Mitä järkeä on koraanin ja muslimien Allahin kritisoimisesta ja etenkin miksi kirjailijat , taiteilijat ja journalistit kantaisitvat jotakin sananvapauden erityistä kilpeä esittää kritiikkiä tai kuvaa muslimielle herkästä/tärkeästä asiasta?
Kaikki tietää, ettei Jumalan pilkka ole hyvä asia. Onko tässä epäselvää? Ei ole. Olen itse kristitty taitelija, mutta en ymmärrä miksi länsimaiden pitää ehdoin tahdoin kirjoittaa tai kuvata sitä mikä on muslimeille pyhää pelkästään sananvapauden nimissä? Miksi sohaista tätä, jonka jo ETUKÄTEEN tietää johtavan seuraumuksiin?
En krisittynä katsoisi hyvällä Jeesuksen pilkkaamista, mutta ottaisin huomioon, että muslimien kulttuuri ja uskonto poikkeaa tässä asiassa. Henkilökohtaisesti taiteilijana en lähtisi myöskään pilkkaamaan kristinsukoa teoksissani. En pilkkaisi buddahlaisia, hinduja, muslimeja, juutalaisia. Miksi tekisin näin, kun muita vaihtoja taiteen toteuttamiseen on?
Toivon, että journalistit, taitelijat ja kirjailijat sen sijaan, että laput silmillä hokevat sananvapauden puolustamista, kerrankin pysähtyisivät miettimään. Valitkaa joku toinen aihe tai lähtökohta, EI OLE MIKÄÄN PAKKO sohaista siihen, mikä johtaa seurauksiin, kuten Salman Rushdielle nyt kävi.
KUNNIOITTAKAA ERI MAIDEN KULTTUUREJA JA USKONTOA. Te ja sananvapautenne ETTE OIKEASTI OLE TÄRKEITÄ. On nykypäivän narsimismia uskoa, että olette. Vapaus on vapautua näistä rajoitteista ja vapaus on erityisesti sitä, että kunnioittaa lähimmäistä, oli se sitten kristitty, juutalainen, hindu, buddhalainen tai muslimi.
PYSÄHTYKÄÄ MIETTIMÄÄN.
Kaikki tietää, ettei Jumalan pilkka ole hyvä asia. Onko tässä epäselvää? Ei ole. Olen itse kristitty taitelija, mutta en ymmärrä miksi länsimaiden pitää ehdoin tahdoin kirjoittaa tai kuvata sitä mikä on muslimeille pyhää pelkästään sananvapauden nimissä? Miksi sohaista tätä, jonka jo ETUKÄTEEN tietää johtavan seuraumuksiin?
En krisittynä katsoisi hyvällä Jeesuksen pilkkaamista, mutta ottaisin huomioon, että muslimien kulttuuri ja uskonto poikkeaa tässä asiassa. Henkilökohtaisesti taiteilijana en lähtisi myöskään pilkkaamaan kristinsukoa teoksissani. En pilkkaisi buddahlaisia, hinduja, muslimeja, juutalaisia. Miksi tekisin näin, kun muita vaihtoja taiteen toteuttamiseen on?
Toivon, että journalistit, taitelijat ja kirjailijat sen sijaan, että laput silmillä hokevat sananvapauden puolustamista, kerrankin pysähtyisivät miettimään. Valitkaa joku toinen aihe tai lähtökohta, EI OLE MIKÄÄN PAKKO sohaista siihen, mikä johtaa seurauksiin, kuten Salman Rushdielle nyt kävi.
KUNNIOITTAKAA ERI MAIDEN KULTTUUREJA JA USKONTOA. Te ja sananvapautenne ETTE OIKEASTI OLE TÄRKEITÄ. On nykypäivän narsimismia uskoa, että olette. Vapaus on vapautua näistä rajoitteista ja vapaus on erityisesti sitä, että kunnioittaa lähimmäistä, oli se sitten kristitty, juutalainen, hindu, buddhalainen tai muslimi.
PYSÄHTYKÄÄ MIETTIMÄÄN.
Vastaukset 107
Vanhimmat
Yksi vaihtoehto voisi olla, että media ei julkaise näitä höpölöpöjuttua, joska oikeasti ne ovat sitä. Mitään uutiskynnystä ei ylitä se, että länsimainen tuomitsee islamin ääriliikkeiden teot.
Voisiko media ottaa tässä vastuullisemman rooliin? Länsimaat voivat ajatella mitä ajattelevat äärimuslimeista, mutta tätä ei ole pakko julkaista mediassa tai taiteessa. Samalla tavalla kuin emme julkaise kristinuskon pilkkaamista. Medialta toivon laajempaa näkemystä asiaan sekä vastuullisuutta. Mitä hyötyä on sananvapaudesta, jos sen eteen kuolee joku? Voisiko kaikkia uskontoja koskevan jumalanpilkan kieltää vain sen vuoksi, että se on yhteisön hyväksi?
Rushdie kirjoitti kirjansa jo yli 30 vuotta sitten. Länsimaissa on sananvapaus ja uskontoja saa kristisoida ja jopa pilkata. Muslimien pitää elää länsimaissa paikallisen lainsäädännön mukaan.
sinä olla vääräsä. Islam olla pyhä Jumala Allah' sanoma kaikile ihminen . myös suomalaiset ei kuulu pilkata Islam uskonto ja pyhät veljet! te ette ymmärä te kristitty ja ateismus uskonto kannattaja että Islam ja vain Islam ainoa oikea uskonto ja tie valaistuminen. minä käskeä teitä mennä kirjasto tai kaupa ja osta Pyhä Koran ja lukea sitä joka päivä jotta ymmärtä eikä olla tyhmä kuin aasi tai aavikkkon päässit! teillä ei olla muta oikeus mainita sana Allah Islam Koraani Muhammad. الله أكبر
Eihän Salman Salaam edes ole mikään länsimaalainen vaan arabi. Menkää sinne riehumaan. Jeesusta olette pilkkaamassa sekin on Jumalan pilkkaa raamattujen repiminen. Tosin tämä arabi SALAAM EI OLE MIKÄÄN KRISTITTY.
Hei teidän ei kuulu pilkata Raamattua yhtään siinä on Mooses ja profeetat sekä pää historia.
Olet tyhmä.
No sinähän et sanele mitä me ajatellaan ja sanotaan. Sinulla ei ole siihen mitään oikeutta, muslimi.
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?
Salman Rushdie syntyi Bombayssa Intiassa muslimiperheeseen ja muutti jo lapsuudessaan perheensä kanssa Englantiin ja hänen perheensä muutti Englannista edelleen Pakistaniin Rushdien ollessa vielä opiskelemassa lapsena Englannissa. Joten Salman Rushdie ei ole arabi.
Rushdien kirja oli fantasiaa, eikä kritiikkiä.
Uskontojen ja uskonnollisten uskomusten tulisi kyllä olla ihan vapaasti kritisoitavissa.
Tietysti pitää kaikki vääryys pitää tuomita myös.
Ei loukkaavasti, vaan oltava asiallista. Siitä on omat lainsäädäntönsä.
Spagettihirviö on parempi uskonto. Eivät lähellekkään niin fanaattista porukkaa kuin muslimit ja kristityt.
Islamikiihkoilijat ovat terroristeja.
Miksi antaa heidän määrätä muita pelolla.
te olla tyhmä koska te ei valaistu ja ota Islam sanoma ja profet Muhammad vasta. te taistella meitä ja profet vasta ja siksi sota kaikiala. miksi te sotia Afganistan ja Irak ja Syria. kaikki sota olla kristityt ja ateismi syytä.
Teidän pahat teot nousee taivaaseen asti.....
Katsokaa elokuva: not without my daughter
(Lastani ette saa
1991 ‧ Draama 1 h 56 m)
"Betty on naimisissa iranilaisen Moodyn kanssa. Heillä on tytär ja he asuvat USA:ssa. Moody suostuttelee vaimonsa käymään Iranissa tervehtimässä perhettään, mutta Betty tajuaa pian ettei miehellä ole aikeita palata."
Pääosassa mm. Sally Field
Hyvä elokuva voin suositella. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
F a r t w a n julkaisi, eli palkka-murhan tilasi, niin kutsuttu pyhä mies, s u u r-m u f f i n s s i. Kiihkoilijoiksi tyypillisesti kutsutaan alemman tason tappajia, kuten ISIS väki.
Ei löydy poliittista tahtoa.
te olla tyhmä koska te ei valaistu ja ota Islam sanoma ja profet Muhammad vasta. te taistella meitä ja profet vasta ja siksi sota kaikiala. miksi te sotia Afganistan ja Irak ja Syria. kaikki sota olla kristityt ja ateismi syytä.
Haista nyt.
jos johonkin asiaan uskoo suunnaton määrä ihmisiä
ja joku pilkkaa sitä kirjan muodossa jopa rikastuen..
sitä saa mitä TILAA?
Pilkkaatko puukotuksen uhria, oletko ihan tosissasi?
Ei tietenkään mitään erioikeuksia rajoitttaa sananvapautta tai puolustaa väkivaltaa millään syyllä. Kun vielä ollaan tuon uskonnon ulkopuolisisissa maissa. Kovat tuomiot vain puukottajille.
Tuolla asenteella sä tilaat itsesi siihen suunnattomaan ihmisjoukkoon joka on valmis listimään kaikki muut.
Keskity sinäkin vain puhtaasti lakeihin.
Meidän jumaluus on siitä hyvä ettei tarvitse ketään puolustelemaan eikä edusmieheksi. Joko uskot niin käy hyvin jos et niin ei. Pilkatakin saa, mutta mutta, se nähdään sitten. So simple.
No siellä taas yksi ÄO65 innostui vähän kirjoittelemaan.
Se mikään kristitty ole eikä taiteilija. Tekeytyy sellaiseksi propagandaa varten.
Milloin totuus on julistettu propakandaksi. Kerroppa se.
P.o. Ei se mikään kristitty ole eikä taiteilija. Tekeytyy sellaiseksi propagandaa varten.
Ei kuulema opi lukemaan tolla ÄO:lla. Tosin epäilen asiaa, kun lapsetkin oppii.
Totta on että pilkasta joutuu tapetuksi mutta enemmän totta on se ettei saa tappaa. Tappaminen on ihan hullua.
Kun ryhdytään miettimään, on todellakin aiheellista arvioida ja sohia niitä erilaisia kulttuureja ja uskontoja. Miten ne toimivat ympäristön, ihmisoikeuksien, koko planeettamme kannalta. Eikä hyväksyä sokeasti väkivallan pelossa jotain alkukantaisuutta.
Sinähän aloittaja outo kristitty olet. Mihinkähän lahkoon mahdat kuulua, kun haluat että muslimeille ei kuulu kertoa totuutta.
”Te ja sananvapautemme ette oikeasti ole tärkeitä”.
Aloittaja sanoo olevansa kristitty, mutta rajaa itsensä meidän ulkopuolelle.
Aloittaja on oikeillä jäljillä siinä että vääränlaista sananvapautta on sellainen sananvapaus jonka perimmäisenä tarkoituksena on oikeus ihmisten pilkkaamiseen. Sananvapaus on toki tärkeää mutta ei sen tärkein mitta saa silti olla ihmisten pilkkaaminen. Kritisoiminen on tietenkin eri asia, mutta se pohjautuu aina asiapohjalle.
Kiitos+nyt+tostakin+oivalluksesta;+tee+aloite,+että+saadaan+lakiinkin.
Lännessä+tosin+on+asenne,+että+pilkkaaminen+on+laillista,+ja+sillä+kumotaan+syyteitä+yhtenään,+ja+sitten+toisinaan+taas+tuomitaan+samoin+perustein.+Linjanvetojen+kanssa+on+ongelmia,+ja+ne+riippuu+myös+maista,+ja+toisaalta,+oikeutta+saa+vain+rahalla,+jonka+riskeeraa,+ja+Suomessa+taidetaan+ottaa+käsittelyyn+vaan+joku+10%-luokkaa+oleva+määrä+ja+osa+niistä+tuomitaan.+Oikeus+on+ihan+retuperällä,+eikä+siitä+juuri+ole+juttua.
* ”Te ja sananvapautenne…”
Uskontojen kritisoiminen ei ole ihmisten pilkkaamista. Suomessa kritisoidaan ja pilkataan ihmisryhmiä varsin kärkkäästi, kuten näillä keskustelu palstoilla tehdään.
Raamattu eikä koraani toimi lakikirjana Suomessa, ovat vain paperia ja painomustetta kuten muukin kirjallisuus. Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan ole velvollinen kunnioittamaan jotain uskontoa tai ihisryhmää uskonnon vuoksi.
Jumala ei tosiaan ole paperia.
Olet väärässä, koska uskonryhmät ovat lain suojassa kuten yksilö. Ehkä niin ei ole Ruotsissa, jossa sen piiriin voi kuulua vain kristinoppi, mutta periaate on sama.
Raamattu on ollut kirja jonka päälle laitetaan sormet. Oikeussalissa on tämä käytäntö ollut. Nyt kun kristinuskoa ennustuksen mukaan painetaan alas, se lienee poistettu tuo käytäntö.
Taisipa olla myös käytössä myös ministerinvalaa vannottaessa. Onko enää, en tiedä.
Ns. "Nukkuva solu" aktivoitui.
Uskontojen pilkkaamiseen liittyy tässä olennaisena osana raha. Halutaan kirjan saavan menestystä ja lukijoita. Se vaatii tietysti kiinnostavan aiheen. Islamista löytyy aiheita helposti ja erityisesti muiden uskontojen ja islamin törmäyksestä.
Vai pitääkö tätä "Saatanalliset säkeet" - teosta pitää jonkinlaisena dokumenttiteoksena?
Muuten, olen sitä mieltä, ettei jumalaa voi pilkata.
No ei tietysti voi kun se on luoja ja asuu taivaassa. Mutta ei saa silti pilkata kristittyjen juutalaisten budhien omia satuja tarinoita ja historiaa.
Ateistit+pilkkaa+yhtenään+kaikenlaisia+ryhmittymiä+eikä+heitä+ole+pidätetty+ja+tuomittu,+kuten+kuuluisi.+Kaikenlaisia+pilkkaajia+on+miljoonia+liikenteessä+koko+ajan,+ja+siitä+99%+perustuu+tyhmyyteen.+Ei+osata+olla+itsekriittisiä.
Uskovaiset+pilkkaa+Jumalaa;+Jumala+kun+ei+kuulu+kenellekään.+Jeesus+on+kuollut,+joka+olisi+hyvä+myös+tiedostaa,+ja+kun+puhutaan+Jeesuksesta+jumaluutena,+olisi+se+pidettävä+niin,+ilman+Jeesusta.+Mutta+kristityt+vain+jankkaa:+"Jeesus,+Jeesus+Jeesus",+joka+ei+ole+järkevää+eikä+tervettä
+Ei+Koraaninkaan+sankarit+ole+sen+kummempia,+mutta+sehän+ei+kelpaa+uskonnoille,+vaan+pitää+uskoa+supersankareihin,+joita+ei+ole+todellisuudessa+olemassa.+Ja+se+on+fakta,+ja+joka+loukkaa+sitä+vastaan,+loukkaa+Jumalaa,+aiheuttaen+ihmiskunnalle+kärsimystä.
Miksi+ei+voi+käsitella+asioita+faktuaalisesti?+ÄO+80?+Jotenkin+vaan+niitä+on+ihan+korkeakoulutettuina+ja+politiikassakin,+että+hyvin+vakava+psykiatrinen+asia.+Vain+pieni+osa+kansasta+sokeasti+uskovaisia,+jotka+sitten+terrorisoivat+muuta+kansaa,+ja+jopa+planeettaa.+Sille+on+tehtävä+loppu+globaalilla+politiikalla.
Lehdistöllekin+on+annettu+liiallisia+vapauksia,+joka+yllätti+mut+vuosi+sitten,+kun+laki+antoi+heille+lisävapauksia,+ja+sitten+samalla+jossain+ei+annettu.+Lailla+on+vielä+opittavaa,+kun+eivät+ymmärrä+ihmisten+oikeuksia+tulla+kohdelluksi+julkisesti+asiallisesti,+vaan+sallivat+väärinkäytökset+sananvapauden+nojalla.+Sama+kuin+voisi+pahoinpidellä+muita+toiminnanvapauden+nojalla.+Provokaatio+johtaa+usein+terroritekoihin,+joka+on+oma+laissa+kielletty+lisäalueensa.
Joku+sokea+uskonto+ei+kuitenkaan+voi+sanella+sokeiden+uskonnollisten+tunteidensa+pohjalta+rangaistuksista,+vaan+asiasta+päättää+yksinomaan+laki+ja+terve+järki.+Jos+asia+on+yleisessäkin+älyllisessä+globaalissa+mielipiteessä+laiton,+rangaistava,+niin+se+on+sitä,+mutta+muuten+ei.+Jos+laki+ei+miellytä,+niin+siihen+voi+omalta+osaltaa+pyrkiä+vaikuttamaan,+ja+jos+sille+löytyy+järjelliset+perusteet,+niin+keissi+löytyy+laistakin+ennemmin+tai+myöhemmin.
Uskonto+on+diktatuurin+muoto,+jota+parempi+on+demokratia,+jota+parempi+on+tiede,+jolla+tasolla+tulee+ajatella+näinä+päivinä.
Jeesuksen keskeisen opin voisi allekirjoittaa niin oikeistolaiset vasemmistolaiset kuin keskustalaisetkin. Harmi että se on saanut uskonnollisen leiman. Samaa on ytimeltään myös yhteiskuntatieteilijät kuin psykiatritkin olleet. Islam on monessakin mielessä vastakkainen.
Tarinat saa pitää mutta jos alkaa pakottaa muita samaan yhteiskuntamalliin niin se ei käy.
Fatwalaiset kuuluvat helvettiin.
Amen!
Fat läski ?
Amen amen.
Enpä ole nähnyt suomalaiselta usein vihervasemmistolaiselta kulttuurieliitiltä tai poliitikoilta yhtäkään ulostuloa tai kannanottoa Rushdien puolesta.
YLE uutisetkin kertoi juuri että puukottaja on "New Jerseystä" (HAH!).
Itse olen lukenut Saatanalliset Säkeet jo vuosia sitten. En kyllä yhtään tajua mikä kohta siinä on niin paha, että pitää tappaa sen vuoksi? Ehpä pitää lukea se uudestaan. Ai niin woket kirjastot ovat tainneet jo sensuroida pois kirjavalikoimistaan etteivät loukkaa tai inspiroi maahanmuuttajia.
Muslimit ja judet usein nimittäin syyttää muita omista synneistään kyllä Jeesuksen pilkkaaminen on tosi paha juttu.
Hunningolle menee ihmiskunta, jos uskonnot saavat määritellä, miten pitää ajatella ja uskoa. Kaikki uskonnot ovat puutteellisilla tiedoilla kehiteltyjä elämänkatsomuksia. Olisi syytä jokaisen kehittyä sietämään arvostelua ja epätietoisuutta elämässä.
Kristinusko on antanut elintärkeät prinsiipit joita ilman täällä ei kirjoittelisi kukaan.
Outoa että kukaan ei ole ottanut kantaa Rushdien puolesta. On väärin jos sen 30 vuotta vanhan kirjan vuoksi puukotetaan. Uskontoja pitää saada kritisoida länsimaisessa yhteiskunnassa vapaasti.
Ainoa suomalainen poliitikko joka asiaa on twitterissä kommentoinut on Purra. Kaikki muut täysin hiljaa.
Se on se rus Salaam itsekin musilimi. Ei kuuluu kristittyjen uskontoon.
Jotta ei jäisi väärinkäsitystä asiasta, niin Rushdie ei ole pilkannut islamia siinä mielessä kuin täällä annetaan ymmärtää. Itse hän on todennut, että fatwan hänelle langettaneet tahot eivät joko ole lukeneet Saatanallisia säkeitä tai ovat ymmärtäneet lukemansa väärin. Myöhemminhän Rushdieen kohdistuvaa fatwaa oltiin jo pikkuisen siloittelemassa, mutta kun sen langettanut henkilö oli kuollut, eikä sitä kukaan muu voi islamilaisten systeemissä purkaa, niin jäi voimaan. Tätä taustaa vasten tuntuu pikkuisen epikseltä saada puukosta 15 iskua, menettää toisen silmänsä ja toisen käden toimintakunnon.
Silmän voivat viedä, mutta eivät kykyä nähdä. Hengen voivat ottaa, mutta sanat jäävät elämään. Toivotaan, että yksi kaikkien aikojen parhaista kirjailijoista vielä toipuu jatkamaan huimia tekstejään.
No katos Mooses taas karman lakia vetää hammas hampaasta .....
Rushdie on ollut USAn suojeluksessa vuosia, ehkä nyt järjestivät puukotuksen jotta saataisiin medialta Iran vastaista uutisointia.
USAn peli Iranin eristyksessä ei ole mennyt ihan niinkuin ovat tavoitelleet.
Tässä on kyllä vissi perä, USA on kompuroinut useaan otteeseen sotkeutuessaan nykyisen Iranin valtapeliin. Se että saivat länsimaisen Persian ajettua uskonnolliseksi Iraniksi vaati kyllä tyrimistä monella taholla eivätkä lukuisat vallankaappaus- ja vaikutusyritykset ole oikein menneet putkeen.
Muslimit polttivat kirjoja kuten natsit aikoinaan!Kirjan sanoma kun ei ollut mieluinen!Koraani pitää kirjoittaa uudelleen modernissa muodossa!
Suomi on kurimuksessa ja syöksykierteessä uskonnon kanssa joka on arvostelujen yläpuolella valloittavana!
Kiina on varmasti esimerkillinen miten uskonnolle ei anneta tilaa ottaa valtaa!Ei sitten kiinassa varmaankaan muuta esimerkillistä olekkaan?
Saattaa olla kohta aika käsillä kun kalevala ja väinämöinen porukoineen joutuu rovion uhriksi?Lomamatkat muuttuu käväisyksi mekassa ympyrää kiertelemässä?
Arabit raiskailee. Mikäs opetus se on ?
Tuo iloitsemasi yliote Kiinan uiguureista on otettu teurastamalla kansa
Suomalaismies tönäisi Ruotsissa muslimia, jolloin kaksi muslimipoliisia kuristi tämän hengiltä. Tapahtui äskettäin. Muslimeissa on aivan liikaa narsisteja eläimiä, joita ei koskaan saisi päästää pesimään länsimaiseen yhteiskuntaan tappamaan vääräuskoisia omassa uskonkiihkossaan ja ylimielisyydessään.
On myös Suomessa selvää muslimi vihaa suomalaisia ja kristittyjä työpaikoilla näkee ja muualla.
Tarjotaan niille reilusti olutta ja viiniä eikö niin he käyttää huumeita mutta meidän tavan mukaan tapana on tarjota viinit oluet likööriä.
Mikä siinä textissä on Jumala eikö se ole ihmisten tekemää ja paino mustetta. Niitä ennemmin kutsutaan historia kirjoiksi osaa väärennettyjä. Mikä vitun Jumala istuu paperissa musteessa vai oletteko yhtään täysi järkistä nähnyt? Kaikki uskonto tarinat on lähtenyt Egyptistä. Satuja ja tarinoita.
Tuskin Niitä kukaan kritisoisi jos pysyisivät omissa karsinoissaan, mutta kun alkavat tunkea Ihmisten ilmoille ja tuputtamaan sairasta vääräuskoisuuttaan niin.. *
Taitaa niillä olla vääriä opettajia niistä riippuu mitä ne oppii.
Kumma kun rauhan uskonnon rauhan maasta ängetään tänne turvaan.
AP, kritiikki ja pilkka ovat täysin eri asioita.
Lue teos ensin ja sitten vasta pajata hölmöyksiäsi jos niitä sen jälkeen vielä on.
https://archive.org/details/SalmanRushdieTheSatanicVerses
"Mitä järkeä on koraanin ja muslimien Allahin kritisoimisesta".
Tuon tietää vain persu.
Koska ne molemmat on ihan perseestä.
"Mitä järkeä on koraanin ja muslimien Allahin kritisoimisesta".
Joka tapauksessa kritisoijan puukottaja joutuu tuomiolle. Hyvä niin. Ainakin siinä on järkeä.
Joo katsos nehän pilkkaa Jeesusta ihan sikana itse. Salman oli turvapaikan hakija.
ä h l ä m e i t ä ei saa kutsua siten kuin edellä, mutta ne saavat terrorisoida koko maailmaa p a l k k a-m u r h a f a r t w e i l l a a n.
Tekijä ansaitse kuolemantuomion (hyvä pelote muille) jotta kynnys olisi korkeampi hyökätä demokratiaa vastaan ja iskeä kunnollisten ihmisten päälle. Voimia uhrille.
Naivia edes vedota tuollaiseen!
Uskomusten ja uskontojen valta on vieläkin 2022 sitten aivan liian kohtuutonta!
Kuin vieläkin pitää Uskoa johonkin mitä ei ole ja jos sitä olematonta kritisoit , tai epäilet tai niiden edustajia olet kuolemaa tuomittu!
Aivan käsittämätöntä!
Ei jatkoon !
Ei sivistystä!
Kristinusko ei todellakaan tavoittele valtaa. Se vain kehottaa ihmistä muuttumaan hyvyyteen päin. Se kehottaa ottamaan pelastuksen vastaan. Se kehottaa, ei pakota kuten eräs.
JK Rowling sai i s l a m i s t e i l t a tappouhkauksen (olet seuraava) Salman Rushdien hyökkäyksen jälkeen; https://xklsv.com/jk-rowling-gets-death-threat-from-islamist-after-salman-rushdie-attack/247newsaroundtheworld/August-13th-2022/2300225
Mutta sehän on täydellisesti hyväksyttyä, ja pelkkää pyhää hyvyyttä täynnä.
Luin kirjastokoiralle saatanallisia säkeitä, kovasti piti, eikä haukkunut yhtään. Niin. 🐶🐾📖
Oikein teit!
Islamin Jumalaan uskominen perustuu sokeaan uskoon.
Yrittivät oikeusteitse, mutta oikeus ei katsonut Jumalan pilkaksi kuin kristittyjen asiat; ei islamia - melko outoa.
Asian käsittely on oikeuden ja logiikan käsissä, ei jonkun uskovaisen ryhmittymän. Kuolemantuomion antaminen jostain kirjoituksesta joka ei ole jonkun uskovaisen mieleen, on rikollinen toimi, vaatii tuomion, ja tuomitsee koko islamin.
Islamin vastaus asiaan on keskeinen; seuraukset tulee suoraan siitä.
Ylipäätään, olisi jo tarpeen vetää linjat, mitä joku uskonto saa tehdä, ja sitä ei voi määräillä jostan maasta, koska koskee koko planeettaa. Olisi siis jo aika globaalista asettaa ehdot sille, mitä joku uskonto saa määrätä globaalissa mitassa, ja tehdä.
Jos uhri on iranilanen, on hän iranin lain alaisuudessa, kuten missä vain maassa on omat lakinsa; niin hyvät kuin huonot. Muut maat ovat vapaita alueita, eikä teko ole rikollinen. Se olisi tarpeen tehdä islamille selväksi.
Nimenomaan tuossa on järkeä. Hirveää järjettömyyttä vielä tänä päivänä on islam.
Kyllä kristinuskoakin on sohaistu. Eräs Luther naulasi teesinsä kirkon oveen. Kun epäkohtiin puututaan niin silloin homma tervehtyy.
Ei Luther itse uskoa sohaissut, vaan silloisen katolisen kirkon päämiesten menettelyjä. Aika pahaa menoa se olikin, paavit saattoi olla murhaajia jne.
Kristinusko+tervehtyi+tuolloin+todellakin+huomattavan+paljon,+ja+sen+ansiosta+kehitys+on+jatkunut+nykypäivään+niin+paljon,+että+länsimaiset+yhteiskunnat+ovat+tieteellisesti+ja+teknologisesti+kehittyneitä,+tasa-arvoisia,+humaaneja,+rauhanomaisia,+rikkaita,+sivistyneitä+ja+muutenkin+paljon+laadukaammin+ja+sujuvammin+toimivia+kuin+ne+kulttuurit,+joissa+naisia+(n.+50+%+IHMISISTÄ!!!!!!!!!!!!!)+alistetaan+ja+eriuskoisia+vainotaan.+
Kristitty+maailma+otti+huikean+harppauksen+kehityksessä+monilla+alueilla+ja+yleisesti+juuri+sen+ansiosta,+että+epäkohdat+nostettiin+käsiteltäviksi+ja+parannettaviksi.+Niin+myös+tehtiin+ja+tehdään+yhä!+Kehitystä+ei+tapahdu+paikallaan+junnaamisella+ja+vanhan+kaavan+toistamisella.+Kehitys+syntyy+älystä,+ymmärryksestä+ja+aidosta+halusta+tehdä+asiat+paremmin+ja+myös+moraalisesti+oikeammin+kuin+ne+on+aikaisemmin+tehty.+Sitä+on+hyvä+ja+toivottu+KEHITYS!
Mutta jos kerrotaan totuus tuostakin uskonnosta, ei siinä ole mitään pilkkaa. Sitä totuutta ei vaan sallita tuotavan esille. Kristinusko on syväluodattu miljoona kertaa mutta ei tuota uskontoa.
Milloin Suomen valtamedia on kertonut kaiken mitä se tietää islamista? Ehkä joskus muinoin. Ei nykypäivänä.
Aloittaja. Miksi on yksi ainoa uskonto jota ei saisi vihervassujenkaan mielestä kritisoida? Miksi tällainen asema yhdelle uskonnolle?
Koska ne pelottaa meitä! Jos niitä herjaa, niin ne tappavat meidät! Ne alkavat terrorisoida ihan aiheesta, jos niitä kiusaa!
SIKSI!!! 😫
Pelko? Äärimusut ovat fanaattisia ja pelottavia ja vihervassut pelkureita?
Vihervassut ei ymmärrä uskonnoista ja niiden eroista yhtään mitään. Luulivat että islamkin on samalla tavalla yksityisasia, eikä kaiken läpitunkeva poliittinen malli.
Pekka Haavistohan rahtasi äärimusulmaaneja Suomeen veronmaksajien rahoilla.
Sehän on vaan v*ttu ROMAANI!
Kuinka hullu pitää olla, että näkee jonkun sekopään antaman tappokäskyn toteuttamisen oikeutettuna?
Mitäs mieltä aloittaja olet tästä? Eikö ole kiva lastenohjelma?
https://www.youtube.com/watch?v=ZLdbY2aH7Xg
Sveitsiläinen suklaa mainitaan siksi, että Toblerone-suklaa ei täyttänyt juutalaisia kosher-sääntöjä. Nykyään sillä on sertifikaatti, joka täyttää ne, mutta se on edellyttänyt tuotteen muuttamista eli huonontamista.
Maallisia ihmisen luomia uskontoja täytyy vastustaa ja niiden asemaa täytyy heikentää. On sivistyksen ja rauhan kannalta vahingollista, jos väestön keskuudessa alkaa vahvistumaan ihmisryhmä "jumalalta saaduin oikeuksin". Islam on tästä paras esimerkki. Se on taantumuksellinen totalitaristinen valtajärjestelmä, jossa ihmiset ottavat oikeudet omiin käsiinsä "jumalansa suomana", jopa vainoavat ja kyttäävät toisiaan, pahoinpitelevät lapsiaan, teloittavat ihmisiä vähemmästäkin, sekä sotivat loputtomasti keskenään. Monille onkin varmasti tuttu fraasi "muslimin pahin vihollinen on toinen muslimi". Sananvapaus on erittäin tärkeä osa sivistystä, jossa täytyy ymmärtää harmaan alueen olevan tärkeä ja olennainen osa joustavuutta ja suvaitsevaisuutta, jossa on lupa tehdä uskonnoista ja ihmisen luomista jumalista esim. huumoria.
Yritätkö vihjata että olisi olemassa muita kuin maallisia ihmisen luomia uskontoja?
Islam on esimerkkinä järkyttävimmästä päästä, ei paras. Se on teokratia tai teokratuuri.
Yritätkö vihjata että olisi olemassa muita kuin ihmisen luomia jumalia?
Islam on riivaajien oppi. Sitäkö ei saisi julkituoda..
Ei saanut Salman Rushdie tänään Nobelin kirjallisuuspalkintoa vaikka oli ennakkosuoksikki. Ehkä palkintolautakuntaa pelotti millainen tietyn kansanosan reaktio olisi ollut jos Rushdie olisi palkittu.
IsIamin maailma pitää hajottaa ja häivyttää vakavana turvallisuusuhkana. Se johtaa seuraajiaan taantumukseen ja sotaisuuteen, sillä kaikki muut ovat isIamin vihollisia, jotka täytyy tuhota. Muiden on syytä tuhota isIam ennen kuin se saa liian vahvan aseman sivistysmaissa.