Pyhä helluntailainen

Kyllä, on totta monien suista kuultuna, etteivät helluntailaiset myönnä perisynnin kadottavuutta. He ovat jättäneet kortongit vähäksi aikaa yöpäydän laatikkoon ja ryhtyneet himoissaan tekemään lasta. Kun lapsi taistelun melskeessä on saanut alkunsa ja syntyy vaikka henkisesti vammaisena niin helluntailaisten mielestä heidän lapsensa on synnitön, puhdas ja viaton jumalan lahja heille. Perusteena pitävät Apostolin kirjoitusta, missä Apostoli mainitsee että jos toinen puolisosta on uskovainen niin lapsetkin ovat siinä tapauksessa pyhiä. Helluntailaisten uskon ratkaisu pyhittää heidän vastasyntyneen lapsensa, vaikka isän osuudesta käytäisi lahkon sisällä kovaa kiistaa. Huolimatta siitä jos vaimo on juoppo aviomiehen ratkaistu usko täyttää lapsen sielun pyhyydellä.
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kannattaisi tutkailla helluntalaisten virallista oppia sekä sitä mitä Raamattu asoista sanoo. Ei ketään kiinnosta kenenkään yksittäiset mielipiteet eikä niillä ole uskon kanssa mitään tekemistä.

Äänestä
  • En ole löytänyt helluntailaisten tunnustuskirjoja. Lukisin mielelläni tietäen varmasti että saisin runsaasti aihetta itseäni varten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole löytänyt helluntailaisten tunnustuskirjoja. Lukisin mielelläni tietäen varmasti että saisin runsaasti aihetta itseäni varten.

    Voit alkaa apostolisesta uskontunnustuksesta. "Perisynti" ei ole kaikille tuttu suomalainen sana. Jotkut kuvittelevat, että se on vanhempien syntien perimistä. Näin ei tietenkään ole, vaan jokainen vastaa omista teoistaan.

    Helluntailaiset ymmärtävät, että synti tuli maailmaan Aatamin ja Eevan kautta. Taipumus tehdä syntiä "periytyi" syntiinlankeemuksessa jokaiselle ihmiselle. Ihminen voi pelastua vain Jumalan armosta Jeesuksen sovitustyön kautta. Sillä niin Jumala maailmaa rakasti, että Hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään Häneen uskova hukkuisi, vaan hän saisi iankaikkisen elämän.

    Kaikki maailman kristilliset kirkkokunnat ja seurakunnat uskovat näin, joten aloittaja voi lopettaa venkoilunsa.

    Äänestä

aloituksesta näkee kuinka pihalla suomalainen luterilainen voi olla !

miten pääseekin noin syvälle ilman kaivinkonetta s eon jo ihme, ainut mitä kirkossa tapahtuu.

Äänestä
  • En ole kirkon jäsen. Uskovilla lutherilaisilla on yhteinen tunnustuskirja joka säilyttää keskinäisen rakkauden ja yhteenkuuluvuuden uskossa, opissa ja elämässä.

    Äänestä

Kääntyminen Jumalan puoleen ennen kastetta tarkoittaa juuri sitä syntisyyden ja perisynnin myöntämistä ja tunnustamista, mitä helluntailaiset eivät tee.
Ihminen on syntinen ja Jumala yksin on Pyhä.

Raamattu.

Apt.2;38-39

" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsu

Äänestä
  • Ihminen syntyy syntisenä ja erossa Jumalasta tähän maailmaa.

    Kasteessa Jumala pesee synnit pois ja lahjoittaa ihmiseen Pyhän Hengen lahjan.

    Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihminen syntyy syntisenä ja erossa Jumalasta tähän maailmaa.

    Kasteessa Jumala pesee synnit pois ja lahjoittaa ihmiseen Pyhän Hengen lahjan.

    Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.

    Helluntailaiset on paha Amerikasta tuotu uskonlahko ja eksytys, joka pyrkii siihen, että Kristityksi kastettu luopuu kasteen armosta ja lapsen uskosta ja kääntyy helluntailaiseksi ja ottaa heiltä vastaan sen saatanallisen uudestikasteen, jossa ihmiseen pumpataan antikristillisiä epäpyhiä henki, voimia ja energioita.

    Olet sontaluukku ja käärmeen sikiö!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailaiset on paha Amerikasta tuotu uskonlahko ja eksytys, joka pyrkii siihen, että Kristityksi kastettu luopuu kasteen armosta ja lapsen uskosta ja kääntyy helluntailaiseksi ja ottaa heiltä vastaan sen saatanallisen uudestikasteen, jossa ihmiseen pumpataan antikristillisiä epäpyhiä henki, voimia ja energioita.

    Sinun henkesi hedelmät ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailaiset on paha Amerikasta tuotu uskonlahko ja eksytys, joka pyrkii siihen, että Kristityksi kastettu luopuu kasteen armosta ja lapsen uskosta ja kääntyy helluntailaiseksi ja ottaa heiltä vastaan sen saatanallisen uudestikasteen, jossa ihmiseen pumpataan antikristillisiä epäpyhiä henki, voimia ja energioita.

    Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva,

    "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän
    keskuudessanne
    kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta,
    KENELTÄ TAHANSA, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.

    "Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin MINUN
    LIITTONI, on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI liitoksi"
    1 Moos: 17: 12-13

    "Tämän esikuvan mukaan, VESI nyt TEIDÄTKIN pelastaa kasteena, joka ei ole lihan
    saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon LIITON"
    Piet: 3: 21

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" 2 Kor: 15: 49

    Etkö ole lukenut, että juutalaiset eivät luvattua maata saavuttaneet ja heistä pelastuu vain jäännös.
    Samalla tavalla käy jumalattomille luterilaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihminen syntyy syntisenä ja erossa Jumalasta tähän maailmaa.

    Kasteessa Jumala pesee synnit pois ja lahjoittaa ihmiseen Pyhän Hengen lahjan.

    Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.

    Hengen hedelmät ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset..

    Äänestä

Helluntailaisuus on kaukana Jumalan pyhyydestä.

Jumala yksin on Pyhä. Ei kukaan ihminen,,ihminen on syntinen, eli epäpyhä,
ei edes Paavali, jonka sisälle Jumala lähetti Saatanan enkelin. Joka itsensä ylentää, se alennetaan. On vaarallista kutsua itseään pyhäksi Jumalan veroiseksi,, kuten hellarit tekevät.

Ilm. 15:4

Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki.

Äänestä
  • Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä ja oli ainoa synnitön ihminen.

    Hellarit korottavat itsensä Jeesuksen veroisiksi täysin synnittömiksi heti kun tähän maailmaan syntyvät, eivät tarvitse silloin kastetta, ei uskoa ei Pyhää Henkeä, ei uudestisyntymistä, ei Jeesusta.

    Ei muuta kuin viedään lapsi Parhamin syliin saamaan Parhamilta niitä siunauksia elämän tielle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä ja oli ainoa synnitön ihminen.

    Hellarit korottavat itsensä Jeesuksen veroisiksi täysin synnittömiksi heti kun tähän maailmaan syntyvät, eivät tarvitse silloin kastetta, ei uskoa ei Pyhää Henkeä, ei uudestisyntymistä, ei Jeesusta.

    Ei muuta kuin viedään lapsi Parhamin syliin saamaan Parhamilta niitä siunauksia elämän tielle.

    Helluntailaisuus on antikristillinen vaarallinen eksytyslahko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailaisuus on antikristillinen vaarallinen eksytyslahko.

    sitä se helluntailaisuus toden totta on_ eksytys.

    "Monta tulee minun nimessäni ja he eksyttävät monta"

    Äänestä

Synnittömäksi ei ainakaan pääse muita herjaamalla, mutta aina voi tehdä parannuksen ja tulla Jumalan lapseksi. Vaikka olisi miten paha mieleltään ja katkeruuden sävyttämä, niin aina on tie auki taivaan Isän tykö ja Pyhän Hengen tuomaan iloon, rauhaan ja rakkauteen.

Äänestä
  • Vai tulla! Millä tavalla sinä olet tullut ? Luulen että uudestikastajien tavoilla.

    Äänestä

  • se toisten syntien kyttääminen on silkkaa K A T E U T T A,
    että "tuokin mukamas pelastuu"

    Äänestä

Kyllä herjaaminen on ensimmäinen Jumalan teko ja Jumalan pyhyyden merkki. Kun jokaiseen keskusteluun osaa liittää lähses saman herjan, niin siinä usko ja pyhyys osuu täysin kohdalleen. Raamattu istuu käteen ja usko kuin nenä päähän. Niillä mennään kohden taivasta.

Äänestä

Kirkon uusi tunnustuskirja Tarot- kortit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä, on totta monien suista kuultuna, etteivät helluntailaiset myönnä perisynnin kadottavuutta. He ovat jättäneet kortongit vähäksi aikaa yöpäydän laatikkoon ja ryhtyneet himoissaan tekemään lasta. Kun lapsi taistelun melskeessä on saanut alkunsa ja syntyy vaikka henkisesti vammaisena niin helluntailaisten mielestä heidän lapsensa on synnitön, puhdas ja viaton jumalan lahja heille. Perusteena pitävät Apostolin kirjoitusta, missä Apostoli mainitsee että jos toinen puolisosta on uskovainen niin lapsetkin ovat siinä tapauksessa pyhiä. Helluntailaisten uskon ratkaisu pyhittää heidän vastasyntyneen lapsensa, vaikka isän osuudesta käytäisi lahkon sisällä kovaa kiistaa. Huolimatta siitä jos vaimo on juoppo aviomiehen ratkaistu usko täyttää lapsen sielun pyhyydellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu