Kokemuksia

Moni rokotteen/rokotteet ottanut henkilö on tuonut julki sen että millaisia seurauksia heille on tullut tämän kyseenalaisen rokotteen ottamisen jälkeen. Eräskin henkilö oli postannut videon eräälle sivustolle jossa kertoi pian tämän rokotteen ottamisen jälkeen hänelle tulleen keuhkoveritulppa, aiemmin täysin terveelle ihmiselle jolla ei ole ollut mitään riski eikä perinnöllisiä tekijöitä saada edes sellaista.

Hän kehoitti ihmisiä varomaan ottamasta näitä rokotteita ja kehoitti myös ihmisiä heräämään tähän touhuun mitä täällä ihmisille maailmalla oikein tapahtuu. Hän kertoi myös ystävä ja lähipiirissään olevan rokotteet ottaneita henkilöitä jotka eivät voi enää hyvin, ovat kipeänä yms. Näiden rokotteiden ottamisen jälkeen. Ja he eivät ole ymmärtäneet näiden rokotteiden liittyvän asiaan.

Tämän videon postannut henkilö kertoi elämänsä olevan jatkuvaa taistelua ja katuu syvästi että meni tämän rokotteen ottamaan.
28169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Itse tunnen laumoittain väkeä jotka ottivat rokotteita useassa eri maassa, ja yksikään ei ole esittänyt tuollaista näkemystä.

Muutama, jotka sairastuivat ennen rokotteiden tuloa kärsii edelleen taudin jälkioireista.

Tuliko joillekin ikäviä jälkiseurauksia rokotteesta? Hyvin mahdollista, kukaan ei luvannut ettei noin tapahdu; eikä se missään vaiheessa ollut tavoitteenakaan. Rokotteen tavoite oli pienentää vakavan sairastumisen riskiä, ja niin kauan kuin rokotteen haitat on rokottamattomana sairastetun taudin haittoja pienemmät (ja tässä tapauksessa ne roktehaitat on lukuisia kertaluokkia sairastamishaittoja pienemmät) rokotteen ottaminen kannattaa.

Jotenka kysyisin, jos pelkkä rokote saa aikaan tuollaisen, mitenkä pahasti olisi käynyt sairastuessa? Rokote kuitenkin on pienentänyt todennäköisyyttä vakavalle sairastumiselle.

Et tarkastele asiaa oikeasta näkökulmasta; sun pitää huomioida mitä käy sairastuessa ilman rokotesuojaa.

Taudin jäljiltä on lukuisia kuolleita jotka ennen kuolemaa toivoivat että olisivat sitten kuitenkin rokotteet ottaneet.

Lopuksi vielä Donald Trumpin sanat siitä että rokotteet todellakin toimivat.

https://www.youtube.com/watch?v=4orQgi1avP4

Ja tuolla näemmä oli vaikutustakin.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2022-04-04/trump-recommends-vaccines-in-ad-that-helped-boost-uptake

Äänestä
  • Mitä mieltä olet väitteestä että mitään koronavirusta ei ole eikä koskaan ole ollutkaan missään muualla kuin ihmisten mielikuvituksissa että saataisiin vähennettyä väestöä rokotteilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet väitteestä että mitään koronavirusta ei ole eikä koskaan ole ollutkaan missään muualla kuin ihmisten mielikuvituksissa että saataisiin vähennettyä väestöä rokotteilla?

    Pidän tätä todennäköisenä.

    Kappalainen Hjördis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet väitteestä että mitään koronavirusta ei ole eikä koskaan ole ollutkaan missään muualla kuin ihmisten mielikuvituksissa että saataisiin vähennettyä väestöä rokotteilla?

    Kyllähän korona on totta, ei olisi mitenkään nahdollista lavastaa asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet väitteestä että mitään koronavirusta ei ole eikä koskaan ole ollutkaan missään muualla kuin ihmisten mielikuvituksissa että saataisiin vähennettyä väestöä rokotteilla?

    Yhtä pöljä väite kuin litteä maa. Mikä tauti se sitten oli joka vei ihmisiä teho-osastolle tai jopa tappoi vuonna 2020 ennen kuin rokotteita edes oli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhtä pöljä väite kuin litteä maa. Mikä tauti se sitten oli joka vei ihmisiä teho-osastolle tai jopa tappoi vuonna 2020 ennen kuin rokotteita edes oli?

    Ja kyseistä virusta on tutkittu ympäri maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet väitteestä että mitään koronavirusta ei ole eikä koskaan ole ollutkaan missään muualla kuin ihmisten mielikuvituksissa että saataisiin vähennettyä väestöä rokotteilla?

    Tarkoitatko että Donald Trump valehteli sairastuessaan, ja valehtelee ilmoittaessaan että hänen ansiotaan on rokote virukseen, ja että hän on sen ottanut itsekin?

    Eihän Donald noin meille valehtelisi?

    Itse olen sitä mieltä että jos tähän liittyy väestön vähentämistä se kuvio on päinvastainen ehdottamaasi; koska ei ole mitään järkeä lahdata sitä osaa väestöä joka TEKEE MITÄ KÄSKETÄÄN.

    Eliitillä olisi VITTUMAINEN tulevaisuus sen väestönosan kanssa jotka hangoittelevat kaikessa vastaan.

    Jotenka päättelen että mikäli Eliitti haluaisi vähentään maailman väestöä, ja pönkittää valtaansa eroon halutaan VASTAHAKOISISTA, ja ne jotka tekee mitä käsketään on se haluttu eloonjäänyt osa.

    Mitenkä kohdistaa väestönvähennys parhaiten VASTAHAKOISEEN kansanosaan? Aloittaa kampanjan missä kerrotaan että rokotteet on vaarallisia ja tätä propagandaa jatketaan joitain vuosikymmeniä. Sitten pistetään liikkeelle tauti joka ajan kanssa tappaa JOKAISEN ROKOTTAMATTOMAN (ts. VASTAHAKOISEN, ne jotka eivät tee mitä käsketään) jättäen eloon kansanosan jota on helppo hallita, koska he tekevät mitä käsketään isompia kyselemättä.

    Tajuatko?

    Mitä lisäarvoa Eliitti saisi maailmassa jossa on vain he, ja väki joka ei koskaan tee mitä he käskevät, jotka päinvastoin pyrkii kaatamaan Eliitin ylivallan? Eihän kukaan täysipäinen usko että joku Maailmanhallintoon pyrkivä taho edes vahingossa toimisi noin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhtä pöljä väite kuin litteä maa. Mikä tauti se sitten oli joka vei ihmisiä teho-osastolle tai jopa tappoi vuonna 2020 ennen kuin rokotteita edes oli?

    Mitä sanot näistä tutkijoista ja asiantuntijoista joista jotkut ovat myöntäneet julkisesti, antaneet haastattelun näiden rokotteiden vaaroista mitä ne voivat aiheuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sanot näistä tutkijoista ja asiantuntijoista joista jotkut ovat myöntäneet julkisesti, antaneet haastattelun näiden rokotteiden vaaroista mitä ne voivat aiheuttaa?

    Jotka ovat siis työskennelleet näiden rokotteiden parissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotka ovat siis työskennelleet näiden rokotteiden parissa.

    Niin, kuten sanoin, rokotteissa on AINA omat vaaransa, jotka, niin kauan kuin ovat pienempiä kuin se tauti mitä vastaan rokotetaan ei tarkoita etteikö ihmisiä pitäisi/voisi rokottaa?

    MIKÄ TUOSSA ON NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kuten sanoin, rokotteissa on AINA omat vaaransa, jotka, niin kauan kuin ovat pienempiä kuin se tauti mitä vastaan rokotetaan ei tarkoita etteikö ihmisiä pitäisi/voisi rokottaa?

    MIKÄ TUOSSA ON NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ?

    MIKÄ+TUOSSA+ON+NIIN+VAIKEAA+YMMÄRTÄÄ?Voi+tsiisus+mistä+näitä+riittää🤣Pidin+Nalle+kommenttia+lähinnä+vitsinä,+mutta+taisi+tietää+enemmän+mitä+antoi+ymmärtää."80%+ihmiistä+on+idiootteja"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MIKÄ+TUOSSA+ON+NIIN+VAIKEAA+YMMÄRTÄÄ?Voi+tsiisus+mistä+näitä+riittää🤣Pidin+Nalle+kommenttia+lähinnä+vitsinä,+mutta+taisi+tietää+enemmän+mitä+antoi+ymmärtää."80%+ihmiistä+on+idiootteja"

    Pelkästään te vähä-älyiset salkkarit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MIKÄ+TUOSSA+ON+NIIN+VAIKEAA+YMMÄRTÄÄ?Voi+tsiisus+mistä+näitä+riittää🤣Pidin+Nalle+kommenttia+lähinnä+vitsinä,+mutta+taisi+tietää+enemmän+mitä+antoi+ymmärtää."80%+ihmiistä+on+idiootteja"

    Nalle on ottanut myös rokotteet, kuten jopa Donald Trump.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhtä pöljä väite kuin litteä maa. Mikä tauti se sitten oli joka vei ihmisiä teho-osastolle tai jopa tappoi vuonna 2020 ennen kuin rokotteita edes oli?

    Ihan saman inlfluenssan muunnos kuin jo vuonna 2019 mm. afrikassa kuolemia aiheuttanut. Asian voi tarkistaa esim. WHO:n sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nalle on ottanut myös rokotteet, kuten jopa Donald Trump.

    Myös Vladimir Putin on jaksanut kehua rokotteita koko tämän ajan.

    Äänestä

Ei ole kasvanut lonkeroita eikä ajatuskontrollisäteitä ole sädetetty vaikka ihan akkunan ääressä olen ollut. Huijausta koko piikki.

Äänestä

Ja höpö höpö. Minulle tuli mieletön halu ajaa autolla ketjun aloittajan päälle otettuani rokotteen.

Äänestä

Minä sain koronarokotteen seurauksena seuraavia diagnooseja: borrelioosin, kummituksia sänkyni alle, impotenttiuden, rasvamaksan, vasemman jalan amputoitumisen, ulostamisvaikeuksia, D -vitamiinin imeytymishäiriön, kihelmöintiä oikean jalkaterän etuvarpaaseen, napatyrän, vasemman silmän sokeutumisen, uniapnean, kihomatoja peppuuni, apinarokon, vyöruusun sekä vieläpä autofiktiivisen refluksitaudin.

Äänestä
  • Näiden asioiden kanssa ei ole leikkimistä.

    Äänestä

Tämäkin rokotustapa on hyvin pöljää monen lukijan mielestä:
https://www.brighteon.com/b5a90793-d447-43f4-8e78-82033d9adcfa
Kannattaa kuitenkin huomioida, että se ollut arkipäivää jo vuosia Australiassa. Ensin salassa, nyt terveysviranomaiset ovat lisänneet covid19 rokotteen ilmaruiskutukset tietyille alueille maassa terveyden koesarjalistaan.
Onko yhden tekevää, jos hallitus leikkaa pallisi tai vie manasarjasi sinulta kysymättä?
Etkä välttämättä edes tiedä, että ole osallisena ja koekaniinina rikollisessa toiminnassa, joksi Nyrenberg-koodi ruiskutuksen määrittää.

Äänestä
  • Mistä helvetistä nää repii näitä juttujaan?

    Hauska laittaa aina "no siellä Australiassa" tai "no siellä vitun etään perällä" perusteluja jollekin aivan älyvapaalle idealle koska kohdeyleisö helposti uskoo että toki siellä jossain kaukana tehdään vaikka mitä; eikä ole suoraa keinoa tarkistaa täydeksi valeeksi.

    Ei, Australiassa EI ilmaruiskuteta mitään rokotteita missään päin maata.

    Vastaavasti salkki-piireissä Australiassa pistetään samat jutut tapahtumaan jossain Suomessa tai Ruotsissa; koska kumpikin on toisella puolen Maata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä helvetistä nää repii näitä juttujaan?

    Hauska laittaa aina "no siellä Australiassa" tai "no siellä vitun etään perällä" perusteluja jollekin aivan älyvapaalle idealle koska kohdeyleisö helposti uskoo että toki siellä jossain kaukana tehdään vaikka mitä; eikä ole suoraa keinoa tarkistaa täydeksi valeeksi.

    Ei, Australiassa EI ilmaruiskuteta mitään rokotteita missään päin maata.

    Vastaavasti salkki-piireissä Australiassa pistetään samat jutut tapahtumaan jossain Suomessa tai Ruotsissa; koska kumpikin on toisella puolen Maata.

    Ja tässä aiheeseen liittyvää.

    https://www.aap.com.au/factcheck/chemtrails-vaccine-claim-is-a-flight-of-fancy/

    Äänestä

Ne ovat ruiskuttaneet erilaisia rokotteita suoraan ilmaan ja ihmisten päälle kaikkialla. Tässä on dokumentti Australiassa meneillään olevista rokotteista ja muista kokeiluista:
https://t.me/TrueWorldOrder/6078
Miten ihminen voidaan altistaa tälläiseen lääkekokeiluun, ilman että hän antaa suostumuksensa siihen?
Tuossa listassa on lueteltu vajaa 200 koetta.

Äänestä

Anonyymi
15.08.2022 01:48
"Kokemuksia"

Itse otin aikoinaan 2 piikkiä
koska koko henkilökunta otti.

Seuraukset olivat seuraavat:
Piikit iskettiin vasempaan käteen:
1: Vasempaan käteen tuli kipupiste.
2. Vasempaan ohimoon tuli rasvasyylä.
3. Huimausta ylösnoustessa.
4. Vasempaan niskaan tuli turvotus
se on kipupisteenä niskan ja takaraivon
välissä.
5. Vasemman silmän näkökyky on huonontunut.

Lääketehtaat tekivät Biljardeja rokotteilla.
Itseäni eivät enää "Lankaan Saa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moni rokotteen/rokotteet ottanut henkilö on tuonut julki sen että millaisia seurauksia heille on tullut tämän kyseenalaisen rokotteen ottamisen jälkeen. Eräskin henkilö oli postannut videon eräälle sivustolle jossa kertoi pian tämän rokotteen ottamisen jälkeen hänelle tulleen keuhkoveritulppa, aiemmin täysin terveelle ihmiselle jolla ei ole ollut mitään riski eikä perinnöllisiä tekijöitä saada edes sellaista.

Hän kehoitti ihmisiä varomaan ottamasta näitä rokotteita ja kehoitti myös ihmisiä heräämään tähän touhuun mitä täällä ihmisille maailmalla oikein tapahtuu. Hän kertoi myös ystävä ja lähipiirissään olevan rokotteet ottaneita henkilöitä jotka eivät voi enää hyvin, ovat kipeänä yms. Näiden rokotteiden ottamisen jälkeen. Ja he eivät ole ymmärtäneet näiden rokotteiden liittyvän asiaan.

Tämän videon postannut henkilö kertoi elämänsä olevan jatkuvaa taistelua ja katuu syvästi että meni tämän rokotteen ottamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu