Kaikki rukoilleet taivaaseen

Monihan on tietenkin rukoillut lapsena, jos on opetettu.
Sitten on niitä, jotka kyllä sanoissaan kieltävät Jumalan, mutta hädän hetkellä, esim. lentokoneen pudotessa (tai siltä näyttäessä) alkavat rukoilemaan.
Vaan varmaan ainakin jostain Venäjältä löytyis ihmisiä, jotka eivät oikeasti ole koskaan rukoilleet. Katsotaas, löytyiskö tälle palstalle ketään.
Rukoilun hartaudestanhan nyt ei ollut kyse.

tuttuM kirjoitti:

Monihan on tietenkin rukoillut lapsena, jos on opetettu.
Sitten on niitä, jotka kyllä sanoissaan kieltävät Jumalan, mutta hädän hetkellä, esim. lentokoneen pudotessa (tai siltä näyttäessä) alkavat rukoilemaan.
Vaan varmaan ainakin jostain Venäjältä löytyis ihmisiä, jotka eivät oikeasti ole koskaan rukoilleet. Katsotaas, löytyiskö tälle palstalle ketään.
Rukoilun hartaudestanhan nyt ei ollut kyse.

mä taisin viimeisen kerran virallisesti rukoilla joskus 18-vuotiaana. sen jälkeen rukoilun tilalle tuli hiljentyminen ja kaiken ympäröivän hälyn loitontaminen. hiljalleen olen oivaltanut yhden asian, jonka voisin tähän pistää...

"Sitten on niitä, jotka kyllä sanoissaan kieltävät Jumalan, mutta hädän hetkellä, esim. lentokoneen pudotessa"

sanoissa jumalankieltäminen tai ylipäätään ns. kieltäminen on toissijaista uskoa jumalaan. yksinkertaisesti kyse on silloin opitusta tavasta tai siitä, että muut tekevät edellä, sitä sitten itse perässä. sen sijaan ihmiset, jotka eivät ole koskaan jumalasta kuulleetkaan harvemmin alkavat jumalaa rukoilla hädänhetkellä. kun itse tunnustaudun ateistiksi, olen omassa ateismissani nähnyt useita ulottuvuuksia:

1. olin 13-17 -vuotiaaksi jossain välimaastossa... se oli erkaantumisvaihetta oikeastaan perheeni uskosta ja siksi se oli enemmän kytköksissä siihen, mitä perheeni tekee kuin se, mihin perheeni uskoo. voisin sanoa olleeni pikemmin skeptikko tai agnostikko tuona aikana.

2. lukion lopulta ehkä 23-25 vuoden ikään eli melkein kymmenen vuotta olin rajalla. skeptisyyteni ja agnostisuuteni oli muuttunut tiedoksi, ateismiksi. olin varma siitä, ettei jumalaa ollut eli kielsin jumalan. tämä usein näkyi sitten myös keskusteluissa uskovaisten kanssa, joille tein selväksi näkemykseni. usein tämä johti kinaamiseen, vänkäämiseen, solvaamiseen... kaikkeen, mikä lienee tuttua, kun katselee näitä keskusteluja. siinä vaiheessa vielä keskityin ihmettelemään, miksi jumala on niin epäoikeudenmukainen ja ties mitä. ehkä olisin siinä 100% ateismivaiheessa saattanut hädän hetkellä rukoilla.

3. ikävaiheessa 25-27 sain jonkinlaisen hengellisen herätyksen. aloin tutkia systemaattisemmin muita uskontoja, perehdyin lähemmin myös raamattuun ja kristinuskoon. kävin keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa ja kirjoitin asioita ylös. minulla on ehkä reilu 50 sivua tekstiä, jonka olen nimennyt 'humanistin manifestiksi'. ateismini sai sinä aikana nimen 'humanismi'. en enää kääntynyt katsomaan ja ihmettelemään jumalaa, jumalan epäoikeudenmukaisuutta, enkä jaksanut alkaa tappelemaan asioista. turha vänkääminen ei hyödytä ketään. tuo ikävaihe oli uutta etsinnän aikaa ja se päättyy isäni kuolemaan, itseni löytämiseen. ymmärsin eräitä syitä ja seurauksia omassa kasvussani ja näin isäni turhat työt, halusin oppia.

4. 27-29 ikävaiheen alussa sain vahvistusta oikeastaan siitä, että olen oikeilla jäljillä. olen varmistunut siitä, etten voi tietää kaikkea ja kaiken tietäminen ei ole erityisen miellyttävää. raamatussa sanotaan 'tieto lisää tuskaa' ja sen voi varmasti itsekukin allekirjoittaa. samalla kun olen etsinyt ja alkanut tietää, samalla itseasiassa olen aina tuntenut itseni pienemmäksi ja pienemmäksi. tällä hetkellä näen vaikutusmahdollisuuteni hyvin suppeassa piirissä ja näen vain läheiset ihmiseni. jumala ei enää ole ajatuksissani sen enempää kuin keijut ja menninkäiset. itseasiassa olen siinä tilassa, jossa jumala, keijut ja menninkäiset kuuluvat samaan kategoriaan. niistä voi lukea ja puhua, mutta niiden rukoileminen tuskin tulee kysymykseen. jumala on yksinkertaisesti kadonnut elämästäni. mitä tulee tämänhetkiseen ateismiini, kutsuisin sitä hengelliseksi. tunnustan useiden eri uskontojen olevan oikeassa joissain asioissa, väärässä joissain toisissa. tämän pohjalta voin listata ne uskonnot ja filosofiat, joihin olen tutustunut ja, jotka ovat oikeassa ja jätän ihan käytännön takia pois ne, jotka ovat väärässä (nämä eivät tule missään tärkeysjärjestyksessä):
1. kristinusko
2. hindulaisuus
3. buddhalaisuus
4. zeniläisyys
5. taolaisuus
6. humanismi
7. universalismi
8. agnostisuus
9. skeptisismi
10. ateismi
11. naturalismi
12. rationalismi
13. evoluutioteoria
14. sosialismi / kommunismi
15. kapitalismi
16. kveekarit
17. uuspakanallisuus
18. vapaa-ajattelijuus
...

eiköhän tuossa noita tärkeimpiä. näistä en korota yhtäkään toista korkeammalle, enkä yhtäkään näistä rukoile, enkä niihin 100% usko. sen mitä haluan sanoa on, etten tukeudu enää vain kristinuskoon puolesta tai vastaan (huom! ennen olin vastaan, nyt olen puolesta). näistä vain ei mikään tuota minulle yksin minulle täydellistä kuvaa siitä, miksi, miten, milloin. vastaukset löytyvät jostain muualta kuin uskonnoista.

jos tältä palstalta löytyy ihmisiä, jotka eivät ole koskaan rukoilleet. toivottavasti kyseinen ihminen on tutustunut tai tutustuu eri uskontoihin ennenkuin alkaa rukoilla. on väärä tapa ensin ottaa totuus, alkaa uskoa siihen ja vasta sen jälkeen arvottaa sitä. silloin ollaan siinä tilanteessa, missä minä olin reilu 10 vuotta sitten. se ei ole kovin rakentavaa...