Sähkö toimii Suomen valtiontalouden rahoittajana

Kaikki suomalaiset tarvitsevat sähköä ainakin jossakin määrin. Tämän on aikoinaan huomannut VM, jossa virkamiehet poliitikkojen tukemana on laatinut kaiken kattavan verotuksen, jossa verotetaan sähkön siirtoa ja sen käyttöä. Kun sähkölämmitystä käyttävä omakotiasukas saa sähkölaskun, hän voi siitä laskea, että esim. 400 euron lasku sisältää valtiolle tilitettäviä veroja noin 240 euroa eli noin 60 % laskun loppusummasta, mikäli verkkoyhtiö ja myyjäyhtiö ovat samat toimijat. Jos nämä ovat eri yhtiöitä, on laskujen yhteismäärä saman suuruinen ja verotaso myös.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten luulet tämän maan pyörivän ilman veroja kun kaiken maailman loiset ja työnvieroksujat on veronmaksajan elätettävä ja ilmaista, vastikkeetonta rahaa luukulta jaetaan yhä enenevässä määrin!
Maksajiksi joutuu se vielä toistaiseksi töissä käyvä mutta koko ajan pienenevä porukka joka ensin maksaa riistoverot palkastaan ja sitten sen päälle liikkumisesta ja asumisesta jälleen lisää riistoveroja.

Äänestä
  • Muutama vuosi niin katkeaa kamelin selkä, loputkin heittäytyvät edunsaajiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikki suomalaiset tarvitsevat sähköä ainakin jossakin määrin. Tämän on aikoinaan huomannut VM, jossa virkamiehet poliitikkojen tukemana on laatinut kaiken kattavan verotuksen, jossa verotetaan sähkön siirtoa ja sen käyttöä. Kun sähkölämmitystä käyttävä omakotiasukas saa sähkölaskun, hän voi siitä laskea, että esim. 400 euron lasku sisältää valtiolle tilitettäviä veroja noin 240 euroa eli noin 60 % laskun loppusummasta, mikäli verkkoyhtiö ja myyjäyhtiö ovat samat toimijat. Jos nämä ovat eri yhtiöitä, on laskujen yhteismäärä saman suuruinen ja verotaso myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu