Koulutien turvallisuus

Ala-asteen oppilaiden vanhemmat ovat nostaneet tapetille muka Lahnuksentien turvattomuuden, jonka vuoksi taksikuljetusta pitäisi jatkaa.

Taksimiehet varmaan ovat samaa mieltä, mutta entä muut Espoon veronmaksajat? Päättäjien on otettava huomioon nekin, jotka eivät kuljeskele Lahnuksentiellä.
Tiellä on nopeusrajoitus 60 kmh, jonka noudattaminen on autoilijan vastuulla. Toisaalta väitetään, että rekat ajavat kovempaa, mutta jätetään mainitsematta, että rekan ratissa on ammattilainen, joka tietää mitä tekee. Harvoin rekkakuski todetaan syylliseksi edes kuolonkolarissa, jossa vastapuoli kuolee.

Kun lapsi kuolee auton alla Lahnuksentiellä, voidaan asiaan tietysti palata ja harkita taksikuljetusta uudelleen. Sitä ennen alakoululaiset kävelevät tai pyöräilevät. Vanhempien velvollisuus on opettaa alakoululaisille liikennesäännöt.
Vanhempien on hyvä valistaa lapsia, että rekat joutuvat ajamaan jopa ylinopeutta, koska heillä on kiire ja pitkä matka. Lapsen ei aina kannata pitää oikeuksistaan kiinni vaan tarvittaessa lapsi voi jopa loikata ojaan henkensä pitimiksi. Mieluummin kurassa kuin kuolleena.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koulutie on valitettavasti turvaton samaan tapaan kuin kilossa, karakalliossa, ja kontulas. asialle on tehtävä se että rallia ajavat helsingin bussiliikenteen kuljettajat laitettava ruotuun. ratsia pystyyn sakkoja kouraan, ja tarvittaessa liikennöintilupa hyllylle. se on jämpti!

Äänestä

Paljon paljon mieluummin maksan veroja, jotta lapsukaisilla on turvallinen koulukuljetus, kun se, että tänne raahataan elättejä afrikasta ja lähi-idästä.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Äänestä

Hyvä Espolaiset vanhemat uskaltaa toimia ja tuoda ongelmat esille.Tekekö nin itä-Helsingin ala asten oppilaiden vahemaat? Vai hiljaa manaavat ettei oppilaat tule silmätikuksi luulot,mutta koulukiusatuksi kyllä.Oikeasti Vanhemmat ei uskalla puttua asiat kouluissa,saatika julkisesti oppilaiden oikeuksin turvalinen koulutie,koulu matkat.Kunioitavaa Espon koululaisten vanhemilta ulos tulo asiasta julkisuten asti.Otakaa malia muutikin kunnat,alueet kaupunkien.Lapsissa matkalla aikuisuuteen on Suomen tulevaisuuskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ala-asteen oppilaiden vanhemmat ovat nostaneet tapetille muka Lahnuksentien turvattomuuden, jonka vuoksi taksikuljetusta pitäisi jatkaa.

Taksimiehet varmaan ovat samaa mieltä, mutta entä muut Espoon veronmaksajat? Päättäjien on otettava huomioon nekin, jotka eivät kuljeskele Lahnuksentiellä.
Tiellä on nopeusrajoitus 60 kmh, jonka noudattaminen on autoilijan vastuulla. Toisaalta väitetään, että rekat ajavat kovempaa, mutta jätetään mainitsematta, että rekan ratissa on ammattilainen, joka tietää mitä tekee. Harvoin rekkakuski todetaan syylliseksi edes kuolonkolarissa, jossa vastapuoli kuolee.

Kun lapsi kuolee auton alla Lahnuksentiellä, voidaan asiaan tietysti palata ja harkita taksikuljetusta uudelleen. Sitä ennen alakoululaiset kävelevät tai pyöräilevät. Vanhempien velvollisuus on opettaa alakoululaisille liikennesäännöt.
Vanhempien on hyvä valistaa lapsia, että rekat joutuvat ajamaan jopa ylinopeutta, koska heillä on kiire ja pitkä matka. Lapsen ei aina kannata pitää oikeuksistaan kiinni vaan tarvittaessa lapsi voi jopa loikata ojaan henkensä pitimiksi. Mieluummin kurassa kuin kuolleena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu