Amerikkalaiset onnistuivat kusettamaan venäläisiä asiantuntijoiden mukaan täydellisesti junailivat myyränsä "Putinin " venäjälle valtaan ja ovat määrätietoisesti tuhonneet tämän avulla venäjän tulevaisuuden .
Venäjän talous Putinin toimesta saatettu rappiotilaan kansalaisille säädetty Putinin
toimesta miehityslait ja viety sanan ja mielipiteen vapaus venäjän naapurimaat saatu Putinin toimien tähden hakemaan Naton jäsenyyttä venäjän armeija tehty koko maailman silmissä naurunalaiseksi Ukrainassa sekä suurelta osin tuhottu Putinin avulla Amerikka sai koko venäjän siihen tilaan että on vain ajan kysmys milloin maa kaatuu edeltäjänsä tavoin .
Asiantuntijat niin venäjällä kuin Amerikassakin ovat alkaneet epäillä että Putin on Amerikkalaisten kouluttama agentti jonka tehtävä on ollut kaikki nämä vuodet vain tuhota venäjä ja nyt työ alkaa olemaan päätöksessään Putin tullaan venäjän kaaduttua palkitsemaan USA :n korkeimmilla kunniamerkeillä työstään tuhota venäjä ja sen tulevaisuus.
Venäjän talous Putinin toimesta saatettu rappiotilaan kansalaisille säädetty Putinin
toimesta miehityslait ja viety sanan ja mielipiteen vapaus venäjän naapurimaat saatu Putinin toimien tähden hakemaan Naton jäsenyyttä venäjän armeija tehty koko maailman silmissä naurunalaiseksi Ukrainassa sekä suurelta osin tuhottu Putinin avulla Amerikka sai koko venäjän siihen tilaan että on vain ajan kysmys milloin maa kaatuu edeltäjänsä tavoin .
Asiantuntijat niin venäjällä kuin Amerikassakin ovat alkaneet epäillä että Putin on Amerikkalaisten kouluttama agentti jonka tehtävä on ollut kaikki nämä vuodet vain tuhota venäjä ja nyt työ alkaa olemaan päätöksessään Putin tullaan venäjän kaaduttua palkitsemaan USA :n korkeimmilla kunniamerkeillä työstään tuhota venäjä ja sen tulevaisuus.
Vastaukset 36
Vanhimmat
”Lännen Venäjälle asettamat pakotteet ovat suuria. Jokainen maa, jota Yhdysvaltain pakotteet uhkaavat, on pakotettu tulemaan omavaraisiksi”, Hudson sanoi lauantaina julkaistussa haastattelussa (toimittajan kommentti: Tämä on aiemmin nähty selvästi mm. Iranissa ja Pohjois-Koreassa).
Hän sanoi, että sanktiot ovat työstäneet Venäjää tehokkaasti tuonnin korvaamiseen, ja maa on kehittymässä täysin vapaaksi riippuvuudesta länsimaisista tavaroista.
”Saksalaisten autojen maahantuonnin sijaan Venäjä kääntyy Kiinan puoleen kehittääkseen omaa autoteollisuutta. Venäjä siirtyy nyt erittäin nopeasti korvaamaan teollisuustuotteiden riippuvuutensa lännestä omalla kotimaisella tuotannolla. Ainoat asiat, joita he eivät pysty valmistamaan, ovat Walt Disney -elokuvat ja italialaiset käsilaukut”, taloustieteilijä sanoi
Hän lisäsi, että vaikka Venäjä ei todennäköisesti pysty massatuottamaan joitakin luksustuotteita, joita se ennen toi ulkomailta, sen talous tulee suurelta osin omavaraiseksi.
Niinpä, että ketkä kärsii pakotteista ja kuka hyötyy?
Hudson totesi myös, että vaikka pakotteet pyrkivät vähentämään Venäjän energiaviennistä saatavia voittoja, ne sen sijaan ”toivat lisätuloja Venäjän valtion budjettiin”.
”Venäjä on Saksan energiasaartosuunnitelmien suuri hyötyjä. Mitä vähemmän Venäjä myy kaasua, sitä enemmän se tienaa”, hän totesi.
Hudson viittasi energian pilviin nouseviin hintoihin, jotka kasvavat korrelaatiossa Venäjän viennin laskun kanssa. Venäjän talouteen kohdistuvat pakotteet eivät ole myöskään horjuttaneet kansallista valuuttaa, ruplaa, ja ovat nopeuttaneet dollarista vapautumista, analyytikko sanoi.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-sakki-2/asiantuntijoiden-arvio-venajan-talous-romahtaa-nopeammin-kuin-annetaan-ymmartaa/
Myytti+1:+Venäjä+voi+suunnata+kaasuvientinsä+uudelleen+ja+myydä+Aasiaan+Euroopan+sijasta.
Noin+10%+Venäjän+vientiin+menevästä+kaasusta+on+nesteytettyä,+loput+on+vietävä+kiinteitä+putkia+käyttäen.+Länsi-+Venäjän+kaasuputket+eivät+ole+yhteydessä+Itä-Aasian+putkiverkkoon,+joiden+kautta+Venäjä+toimittaa+kaasua+mm.+Kiinaan.+Tämänkin+kaasun+osuus+on+vain+n.+10%+siitä+mitä+Venäjä+toimittaa+Länsi-Eurooppaan+ja+uusien+putkien+rakentamishankkeet+Itä-Aasiaan+on+vuosien+päässä.++Gasprom+on+joutunutkin+myöntämään+että+kaasun+tuotanto+onkin+romahtanut+35%+vuoden+takaisesta.
+
Myytti+2:+Koska+öljy+on+paremmin+korvattavissa+kuin+kaasu,+Putin+voi+vain+myydä+enemmän+Aasiaan.
Venäjä+myy+öljyä+Kiinaan+ja+Intiaan+tällä+hetkellä+35%+alennuksella+maailmanmarkkinahinnasta,+sen+lisäksi+tankkereilla+menee+yli+kuukausi+toimittaa+öljyä+sikäläisiin+satamiin+kun+länteen+se+vie+vain+3-5+päivään.+Lisäksi+öljyä+saa+muualtakin+–+länsi+ei+ole+riippuvainen+Venäjän+öljystä.
Myytti+3:+Venäjä+korvaa+menetettyjä+länsimaisia+yrityksiä+ja+tuontia+korvaamalla+ne+tuonnilla+Aasiasta.
Kiina+ei+ole+siirtynyt+Venäjän+markkinoille+siinä+määrin+kuin+monet+pelkäsivät;+Itse+asiassa+Kiinan+tullihallinnon+viimeisimpien+kuukausittaisten+tiedotteiden+mukaan+Kiinan+vienti+Venäjälle++romahti+yli+50+prosenttia+vuoden+alusta+huhtikuuhun,+yli+8,1+miljardista+dollarista+kuukaudessa+3,8+miljardiin+dollariin.+Kun+otetaan+huomioon+Kiinan+vienti+Yhdysvaltoihin+seitsemän+kertaa+enemmän+kuin+Venäjä,+näyttää+siltä,+että+jopa+kiinalaiset+yritykset+ovat+enemmän+huolissaan+joutumisesta+Yhdysvaltojen+pakotteiden+vastaiseen+tilanteeseen+kuin+marginaalisten+aseiden+menettämisestä+Venäjän+markkinoilla,+mikä+kuvastaa+Venäjän+heikkoa+taloudellista+kättä+globaalien+kauppakumppaneidensa+kanssa.
Myytti+4:+Venäjän+kotimainen+kulutus+ja+kuluttajien+terveys+pysyvät+vahvoina.
Ulkomaisten+autojen+tuonti+on+tippunut+miltei+95%+vuodentakaisesta,+lisäksi+kotimainen+kulutus+on+inflaation+ja+kulutusmyönteisyyden+laskusta+johtuen+romahtanut+noin+20%.
+
Myytti+5:+Globaalit+yritykset+eivät+todellakaan+ole+vetäytyneet+Venäjältä,+ja+liike-elämän,+pääoman+ja+kykyjen+pako+Venäjältä+on+liioiteltua.
Globaalit+yritykset+työllistävät+noin+5+miljoonaa+venäläistä+ja+niiden+lähdettyä+tai+niiden+toiminnan+alasajon+myötä+noin+500+000+venäläistä+asiantuntijaa+ja+osaajaa+on+poistunut+maasta.
Myytti+6:+Putinilla+on+ylijäämäinen+budjetti+korkeiden+energiahintojen+ansiosta.
Putinin+holtiton+tuhlaaminen+sekä+Ukrainan+sotaan+sekä+erilaisiin+järjettömiin+hankkeisiin+on+johtanut+valtiontalouden+alijäämän+vauhdikkaaseen+nousuun+joka+jo+nyt+vastaa+2%+bruttokansantuotteesta.
+
Myytti+7:+Putinilla+on+satoja+miljardeja+dollareita+sadepäivien+varoja,+joten+Kremlin+taloudet+tuskin+tulevat+kiristymään+lähiaikoina.
Venäjällä+on+valuuttavarantoja+600+miljardin+edestä+joista+300+miljardia+on+jäädytetty+länsimaiden+toimesta.+Nämä+tullaan+todennäköisesti+käyttämään+Ukrainan+jälleenrakennukseen.+Lisäksi+n.+75+miljardia+on+jo+nyt+uponnut+hyökkäyssodan+rahoitukseen.
+
Myytti+8:+Rupla+on+maailman+tehokkain+valuutta+tänä+vuonna.
Ruplan+arvonnousu+on+on+keinotekoisesti+luotu+–+venäläisten+on+mahdotonta+muuttaa+rupliaan+dollareiksi+tai+päinvastoin.
+
Myytti+9:+Pakotteiden+täytäntöönpano+ja+yritysten+vetäytyminen+on+nyt+suurelta+osin+tehty,+eikä+taloudellisia+paineita+tarvita+enempää.
”Jo ennen Ukrainan (eskaloitunutta) sotaa yritettiin purkaa riippuvuutta dollareista (mutta) kukaan ei odottanut prosessin alkavan näin nopeasti… Washington on jäädyttänyt kaikki tilit dollareissa ja euroissa, joten Venäjän oli poistuttava dollarijärjestelmästä. Ja tämä auttoi Venäjän ruplaa. Länsipakotteiden takana oli tarkoitus romuttaa rupla ja tehdä Venäjän tuonti kalliimmksi…
Sen sijaan Venäjän hallitus vastusti ja päätti: Jos meille ei makseta euroissa ja dollareissa öljystä, kaasusta, titaanista ja alumiinista, lännen on maksettava ruplissa. Ja niin ruplan arvo on noussut. On oikeaanosunutta sanoa, että länsi on ampunut itseään jalkaan.”
Hudson kuitenkin huomautti, että ”suurin hyötyjä” Venäjän kuormittamisesta pakotteilla on Washington. Tämä johtuu siitä, että voimakkaasti venäläisestä energiasta riippuvainen Eurooppa kohtaa samanaikaisesti energia- ja elintarvikekriisejä, joten se ei pysty kiinnittämään huomiota muihin asioihin.
”Periaatteessa Washington ei välitä, jos Venäjä voittaa [Ukrainan] sodan, koska Yhdysvallat on onnistunut eliminoimaan kilpailijansa Euroopassa, erityisesti Saksan.”
Noinhan sen pitäisi teoriassa mennä. Mutta kun kyse on umpikorruptoituneista ja jo sukupolvien ajan lähinnä vain varastamalla elantonsa tienaamaan tottuneista venäläisistä, niin nähtäväksi jää...
"Niinpä, että ketkä kärsii pakotteista ja kuka hyötyy?"
Venäläiset kärsivät. se on aivan selvää. Venäjän talous romahtaa, länsimaissa taloudet kasvavat tänäkin vuonna. Lisäksi Venäjän inflaatio on n. kaksinkertainen verrattuna länsimaihin.
"Lännen Venäjälle asettamat pakotteet ovat suuria. Jokainen maa, jota Yhdysvaltain pakotteet uhkaavat, on pakotettu tulemaan omavaraisiksi”, Hudson sanoi lauantaina julkaistussa haastattelussa (toimittajan kommentti: Tämä on aiemmin nähty selvästi mm. Iranissa ja Pohjois-Koreassa)."
Tämähän juuri pakotteiden pelotevaikutuksen tarkoitus onkin saada venäläiset ymmärtämään että heidän maansa joutuu samanlaiseen lohduttomaan köyhyyteen ja puutteeseen kuin Pohjoiskorean kaltaiset rutiköyhät diktatuurit ovat .
Niin mutta kun... Pohjois-Koreassa, Kuubassa ja Venezuelassa ihmiset eivät vieläkään sisäistäneet tuota asiaa siinä määrin, että valta olisi vaihtunut. Miten pian luulet pakotteiden vaikuttavan venäläisiin?
Kun katsoo historiaa, niin on yhtä todennäköistä, että nimenomaan pakotteet johtavat sotaan tai jo syttyneen sodan dramaattiseen laajenemiseen kuin että ne estäisivät sodan. Ehkä Pohjois-Koreassa ja Kuubassa pakotteet ovat heikentäneet kohdevaltioita niin, että ne ovat välttäneet aloittamasta sotaa, mutta tunnetuin esimerkki päinvastaisesta on Japanin hyökkäys Pearl Harboriin 1941. Nimenomaan USA:n valuuttapakotteet, jotka käytännössä asettivat Japanin öljysaartoon, joka oli eksistentiaalinen uhka ei vain Japanin laajenemispyrkimyksille vaan koko valtakunnan olemassaololle, johtivat siihen, että Japani päätti hyökätä niin pian kuin mahdollista ja niin tuhoisasti kuin hyökkäsi.
Pakotteet heikensivät ehkä Saddamin niin, ettei hän enää haaveillut uudesta hyökkäyksestä, mutta ei hänen valta-asemansa horjunut niiden seurauksena. Ainoa kerta kun hänen syrjäyttämisensä oli lähellä, oli juuri ensimmäisessä Persianlahden sodassa kärsityn tappion jälkeen. Vanhana kettuna Saddam kuitenkin veti kansalliskaartinsa pois Kuwaitista niin, että se säilyi lähes koskemattomana kun Irakin varsinainen armeija kärsi hirvittävät tappiot ja käytönnössä tuhoutui amerikkalaisten hyökätessä. Saddam käytti kansalliskaartia kukistamaan Irakin alueella nousseet kapinanalut. Amerikkalaiset pysähtyivät silloin Irakin rajalle ja seurasivat tiedustelunsa kautta vierestä kun Saddamia vastustaneet voimat teurastettiin kuten Hitler teurasti kesällä 1944 häntä vastaan nousseen opposition.
26.2. olin sitä mieltä, että lännen olisi pitänyt iskeä kaikella saatavissa olevalla voimalla venäläisiä joukkoja vastaan Ukrainan raja-alueilla. Niin ei tehty ja nyt lienee väistämätöntä, että sota tulee laajenemaan, aluksi ainakin taloudellisena sotana, myös Tyynenmeren alueelle ja ties minne.
Taistelun välttäminen asettaa lännen uskomattomaan vaaraan. Ajatuminen pidempikestoiseen laajaan konfliktiin tarkoittaa sitä, että Eurooppa tulee heikkenemään samalla tavoin kuin se heikkeni toisen maailmansodan seurauksena ja se tarkoittaa, että Euroopasta tulee taloudellisesti vielä heikompi kuin se on tähän saakka ollut.
EU rakennettiin ajatuksena estää ensimmäisen ja toisen maailmansodan toistuminen. Toisen maailmansodan jälkeen asetelmat olivat kuitenkin ne, että Ranskan ja Saksan yhteenotto ei ole ollut uhkaamassa sen paremmin maailman kuin Euroopankaan rauhaa, Jo 1947 oli selvää, että uhka tulee aivan muualta. EU oli siis ratkaisu ongelmaan, jota ei enää ole ollut olemassakaan ja niinpä historia toistaa itseään: Eurooppa ajautuu taas sotaan, joka on sille tuhoisa, ja tällä kertaa koska sota heikentää Eurooppaa, se tekee ilmastonmuutoksen torjumisesta ehkä käytännössä täysin mahdotonta.
Rauhanpiipertäjät ovat taas kerran johtaneet meidät liekehtivän helvetin partaalle. Kuka tietää, miten suuria ihmisuhreja tällä kertaa tarvitaan, ennen kuin sodan ja tuhon jumalatar on saanut kylliksi ja vetäytyy potemaan ähkyään siihen saakka, kunnes taas seuraava sukupolvi on valmis ruokkimaan sitä.
Globalistien ajattelu on kummalista soopaa. He kuvittelevat "talouden" tai sen, mikä heidän mielestään on "taloutta", olevan yhtä tärkeää kaikille tällä pallolla kuin se on heille. Useimmat heidän teoriansa taloudesta ovat silkkaa hevonulostetta ja heidän teoriansa talouden ja politiikan kytköksistä ovat vielä typerämpää soopaa. Kuluneina vuosikymmeninä yritysjohtajista on luotu kuvaa kaikkivoipian sankareina, aivan kuin he olisivat jotain suuria sotapäälliköitä. Yksikään yritysjohtaja ei ymmärrä taloudesta kansantalouden tasolla yhtään mitään, mikä on nähty muulloinkin kuin silloin, kun Sipilän pellestä tehtiin pääministeri, ja jos ulkopolitiikkaa tai EU:n kaltaisen yhteisön valta. ja sotilaspolitiikkaa aletaan johtaa kuin yritystä, päädytään siihen, missä nyt ollaan: aivan hirveään katastrofiin.
Luojan kiitos meidän puolustusvoimamme ovat pysyneet erittäin hyvin ammattinsa osaavien sotilaiden käsissä eikä lähinnä vain verojen kiertämisen ja veroista valittamisen osaavia yritystolvanoita ole päästetty päättämään puolustusmäärärahoista eikä puolustusvoimien koosta. Sen sijaan ulkosuhteisteisiimme ja talouteemme ne hölmöt ovat vaikuttaneet aivan liikaa ja siksi nykyinen kriisi ei ole edes ainoa, mitä siitä on meille seurannut.
Jos yritysmölöpäät olisivat käyttäneet edes puolet siitä innosta, jolla he ovat lobanneet täysin tarpeetonta ja hirveää energiasyöppöä 5G.teknologiaa ydinvoiman rakentamiseen, me voisimme nyt hyödyntää euron alentunutta arvoa maksaaksemme pois merkittävn osan velkojamme, 5G ulosteella me emme niin voi tehdä, ja vallitsevilla korkeilla energianhinnoilla emme muutenkaan.
Sipilän hallituksen taloustyperehtimisen epävirallisena neuvonantajana toimnut Sipilän kepukaveri Jorma Ollila tulisi tiputtaa B-52;sta Venäjälle. Laskuvarjon kanssa tietenkin, silloin he voisivat käyttää häntä romauttamaan Venäjän talouden.
Suomen hallituksen käyttämien asiantuntijoiden soluttaminen Venäjän päätöksentekoon tuhoaisivat Venäjän paljon nopeammin kuin talouspakotteet.
Kaiken lisäksi pakotteiden vaikutuksia odotellessa venäläiset ehtivät toteuttaa todennäköisesti suurimman ja hirvittävimmän kansanmurhan Uralin tällä puolella sitten Kolammen valtakunnan toimeenpanemien ja lähes yhtä teollisesti. Siinä venäläiset ovat tehokkaita, ovat aina olleet, vaikka eivät missään muussa tehokkaita olekaan.
Juuri siksi 1991 tehtiin oikea päästö kun Saddamin aggressioon päätettiin vasta sotilaallisesti heti. Saddamille ei jäänyt aikaa toteuttaa kansanmurhaa Kuwaitissa, vaikka hän sai sen jo hyvälle alulle. Aivan kuten Ukrainassa, kuwaitilaiset nousivat vastarintaan ja irakilaiset tappoivat kapinoivia uuden alusmaansa asukkaita.
Yhdysvaltojen hyökkäys pelasti ties miten monen tuhannen kuwaitilaisen hengen. Ukrainassa ei enää ehditä pelastaa, sillä venäläisten koneisto on jo täydessä käynnissä eikä sitä häiritä mitenkään.
Kyllä tämä on kertakaikkisen luokaton esitys ns länneltä, me sentään elämme aikaa jossa maaginen ihmeellisen tulevaisuuden vuosi 2000 kin meni jo aikoja sitten. Missä se paljon mainostettu kehittynyt ja täysin uudelle tasolle yltänyt nykyaika oikein luuraa? haihtuiko se olemattomiin, kun visionäärit avasivat silmänsä?
Putinin on pakko olla Amerikkalaisten lähettämä myyrä ja venäjän tuhoaja agentti mikään muu taho ei olisi saanut venäjää tuhottua noin totaalisesti ja vietyä venäläisiltä peruskansalaisoikeuksia .
Putinin täytyy olla siviilissä joku Naton erikoismies ja Kenraali jonka tehtävä oli tuhota venäjän alkava nousu sivistyneeksi kansakunnaksi niin hyvin hän on onnistunut tehtävässään.
Kaikkien aikojen kusetus : vahvistuuko ruplan kurssi Venäjän silmäätekevien Afrikan vierailun aikana ? Venäjä hakee tukea ja sympatiapisteitä Ukrainan sodan puolesta Afrikan nälkäisistä ja sotaisista valtioista Wagner-joukkojen tuella.Onnistuuko Putin nostamaan ruplan kurssia ja saamaan sen merkittäväksi valuutaksi maailmassa ?
Sitten+kun+rupla+taas+noteerataan+kansainvälisessä+valuuttakaupassa,+sen+kurssi+putoaa+90+%.
Varmaan ugandalaiset afrika korpsit saapuvat seuraavan talven erikoisoperaatioon.
Saattavat saapua palkka-armeijaan Afrikasta Putinin yllyttämänä ja sääliä eikä muutakaan moraalia tunneta lainkaan.
Niin sitten kun. Kuinka monen tuhannen ukrainalaisen pitää kuolla ennen kuin se järisyttävä ihme tapahtuu?
Kuinka laaja taloudellinen katastrofi ja ilmeisesti myös sotilaallinen konflikti pitää synnyttää ennen sitä, kuinka hirvittäväksi pitää uhriluku saada ties missä kaikkialla maapallolla?
Aseet on tehty sitä varten, että niitä käytetään silloin, kun on tarve. Venäjä on se tarve, juuri nyt.
Kansainvälisen yhteistön tulisi estää se. Eivät ugandalaiset sodan lopputulokseen paljon vaikuta, mutta hirvittää ajatella, mitä sellainen roskajoukko voi tehdä ukrainalaisille siviileille.
Onnistuuko Putin ostamaan aidot Calvin Klein alushousut vai joutuuko vetämään ylleen torimyyjön tautiset Venäjä kopiot?
Kaikki epäonnistumiset selitetäänkin aina tolloille sopivilla salaliittoteorioilla joissa länsi on laittanut Venäjän toteuttamaan ne.
Onhan se katkeraa kalkkia nieltäväksi, Putinin suosio on pilvissä ja kansan ostovoima kohenee.
Täysin realistinen näkemys Venäjän kehityksestä on, että maa hyötyy pakotteista kun varsinkin EU maat kärsivät ja tämä fakta näkyy hetken todellisuudessa.
Ensi talveksi ainoastaan Unkari ja Puola ovat turvanneet energiansaantinsa, muut hallinnot pakottavat kansalaisensa palelemaan.
"Onhan se katkeraa kalkkia nieltäväksi, Putinin suosio on pilvissä ja kansan ostovoima kohenee."
Herää nyt umpitollo todellisuuteen .
Oikein hävettää näiden hyväuskoisten propagandan uhrien puolesta joilla ei ole pienintäkään kykyä hahmottaa itse todellisuutta vaikka se kirjoitettasiin kissan kokoisilla kirjaimilla naama eteen.
Mikään maa koskaan missään ei selviä siitä että sen vienti ja tuonti putoaa murto-osaan ja investoinnit ja sijoittajat poistuvat maasta tehtaat seisoo työttömyys nousee tilastojen mukaan kiihtyvää vauhtia ja köyhyys rajan alle pudonnut muutamassa kuukaudessa räjähdysmäisesti kansalaisia ja tämä kaikki sotaa käyvässä maassa joka nielee senkin vähän rahoista mitä jäljellä on .
Rupla jos olisi terve oikea raha ei sitä tarvitsisi keinotekoisesti pitää elossa kuten jokainen voi asian tarkistaa kun se on julkista tietoa.
Rupla on täysin paskapaperia ja sen realisoituminen paskapaperiksi on ihan ovella se ei kulje enään missään valuutta nimellä.
Miten+se+kansan+osotovoima+kohenee,+kun+Venäjän+talous+romahtaa+ja+inflaatio+on+noin+16%?
Luuletko, että diktatuurissa tarvitsee välittää tuollaisista asioista?
Ei tetenkän niin paljon kuin demokratioissa, mutta taprrpeeksi suuret romahdukset saavat myös diktatuurit muuttamaan suuntaansa.
Mikään maa koskaan missään ei selviä... paitsi Pohjois-Korea ja Kuuba ovat selvinneet jo vuosikymmeniä ja edelleen selviää myös Venezuela.
Saksa taisteli saarrettuna 4 vuotta ensimmäisessä maailmansodassa, ja vaikka pakotteet varmaankin estivät sitä voittamasta ennen kuin amerikkalaiset saapuivat brittien ja fransujen avuksi, eivät ne välttämättä olisi riittäneet ratkaisemaan sodan lopputulosta muuten.
1939-45 Saksa taisteli täydellisesti taloudellisesti saarrettuna koko ajan eikä sitä olisi voitettu ilman sotilaallista valloitusta.
Nyt Eurooppa on tehnyt itsensä äärimmäisen typerästi erittäin riippuvaiseksi muista. Euroopalle yhteyksien katkeaminen voi olla maailmanloppu, mutta muille se ei välttämättä sitä ole.
Taloudellisten pakotteiden teho on kautta aikojen ollut aika heikko. Saamme nähdä, tehoavatko Venäjään vai eivät.
Toivotaan, että niin käy, vaikka hyvin skeptinen olen.
Silloin,kun Eu lätki Suomelle maataloustuotteiden vientikiellon Venäjälle? Suomi joutu kuseen ja valio. Venäjä alkoikin tekee samoja justoja ja muuta itse. Länsi kusee muroihinsa..Vienti pienenee ja energia kallistuu.
Venäjähän ei vaan ole viitsinyt tehdä kaikkia tuotteita itse ja paremmin ja tuottavammin. Venäjähän ei vaan ole viitsinyt olla talousmahti. Näinhän se on nähtävä. Kyllä.
"Silloin,kun Eu lätki Suomelle maataloustuotteiden vientikiellon Venäjälle? Suomi joutu kuseen ja valio. Venäjä alkoikin tekee samoja justoja ja muuta itse. "
Ja paskat ei venäjä vain osaa se osaa vain ryssiä joka homman .
Lue tuolta lisää jos kiinnostaa
https://yle.fi/uutiset/3-11525524
"Pistä venäläinen asialle ja tee itse perässä"
Vanha sananlasku.
Venäjä alkoi tekemään? Valio siellä alkoi tekemään, tosin kylläkin venäläisestä maidosta ja venäläisin työntekijöin.
Nyt Valio on lähtenyt sieltä. Venäläisten pitäisi osata hoitaa hommansa ihan itse. Mahtaneeko onnistua.
Kyllä he varmasti jotain saavat tehtyä tilalle, mutta kuluttajat kyllä varmasti huomaavat laadun huononemisen.
Kaikki venäläiset ovat tilanneet itselleen pesukoneet Putinilta.
Nyt on kuitenkin jo varmaa että Kremlin helppoheikki ei saa yhtään mitään Venäjälle mutta joutuu luopumaan valloittamistaan Ukrainan alueista.
Ryssimiseksi meni tämäkin vapaussota
Tyhmyyttä ei voi opettaa eikä rySSimistä.
Ne ovat sisäsyntyisiä taitolajeja.