Olenko mä vaan tyhmä?

Anonyymi

En tiedä mistä aloittaa tai miten nyt ilmaisen itseäni, mut jatkuvasti tuntuu että mä oon vähemmän kuin muut tai että olen vain yksinkertaisesti muita vähemmän älykäs.
Mä en ikinä menestynyt koulussa, tulin helposti kiusatuks, monesti sen takia että mun sosiaaliset taidot on tosi surkeet. Toki mun sosiaalisiin taitoihin luultavasti vaikuttaa todella vahvasti varhaislapsuus(asuin sijaisperheis ja laitoksissa, en ikinä nähnyt oikein ketään, ikinä en saanut vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa).
Mua on aina väheksytty ja haukuttu tyhmäksi, minkä ymmärrän osittain, en välttämättä ole aina nopein ihminen järjenjuoksultani mulla on tosi huono muisti.
Kaveri suhteissa mulla on ollut tosi vaikeaa, nykyään mul on vaan 2-4 kaveria, enempää ei oikein ole.
Parisuhteissa on myöskin ollut mulla huonoa menestystä, oon aina ollut liian vähän tai ollut liikaa. Tai sitten yksinkertaisesti olen ollut väärän ihmisen kanssa väärään aikaan.
Puhun tosi paljon ja oon luonteeltani tosi vilkas (mulla on ADHD, tosi vaikee keskittyä mihinkään). Mutta päässä mulla vasta onkin ajatuksia paljon. Ja tosi paljon. Mietin todella paljon miksi jotkin asiat ovat niinkuin ovat, epäilen tosi paljon pitääkö asiat kuinka paikkaansa ja olen hyvin varovainen informaation suhteen mitä kerään. Varsinkin mitä tulee mediaan ja uutisointiin. Tai näin ainakin uskon olevani.
Tosi usein myös mietin miksi esim menen halujeni perässä välillä, miksi tilasin tuon hampurilaisen vaikka se ei ole välttämättä paras mahdollinen ateria, miksi join taas viinaa niin vitusti ja miksi kävin panemassa tuota naista?
Tosi usein myös yritän miettiä miksi muut ihmiset käyttäytyvät niinkuin he käyttäytyvät ja yritän ymmärtää miltä heistä tuntuu.
Sosiaalisesta mediasta poistuin ku alko se tuntumaan enemmän egon kasvatukselta ja täysin turhalta.
Huumausaineita olen kokeillut, mm. Kannabista ja sieniä, mistä olen omasta mielestäni löytänyt apua masennukseen ja ahdistukseeni. Olen myös kyseisten aineiden vaikutuksen alaisena löytänyt olevani enemmän kreatiivinen kuin selvänä(onko kreatiivinen oikea sana edes xd?).(Olen aloitteleva muusikko)
Tiedostan kuitenkin että mikään aine ei ketään täysin paranna tai vastaavaa, mikä on syy miksi en esim käytä enään mieliala lääkkeitä.

Hyvin usein porukassa esim sukulaisten luona tuntuu etten kuulu joukkoon, että olen muita vähä pätöisempi ja paaljon muita vähemmän älykkäämpi. Puhun paljon muiden päälle(en aina huomaa jos toisilla on vaikka keskustelu kesken) ja minusta tuntuu että olen vain muiden tiellä tai vain vaivaksi.
Suhteissa olen yrittänyt saada kumppanini tuntemaan olonsa turvalliseksi ja halutuksi kanssani, tosin epäonnistunein tuloksin (edellinen suhde päättyi siihen että tyttöystäväni pani toista jätkää kadulla)
Haluan aina että ihmiset ketä rakastan olisivat onnellisia ja voisivat hyvin. Pyrin aina parantamaan rakkaiden ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen, mikäli heillä ei ole vaikka hyvä olla.

Hyvin usein mietin olenko muita oikeasti tyhmempi, vai johtuuko kaikki vain siitä että olen ADHD ihminen.
Paljon mietin myös pelkkää olemassoloani ja miksi todellisuus on tämmöinen kuin se on.
Tai jos havaitsemani todellisuus edes on totta.
Osa ihmisistä käyttäytyy minua kohtaan todella törkeästi, aivan kuin olisin heitä alempana. Osa taas käyttäytyy minua kohtaan kuin arvoistaan, mikä no tottakai on hyvä asia.
Tiedostan että en tiedä paljoa asiaa, minkä johdosta pyrin jatkuvasti oppimaan enemmän.

Asioita missä olen erityisen huono on rahankäyttö, raha ei ikinä tunnu riittävän vaikka tuntipalkkani on 14€ ja työtunteja viikkoon kertyy 48-56h helposti.
Olen tosi huono hahmottamaan aikaa, minkä takia arjen suunnittelu tuottaa vaikeuksia, mikä johtaa siihen että kaikki asiat eivät tule hoidetuksi, nytkin kämppä ihan sekasin kun en ole siivoomiseen saanut aikaa järkättyä. Sama koskee montaa muuta asiaa.

Monta asiaa jäi varmasti sanomatta, ja teksti oli varmasti hyvin sekavaa, mutta parhaani nyt varttiin yritin...
Haluan vain vastauksia oonko mä vittu tyhmä vai fiksu vai ihan normaali?
Odotan asiallisia vastauksia, vaikka niitä tuskin täältä saan. Kiitos.

PS. Oon n.20-25v mies, enempää iästäni yms en ala täällä jakamaan.


pss. en tiedä tälle keskustelulle oikeaa palstaa nii pistin nyt tänne.sorge

2

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos et voi lisätä tuloja niin keskity menojen vähentämiseen.
      Etsi 3-5 suurinta menoerää ja koeta seuloa niistä ne mitä pystyt hyvin
      helposti vähentämään turhina. Talous on helppo panna ruotuun.
      Kun saat menot pysymään tuloja pienenpänä, niin kertyy pikkuisen säästöjä,
      millä pystyy hoitamaan yllätysmenon tai suuren laskun.

    • Et oo tyhmä. Mulla ei oo hyviä sosiaalisia taitoja myöskää. Se ei tee susta vähemmän arvokasta. Oot just hyvä omana itsenäsi, jos ihmiset ei tykkää sust ni haistatat niille kakan. >:(
      Mainitsit et sulla on ADHD, jos sulla on lääkkeet siihen ni toimiiko ne hyvin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      52
      4026
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      31
      3052
    3. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      35
      2674
    4. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      32
      1919
    5. Kaunis Martina taas lehtihaastattelussa - kommentoi Stefua

      Martina sanoi, että Isabella on käytännössä aina hänen kanssaan. "Minä olen se vanhempi, joka ottaa 100-prosenttisen vas
      Kotimaiset julkkisjuorut
      489
      1568
    6. Oletko onnellinen

      Kun ei enää nähdä?
      Ikävä
      52
      1494
    7. Gallup: Kenet sinä haluaisit nähdä Yökylässä-sarjassa?

      Yökylässä Maria Veitola -sarjaa on nähty jo 10 kautta tv:ssä, ja Veitola on yöpynyt satojen suomalaisten julkkisten kode
      Tv-sarjat
      44
      1412
    8. Anteeksi

      Anteeksi 😭😭😭. Olet rakas❤️. En juo enää liikaa. 😭
      Ikävä
      41
      1320
    9. Minun kultani

      Mistä saataisiin sulle hyvät henkselit? 🤗😘
      Ikävä
      69
      1257
    10. Mitäs mieltä

      Hakeekohan pikkunennmies alavuden kaupunginjohtajaksi? Pakkoliitos ähtäri-alavus. Taas olis mieliharmi johtamassa suoho
      Ähtäri
      17
      1206
    Aihe