Siis 1970-luvun alussa oli jälleen kerran energiakriisi ja suomalaisia kehotettiin säästämään nimenomaan sähköä kaikin keinoin. No, kansa toimi taas kiltisti ohjeiden mukaan ja sähköä säästyi. Sitten, yllätys yllätys, sähköyhtiöt tajusivat, että niiden tulos romahti, kun ei ollut kulutusta tarpeeksi. Siihen löytyi sitten ratkaisuksi se, että sähkön hintaa nostettiin reilusti ja sähköyhtiöiden kannattavuus parani entiselleen.
Nykymenolla Suomi on hetkessä omavarainen sähkön suhteen, kun kansa viettää pitkät talvipäivät ja -yöt pilkkihaalareissa mökeissään vuoleskellen päreitä valonlähteeksi. Mutta mistä sähköyhtiöt sitten saavat katteensa, muuten kuin nostamalla sähkön hinta 5,00e/kwh:iin?
Nykymenolla Suomi on hetkessä omavarainen sähkön suhteen, kun kansa viettää pitkät talvipäivät ja -yöt pilkkihaalareissa mökeissään vuoleskellen päreitä valonlähteeksi. Mutta mistä sähköyhtiöt sitten saavat katteensa, muuten kuin nostamalla sähkön hinta 5,00e/kwh:iin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä nykyajan sähkönkulutskin on ihan toista. Ohjeita kannattaa noudattaa ja miettiä omaa sähkönkulutustaan ja säästää silloin, kun sähkön hinta nousee pilviin,
Kokoajan netissä ollaan, ihan kuin muuta elämää eo olisi.
Tienaako nyt arskapaneeleilla kun saa mahdottoman hinnan sähköstä.
Muistan+nuo+70-luvun+öljyn+nousut,+ja+rajut+hintojen+korotukset.+Inflaatio+oli+noin+20%.
Pankkitilille+maksettiin+reilut+korot,+muistaakseni+jotain+13%.+Mutta+etenkin+asuntovelalliset+olivat+lirissä.
Samoihin+aikoihin+rakennettiin+maakaasuputkea+Neuvostoliitosta.+Asuin+putken+lähettyvillä,+ja+päivittäin+näin+NL:n+rakentajia.+
Onneksi+emme+luisuneet+energian+suhteen+yhtä+riippuvaiseksi+idän+energiasta+kuin+Saksa..
Jälkinäytöksenä+tuosta+kaikesta+oli+ylikorkeat+palkankorotukset,+jotka+hintojen+nousu+lopulta+söi.