Vajaaälyisyys levinnyt jo valtionvarain ministeriöön

Huittisten lukiossa oppinsa saanut keskusta puoluelainen on omaksunut joulupukin roolin, vaikka jouluun on aikaa montakuukautta. Olkaa kilttejä , tehkää työtä ,säästäkää niin lapsilisiin tulee korotus kertaluonteisesti, kunhan muistatte että keskustapuolue ajaa kaikkien kansalaisten etuja.
171112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lumikki ja seitsemän kääpiötä sopii tähän satuun paremmin kuin joulupukin rooliin asettuminen.

Äänestä

Keskustapuolueen ministeri ostaa 112 miljoonan euroh hinnalla vaalivoiton puolueelle. Valtion kassasta kahmaistaan 112 miljoonaa, ja viskataan se pienelle osalle suomalaisia talouksia. Annikan omakin perhe saa tästä jaosta rahaa.

Rahaa menee tasapuolisesti köyhille ja rikkaille, korvaamaan inflaation tuomia hinnankorotuksia juuri heidän talouksissansa.

Annika Saarikon johdolla Keskusta nousee suurimmaksi puolueeksi 2023. Loppukevään hallitusneuvotteluiden jälkeen Annika Saarikko jatkaa pääministerinä.

Äänestä
  • Jos ei pääministerinä , niin ainakin alivaltiosihteerinä. Palkka ei olennaisesti muutu on kumpi tahansa.

    Äänestä

  • Vaalivoitto+on+taattu+kun+ministeri+Lintilä+lupaa+sähköveron+alennusta+10-14+%++,+kaikki+kipin+kapin++vastaamaan+galluppikyselyihin+,+joiden+perusteella+muodostuu+puolueiden++vaaliasetelma.++Toteutus+jää++n.s+pilveen.

    Äänestä

Keskustan kannatus nousee kuin lehmän häntä...!

Äänestä

Tietääkö taloudesta mitään,gradunsakin tehnyt Matti Vanhasen avioerosta.

Äänestä

Ja mikä on aloittajan älykkyyden taso kirjoituksesta päätellen? Tuskin papereita edes kansakoulusta.

1Äänestä
  • Älykkyyttä ei opita kansakoulussa , ei yliopistoissa tai muissakaan vanhoihin oppeihin perustuvassa koulumaailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älykkyyttä ei opita kansakoulussa , ei yliopistoissa tai muissakaan vanhoihin oppeihin perustuvassa koulumaailmassa.

    Yli sata vuotta ,sitten kirkko esitti uskomuksen että maapallo on litteä . Jos ei uskonut näitä n.s kouluja käyneitä , kirjansa lukeneita , oppineita elinajan ennuste oli heikko. Älykkyys ja viisaus löytyy muualta , kuin vuosikymmeniä vanhoista kirjoista.

    Äänestä

  • Ilman edes kansakoulun papereita elämässä pärjää paremmin kuin nykyajan maisterit , professorit , tohtorit tutkijat , asiantuntijat jne. Älykkyytä ei opita kirjoista.

    Äänestä

>Yli sata vuotta ,sitten kirkko esitti uskomuksen että maapallo on litteä. Älykkyys ja viisaus löytyy muualta , kuin vuosikymmeniä vanhoista kirjoista.>>

Jostain tuo sinunkin "viisautesi" on sitten tullut.

Kun oikeasti Nikolaus Kopernikus eli vuosina 1473-1543, eli 550 vuotta sitten. Silloin kertoi että maapallo on pyöreä, kun kirkonmiehet puhui ja vänkäsi pannukakun mallisesta maailmasta.

Nykyaikana viisaus elää Wikipediassa, joka tämänkin asian faktat ja numerotiedot tiesi tarkalleen ja kakistelematta kertoa.

Äänestä
  • Pannukakku tästä kuitenkin tuli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pannukakku tästä kuitenkin tuli.

    Pääministeri bilettää pikku "pöhnässä" , ulkoministeri homopekka , fortumin johtaja Rauramo . Ja eilen sdp:n kansanedustajien valtuuston puheenjohtaja Lintman antoi täyden luottamuksen hallituksen toimintakykyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääministeri bilettää pikku "pöhnässä" , ulkoministeri homopekka , fortumin johtaja Rauramo . Ja eilen sdp:n kansanedustajien valtuuston puheenjohtaja Lintman antoi täyden luottamuksen hallituksen toimintakykyyn.

    Vain Suomessa saavat jatkaa pöllyttelyä ja homostelua sekä toisten varojen sijoittamista.
    VAIN SUOMESSA MAHDOLLISTA!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain Suomessa saavat jatkaa pöllyttelyä ja homostelua sekä toisten varojen sijoittamista.
    VAIN SUOMESSA MAHDOLLISTA!!

    "Itse katsoin tuon videon ja mielestäni se näyttää siltä, että minun
    korvaani puhutaan, eli minulle kerotaan, jotain asiaa siinä"
    Olisikohan kysymys "Saako painaa, saako painaa".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Itse katsoin tuon videon ja mielestäni se näyttää siltä, että minun
    korvaani puhutaan, eli minulle kerotaan, jotain asiaa siinä"
    Olisikohan kysymys "Saako painaa, saako painaa".

    Riippuu kuka kyseli??Jos ilmari,epäilen??Se näyttää siltä että sitä??

    Äänestä

Kepun kannatus enää 10 %

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Huittisten lukiossa oppinsa saanut keskusta puoluelainen on omaksunut joulupukin roolin, vaikka jouluun on aikaa montakuukautta. Olkaa kilttejä , tehkää työtä ,säästäkää niin lapsilisiin tulee korotus kertaluonteisesti, kunhan muistatte että keskustapuolue ajaa kaikkien kansalaisten etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu