Putin on kateissa ja Venäjän politiikka muuttunut sovittelevammaksi

Putinia ei ole viime aikoina näkynyt. Epäonnistuneet neuvottelut muiden valtioiden kanssa ovat himmentäneet Putinin tähteä ja monet tähyilevätkin uuden johtajan perään.

Vaikka Venäjällä ei juuri kyseenalaisteta johtoa, kaikki ymmärtävät, että jos ainoa tosiystävä on Pohjois-Koreassa, jotain on pahasti pielessä. Ei ole ehditty unohtaa, että vielä joku aika sitten Venäjän johto esiintyi USA:n presidentin kanssa samassa pöydässä.

Venäjä on onnistunut tapattamaan omat köyhät ja rikolliset sodassa. Ns paremmalla väellä ei ole intoa mennä tapattamaan itseään epämääräisen natsitarinan takia, jota kukaan ei usko edes Venäjällä.

Tilanne on sellainen, että Venäjällä on todellinen uhka menettää Krim eikä sitä korvaa joku raunioitettu maapläntti Ukrainan itäosassa. Saadakseen pitää Krimin Venäjä tarvitsee rauhan ja rauhaan se tarvitsee tukea länsimaista. Sitä tukea ei tule, jos Putinista ei päästä eroon.

Putin ei loppujen lopuksi ole kovin kallis uhrattava. Vanha ja sairas mies kelpaa syylliseksi kaikille.
23126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sairas 70-vuotias mies, jonka toimintakyky pysyy korkeintaan vuoden verran, on aika halpa hinta Krimistä.

Äänestä
  • Lisäksi armeijaa käymätön 'eversti', joka kuvittelee itsensä Pietari Suureksi! Säälittävä natsimainen ukonkäppänä!

    Äänestä

Ja Putin halusi ottaa itse armeijan komentoonsa,menestys ei ola ainakaan parantunut.Syyllistä ei tarvitse kauempaa hakea...

Äänestä

Venäläisten viha Putinia kohtaan kasvaa koko ajan. Joku ryhtyy kohta sanoista tekoihin ja pääsee maailmanhisroriaan sankarina.

Äänestä
  • Sössiä,ryssiä, putinoida. Termejä projektien ja erityisoperaatioiden pilaamiseen.

    Äänestä

  • ... mitenkä sen Pietari 3:nen mahtoikaan käydä?

    Äänestä

Uskokaa nyt, hyvät ihmiset:

Siellä on joukko yhtä pahoja, ellei jopa pahempiakin roistoja kärkkymässä paikkaansa Putinin seuraajana.
Putin ja Kiinan presidentti ovat muuten molemmat sellaisia ukkoja, joista pitäisi päästä eroon. Täydellisiä diktaattoreita ja tyranneja, joille ihmishenki ei ole minkään väärtti.

No ehkä omansa olisi siinä vaiheessa, jos sattuisivat joutumaan vastaamaan tekosistaan. Sekin on valitettavasti hyvin epätodennäköistä, mutta sitäkin toivottavampaa.

Äänestä
  • Kyllä se päivä vielä koittaa, kun Venäjän kansa tulee kaduille Moskovassa ja Pietarissa. Ei ne toista kusipäistä diktaattoria enää tule sietämään.

    Äänestä

  • Parempi ontuva putte punaisella matolla huiskimassa yhdellä kädellään kuin se energisempi mellanmjölk puten perässä paikkaa kärkkyen.
    putte on tyypillinen venäläinen valtahullu johtaja.

    Äänestä

Olisko matkalla Haagiin. Sinne kuitenkin lopulta tulee.

Äänestä

Eilen oli rajamarketissa vessassa Vaalimaalla. Oli kuulemma ruoka kremlistä kabut, niin hilpasi joutomiehenä kauppaan.

Äänestä
  • No hyvä että putin ehti kauppaan verrattuna mariniin eihän itse ehdi edes persettä pyyhkimään avustaja joutuu tekemään senkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hyvä että putin ehti kauppaan verrattuna mariniin eihän itse ehdi edes persettä pyyhkimään avustaja joutuu tekemään senkin

    Ootkos taas unissas ollu Marinin avustaja...

    Äänestä

Tuo olisi aivan tervetullut asia. Jospa tuossa olisi alku sodan lopettamiselle.

Äänestä

Putin on nähty marinin kanssa teboilin kahvilassa näkijän kertomuksen mukaan sannalla iso salkku täynä rahaa ilmeisesti niinsanottua tukirahaa

Äänestä

"monet tähyilevätkin uuden johtajan perään."

Mihin muuhun tuo perustuu kuin omaan ajatuksesi? Ei mihinkään. Eikö vanhempasi (siis äityli, isäsi ei tainnut olla kuvioissa) kertonut koskaan, että valehdella ei saa?

Äänestä
  • Valehtelivat itsekin niin, että korvat heiluivat.
    Vanhemmilta se valehtelu ja takin kääntö opittiin kakarana.

    Äänestä

Tässä vaiheessa venäjän johdostakin suurin osa pohtii, kuinka pääsisi irtaantumaan sodasta jota ei ole olemassakaan. Käytännössä se merkitsisi samalla kivuliaita menetyksiä, mutta vaihtoehtona ei ole muuta kuin syvenevä perikato.

Varmasti Saksakin aikoinaan olisi suostunut sopuratkaisuun ja rauhaan, jossa se olisi saanut pitää tsekin ja puolan, sekä puolet ranskasta.

Tällaista rikosten hyväksymistä ei pidä tehdä venäjänkään kohdalla.

Äänestä
  • "Venäjän ei saa antaa voittaa", Niin se vain on. Putin on täysin Hitleriin verrattava tässäkin.

    Äänestä

Venäläinen kirurgi toivottavasti ryssinyt oikeaan aikaan?

Äänestä

Vaikka aloituksen motiivi taitaa mennä (jälleen) enemmän provon puolelle, nähtäväksi jää, miten pitkälle tämä "venäläinen arvoyhteisö" jaksaa korvaavine verkostoineen. Jos muutamilta ryssäntrolleilta kysyt, on yhteistyö Intian, Kiinan , Afrikan maiden ja muiden "ystävällismielisten" kanssa niin menestyksekästä että jotta. Ja Putin Suuri Armossaan veisaa riemusanomaa...

Äänestä

Sain luotettavalta taholta tietää, että Sasha Putin on venäläisellä huipputeknologialla toteutettu hologrammi.

Äänestä

Varmaa on, että Venäjä ryssi.

No heiltähän se sujuu suvereenilla kokemuksella.

Aika ajoin ampuvat itseään päähän ja entistä vähäaivoisempana ja toispuoleisempana mennä vispaavat kaaoksesta toiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Putinia ei ole viime aikoina näkynyt. Epäonnistuneet neuvottelut muiden valtioiden kanssa ovat himmentäneet Putinin tähteä ja monet tähyilevätkin uuden johtajan perään.

Vaikka Venäjällä ei juuri kyseenalaisteta johtoa, kaikki ymmärtävät, että jos ainoa tosiystävä on Pohjois-Koreassa, jotain on pahasti pielessä. Ei ole ehditty unohtaa, että vielä joku aika sitten Venäjän johto esiintyi USA:n presidentin kanssa samassa pöydässä.

Venäjä on onnistunut tapattamaan omat köyhät ja rikolliset sodassa. Ns paremmalla väellä ei ole intoa mennä tapattamaan itseään epämääräisen natsitarinan takia, jota kukaan ei usko edes Venäjällä.

Tilanne on sellainen, että Venäjällä on todellinen uhka menettää Krim eikä sitä korvaa joku raunioitettu maapläntti Ukrainan itäosassa. Saadakseen pitää Krimin Venäjä tarvitsee rauhan ja rauhaan se tarvitsee tukea länsimaista. Sitä tukea ei tule, jos Putinista ei päästä eroon.

Putin ei loppujen lopuksi ole kovin kallis uhrattava. Vanha ja sairas mies kelpaa syylliseksi kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu