Vaaramentiellä kannattaa tenavien olla varovaisia. Tällä viikolla on kaksi kertaa meinannut oma tenava jäädä auton alle kaverilta palattuaan. Alkuviikosta punainen pikkuauto oli hurjastellut lapsista välittämättä ja eilen tilanne oli ollut pahempi mustan isohkon Kian kanssa. Lapseni mukaan kuulemma tummahiuksinen ja "jotenkin ylpeän oloinen" aurinkolaseilla varustettu nainen oli karauttanut vaan karkuun, vaikka juuri poitsu kerennyt tätä väistää ojaan. Liekö kuski sitten nähnyt koko tapausta... kävin tänään katsomassa näkyykö poikani kuvauksiin sopivia autoa, mutta yhtäkkiä en hoksannut. Asumme itse eri suunnalla ja ihmetystä herätti, kun Vaaramentiekin ollut tähän asti rauhallista seutua.
Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta sen verran säikäytti, jotta olkaahan varovaisia liikenteessä 🙂
Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta sen verran säikäytti, jotta olkaahan varovaisia liikenteessä 🙂
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kersat nyt ajelevat Seinäjoella väärällä puolellatietäkin, kun vanhemmat opettavat ne liikennesäännöistä piittaamatta kulkemaan kuin lammaslauman. Sitten vikistään, kun jotain sattuu. Ihan voivat syyttää itseään. Liikenteessä on säännöt sitä varten, että vältyttäisiin ikäviltä onnettomuuksilta, mutta jos vanhempia ei kiinnosta jälkikasvuaan opettaa näitä, syyttäkööt itseään.Sitten on tietysti maksupaikka, kun oikein kunnolla sattuu.
Jos onkin näitä 16v - 17v kuskeja jotka harjoittelevat, kuinka läheltä voi ajaa, ennenkuin(osuu) hipaisee. Pitävät vähän hauskaa, ennen kuin talvi tulee.
Ennen kaikki onnettomat kuskit osti Ladan nykyään ne ostaa Kiian