Nyt kesällä ollut tartuntoja noin 3000 päivässä (n. 20 000 per viikko) ja siis tuossa on vain ne jotka testattu terveydenhuollossa.
Eli kotitestien määrä tuohon niin lukema on vielä isompi.
Kesäkuussa tilastoituja koronakuolemia lähes 300 ja heinäkuussa selvästi yli 300. Kannattaa muistaa että viime vuoden lopulla marras-joulukuussa 2021 tilastoituja koronakuolemia oli noin 250 kuukaudessa, pimeimpään vuodenaikaan ja pahimpana hengitystieinfektiokautena. Nuokin lukemat olivat siihen asti ylivoimaisesti koko pandemian pahimmat. Nyt kuolee jo keskikesällä selvästi enemmän, 10-20× enemmän kuin viime kesänä vastaavaan aikaan.
THL tunnustaa vain yhden tartunnan 12 kuukauden välein, vaikka Yhdysvaltain tautivirasto CDC ja Australian terveyskomissio kertovat Omikron BA.5 virusinfektion voivan iskeä uudelleen edellisen infektion oireiden alkamisesta 1 kuukauden päästä. Tarkoittaa sitä että kun olet selvinnyt yhdestä tartunnasta ja positiivisesta testistä 30 päivää hengissä, ja saat uuden tartunnan johon kuolet, et ole koronakuolematilastoissa, koska niihin merkitäänvain 30 päivän sisällä positiivisesta testistä kuolleet, ja THL myöntää uusintatartunnan vain 12 kuukauden välein.
Kuinka paljon ihmisiä jätetään merkitsemättä näin koronaan kuolleiksi, tuhansiako?
Ihmisten immuniteettia paskottu rokotteilla jotka vain lisää tartuntoja.
Sanokaa mun sanoneen, mutta marraskuusta maaliskuuhun on taas paikkoja suljettu, peruttu ja rajoituksia.
Katsotaan vaikka.
Onneksi iso osa lambeista tajunnut ettei rokotteet suojaa mitään. Suurin osa lopettaa itsensä piikittämisen kolmanteen eli koronapassia ei voi enää pakottaa koska se olisi tällöin vain ehkä 20%:lla ihmisistä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Heinäkuun+2022+koronapotilas-luvut+tulleet+THL:n+sampo+tietokantaan
Sairaalahoitoa+vaativista+koronapotilaista+rokotettuja+oli+88,8+%
Rokottamattomat+edustivat+11,2+%+potilaista
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_covid19inci?row=quadrimestermonth-702008.737117.738497.747989.&column=incivacstatus-639350L&filter=measure-639169#
Mistä näkisi tilastot?
Rokotemafia jyrää. Rokottamisia eivät pysäytä mitkään järkisyyt. Mitä enemmän rokotteista sairastutaan, sitä enemmän niitä tunnutaan tyrkytettävän lisää.
Tekee tosi pahaa nähdä ihmisten sairastuvan vakavasti koronarokotteista. Moni on jo kahden rokotteen jälkeen todennut, että terveys on romahtanut ja tulevaisuus jatkuvaa sairastamista.
Rokotteisiin yllytetään alinomaa, mutta kun vaikeudet koittavat, kukaan terveydenhoitoviranomaisista ei vastaa mistään. Vapaaehtoiset rokotteet Suomessa, että näinkö? Missä sitten kritiikki, vastavoimat rokotehulluttelulle?
No on se tosiaan outoa että mitä enemmän rokotetaan sitä enemmän on koronaa. Luulisi sen olen toisinpäin. 🤔