Pensastomaatit

Heh. Ostin pensastomaatin siemeniä, ja niiden kasvien piti jäädä 50-60cm korkuisiksi, ja kasvavan ilman tukemista, siten soveltuvan ruukkukasvatukseen. Omat on venähtäneet jo 120 cm korkeiksi, ja kaatuilevat ja katkeilevat jo, vaikka koettanut tukeakin niitä. Ensi vuonna amppelitomaatit ftw. Tomaattikasvit onneksi niin sinnikkäitä, ettei haittaa mitään, vaikka puoli kasvia roikkuu 1/4 varren paksuisessa varren siivussa enää, silti lehdet terveitä, tomaatit kasvaa, uusia kukkia pukkaa.
5370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Laita tomaattikasvisi naruihin. Siis alas runkoon solmitaan löyhällä lenkillä naru. Narun toinen pää sidotaan tomaattikasvin yläpuolella olevaan rakenteisiin, mikäli sellasen on. Naruun jätetään varaa. Tomaatin kasvaessa kasvi kiepautetaan narun ympäri. Näin tomaatti saa köynnöksen tapaan narusta tukea.

Äänestä
  • Koetin tälle vuodelle pensastomaatteja sen vuoksi, että ei tarvisi muuta kuin lannoittaa ja kastella, kasvupaikassa kun ei ole mahdollista tukea yläpuolelta ilman kehysrakentelua 🙂Näköjään vedettiin nenästä, kasvavat yhtä pitkiksi, kuin avomaantomaatit, mitä oli aikaisemmin, joiden kanssa tuli säädettyä enemmän (rakensin tukikehikon). Tälle vuodelle ei ollut aikomusta, enkä enää ala 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koetin tälle vuodelle pensastomaatteja sen vuoksi, että ei tarvisi muuta kuin lannoittaa ja kastella, kasvupaikassa kun ei ole mahdollista tukea yläpuolelta ilman kehysrakentelua 🙂Näköjään vedettiin nenästä, kasvavat yhtä pitkiksi, kuin avomaantomaatit, mitä oli aikaisemmin, joiden kanssa tuli säädettyä enemmän (rakensin tukikehikon). Tälle vuodelle ei ollut aikomusta, enkä enää ala 🙂

    Sama tarina eli pensastomaattini virahtivat miehen mittaan ja kesäkurpitsani olivatkin suuria keltaisia pyöreitä talvikurpitsoita. Kauppapuutarhalla näemmä lajikkeet mitä sattuu. Terkkuja Karjalan maille 👎

    Äänestä

Eikös pensas- ja avomaantomaatti ole sama lajike? Miulle ainkakin viime keväänä myötiin pensasta avomaantomaattina, tosin puutarhan myyjä ei ollut ihan kartalla kymmenistä lajikkeista mitä heillä oli. Miulakii yksi pensas virahti miehen mittaseks 😄

Äänestä
  • Minä ostin kirsikkatomaatin ja odotin kauan tomaattien kypsymistä. Eivät kypsyneet vaan pysyivät keltaisina. Sitten tajusin minulle oli myyty keltaista kirsikkaa punaisen sijaan. Ruukun värikoodi eli väri oli oikein eli kasvin istuttaja töpeksinyt. Harmi, keltaiset eivät olleet yhtä hyviä kuin punaiset olisivat olleet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heh. Ostin pensastomaatin siemeniä, ja niiden kasvien piti jäädä 50-60cm korkuisiksi, ja kasvavan ilman tukemista, siten soveltuvan ruukkukasvatukseen. Omat on venähtäneet jo 120 cm korkeiksi, ja kaatuilevat ja katkeilevat jo, vaikka koettanut tukeakin niitä. Ensi vuonna amppelitomaatit ftw. Tomaattikasvit onneksi niin sinnikkäitä, ettei haittaa mitään, vaikka puoli kasvia roikkuu 1/4 varren paksuisessa varren siivussa enää, silti lehdet terveitä, tomaatit kasvaa, uusia kukkia pukkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu