tehosterokotusten alettua kuolleisuus kasvoi 4 500:lla, niin rokotteilla ei muka ole vaikutusta tähän, vaan ainoastaan suurilla ikäluokilla. Joko valhetrollaat tahallasi rokotteiden puolesta, tai älykkyysosamääräsi on alle 60.

        Yleensä 80 vuoden ikä on sellainen taitevaihe, että siinä iässä sairastuu, jos on sairastuakseen. Jotkut porskuttelevat jopa 90-100 -vuotiaiksi asti.

        Jos pärjää vähillä lääkkeillä, yleensä elää kauemmin, jos ei syöpä tai joku muu tapaturma tms. tapa.

        Mikähän se oma äo on, kun joka väliin sitä tuputat? Ei taida olla hääppöinen tai sitten olet yliviisas, jolla elämän realiteetit ja todellisuus eivät ole kontrollissa, päässä huippaa pahemman kerran.

      • Anonyymi

        Jos korona rokotteita ei jaeta, on riskinä, että boomerien määrä kääntyy nousuun, totesi Sanna Marin

        Sama muija joka ei mennyt vanhan isänsä hautajaisiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuriksi ikäluokiksi lasketaan 1945-1949 syntyneet. Mikäli osaisit edes vähän laskea, mikä puolestaan edellyttäisi mahdotonta, eli että ymmärtäisit, mitä eri suuruiset luvut tarkoittavat, tajuaisit, ettei yksikään nyt 80-90 vuotias kuulu suuriin ikäluokkiin.

        Ei kuulu ei ja miksi aina sanotaan vanhus en piruvieköön tunne itseäni miksikään vanhukseksi vaikka on 75 v mittarissa, ihan osaan ja pystyn toimimaan kuten muutkin, tosin onhan sitä jotain rajoituksi jo fyysisestikin koska eletty elämä tuntuu , ei yksin päässä vaan myös jäsenissä mutta ei se minusta tee vanhusta joka ei pysty itse mihinkään.

    • Anonyymi

      Pääministeri Marinin, demukoista, päämäärä etenee boomerit kuolkoot ja nyt ”sivistynyt” tapa päästä niistä eroon.

    • Anonyymi

      Vanhuskuolleisuus ei siis voi mitenkään johtua siitä, että Suomessa on ennätysmäärä vanhuksia. Suuret ikäluokatkin alkavat jo olla lähtövuorossa.

      • Anonyymi

        Suurten ikäluokkien aiheuttama vanhuskuolleisuuden lisäys näkyy aloituksen vuosilistassa 2011-2020 ja jos osaa laskea, tajuaa, että se on ollut ennen pandemiavuotta 2020 keskimäärin 600 vuodessa.

        Lisäksi suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 vuotiaita, eivätkä 80-90 vuotiaita, joiden kuolleisuus räjähti pilviin heti tehosterokotusten alettua. 80-90 VUOTIAAT SIIS E I V Ä T K U U L U S U U R I I N I K Ä L U O K K I I N!

        SI I S, 8 0 - 9 0 V U O T I A A T E I V Ä T K U U L U S U U R I I N I K Ä L U O K K I I N!!!!

        Ne jotka täällä väittävät suurten ikäluokkien olevan syy siihen, että vanhuskuolleisuus kasvoi heti tehosterokotusten alettu yli 4 400 :lla vuodessa, ovat joko matemaattisesti täysin imbesillejä, tai he ovat päivystäviä palkattuja valehtelijatrolleja, jotka shabotoivat tämänkaltaisia ketjuja suoltamalla niihin jatkuvaa valehtelua.

        70-130v vaippahousut on kaikki suuria ikäluokkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        70-130v vaippahousut on kaikki suuria ikäluokkia.

        eivät ole jos katsoo väestöpyramidia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurten ikäluokkien aiheuttama vanhuskuolleisuuden lisäys näkyy aloituksen vuosilistassa 2011-2020 ja jos osaa laskea, tajuaa, että se on ollut ennen pandemiavuotta 2020 keskimäärin 600 vuodessa.

        Lisäksi suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 vuotiaita, eivätkä 80-90 vuotiaita, joiden kuolleisuus räjähti pilviin heti tehosterokotusten alettua. 80-90 VUOTIAAT SIIS E I V Ä T K U U L U S U U R I I N I K Ä L U O K K I I N!

        SI I S, 8 0 - 9 0 V U O T I A A T E I V Ä T K U U L U S U U R I I N I K Ä L U O K K I I N!!!!

        Ne jotka täällä väittävät suurten ikäluokkien olevan syy siihen, että vanhuskuolleisuus kasvoi heti tehosterokotusten alettu yli 4 400 :lla vuodessa, ovat joko matemaattisesti täysin imbesillejä, tai he ovat päivystäviä palkattuja valehtelijatrolleja, jotka shabotoivat tämänkaltaisia ketjuja suoltamalla niihin jatkuvaa valehtelua.

        Eihän rokotetta ollut kuin vasta v. 2021. Ei roktóte ole voinut aiheuttaa kuolemia ennen sitä, höppänä.

    • Anonyymi

      Kyllä vanhemmasi varmaan ovat miettineet miksei sittenkin tehty abortia.

    • Anonyymi

      Hyvä. Sitä saa mitä tilaa. Vanhainkodit pois katukuvaa pilaamasta.

      • Anonyymi

        Huumehuoneita tulee sitten nuorille vanhainkotien tilalle. Niitä voisi kutsua narkkarikodeiksi. Muita hoitohuoneita narkit tarvitsisivat kuin huumepiikin pistohuoneita.

    • Anonyymi

      Nykyään tulee vammaisuus & tyhmyys, alhainen äo yli 70 vuoden iän mukana. Äänestämisoikeus ja luottotiedot pitäisi automaattisesti evätä näiltä.

      • Anonyymi

        Meinaatko, että elät 70-vuotiaaksi ja sinusta tulee sitten tyhmä ja vajaa ja sinulta otetaan sitten kaikki oikeudet pois. Onko oikein?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko, että elät 70-vuotiaaksi ja sinusta tulee sitten tyhmä ja vajaa ja sinulta otetaan sitten kaikki oikeudet pois. Onko oikein?

        Aivan oikein

        Järki ei luista, kyrpä ei seiso, vittu ei kostu

        Siinä vaiheessa boomerit on ehdottomasti lynkattava

        Sanna on oikeilla jäljillä

    • Anonyymi

      Kun tilastoja alkaa tarkastelemaan, niin kannattaa ottaa huomioon monia seikkoja. Jos vaivautuisit katsomaan edes ikäpyramidia, niin ymmärtäisit suuren kuolleisuuden nousun tietyissä ikäryhmissä. Suuret ikäluokat ovat tulleet siihen ikään, että viikatemies korjaa satoaan. Se on täysin luonnollista, eikä siihen liity mitään salaliittoteorioita tai rokotus-huu-haata. Jonkin verran itse korona, ei siis koronarokotukset, vaikuttavat siten, että iäkkäämmät eivät kestä tauteja niin hyvin, kuin nuoremmat ja menehtyvät.

      Vielä ainakin 10:n vuoden aikana kuolleisuus suurissa ikäluokissa tulee nousemaan roimasti, sitten se alkaa pikkuhiljaa laskemaan ja ikäpyramidi muuttamaan muotoaan.

      Jokainen järkevä ymmärtää tuon. Turha tuohon selvään asiaan on alkaa sotkemaan mitään koronapiikkejä tai sitä, että vanhuksia tapetaan salaa jossain hoitokodeissa yms. yms.....

      • Anonyymi

        Ympäri maailmaa on raportoitu kuolleisuuden räjähdysmäistä nousua heti piikitysten jälkeen.
        Johtuuko se mistä, en ota kantaa.

      • Anonyymi

        Ikäluokkien koko pystytään ottamaan tilastoissa huomioon käytännössä 100 prosenttisesti, piikitysten jälkeen alkanutta ylikuolleisuutta ei pysty ennustamaan. Tietysti jos todelliset piikkien haittavaikutuksista aiheutuvat kuolemat otetaan huomioon, noissa tilastoissa niin ei ole tehty.
        Eli noita ylikuolleisuus lukuja on turha yrittää selittä väestön ikääntymisellä, ikäluokkien koko tiedetään ja otetaan huomioon.

      • Anonyymi

        Taidat olla melkoinen umpiluupää valehtelija, vailla edes alhaistakaan moraalia.

        Aloituksessa mainitsemasi asiat tuotiin esille huolella, kun yli kymmenen vuoden tilastoilla vanhusten kuolleisuudesta osoitettiin, kuinka suuret ikäluokat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vaikuttaneet, sekä yhä vaikuttavat niin, että vanhuskuolleisuuden luonnollinen kasvu suurista ikäluokista johtuen on keskimäärin 1,5 % vuodessa.

        Kun vanhusten tehosterokotukset alkoivat, räjähti vanhuskuolleisuus kuukaudessa pysyvästi yli 17 % korkeammalle kuin se on ollut aiempina vuosina, mille tasolle se myös on jäänyt kesästä 2021 lähtien.

        On selvää, että kun täällä valhetrollaat, tiedät yhtä hyvin kuin aloittajakin rokotteen tappavan vanhuksia, ja että se nosti välittömästi vanhuskuolleisuutta 15-16 %, kun suurten ikäluokkien vanheneminen puolestaan nostaa sitä vain 1-2 %.

        Suurten ikäluokkien ikääntyminen on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaikuttanut niin, että vanhuskuolleisuuden luonnollinen kasvu suurista ikäluokista johtuen on keskimäärin 1,5 % vuodessa.

        Kun vanhusten tehosterokotukset alkoivat, räjähti vanhuskuolleisuus kuukaudessa pysyvästi yli 17 % korkeammalle kuin se on ollut aiempina vuosina.

        Rokotteet nosti välittömästi vanhuskuolleisuutta 15-16 %, kun suurten ikäluokkien vanheneminen puolestaan nostaa sitä vain 1-2 %.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympäri maailmaa on raportoitu kuolleisuuden räjähdysmäistä nousua heti piikitysten jälkeen.
        Johtuuko se mistä, en ota kantaa.

        Kyllä Korona on tappanut todella paljon ihmisiä koko maapallolla, eivät rokotteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Korona on tappanut todella paljon ihmisiä koko maapallolla, eivät rokotteet.

        Ootko tehnyt analyysin?

    • Anonyymi

      Vanhuksien kuolleisuuteen vaikuttaa heidän määränsä.
      Kun määrä kasvaa, kuolleita on enemmän, vaikkei kuolleisuus kasva.

      Ihan perusasioita :D

    • Anonyymi

      Hyvä että vanhustaakka vähenee, kalliisti ylläpidettyjä rollaattorikuskeja ovat.

      • Anonyymi

        No nyt tulee sitä suoraa THL:n puhetta, minkä vuoksi koronapiikit ovat.

    • Anonyymi

      Lisääntynyt kuolleisuus johtuu rokotteen aiheuttamasta puolustuskyvyn kroonisesta heikkenemisesta

      • Anonyymi

        Nyt kuolevat rokotetut 80-90 vuotiaat joille rokotteen aiheuttama immunosupressio on liikaa.

        80-90 vuotiaat eivät kuulu suuriin ikäluokkiin

        Suuriksi ikäluokiksi lasketaan 1945-1949 syntyneet. Noina vuosina syntyi paljon lapsia. Suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 vuotiaita, eivätkä 80-90 vuotiaita, joiden kuolleisuus siis räjähti pilviin heti tehosterokotusten alettua.

        Tämä on myös rokotettujen kannalta huojentavaa kuultavaa: rokotteen aiheuttama immunosuppressio on lievä

        Rokotteen aiheuttama immunosuppressio on niin lievä että se ei tapa kaikissa ikäryhmissä. Se tappaa vain niitä jotka ovat entuudestaan heikkokuntoisia (vanhuksia, sairaita)

        Siltikin rokotteen aikaansaama immunosuppressio on riittävä aikaan saamaan jonkinasteisen tulehdustautien ja flunssien lisääntymisen myös nuorissa rokotetuissa

      • Anonyymi

        Toinen syy lisääntyneille kuolemille ovat rokotehaitat, verihyytymät, sydäninfarktit, sydänlihastulehdukset, hermostovauriot ym

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuolevat rokotetut 80-90 vuotiaat joille rokotteen aiheuttama immunosupressio on liikaa.

        80-90 vuotiaat eivät kuulu suuriin ikäluokkiin

        Suuriksi ikäluokiksi lasketaan 1945-1949 syntyneet. Noina vuosina syntyi paljon lapsia. Suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 vuotiaita, eivätkä 80-90 vuotiaita, joiden kuolleisuus siis räjähti pilviin heti tehosterokotusten alettua.

        Täsmälleen näin. Monien vanhusten elimistö ei kestä mm. mainittua immunosupressiota ja henki lähtee ennen luonnollisen kuoleman aikaa. Tämä lienee koronapiikkien tarkoituskin. Tuottamatonta vanhusväestöä on liikaa ja sen hoitaminen tulee liian kalliiksi. Mitä enemmän vanhuksia murhataan, sitä enemmän valtiot säästävät hoitokuluissa ja sitä suurempia voittomarginaaleja lääkeyhtiöt voivat niiltä lypsää kaikkialle levittämänsä korruption avulla.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä puolustuskykyä ovat heikentäneet Korona-alun rajoitukset, kun ikäihmiset eristettiin koteihinsa eivätkä päässeet liikkumaan, aktivoitumaan ja muutenkin laiminlöivät terveyttään mm. perumalla sovitut lääkärikäynnit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen syy lisääntyneille kuolemille ovat rokotehaitat, verihyytymät, sydäninfarktit, sydänlihastulehdukset, hermostovauriot ym

        Ymmärrätkö. että kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia? Kipulääkkeet voivat aiheuttaa sisäisiä suoliston verenvuotoja, tiedän n. 40-vuotiaan miehen, joka kuoli sisäisiin verenvuotoihin, kun oli nautiskellut liikaa kipulääkkeitä. Ennen Koronaa ja sen rokotteita.

        Monet lääkkeet aiheuttavat liikaa nautittuna maksa- ja munuaisvaurioita. Eräs lääke kiellettiin sen maksasyöpää aiheuttavan ominaisuuden takia. Tiedän henkilön, joka käytti säännöllisesti tuota lääkettä ja kuoli maksasyöpään. Tuokin ennen Koronaa ja sen rokotetta.

        Lääkkeet eivät ole terveellisiä, mutta on otettava huomioon niiden hyötysuhde, Sen käytöstä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Mitä tiedän ja tunnen rokotettuja ihmisiä, rokotteista on pääosin vain hyötyä.

    • Anonyymi

      Suunta on hyvä mutta tahtia pitää kiristää jotta hoivattavien vanhusten määrä saadaan sopeutettua hoitajamitoitukseen. Ylimääräisiä vanhuksia on vieläkin.

      • Anonyymi

        Ei huolta. Entistä tehokkaammat neljäs ja viides rokote hoitavat homman kuntoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei huolta. Entistä tehokkaammat neljäs ja viides rokote hoitavat homman kuntoon.

        Ei riitä, sote-ratkaisu on hyvä juttu mutta kuolleisuutta on kyettävä nostamaan vieläkin. Kiuru ja Linden nyt miettimään tosissaan, jonkinlainen lääkinnällinen ratkaisu tarvitaan jotta saadaan hoivattavien määrä skaalattua hoitajien määrään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä, sote-ratkaisu on hyvä juttu mutta kuolleisuutta on kyettävä nostamaan vieläkin. Kiuru ja Linden nyt miettimään tosissaan, jonkinlainen lääkinnällinen ratkaisu tarvitaan jotta saadaan hoivattavien määrä skaalattua hoitajien määrään.

        Armokuolema otettava käyttöön, näin sähkön ja bensan kulutus saadaan laskuun

        Ajattele maapallonkeuhkoja

    • Anonyymi

      Pelottaako teitä rokotettuja niin paljon, että on pakko kiistää kaikki epämukava tieto rokotteista ja taudista? Vai miksi sitä omaa "ainoaa oikeaa totuutta" pitää jopa paniikin omaisesti puolustaa? Eihän siihen auta päälle huutaminen eikä vimmainen kiukuttelukaan, että boosterikierroksen jälkeen lähti kuolleisuus jyrkkään nousuun. Eikä tämä ole edes ainutlaatuinen tapahtuma, sillä muissakin maissa on havaittu samanlaisia ilmiöitä. Jos useassa maassa boosteria seuraa samanlainen piikki kuolleisuudessa, niin kyllä tämä kertoo siitä, että rokotteella on osuutta asiaan.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä. Ihan sairasta väittää tuollaista. Suorastaan vastenmielistä. Omakin isoäitini kuoli just viikko sitten, mutta sillä ei ollut yhtään mitään tekemistä rokotusten kanssa kuten te kieroutuneet salaliittoteoreetikot päässänne kuvittelette. Kyse oli yksinkertasesti korkeasta iästä ja alzheimerin taudista. Eli työntäkää ne rokotesalaliittoteorianne påaikkaan, jonne aurinko ei paista.

      • Anonyymi

        Sinun juttusi eivät ole millään lailla uskottavasti perusteltuja. Näkee, että olet vain hurahtanut omiin mielikuvitusjuttuihisi.

        Sinä se piikkikammoinen olet ja yrität kaikilla järjettömillä selityksillä todistaa omaa luulojesi mukaista käsitystä todeksi, mutta selityksesi eivät vakuuta, ne eivät tunnu todellisilta.

    • Anonyymi

      Olisko nyt mitenkään mahdollista, että vanhuskuolleisuus on ehkä nyt suurempaa kuin vuonna 2020 sen takia, että ne vanhukset on nyt kaksi vuotta vanhempia? Eli yhä useampi mummeli ja papparainen on nyt toinen jalka haudassa ihan jo ikänsä takia?

      • Anonyymi

        Olet ääliömäisen tyhmä, ihan samalla tavalla ja samassa järjestyksessä vanhettiin ennen piikkejäkin.

    • Anonyymi

      Rokotuksilla on suuri merkitys kuolleisuuden lisääntymiseen kautta maailman, ts. rokotukset ovat tehokkaita eli tappavia ja suunnitelma väestön vähentämiseksi kulkee kuin juna.

    • Anonyymi

      MV lehti uutisoi syksyllä 2021 että kaikki rokotetut tulee kuolemaan jouluun mennessä. Mukana oli kuvia virallisista tutkimuksista. Linkkinä oli USA:n terveysviraston sivut. Olivat kuitenkin tehneet niin, että vaikka linkit oli oikeisiin ~100 sivuisiin tutkimuksiin, niin MV-lehden sivuilla olevia kuvaruutukaappauksia niistä oli väärennelty. Toivottiin että kukaan lukija ei jaksaisi itse kahlata virallisia tutkimuksia läpi huomatakseen että niissä ei mainita mitään immuunipuolustuksen heikkenemistä.

      MV lehti oli ottanut linkkinsä ulkomaiselta fake-news sivustolta, jonka Googlekin oli blokannut hakukoneissaan.

      MV lehti = myrkkylehti

    • Anonyymi

      Yleensä tuohon vanhuuteen liittyy kuolema, eikö ole erikoista? Toiseksi, ei ole sellaista vanhusta, jolla ei olisi sairauksia, joten koronapiikit oli/on oivallinen tapa harventaa turhia eläkkeen nauttijoita. Niille rahoille on keksitty muuta käyttöä eu:ssa . Jos en olisi perusterve, olisin kuollut kahteen kertaan rokotuksista.

    • Anonyymi

      Täyttä sontaa koko ketju ja aloitus.

      Ookkona huomannut väestön vanhenevan? Kato kun sillä on yhteys kuolleiden määrään. Vastaavasti väestön vähentyessä kuolleuden määrä laskee.

      Mitä lahopäitä täällä luuhaa...

      • Anonyymi

        Sinulla ei ainakaan ole aivotoiminnasta toivoa. Lahoa pääsi täynnä. Et taida tietää edes, mitä eroa on luvuilla 1 ja 2.

    • Anonyymi

      Juu. Jokainen voi pohtia (ja laskea) onko tuo 4 449 vanhuksen kuolemien lisääntyminen korona-aikana tilastollisesti merkitsevä verrattuna koronaa edeltävään aikaan. 70 vuotta täyttäneiden määrä lisääntyi esim. välillä 2016-2019 noin 100 000 hengellä. Tässä ikäluokassa tietysti kuolleisuuskin on suurinta verrattuna muihin ikäluokkiin. Vuosien 2019-2022 jaksolla 70 vuotta täyttäneiden kulumäärä on kasvanut todennäköisesti vielä enemmän /suuret ikäluokat). Joten näyttäisi, että koronan aikana on yli 70 -vuotiaita kuollut suhteessa ikäluokan väestömäärään vähemmän kuin aikaisemmin. Yhteiskunnan koronaan liittyvä huoli tästä ikäluokasta (rokotuksista huolimatta tai niiden ansiosta) on itseasiassa pelastanut ihmishenkiä. Vanhukset, jotka olisivat jääneet muiden sairauksien takia ilman hoitoa, saivat vuoden aikana ainakin kolmeylimääräistä terveyskeskuskäyntiä enemmän.

      Joten aloittaja voisi lopettaa tämän disinformaation levittämisen tähän viestiketjuun. Jätä tarkoituksellinen tilastojen manipulointi ja käyrien vääntäminen ammattilasille.

      • Anonyymi

        Onko oma motiivisi disinformaation levittämiseen raha? ...Maksaako joku?

        Suuret ikäluokat(s. 1945-59) ovat nyt 73-77 vuotiaita. Tilastokeskuksen tilastoissa luokat 70-74 v. Ja 75-79 v. sisältävät kaikki suuret ikäluokat. On siis selvitettävä erikseen näiden ikäluokkien kuolleisuuden muutokset, sekä 80 vuotta ja siitä vanhempien kuolleisuuden muutokset, jotta selviää, koskeeko valtaisa kuolleisuuden kasvu suuria ikäluokkia vai ei.

        80 vuotta ja sitä vanhmpien kokonaismäärä ei ole kasvanut viimeisten vuosien aikana, eikä kasva ennen kuin suuret ikäluokat alkavat täyttämään 80 vuotta, siis alkaen vuonna 2025.

        80 v. ikäryhmän tasainen lukumäärä näkyy myös kuolleisuuden tasaisuutena, kun siinä tapahtui vain olemattomia muutoksia molempiin suuntiin, kunnes alkoivat rokotukset.

        Koska vanhusten tehosterokotukset käynnistyivät suurella teholla viikolla 20 vuonna 2021, niin jotta voidaan verrata täyttä kokonaista vuotta tehorokotusten alkamisesta oikein, on verrattava vuosien jaksoja jotka alkavät viikolla 21 ja päättyvät seuraava vuoden viikkoon 20.

        Seuraavat luvut on tilastoja koskien ikäluokkaa 80 vuotta ja yli. Suuret ikäluokat on suljettu tästä pois, eikä niillä siten voida selittää havaittua valtaisaa kuolleisuuden kasvua.

        Vko 21/2015 – 20/2016 29 015
        Vko 21/2016 – 20/2017 29 691
        Vko 21/2017 – 20/2018 29 599
        Vko 21/2018 – 20/2019 29 325
        Vko 21/2019 – 20/2020 29 942
        Vko 21/2020 – 20/2021 30 857
        Vko 21/2021 – 20/2022 34 112

        Kun vanhuksia alettiin tehosterokottamaan huhti-toukokuun vaihtessa v. 2021, räjähti 80-vuotiaiden ja sitä vanhempien kuolleisuus heti pilviin, kun suurten ikäluokkien kuolleisuus kasvoi vain murto-osan siitä. Tilastot osoittavat, että rokote tappaa vanhuksia sitä enemmän, mitä iäkkämpiä he ovat. Tämä aiheuttaa sen, että 90-vuotiaista tulee rokotusten vuoksi lähivuosina paljon harviaisempia, kuin mitä on ollut satavuotiaita ennen koronapiikkejä. Ehkä ainuttakaan yli 90-vuotiasta ei ole Suomessa enää v. 2030.

        Aivan. Vuosina 2015 -2021, ennen vanhusten tehosterokotuksia, kasvoi 80 vuotiaiden ja sitä vanhempien kuolleisuus keskimäärin 307:llä vuodessa. Siitä hetkestä alkaen, kun vanhusten tehosterokotukset alkoivat v. 2021, on 80-vuotiata ja sitä vanhempien kuolleisuus lisääntynyt vuodessa 3 255:llä. Eivätkä suuret ikäluokat 73-77 vuotiaat ole tässä laskelmassa mukana.

        Taisi mennä jauhot suuhun niille jotka hokevat, että suuret ikäluokat kuolevat vanhuuttaan ja ainoastaan se näkyy tilastoissa. Edellisessä esille tuotu tieto osoittaa, että nuo hokijat ovat koko ajan valehdelleet.

    • Anonyymi

      Niin,,, enemmän vielä hetken vanhuksia kyllä se siitä rauhoittuu.

    • Anonyymi

      Sitä saa mitä tilaa. Suurten ikäluokkien ihannoima kuolemattomuuden tavoittelu kostautuu.

    • Anonyymi

      jos aloittaja vilkaiset tilastokeskuksen ikärakennetta niin ymmärrät miksi 70 ihmisten kuolleiden lukumäärä on kasvussa.
      Esimerkiksi vuonna 2000 oli 65-84 vuotiaitten osuus koko väestöstä 13,5% . silloin koko väestön lukumäärä oli melkein 5,2miljoonaa henkilöä.
      Vuonna 2021 65-84 vuotiaitten osuus koko väestöstä oli jo 20,2% ja väestön lukumäärä oli noussut 5,5 miljoonaan.

      • Anonyymi

        Mites se Sanna sanoikaan kun julisti korona-ajan päättyneeksi: Nyt on aika mennä, elää ja kokea. Sen jälkeen on vanhuksia kuollut solkenaan.

      • Anonyymi

        Suuret ikäluokat, tällä hetkellä 73-77 vuotiaat, ovet juuri ne jotka nostavat vanhusväestön osuutta ja lukumäärää. MUTTA suuret ikäluokat eivät voi nostaa yli 80-vuotiaiden osuutta, koska ne eivät ole yli 80-vuotiata moniin vuosiin. Kuitenkin tehosterokotuksista alkanut vanhusten hurja kuolleisuuden kasvu osuu vanhempiin kuin mitä ovat suuret ikäluokat.

        Kuolleisuus siis kasvoi räjähdysmäisesti välittömästi tehosterokotusten alettua niissä yli 77 vuotiaissa vanhuksissa, joiden lukumäärä ja kuolleisuus on ollut stabiili vuosia ennen rokotusten aloittamista. Turha selittää ja valehdella, että suuret ikäluokat, jotka vanhusväestön osuutta juurikin nostavat, olisivat nostaneet kokonaiskuolleisuutta merkittävästi.

        Suuret ikäluokat= 70-130v

        Kuoliko loiro rokotepiikki in vai ei

        Tätä olen pohdiskellut

    • Anonyymi

      Miksi kaikki eivät juo Putinin virtsaa kuten rokotevastaiset? He eivät kuole koskaan.

    • Anonyymi

      Kaikki merkit viittaavat siihen, että rokotteiden tarkoituksena on eliniän alentaminen niin, etteivät nyt rokotetut alle 80-vuotiaat elä yli 90-vuotiaaksi. Kun Suomessa vielä nyt on yli tuhat sata vuotta täyttänyttä, rokotusten vaikutus viittaa siihen, ettei 2030-luvulla heitä ole kuin muutama, eli juuri heitä, jotka eivät ole mrna-piikkiä ottaneet. Kaiken nyt saatavilla olevan tiedon valossa näyttää selvältä, ettei 2030-luvulla ole yli 90-vuotiaita kuin vain murto-osa siitä, mitä heitä nyt on, vaikka suuret ikäluokat alkaisivat täyttää 90 vuotta vasta vuodesta 2035 alkaen.

    • Anonyymi

      Kannattaa olla ottamatta flunssa piikkiä, jos haluaa pois tätä ilkeästä maailmasta.

      Niinku loirikin

    • Anonyymi

      Turhaan elämöit, iäkkäitä vanhuksia on yhä enemmän, satavuotiaitakin. Yleisesti 75-100 vuotiaat kuolee sairauksiin, joka kolmas syöpään. Vaikka ihmiset elää pitkään, on heillä kuolemaan syynä joku sairaus.

    • Anonyymi

      Et ole ottanut laskelmissasi huomioon lainkaan koronan aiheuttamaa lisäkuolleisuutta. Paljonko se on? Ruotsissa kuoli 10 000 koronaan ennen rokotuksia

    • Anonyymi

      Eipä tuo vanhusten ylikuolleisuus koronapiikkiin mikään ihme ole. Tuon ikäisten kuolleisuus seuraa mm. vuoden aikoja. Kun lähtö on lähellä, niin koronapiikki voi vauhdittaa hyvinkin sitä.

      Toisaalta vaikka vanhusten ylikuolleisuus olisi kasvanut tuhansilla koronapiikin vuoksi, niin voi myös olla mahdollista, että samainen piikki on säästänyt tuhansia korona kuolemalta.

      • Anonyymi

        Hörhöt vertaa tilanteeseen kun ei ollut koronaa eikä piikkejä, eli johonkin mielikuvutusmaailman tilanteeseen jota ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hörhöt vertaa tilanteeseen kun ei ollut koronaa eikä piikkejä, eli johonkin mielikuvutusmaailman tilanteeseen jota ei ole olemassakaan.

        Joo ja superturbolampaat ei halua mitään vertailuja ennen / jälkeen koronapiikin ;)

    • Anonyymi

      Suuret ikäluokat kokevat luonnollisen poistuman, ei siinä sen kummempaa.

    • Anonyymi

      Tuo kertoo ennen kaikkea ikäluokkien suurenemisesta.

      Vuonna 2011 yli 70-vuotiaita olivat, jotka olivat syntyneet 1941 tai aikaisemmin.
      Vuonna 2020yli 70-vuotiaita ovat 1950 tai aikaisemmin syntyneet eli kaikki suurimmat ikäluokat ovat päässeet kuolemisvuoroon.

      Kun yli 70-vuotiaita on enemmän heitä kuolee enemmän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe