Sellafield

Mitkäs ovat Sellafieldin tulevaisudennäkymät? Moinen murheenkryyni olisi jo aika korvata uudella tekniikalla. Mikä on Brittihallituksen kanta asiaan? Antoiko laajalti uutisoitu mutta periaatteessa harmiton putkivuoto sykäyksen parempaan suuntaan?
13423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Laitos on riesana briteille vielä pitkään. Joitain muistikuvia purkusuunnitelmata mulla on, kaivelen niitä täältä jossain välissä.

Hyvinkin voi olla, että tapaus jouduttaa kehitystä parempaan suuntaan. Blairinhan on pian tehtävä jonkinlainen energiapoliittinen suunnanveto, ja ennen tätä, niin tyypillistä ydinlaitosonnettomuutta, ydinvoima oli vahvasti papetilla erittäin laajasta tuulivoimaohjelmasta huolimatta.

Ydinvoimavaihtoehto olisi puhtaasti taloudellinen. Siis sen saman taloudellisuuden, jonka vuoksi maapallo on ekokatastrofin partaalla.

Äänestä

Sellafield toimii vielä pitkään. Sehän on ydinjätteen jälleenkäsittelypaikka. Ei sen toimintaa ole mitään syytä lopettaa yhden putkirikon takia. Siellä vaan korjataan putket ja tarkistetaan turvallsuus suunnitelmat sekä tarvittaessa korjataan havaitut puutteet.

Äänestä
  • Kas, pikainen tutkiskelu paljasti että eihän Sellafieldissa mitään varsinaista vikaa olekaan. Nolottaa, hatarien muistikuvieni takia lankesin hetkeksi vihreän propagandan armoille ja muistin valheellisesti että laitoksessa olisi ollut enemmänkin häikkää.

    Ihan normaalia teollisuustoimintaa, välillä vaihdetaan putkia jne.

    Äänestä

  • Toistan osan aiemmaasta kirjoituksestani:

    "
    Aivan lyhyt tiivistelma:

    "
    Britannia sulkee Sellafieldin
    STT-IA, 26.8.2003

    Britannian Sellafieldissä sijaitseva ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitos suljetaan vuoteen 2010 mennessä, ilmoitti laitosta ylläpitävä yhtiö British Nuclear Fuels Limited (BNFL).
    ...
    Kaksi vuotta Thorpin jälkeen suljettaneen myös Sellafieldin toinen, 1950-luvulla valmistunut jälleenkäsittelylaitos. Sitä ei voida sulkea ennen kuin kaikki Britanniassa toimivat vanhanmalliset, grafiittihidasteiset kaasujäähdytteiset voimalat on suljettu.
    "
    "


    Onko sinulla muuta tietoa, vai onko 5 ja 7 vuotta se 'pitkä aika'? On se kyllä sitäkin, 5 ja 7 vuotta LIIAN pitkiä!

    Äänestä

  • hannes kirjoitti:

    Kas, pikainen tutkiskelu paljasti että eihän Sellafieldissa mitään varsinaista vikaa olekaan. Nolottaa, hatarien muistikuvieni takia lankesin hetkeksi vihreän propagandan armoille ja muistin valheellisesti että laitoksessa olisi ollut enemmänkin häikkää.

    Ihan normaalia teollisuustoimintaa, välillä vaihdetaan putkia jne.

    Kun se pikkuinen vuoto siivotaan, niin samalla robotiikka astuu askeleen eteenpäin. Nythän on hyvä syy rakentaa radioaktiivisen aineen keräämiseeen suunniteltu robotti. Samalla testiympäristö on jo valmiina eristettynä odottamassa siivoamista.

    Äänestä

  • ei enää vihreä kirjoitti:

    Kun se pikkuinen vuoto siivotaan, niin samalla robotiikka astuu askeleen eteenpäin. Nythän on hyvä syy rakentaa radioaktiivisen aineen keräämiseeen suunniteltu robotti. Samalla testiympäristö on jo valmiina eristettynä odottamassa siivoamista.

    Robotiikan kehittämiseen on taatusti järkevämpiäkin tarpeita kuin ydinlaitosten onnettomuuksien jälkien korjaaminen. Johan niitä on tarvittu niiden laitosten tuotannossakin, koska touhu on muutenkin täysin luonnotonta.

    Se nyt tuossa tietenkin on, että valtio maksaa. Siis ei ne ihmiset, jotka asuu siinä valtiossa, vaan valtio. Sen luulisi lohduttavan.

    Äänestä

  • ei enää vihreä kirjoitti:

    Kun se pikkuinen vuoto siivotaan, niin samalla robotiikka astuu askeleen eteenpäin. Nythän on hyvä syy rakentaa radioaktiivisen aineen keräämiseeen suunniteltu robotti. Samalla testiympäristö on jo valmiina eristettynä odottamassa siivoamista.

    Näin pitääkin olla. Toivottavasti tilanteesta otetaan täysi hyöty irti, eikä jäädä polkemaan jalkaa ja itkemään, kuten Greenpeace tässä tilanteessa tekisi.

    Putkivuodon jälkimainingit yleensä parantavat turvallisuutta ja tuottavuutta teollisuuslaitoksissa muutenkin. Muutkin linjat tarkastetaan ja jos ongelmia havaitaan, voidaan ne turvallisesti korjata ennen uusia vuotoja. Nyt olisi hyvä sauma hoitaa tarvittavat putkiremontit alta pis, niin vältytään ylimääräisiltä seisokeilta tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • "Sellafield toimii vielä pitkään. Sehän on ydinjätteen jälleenkäsittelypaikka. Ei sen toimintaa ole mitään syytä lopettaa yhden putkirikon takia."

    Ei olekaan tuosta syystä syytä sulkea. Jos joku haluaa maksaa jätteenkäsittelystä, niin siitä vaan, mutta tuohon liittyy vähän muitakin asioita. Pari vuotta sitten Englannissa ihan hallitustasolla päätettiin, että voimayhtiö BE, johon BNFL kuuluu, ei saa tehdä konkurssia ja se pelastettiin väkipakolla. BE:ssa on murheenkryynejä, joista olisi syytä päästä eroon, ja luulen Sellafieldin olevan purkukustannuksineen niille melkoista persnettoa loppujen lopuksi. Tietenkin Englannin ydinaseohjelma aikoinaan edellytti teollisen skaalan jätteenkäsittelylaitosta, mutta Sellafieldin rakentaminen vastaamaan myös siviilipuolen asioista oli aikoinaan virhearvio, joka varmaan liittyi siihen, että ydinvoimaloita luultiin vielä 70-luvulla nousevan tulevaisuudessa kuin sieniä sateella ja uraanista tulevan pulaa. Siten jätteenkäsittelylaitos kuulosti järkevältä.

    Äänestä

Verkkouutisten uutislinkki on tuttuun tyyöiin poistettu, joten tänne sopiikin laittaa linkki YLEn uutiseen:
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=193047

Siellä siis on nyt 200 tonnia radioaktiivista mönjää teräskammiossa, josta plutoniumia 200 kiloa:
"Vuotaneesta aineesta valtaosa on uraania, mutta joukossa on 200 kiloa plutoniumia, joka käy ydinaseiden valmistukseen. Plutonium on kansainvälisten, ydinaseiden leviämistä ehkäisevien säädösten mukaan jäljitettävä sen varmistamiseksi, ettei sitä joudu vääriin käsiin."

Putkivika havaittiin jo 19 huhtikuuta:
"Vihiä vuodosta saatiin laitoksessa ensi kertaa 19. huhtikuuta, kun osa käsitellystä ydinjätteestä oli kateissa."

Miksi ei korjattu heti?

Äänestä
  • Sama juttu kuin Loviisan syöttövesiputkijutussa. Tiedettiin, että eroosio syö putkea, mutta ei osattu etsiä vikaa oikeasta paikasta.

    Tuon puheena olevan putken säteily vielä vaikeutti asiaa.

    Äänestä

  • Jocu_ kirjoitti:

    Sama juttu kuin Loviisan syöttövesiputkijutussa. Tiedettiin, että eroosio syö putkea, mutta ei osattu etsiä vikaa oikeasta paikasta.

    Tuon puheena olevan putken säteily vielä vaikeutti asiaa.

    Oishan ne voinu lopettaa prosessin, mikä se sitten olikaan, heti vuodon epäilynkin jälkeen, sulkea venttiilit ja alkaa korjaushommiin.

    Minä ainakin saan uutisesta sen vaikutelman, että vika oli tiedossa, mutta hommaa jatkettiin vaan. Vaikutelma voi olla virheellinen. Mahdollista on, että prosessi lopetettiin heti vuodon havaitsemisen jälkeen, mutta tapaus julkistettiin vasta nyt.

    Äänestä

"
EU:n komissio on määrännyt Britannian ydinvoimayhtiön BNFL:n sakon uhalla puhdistamaan Sellafieldin ydinvoimalan. EU:n mukaan valtionyhtiö on rikkonut EU:n määräyksiä ydinvoimaloiden turvallisuudesta torjumalla täydet tarkastukset voimalassa.
...
Ympäristöjärjestö Greenpeace kiittää komission päätöstä. Järjestö arvioi, että 50 vuoden ikäisissä B30-altaissa on 1,3 miljoonaa tonnia plutoniumia. Järjestön mukaan varasto on vakava uhka voimalan työntekijöille sekä lähistön asukkaille.

Britannian hallitus ja BNFL ovat Greenpeacen mukaan vitkutelleet vuosia, vaikka ovat tienneet ongelman olevan suuren. Järjestön mielestä komission olisikin pitänyt antaa määräyksensä jo kauan sitten.
"
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=163682

Jooh... mitäs tohon nyt sanoisi...

Talous. Tulos.
Tärkeintä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hannes kirjoitti:

Mitkäs ovat Sellafieldin tulevaisudennäkymät? Moinen murheenkryyni olisi jo aika korvata uudella tekniikalla. Mikä on Brittihallituksen kanta asiaan? Antoiko laajalti uutisoitu mutta periaatteessa harmiton putkivuoto sykäyksen parempaan suuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu