Sananvapautta on Suomessakin alati vaalittava.

Sananvapautta on Suomessakin alati vaalittava.

Kirjailija Salman Rushdien puukotus muistuttaa äärimmäisellä tavalla, että sananvapaus on alituisessa vaarassa.

Perjantaina puukkoiskun kohteeksi joutunut kirjailija Salman Rushdie on kirjallisen maailman tunnetuimpia sananvapaustaistelijoita. 

"EI OLE TEMPPU eikä mikään kannattaa sellaisen sananvapautta, jonka kanssa olet samaa mieltä tai jonka mielipiteitä pidät yhdentekevinä.
9114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikka Rushdien kiistelty ja kiitelty romaani ärsytti eniten jyrkän linjan muslimeja, ja vaikka perjantaisella puukottajalla on lehtitietojen mukaan yhteyksiä ääri-islamiin, sananvapaus on alati uhattuna muuallakin kuin muslimimaailmassa.

Äänestä
  • Myös Suomessa voi nykyistenkin kokemusten kautta olla sananvapaus uhattuna. Vihapuheet ja maalittamiskampanjat ovat vähentäneet monien keskustelua ja toimintaa. Se olisi pitänyt pistää kuriin heti alkuunsa ja siitä on nyt tullut melkeipä maan tapa.

    Esimerkiksi Ukrainan hyökkäyksestä ei saanut olla kuin yhtä mieltä.
    Vaikkei siitä joutunut vankilaan, niin ei tiedotusvälineissä oli täysin yksipuoluejärjestelmän mukaista "tiedotusta" ja sensurointiakin.
    Jos halusi laajentaa keskustelua ottaen molempien osapuolten näkökulmat huomioon, niin sai lievimmillään putinismin kannattajan nimityksen ja someraivon useisa tapauksissa uhkailujen kera.
    Tuore ihmimisoikeusjärjestö Amnestyn raportti Zelenkyin tavasta käyttää siviilejä ja jopa lapsia ihmiskilpinä sai suuren osan suomalaisten joukossa käsittämättömän raivon ja tosiasiat yritettiin kieltää ja koko järjestö leimattiin Venäjän lahjomaksi järjestöksi.
    Kuitenkin jo aiemmin YK ja muitakin järjestöjä oli tullut samaan tulokseen.

    Äänestä

Iranin ulkoministeriön tiedottajan Nasser Kanaanin mukaan kirjailija Salman Rushdie ja hänen kannatajansa ovat syyllisiä Rushdien puukotukseen.

Kanaani sanoi myös, että sananvapaus ei oikeuta Rushdien islamikriittisiä kirjoituksia.

Äänestä
  • Aina löytyy joitain lapsellisia muka "sananvapauden puolustajia" kirjoittaessaan typeryyksiään.

    Äänestä

  • Hyvin oli Ville ranta, piirtänyt.

    Äänestä

On oikein että Islamin pilkkaajat saavat rangaistuksen. Kaikkia pyhiä asioita pilkkaavat saisivat joutua rangaistavaksi.
Kuolemantuomio on kuitenkin liian kova tuomio. Pitää olla jokin muu keino.
Totuus on , että julkisesti Islamia pilkkaava tietää mitä on tekemässä, ja hän tekee tietoisen valinnan ja ottaa valtavan riskin itselleen. Ei voi puolustautua millään, julkinen tarkoituksellinen pyhien asioiden loukkaaminen on anteeksiantamatonta.
Syyttää voi vain itseään.

Äänestä
  • Eli haluat kaventaa sananvapautta. Palaa omiesi joukkoon.

    Äänestä

Yritäppä toteuttaa sananvapauttasi ylen alustoilla ilmastonmuutos kielteisillä tai kriittisillä näkemyksillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sananvapautta on Suomessakin alati vaalittava.

Kirjailija Salman Rushdien puukotus muistuttaa äärimmäisellä tavalla, että sananvapaus on alituisessa vaarassa.

Perjantaina puukkoiskun kohteeksi joutunut kirjailija Salman Rushdie on kirjallisen maailman tunnetuimpia sananvapaustaistelijoita. 

"EI OLE TEMPPU eikä mikään kannattaa sellaisen sananvapautta, jonka kanssa olet samaa mieltä tai jonka mielipiteitä pidät yhdentekevinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu