Uusi shokkipaljastus Marinista: Kiehnäsi ja tanssi intiimisti vieraiden miesten syleissä

Anonyymi

488

6034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päivä alussa ja Marinin juhliminen eikun paisuu. Ottaa päähän kun muuta elämää ei enää ole. Meillä on suurempiakin asioita pöydällä kuin perseet olalla juhliva Marin. Sossut laittakoon bilettäjän kuriin, hän on sentään maamme johtaja. Tai sitten hallitus nurin, mitä lampaita oppositio on. Ryhtykää hommiin, että saamme kunnon pääministerin. Ei Suomella ole varaa törttöilevään pääministeriin. Tämä on jo hävytöntä toimintaa. Boomerit nouskaa barrikaadeille.

      • Anonyymi

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

      • Anonyymi

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

      • Anonyymi

        Avoin suhde vai kiltti mies kotona lapsen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Seiska on luotettava lähde. Luotettavampi kuin vaikkapa hesari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Jos seiska puhuu Ukrainan voitosta, niin kaikki uskovat sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoin suhde vai kiltti mies kotona lapsen kanssa?

        Hyväuskoinen mies, jolle riittää rippeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväuskoinen mies, jolle riittää rippeet.

        Näytä minulle ystäväsi, niin sellainen olet itsekin

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Tämä on potentiaalisesti vakava asia. En nyt spesifisti viittaa Sannaan, koska en tunne henkilöä. Yleisellä tasolla sanoen: lapsuuden traumat voivat johtaa dissosiaatiohäiriöön, jossa henkilöllä on useampi persoona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväuskoinen mies, jolle riittää rippeet.

        Aisankannattajaksi on sellaista kutsuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        No ei ainakaa demari mistähän syystä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiska on luotettava lähde. Luotettavampi kuin vaikkapa hesari.

        Totta, itse asiassa Suomen luotettavin media.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Yksikään normaali-ihminen ei usko sinunlaisten olevan muuta kuin epänormaaleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä heillä on vapaa suhde.

        Avioliitto tulee olemaan pitkäikäinen ?

      • Anonyymi

        Pelaa diktatuurisen sotahullun Venäjän pussiin

        "Pääministeristä kuvattujen videoiden on myös arveltu voivan tarjota mahdollisuuden jonkinlaiseen kiristämiseen. On myös pelätty esimerkiksi Venäjän voivan käyttää videota propagandassaan ja mahdollisesti vääristellä sen sisältöä.
        Tämä pelko toteutuikin jo torstaina, kun venäläisuutistoimisto Tass julkaisi uutisen, jossa Marinin väitettiin ottavan videolla huumeita ystäviensä kanssa"

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009013829.html

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä heillä on vapaa suhde.

        Onko lapsen isä vai oliko jostain aiemmasta suhteesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Minun sääliksi Sannan lasta ja miestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Muutamilla hänen "kavereillaan" ei ole edes yhtä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Nykyään ei ole normi ihmisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiska on luotettava lähde. Luotettavampi kuin vaikkapa hesari.

        Kyllä, pidän mediaa paljon seuranneena seiskaa huomattavasti Hs konsernin tuotteita luotettavampana Hs on mädättyt perseennuolija media Is "iltapaska" samaa sarjaa, huom Hs konsernin radioiotoimittajia oli Marin jauhojengissä haiskahtaa aika paskalta Hs kannalta? Hs on poliittinen vaikuttaja suurin suomessa "kolmas valtiovalta" kenen käsissä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä heillä on vapaa suhde.

        Tai pettäjän tie

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on potentiaalisesti vakava asia. En nyt spesifisti viittaa Sannaan, koska en tunne henkilöä. Yleisellä tasolla sanoen: lapsuuden traumat voivat johtaa dissosiaatiohäiriöön, jossa henkilöllä on useampi persoona.

        Olen aina ajattelutkin, että Seiskan toimittajissa, ja lukijoissa, on jotain pahasti vialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun sääliksi Sannan lasta ja miestä

        Kasvaako lapsesta tasapainoinen teini?
        Vai hylätty huostaanotettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ainakaa demari mistähän syystä

        Siksi, että Seiska on vain persuille ja muille elämässään itseään kolhineille.

      • Anonyymi

        Todellakin. Jos SDP:stä ei löydy ketään muuta aikuismaiseen käytökseen kykenevää niin voisivat kysyä vaikka boomer-Tuomiojaa tai Lindeniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikään normaali-ihminen ei usko sinunlaisten olevan muuta kuin epänormaaleja.

        Sinä et taida tuntea ketään normaalia ihmisitä? Seiskahan on likasanko, jota vain kaikkein hölmöimmät jonottavat vetääkseen sen päähänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on potentiaalisesti vakava asia. En nyt spesifisti viittaa Sannaan, koska en tunne henkilöä. Yleisellä tasolla sanoen: lapsuuden traumat voivat johtaa dissosiaatiohäiriöön, jossa henkilöllä on useampi persoona.

        Suomen monopoliyhtiö myös edesauttaa ja aiheuttaa tällaista jos on taipumusta geeneissä kuten kertonut isällään olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun sääliksi Sannan lasta ja miestä

        Turha heitä sääliä. Yltäkylläisyydessä elävät.
        Lehdessä oli keskustelua aiheesta. Kaikki haastateltavat olivat myötämielisiä biletystä kohtaan, myös opettaja joka oli oppilaiden kanssa tuumannut ettei biletys haittaa.
        Siinäpä oivaa asennekasvatusta ja myönteistä ajatusta päihteistä.
        Huono esikuva on ryyppäävä ministeri tai kuka tahansa juomari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        36-vuotias pikkulapsen äiti, voi päivää sentään. Mihinkä on henkinen kehitys jäänyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko lapsen isä vai oliko jostain aiemmasta suhteesta

        Siis se Emmako ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvaako lapsesta tasapainoinen teini?
        Vai hylätty huostaanotettu?

        Ehdottomasti tasapainoinen,Sannahan on hyvä äiti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        36-vuotias pikkulapsen äiti, voi päivää sentään. Mihinkä on henkinen kehitys jäänyt?

        Vanhana teki lapsukaisen.Onhan lapsukainen terve ?

        No tuollaista nyt ei uskaltaisi tehdäkään vieraiden miesten kanssa ellei ole asemaa ja seuruetta. Mutta että ei ollutkaan vapaa-ajallaan, se on se paha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on potentiaalisesti vakava asia. En nyt spesifisti viittaa Sannaan, koska en tunne henkilöä. Yleisellä tasolla sanoen: lapsuuden traumat voivat johtaa dissosiaatiohäiriöön, jossa henkilöllä on useampi persoona.

        Eiks tää pm-persoona ole ihan ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        ja nyt tullee joku joka sanoo jotain tyyliin .. ööö, "eevan kolmet kasvot" - valkoisimmilla hampailla vaan?

        ja sitten muilla riemu ratkeaa?

        huoh, miksi näin.

        ei näin.
        :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoin suhde vai kiltti mies kotona lapsen kanssa?

        Mies on tossun alla.

      • Anonyymi

        Meillä todella olisi valtavia asioita maassa hoidettavaksi mutta Marinia ei kiinnosta.

        Uniperin sotkusta tuli 12 miljardia tappiota ja maan pääministeri oli teillä tietymättömillä. Tämä on yksi esimerkki vastuun pakoilusta.

        Maatalous on henkitoreissaan eikä Marinia kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Eikä Hesaria sekä yleä.

        Tässä pari esimerkkiä flegmaattisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        kumpikaan niistä persoonista ei ymmärrä miljoonan ja miljadin suuruutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Kukaan normi-ihminen EI EDES LUE SEISKAA! Mutta kyllä oli överi örveltäminen - ihan TV-uutisista sen näki. Mitäpä perheen jälkikasvu ja aviomies tuosta tuumaa. Häpeäisin, jos näkisin äitini tuossa tilassa, vaikka hän ei ole "eduskuntakelpoinen". 😭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Pääministerin kannattaisi erota.On uskottavuus mennyt,ei häntä voi kunnioittaa,ei luottaa harkintakykyyynsä. Presidentti Niinistön sivuuuttaminen ja kohtelu monissa asioissa eivät kerro hyvää hänestä. Nöyryyttä ei näytä olevan yhtään enempää kuin viisauttakaan,en tarkoita älykkyyttä, vaan ymmärrystä ja taitoa . On kuin hyvä muistinen 10: n oppilas ,joka papattaa tietonsa ulkoa.. Suurissa neuvottelupöydissä täytyy olla uskottava henkilö ,muuten viedään kuin litran mittaa.
        Pertti Salolainen sanoi naistenlehdessä totuuden EU-kiroukseen meitä sorrutettaessa: on nieltävä koko koukku. Ja se nieltiin. Ei kuultu ja otettu korviinsa selvää totuutta,jokalipsahti suustaan.. Keskustan puoluekokouksissa Hernejärvellä Iisalmessa valehdeltiin että autovero poistuu ,päästään myös halvalla ulkomaille. Niin sieltä tullut isäntä kertoi silmät loistaen. Niin että suo siellä,vetelä täällä.
        Ehkä mies,joka ei ole kansan parasta ajava,vaan mahdollisesti jopa "rappari"' eli pimeän vapaamuurariverkoston jäsen,ei olisi sen parempi. Tämä jäsenyys olisi selvitettävä ennen korkeisiin virkoihin valintaa ja suljettava pois,niin että kaikki korkeat virkamiehet ajaisivat kansan etua vain.Marinin selän takana nämä harmaat eminenssit toimivat ,pöydissä,johon naiset eivät pääse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos seiska puhuu Ukrainan voitosta, niin kaikki uskovat sitä.

        Jos seiska puhuu että Sanna saa vierasta niin kaikki uskovat sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, pidän mediaa paljon seuranneena seiskaa huomattavasti Hs konsernin tuotteita luotettavampana Hs on mädättyt perseennuolija media Is "iltapaska" samaa sarjaa, huom Hs konsernin radioiotoimittajia oli Marin jauhojengissä haiskahtaa aika paskalta Hs kannalta? Hs on poliittinen vaikuttaja suurin suomessa "kolmas valtiovalta" kenen käsissä ?

        Ai sillä radiojuontajalla on linkki HS: iin. Tämäpä mielenkiintoista.

        Marin ei sovi vastuuhommiin, saati pääministeriksi. Ei vaan sovi. Häneltä pitäisi ottaa hiuksista huume-ym. testit. Kyseessä on pääministeri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytä minulle ystäväsi, niin sellainen olet itsekin

        Kuningas alkoholi aiheuttaa ongelmia

        "Ei voi sanoa, että Marinilla olisi alkoholiongelmaa, mutta useamman päivän kestänyt keskustelu pääministerin juhlimisesta tarkoittaa sitä, että Marinilla on ongelma alkoholin kanssa.
        Miksi Suomen vaikutusvaltaisin ihminen pyörii
        pintaliitoporukoissa, joista osaan hän on tutustunut vasta tämän kesän aikana.
        – Ymmärrän, että seurapiirijulkkikset haluavat bailata pääministerin kanssa, koska se on coolia, mutta miksi Marin haluaa bailata näiden ihmisen kanssa?
        jos Juha Sipilä (kesk) olisi tanssinut villisti Antti Tuiskun ja Petri Nygårdin tahtiin pääministerinä ollessaan, ja lähestynyt humalassa vieraita naisia Teatterin VIP-tiloissa, siitä olisi puhuttu ja pitkään"

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bfa6a0de-33bd-4ca1-9c7d-b4c4916e15b6

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun sääliksi Sannan lasta ja miestä

        Kiusataanko lasta tulevaisuudessa äidin päihdevideoilla ?

        Sokeakin näkee, ettei kyse ole alkoholista, vaan jostakin bilehuumeesta.

        Seiska ei tosiaan petä koskaan. Sen jutut ovat aina yhtä typeriä ja merkityksettömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiusataanko lasta tulevaisuudessa äidin päihdevideoilla ?

        Totta kai, sitä vartenhan ne kuvattiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Sannalla oli kaksi mieltä.
        Sannalla oli kaksi mieltä
        ja yksi niistä valtasi hänet iltaisin......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Miettikää jos mies pääministeri, Vanhanen, Sipilä, Orpo, Stubb tms olis käyttäytynyt noin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos seiska puhuu Ukrainan voitosta, niin kaikki uskovat sitä.

        Kohta seiskassa on kirjoitus että Sanna meni käsikynkkää mustan miehen kanssa samaan taksiin ja kaikki uskovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokeakin näkee, ettei kyse ole alkoholista, vaan jostakin bilehuumeesta.

        Silmät seisoo kokahutsulla päässä👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiusataanko lasta tulevaisuudessa äidin päihdevideoilla ?

        Sitä saa,mitä tilaa. Lapsirukilleenkin vielä. Äidin tärkein tehtävä on olla Äiti,kun Jumala on lapsen antanut . Muun ehtii myöhemminkin,remuta ja sählätä ihan tarpeeksi häpeää itselleen ja muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin. Jos SDP:stä ei löydy ketään muuta aikuismaiseen käytökseen kykenevää niin voisivat kysyä vaikka boomer-Tuomiojaa tai Lindeniä.

        Tuomiojakin riehui aikanaan päälimmäisenä shaahi-mellakoissa yhdessä vasemmistoradikaalin Ilkka-Kristian Bjöklundin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Eivätkä äänestäjät valinneet KUMPAAKAAN niistä. Se siitä tsuhnukoitten "demokratiasta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhana teki lapsukaisen.Onhan lapsukainen terve ?

        Vaikea sanoa sinusta noiden kahden lauseen perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiusataanko lasta tulevaisuudessa äidin päihdevideoilla ?

        Niinkö meinaat tehdä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti tasapainoinen,Sannahan on hyvä äiti.

        Hassua miten nykyään kännäämistä ja juopottelua kutsutaan juhlimiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Joo, kuten aikoinaan Beyoncé kertoi että esiintyessään lavalla on hänen alter ego Sasha Fierce.
        Ehkä pääministerilläkin on toinen persoona Sanna Fierce.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Mitähän kotona,kun aviomies katsoi rouvansa videot.Taisi tulla tosi kyselyt,ja varmaan miehensä tarkasti onko toosaa annettu.Voi Snna pientä oliko omantunnon krapulaa,aviomiehen tentissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoin suhde vai kiltti mies kotona lapsen kanssa?

        Cuck kotona lapsen kanssa. Sitä kiihottaa kun Sanna ottaa kadotettua nuoruuttaan takaisin cockkeli-viiva kerrallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytä minulle ystäväsi, niin sellainen olet itsekin

        SDP:n ja vihreitten miesjäsenille riittää naisestaan rippeet, heitä kiihottaa kun vaimo voimaantuu muitten miesten kanssa. P. S tiesittekö että Sannan pakaraan on tatuoitu pataässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Niinku siinä leffassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aisankannattajaksi on sellaista kutsuttu.

        Nykyään on isyys testit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän kotona,kun aviomies katsoi rouvansa videot.Taisi tulla tosi kyselyt,ja varmaan miehensä tarkasti onko toosaa annettu.Voi Snna pientä oliko omantunnon krapulaa,aviomiehen tentissä.

        Voihan sen mies naida jotain toista samaan aikaan. Tasa arvo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelaa diktatuurisen sotahullun Venäjän pussiin

        "Pääministeristä kuvattujen videoiden on myös arveltu voivan tarjota mahdollisuuden jonkinlaiseen kiristämiseen. On myös pelätty esimerkiksi Venäjän voivan käyttää videota propagandassaan ja mahdollisesti vääristellä sen sisältöä.
        Tämä pelko toteutuikin jo torstaina, kun venäläisuutistoimisto Tass julkaisi uutisen, jossa Marinin väitettiin ottavan videolla huumeita ystäviensä kanssa"

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009013829.html

        Ihan väärin sanottu! Marin otti videolla huumeita kavereiden kanssa, ei ystävien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta seiskassa on kirjoitus että Sanna meni käsikynkkää mustan miehen kanssa samaan taksiin ja kaikki uskovat.

        No sitten vasta kateelliset hermostuu. Päivi Räsänen käy kuumana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoin suhde vai kiltti mies kotona lapsen kanssa?

        Mikä on avoin suhde jos on avioliitos? Avioliitto on kahden kauppa ja sitoutumista ja uskollisuutta toinen toisilleen luvattu. Avoin suhde kai sitte on että asutaan yhdes ja ollaan avoimesti auki joka puolelle ja naidaan kenen kanssa sattuu huvittaa ja ollaan tämän päivän trendikkäitä koska se nyt vaan on kivaa olla aivoton hörhö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiska on luotettava lähde. Luotettavampi kuin vaikkapa hesari.

        Seiska ja Hymy aikoinaan, samanlaista paskaa tuutin täydeltä.
        Pelkkä juorulehti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko lapsen isä vai oliko jostain aiemmasta suhteesta

        On teillä murheet.
        Jos joku äijä tapetilla, olisi sikarit sauhunneet ja viski virrannut entistä enemmän.
        Hyväveliverkosto olisi kerännyt herjaustuomaria varten apujoukoksi lynkkausporukan, hoitelemaan vastapuolen hiljaiseksi.
        Nyt vanhat ukot heristää nyrkkejään, eivät ennen välittäneet vaimoistaan saati lapsistaan.
        Muisti mennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä todella olisi valtavia asioita maassa hoidettavaksi mutta Marinia ei kiinnosta.

        Uniperin sotkusta tuli 12 miljardia tappiota ja maan pääministeri oli teillä tietymättömillä. Tämä on yksi esimerkki vastuun pakoilusta.

        Maatalous on henkitoreissaan eikä Marinia kiinnosta.

        Eiköhän kepu ole päsmäröinyt maatalouden ja Uniper on itsensä kokoomuksen tuote, älkää Marinia siihen sotkeko.
        -Uniper oli unelma rikkaille, kuten Talvivaara aikoinaan Sipilälle.
        - maatalous pilattu ilmaisilla tuilla, jalat uuninpankolla maaten, rahaa tuli, rahaa meni.
        - taksiuudistus edelleen päin...
        - vanhustenhoito hulahti ulapalle, hinnoittelu hoideltu pörssin kautta
        - terveydenhuolto hapettomassa tilassa.
        Miettikääpä missä alkulähteet, edell. Hallitus hukkasi herneet ha pahasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä saa,mitä tilaa. Lapsirukilleenkin vielä. Äidin tärkein tehtävä on olla Äiti,kun Jumala on lapsen antanut . Muun ehtii myöhemminkin,remuta ja sählätä ihan tarpeeksi häpeää itselleen ja muille.

        Sovinistisika meuhtoo omaan malliinsa, naiset kyykkyyn, nyrkin ja hellan väliin.
        Emme elä enää sitä aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiska ja Hymy aikoinaan, samanlaista paskaa tuutin täydeltä.
        Pelkkä juorulehti!

        Todellakin luotettavampaa luettavaa, kuin STT uutiset, siis Suomen Trolli Toimiston
        yhtä totuutta toitottavat iltapaskat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Toivottavasti farkkuperse käyttää kumia näillä kännireissuillaan. Pääseehän se testeihin heti vaikka seuraavana aamuna, muu kansa saa venata lekuria vuoden, pari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ainakaa demari mistähän syystä

        Sanna hirvee kommari
        Ei hyväksy nykyaikaa

        Maailma muuttuu muutu sinäkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Ihan niin , näin seiskassa , ja sekös se sitten on se oikea totuus .
        Sääliksi käy kun kärpäsestä tehdään härkänen.
        Kukin tanssii tyylillään ja se joka siinä näkee irstauteen on itse kykenemätön edes tanssimaan
        Joten lukekaa seiskaa silmät ammollaan ja turpa rullalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Ihan totta , ostin kerran ja siinä Dannyn elämää riepoteltiin joten siihen jäi seiskan lukeminen .
        Mukavampi on lukea lehtiä missä ei kirjoitella sontaa muista ihmisistä .
        Niitäkin lehtiä on olemassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiska on luotettava lähde. Luotettavampi kuin vaikkapa hesari.

        Hesarin journalisteilla on kriteerit työhönsä, mutta juorulehtien toiminta ei ole samalla tasolla Eikä vaadi paljon siltä joka tekstailee niissä .
        Silloin kun näkee että jotain julkkista parajataan ja kirjoitellaan asioita mitä ei ole tapahtunut niin tietää mitä lehtiä ei osta , eikä lue edes kampaajalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun sääliksi Sannan lasta ja miestä

        Mikäs sinä olet säälimään ketään kun näytät uskovan propagandaaan oikein kiven kovaa.
        Annetaan ihmisten elää kukin omaa elämäänsä eikä olla tuomitsemassa asioista missä ei itse ole ollut mukana , kaikki tietää että yli puolet näistä panettelusta on valeita ja eräiden mielikuvitusten tuottamia .
        Kyllä Sanna ja hänen miehensä hoitavat omat asiansa ilman sinun säälimisiäsi.kas kun et yhtään sääli Sannaa jonka elämää riepotellaan netissä , sillä se ei ole normaalia touhua etenkin kun kukaan näistä raappahousuista ei ole ollut mukana bileissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et taida tuntea ketään normaalia ihmisitä? Seiskahan on likasanko, jota vain kaikkein hölmöimmät jonottavat vetääkseen sen päähänsä.

        Ihan niin, minä petyin eräisiin ystäviin kun ainut lehti heillä oli juuri seiska
        Jos edes olis jotain asiallista ,mutta kun kaikki on juoruamista, ja niitä juorulehtiä on muitakin joilla ei ole pienintäkään hajua miten ihmiset voivat riepottelemisen jälkeen.
        Sitten on lehtiä joita on ihan kiva lukea joissa kerrotaan asioista niin että mielenkiinto säilyy lehteen .
        Ja kuka asiallinen journalisti joka valmistuu haluaa mennä töihin lehtiin missä koko ajan joku on niiden hampaissa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        36-vuotias pikkulapsen äiti, voi päivää sentään. Mihinkä on henkinen kehitys jäänyt?

        Siis sinulla on se vanhan ajan äiti myytti vielä käytössä , ja kaiken lisäksi uskot joka sanaan mitä kirjoitetaan
        Sanna on sanonut että he joivat mietoja alkoholi juomia ja lauloivat ja tanssivat Joten siinä ei pitäisi olla kenelläkään mitään puhumista .
        Ja lapsella on hoitaja silloin kun vanhemmat on töissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhana teki lapsukaisen.Onhan lapsukainen terve ?

        Älkää edes viitsiikö vielä vetää tähän Sannan lasta , siinä menee raja , kyllä hän lapsensa huolehtii kuten moni muukin vanhempi , jotta annetaan olla sekoittamasta asiaa hönen perheen jäseniään .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi-ihminen EI EDES LUE SEISKAA! Mutta kyllä oli överi örveltäminen - ihan TV-uutisista sen näki. Mitäpä perheen jälkikasvu ja aviomies tuosta tuumaa. Häpeäisin, jos näkisin äitini tuossa tilassa, vaikka hän ei ole "eduskuntakelpoinen". 😭

        Ja minä häpeäisin jos minun äitini olisi se joka suoltaa netissä ihmisten asioista . Sillä sinä et voi sanoa missä tilassa kukin on.
        Sitten on niin että nyt on ihmiset isontaneet yhden ihan tavallisen tanssi ja laulu bileet , että eiköhän olisi paras kun laittaisi jarrut jo päälle teidän ilkeily menee överiksi , ei uskois aikuisista ihmisistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerin kannattaisi erota.On uskottavuus mennyt,ei häntä voi kunnioittaa,ei luottaa harkintakykyyynsä. Presidentti Niinistön sivuuuttaminen ja kohtelu monissa asioissa eivät kerro hyvää hänestä. Nöyryyttä ei näytä olevan yhtään enempää kuin viisauttakaan,en tarkoita älykkyyttä, vaan ymmärrystä ja taitoa . On kuin hyvä muistinen 10: n oppilas ,joka papattaa tietonsa ulkoa.. Suurissa neuvottelupöydissä täytyy olla uskottava henkilö ,muuten viedään kuin litran mittaa.
        Pertti Salolainen sanoi naistenlehdessä totuuden EU-kiroukseen meitä sorrutettaessa: on nieltävä koko koukku. Ja se nieltiin. Ei kuultu ja otettu korviinsa selvää totuutta,jokalipsahti suustaan.. Keskustan puoluekokouksissa Hernejärvellä Iisalmessa valehdeltiin että autovero poistuu ,päästään myös halvalla ulkomaille. Niin sieltä tullut isäntä kertoi silmät loistaen. Niin että suo siellä,vetelä täällä.
        Ehkä mies,joka ei ole kansan parasta ajava,vaan mahdollisesti jopa "rappari"' eli pimeän vapaamuurariverkoston jäsen,ei olisi sen parempi. Tämä jäsenyys olisi selvitettävä ennen korkeisiin virkoihin valintaa ja suljettava pois,niin että kaikki korkeat virkamiehet ajaisivat kansan etua vain.Marinin selän takana nämä harmaat eminenssit toimivat ,pöydissä,johon naiset eivät pääse.

        Ei ole luotto mennyt minnekään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sillä radiojuontajalla on linkki HS: iin. Tämäpä mielenkiintoista.

        Marin ei sovi vastuuhommiin, saati pääministeriksi. Ei vaan sovi. Häneltä pitäisi ottaa hiuksista huume-ym. testit. Kyseessä on pääministeri.

        Ja jos on pääministeri niinkyllä hän rajansa tietää. joten mikä ihmeen sinulla on pääministerin olemisesta ja tekemisistä .
        Kyllä hän rajansa tietää ja ontyönsä hoitanut . Joten aika keskittäytyä tärkeisiin asioihin
        Ja jättää asiat missä ei ole ollut mitenkään osallisena

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokeakin näkee, ettei kyse ole alkoholista, vaan jostakin bilehuumeesta.

        Ai että onko jo juoru muuttanut sokeatkin näkeviksi , silloinhan on vain hyvä sille joka näkee jos nyt ei satu näkemään harhoja , kuten usein on kun juorut leviää ja muuttaa muotoaan joka tässäkin asiassa on selvästi huomattu Sanna antoi lausunnan asiasta joten voisiko olettaa että juorumaffia alkaisi etsimään uuden kohteen mistä saisivat lähi päivinä hehkutella Tämä on jo historiaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikää jos mies pääministeri, Vanhanen, Sipilä, Orpo, Stubb tms olis käyttäytynyt noin?

        Kyllä miehiset politiikot ovat myöskin saaneet aikaan kohujuttuja tekemisillään ei niitä olla unohdettu mitenkään . Joten poliitikotkin ovat ainoastaan tavallisia ihmisiä erikoisessa työssä . Että jos miettisin hieman itse miten sinulla on kiinnostus tähän asiaan , naurettavaa porukkaa kun eivät edes näe mikä on juorua ja mikä totta . Vaan mennään virran mukana , vahinko vain ettei mikään asia ole koskaan edistynyt näillä menetelmillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta seiskassa on kirjoitus että Sanna meni käsikynkkää mustan miehen kanssa samaan taksiin ja kaikki uskovat.

        Mistähän se johtuukin että juorumediaa uskotaan niin helpolla , täytyy olla joku vika jossain kun ei nähdä asioittensa faktaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        siksihän päihteitä käytetään että estot vähenee, ja siihen liittyy riskinsä toki, tuossa asemassa olevan ei pitäisi asettaa itseään tilanteeseen jossa kontrolli ei ole sataprosenttia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelaa diktatuurisen sotahullun Venäjän pussiin

        "Pääministeristä kuvattujen videoiden on myös arveltu voivan tarjota mahdollisuuden jonkinlaiseen kiristämiseen. On myös pelätty esimerkiksi Venäjän voivan käyttää videota propagandassaan ja mahdollisesti vääristellä sen sisältöä.
        Tämä pelko toteutuikin jo torstaina, kun venäläisuutistoimisto Tass julkaisi uutisen, jossa Marinin väitettiin ottavan videolla huumeita ystäviensä kanssa"

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009013829.html

        Sanna on nyt kunnianhimossaan mennyt tehtävään, johon ei ainakaan vielä ole valmis. Ei ole selvittänyt välejään omiin sisäisiin demoneihin. Jaakobinpaininsa puskee ulkoiseen habitukseenkiin. Tasapainoinen aikuinen ei tee itsestään numeroa. Hillitty. Kuten viron pm kaja kallas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin journalisteilla on kriteerit työhönsä, mutta juorulehtien toiminta ei ole samalla tasolla Eikä vaadi paljon siltä joka tekstailee niissä .
        Silloin kun näkee että jotain julkkista parajataan ja kirjoitellaan asioita mitä ei ole tapahtunut niin tietää mitä lehtiä ei osta , eikä lue edes kampaajalla

        no kai se sanna nyt demarien äänestäjäkuntaa pyrkii juurikin seiskan nuoremmasta lukijakunnasta haalimaan, pienipalkkaisilla on pienet, aika harmittömat huvit, joista iät ja ajat on dannyt sun muut boomerit hyötyneet, ettei nyt passaa alhaison makua mennä liikoja dissailleen, niillä on joukkovoimaa kuitenki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis sinulla on se vanhan ajan äiti myytti vielä käytössä , ja kaiken lisäksi uskot joka sanaan mitä kirjoitetaan
        Sanna on sanonut että he joivat mietoja alkoholi juomia ja lauloivat ja tanssivat Joten siinä ei pitäisi olla kenelläkään mitään puhumista .
        Ja lapsella on hoitaja silloin kun vanhemmat on töissä

        miksi niillä videoilla ei näy juomia, pulloja, tölkkejä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normi ihminen ei usko seiskaa.

        Luotettavampi kuin Yle nykyään. Yle on täysin vasemmiston ja demareiden miehittämä lehti. Muutama vihreä täytteenä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, pidän mediaa paljon seuranneena seiskaa huomattavasti Hs konsernin tuotteita luotettavampana Hs on mädättyt perseennuolija media Is "iltapaska" samaa sarjaa, huom Hs konsernin radioiotoimittajia oli Marin jauhojengissä haiskahtaa aika paskalta Hs kannalta? Hs on poliittinen vaikuttaja suurin suomessa "kolmas valtiovalta" kenen käsissä ?

        Hesari on puolueellinen lehti .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvaako lapsesta tasapainoinen teini?
        Vai hylätty huostaanotettu?

        Koska Sanna on kotona ja leikkii lapsen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        36-vuotias pikkulapsen äiti, voi päivää sentään. Mihinkä on henkinen kehitys jäänyt?

        Lähes nelikymppinen siis jo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et taida tuntea ketään normaalia ihmisitä? Seiskahan on likasanko, jota vain kaikkein hölmöimmät jonottavat vetääkseen sen päähänsä.

        Seiska kirjoittaa niinkuin asia on kuvien kera turha nurista asia on näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväuskoinen mies, jolle riittää rippeet.

        Kolme ässää = siinä sivussa siivellä=usko jo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on kaksi eri persoonaa

        Muinoin sitä kutsuttiin skitsofreniaksi. Ehkä eivät ole tavanneet toisiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai pettäjän tie

        Emma ei ole markuksen!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuningas alkoholi aiheuttaa ongelmia

        "Ei voi sanoa, että Marinilla olisi alkoholiongelmaa, mutta useamman päivän kestänyt keskustelu pääministerin juhlimisesta tarkoittaa sitä, että Marinilla on ongelma alkoholin kanssa.
        Miksi Suomen vaikutusvaltaisin ihminen pyörii
        pintaliitoporukoissa, joista osaan hän on tutustunut vasta tämän kesän aikana.
        – Ymmärrän, että seurapiirijulkkikset haluavat bailata pääministerin kanssa, koska se on coolia, mutta miksi Marin haluaa bailata näiden ihmisen kanssa?
        jos Juha Sipilä (kesk) olisi tanssinut villisti Antti Tuiskun ja Petri Nygårdin tahtiin pääministerinä ollessaan, ja lähestynyt humalassa vieraita naisia Teatterin VIP-tiloissa, siitä olisi puhuttu ja pitkään"

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bfa6a0de-33bd-4ca1-9c7d-b4c4916e15b6

        Ei olisi.
        Pitkään puhutaan muista järjettömistä aivoituksista joita sai päähänsä pääministerinä ollessaan. Tupakka askin hinnalla saa...vauvattomuus sakko....happi vero......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikää jos mies pääministeri, Vanhanen, Sipilä, Orpo, Stubb tms olis käyttäytynyt noin?

        Kukaan ei ollut kuvaamassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokeakin näkee, ettei kyse ole alkoholista, vaan jostakin bilehuumeesta.

        Extaasi/kokaiini/efetriini/amfetamiini.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Silminnäkijä hämmästeli myös sitä, miten Sanna Marin ravintolassa vastakkaista sukupuolta kohtaan.

        – Sanna tanssi intiimisti ainakin kolmen eri miehen kanssa. Lisäksi hän istui kahden eri miehen sylissä. Pääministeri piti kättään erään miehen rinnalla ja mies piteli Sannaa hellästi käsivarresta.

        – Sanna oli kuin yksi hänen missiporukkaseurueestaan. Hän käyttäytyi kuin parikymppinen sinkku. Oli vaikea uskoa, että hän on naimisissa. Hän juhli vip-tiloissa ainakin aamuyöhön puoli viiteen saakka. Itse en ollut juurikaan humalassa, joten siksi minulla on tilanteesta tarkka kuva.
        Seiskan tiedot perustuvat useiden riippumattomien lähteiden silminnäkijähavaintoihin. Seiska on varmistanut lähteiden henkilöllisyyden sekä nähnyt kuvamateriaalia."

        Näin Seiskassa.

        Miten kehtasi edes kotiinsa mennä?

    • Anonyymi

      Voi vit-tua, sanokaa mun sanoneen. Tää ei jää tähän.

      Tällä tulee olemaan maan hallituksessa järsiyttäviä vaikutuksia. Vielä kun yksi taikka kaksi paljastusta ja paikalla ollutta uutta todistajaa astuu lehdistön eteen, niin se on sitten siinä. Siihen loppui Sannan pääministerikausi.

      • Anonyymi

        Katsotaan montako itsensä tyydyttäjää vielä löytyy.
        Näköjään Persut ovat ymmärtäneet käyttää tummeli, muuten luulisi pippelin oleva hellässä kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan montako itsensä tyydyttäjää vielä löytyy.
        Näköjään Persut ovat ymmärtäneet käyttää tummeli, muuten luulisi pippelin oleva hellässä kunnossa.

        Turhaan yrität persuja syyllistää demarinarkin touhuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan yrität persuja syyllistää demarinarkin touhuista.

        Juuri näin kunnon perusdemari toimii, otetaan muiden taskuista rahat ja vieritetään syy vielä omista virheistä muille.

        "Milloin tietää että demari valehtelee?"
        "Kun se avaa suunsa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan montako itsensä tyydyttäjää vielä löytyy.
        Näköjään Persut ovat ymmärtäneet käyttää tummeli, muuten luulisi pippelin oleva hellässä kunnossa.

        Näin juuri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan montako itsensä tyydyttäjää vielä löytyy.
        Näköjään Persut ovat ymmärtäneet käyttää tummeli, muuten luulisi pippelin oleva hellässä kunnossa.

        Miten persut tähän liittyy ja tuo sinun kommentti pikku lapsen tasoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persut tähän liittyy ja tuo sinun kommentti pikku lapsen tasoa

        Heillä on taas kauhu koska Persut ovat nousseet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin kunnon perusdemari toimii, otetaan muiden taskuista rahat ja vieritetään syy vielä omista virheistä muille.

        "Milloin tietää että demari valehtelee?"
        "Kun se avaa suunsa"

        Poliisi ne varastetut rahat sinun taskustasi ottaa, venäjänpersu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persut tähän liittyy ja tuo sinun kommentti pikku lapsen tasoa

        Persut liittyvät aina tyhmiin kommentteihin. Persut tuottavat ja peukuttavat niitä ja monet persuista toistelevat niitä teboilin kassalla maksaessaan tukeaan Putinille ostettuaan veriöljystä tehtyä bensaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut liittyvät aina tyhmiin kommentteihin. Persut tuottavat ja peukuttavat niitä ja monet persuista toistelevat niitä teboilin kassalla maksaessaan tukeaan Putinille ostettuaan veriöljystä tehtyä bensaa.

        Sanna kuulemma puheellaan jossa syytti koko Venäjän kansaa sodasta, pelaa puten pussiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna kuulemma puheellaan jossa syytti koko Venäjän kansaa sodasta, pelaa puten pussiin.

        Tuossa otsikko iltalehdessä:

        Kolumni: Sanna Marinin hurja lausunto leimasi kaikki venäläiset – Suomen linja tukee Putinia
        Sanna UkkolaSuomen “viisumikielto” on vaarallinen ja väärä tunnepäätös, joka hyödyttää lähinnä yhtä henkilöä: Vladimir Putinia, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.

      • Anonyymi

        Juuri niin! Tuolla tavallako Sanna Marin on "vartiovuorossa"? Toivottavasti hänet "vapautetaan", jotta saa noita örvellyksiä pitää vapaasti, ettei kukaan kyttää. UUSI PÄÄMINISTERI kehiin! 👍☀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna kuulemma puheellaan jossa syytti koko Venäjän kansaa sodasta, pelaa puten pussiin.

        Eikä pelaa. Venäjän kansaa 144 miljoonaa eivätkä muka saa yhtä Putinia pois vallasta. Kyllä niillä on joku vika päässä kaikilla. Sanna sanoi vain totuuden, taas kerran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa otsikko iltalehdessä:

        Kolumni: Sanna Marinin hurja lausunto leimasi kaikki venäläiset – Suomen linja tukee Putinia
        Sanna UkkolaSuomen “viisumikielto” on vaarallinen ja väärä tunnepäätös, joka hyödyttää lähinnä yhtä henkilöä: Vladimir Putinia, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.

        pm pesti, neljä vuotta, siihen tulisi suhtautua asenteella ei mitään mielentilaa keinotekoisesti muuttavaa ainetta, harkitsemattomat lausunnot voivat olla hyvin pienestä kiinni, ja tuo nimenomainen kai juuri tuon rankan bailausviikonlopun jälkitunnelmissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä pelaa. Venäjän kansaa 144 miljoonaa eivätkä muka saa yhtä Putinia pois vallasta. Kyllä niillä on joku vika päässä kaikilla. Sanna sanoi vain totuuden, taas kerran.

        Ne on sirutettu kaikki media ohjaa niitä kuin robotteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä pelaa. Venäjän kansaa 144 miljoonaa eivätkä muka saa yhtä Putinia pois vallasta. Kyllä niillä on joku vika päässä kaikilla. Sanna sanoi vain totuuden, taas kerran.

        Pitäisikö lukea jotain muutakin kuin suomen propaganda lehtiä? (Alma, Sanoma Oy jne..)

      • Anonyymi

        Taidat olla oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä pelaa. Venäjän kansaa 144 miljoonaa eivätkä muka saa yhtä Putinia pois vallasta. Kyllä niillä on joku vika päässä kaikilla. Sanna sanoi vain totuuden, taas kerran.

        Niin, sitä minäkin ihmettelen. Mutta Venäjän valtion valta perustuu pelolle ja valheelle, mutta muutos on tulossa ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna kuulemma puheellaan jossa syytti koko Venäjän kansaa sodasta, pelaa puten pussiin.

        se toi viinan käyttö tahtoo lisätä impulsiivisuutta ja muuttaa ajatteluun ja eettisiin arvoihin liittyviä kognitiivisia prosesseja, sävyt alkaa vähetä ja mutkia vedellään suoriksi oikein olan takaa

    • Anonyymi

      Ei tällainen ihminen voi toimia pääministerinä, esimerkkinsä on suorastaan huono kansalaisilleen.
      Jos Sanna saa jatkaa, lopetan äänestämisen, luottamus on mennyt.

      • Anonyymi

        Asia tuli selväksi, jatkossa Persuila yksi ääni vähemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia tuli selväksi, jatkossa Persuila yksi ääni vähemmän.

        Sinulla on ongelmia.

      • Anonyymi

        Lopetin jo vaaliensiirtelyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia tuli selväksi, jatkossa Persuila yksi ääni vähemmän.

        En äänestäisi persua koskaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En äänestäisi persua koskaan.

        Voi voi ihan pitää kertoa etten äänestä persua ihan vituhailee vaikka äänestät norsua

      • Anonyymi

        lopeta ihmeessä, moni muukin persu on lopettanut äänestämisen. Sanna jatkaa ja suosio vaan kasvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En äänestäisi persua koskaan.

        Sinulle on kiusallista PSn parempi kristillinen moraali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En äänestäisi persua koskaan.

        Parempi niin. Pidä kiinni sosiaalidemokraateista, saamme taas huikean elinasonousun, kun kapakkakierros päättyy.

      • Anonyymi

        "Ei tällainen ihminen voi toimia pääministerinä, esimerkkinsä on suorastaan huono kansalaisilleen."

        Suurin osa kansalaisista ei koe pääministeriä äitinään eivätkä tarvitse mitään esimerkkiä, sillä he ovat aikuisia ihmisiä. Toisin kuin persut, joiden esikuva onkin Putin tai Erdogan.

        "Jos Sanna saa jatkaa, lopetan äänestämisen, luottamus on mennyt."

        Jos sinä jätät äänestämättä, se on maallemme vain eduksi. Voisit tehdä sen useamminkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerin pitää olla päätöskunnossa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b48fc750-8cd9-4799-950f-3cf6ff8ac1b1

        Umpihumalassa Kekkonenkin sai Porkkalan takaisin venäläisiltä. Kun maa on Suomi, kansakunnan johtajan tulee osata käyttää viinaa. Muuten ei ryssien kanssa pärjätä, eikä suomalaistenkaan.

        Sannassa ei edelleenkään ole mitään vikaa. Hyvää ainesta, toivottavasti voittaa seuraavatkin vaalit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi niin. Pidä kiinni sosiaalidemokraateista, saamme taas huikean elinasonousun, kun kapakkakierros päättyy.

        On se noinkin. SIlloin ennen kun kapakoita oli nykyistä paljon enemmän, joka toisessa niemessä ja notkelmassa, elintaso oli monella korkeampi.

        Sitten tuli kokoomus "korkean moraalinsa" kanssa ja siitä eteenpäin on ollut vain vaikeuksia, köyhyyttä ja ainaisia säästötoimia, joista ei ole ollut mitään hyötyä kenekkekään, velka on niistä huolimatta vain kasvanut.

        Ehdottomasti äänestän niin Marinin kuin kapakoidenkin puolesta. Ja demareita kannatan ilman muuta nyt, kun piilopersut ovat jättäneet puolueen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Umpihumalassa Kekkonenkin sai Porkkalan takaisin venäläisiltä. Kun maa on Suomi, kansakunnan johtajan tulee osata käyttää viinaa. Muuten ei ryssien kanssa pärjätä, eikä suomalaistenkaan.

        Sannassa ei edelleenkään ole mitään vikaa. Hyvää ainesta, toivottavasti voittaa seuraavatkin vaalit.

        Juu, eipä tietenkään.

    • Anonyymi

      Kyllä on meillä pääministerinä tohelo . Ryyppää ja rellästää , kui mikäkin putukerttu . Ja jauhoja pussissa . Onko meillä samasuunta ? .

      • Anonyymi

        Osoittaa myös kovin löyhää moraalia, esimerkki kansalaisilleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa myös kovin löyhää moraalia, esimerkki kansalaisilleen?

        Löyhä on ollut moraali ja kukkaro

      • Anonyymi

        Esiinny omalla nimellä, aika raukkamaista uudella nurkantakaa.
        Tyypillinen Persu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa myös kovin löyhää moraalia, esimerkki kansalaisilleen?

        Meinaatko että kansalaiset eivät juhli.
        Eivätkä ole tanssimista nähnyt, muusa muodossa kuin tanhun.
        Nato vastustajia on varmaan samanverran, kuin teitä pikkusieluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löyhä on ollut moraali ja kukkaro

        Vänän kuin sinun järki.
        Niukan harmittaa kun toiset juovat kunnon alkoholia, eikä kiljua. Vielä ystäviä.

        MIES 62 ymmärtää jopa, että pääministerillä yksityinen elämä. Mikä ei kuulu mulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esiinny omalla nimellä, aika raukkamaista uudella nurkantakaa.
        Tyypillinen Persu.

        Persuille ei maailmantilanne ole mitään. Vain juorut. Sillä persut elää.muut pohtii venäjän sotaa ,sähkön hintaa ,maailman sekasortoista tilannetta. Persut lukee seiskaa ,ja poimii sieltä milloin kenenkin julkkiksen raadeltavakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että kansalaiset eivät juhli.
        Eivätkä ole tanssimista nähnyt, muusa muodossa kuin tanhun.
        Nato vastustajia on varmaan samanverran, kuin teitä pikkusieluja.

        Ne on samaa sakkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vänän kuin sinun järki.
        Niukan harmittaa kun toiset juovat kunnon alkoholia, eikä kiljua. Vielä ystäviä.

        MIES 62 ymmärtää jopa, että pääministerillä yksityinen elämä. Mikä ei kuulu mulle.

        Näin juuri. Eikä normaalia ihmistä kiinnostakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on samaa sakkia.

        Suomi on hullujenhuone jota johtavat potilaat.

      • Anonyymi

        Jos tulisi sillä hetkellä sota, kuka silloin hoitaa pääministerin tehtäviä. Tätä kysyy Sebastian Tynkkynen videossaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille ei maailmantilanne ole mitään. Vain juorut. Sillä persut elää.muut pohtii venäjän sotaa ,sähkön hintaa ,maailman sekasortoista tilannetta. Persut lukee seiskaa ,ja poimii sieltä milloin kenenkin julkkiksen raadeltavakseen.

        Eikun se on päinvastoin. Suomi koki järisyttävän uniper tappion 12 miljardia, ja pääministeri vaan lojuu palmun alla Italiassa. Tämä on törkeää kansamme halveksuntaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikun se on päinvastoin. Suomi koki järisyttävän uniper tappion 12 miljardia, ja pääministeri vaan lojuu palmun alla Italiassa. Tämä on törkeää kansamme halveksuntaa.

        Tämä on vastuunpakoilua.

        Kyllä demareita kyrsii yrittävät keksiä persuista mitä ihmeelimpisiä juttuja ei se mitään uutta ole mutta tosiasia on demarien kannatus laskee ja hörhö sanna saa lähteä siinä sitä on demari trolleille nielemistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esiinny omalla nimellä, aika raukkamaista uudella nurkantakaa.
        Tyypillinen Persu.

        Montako viivaa oot tänäkin aamuna niistäny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille ei maailmantilanne ole mitään. Vain juorut. Sillä persut elää.muut pohtii venäjän sotaa ,sähkön hintaa ,maailman sekasortoista tilannetta. Persut lukee seiskaa ,ja poimii sieltä milloin kenenkin julkkiksen raadeltavakseen.

        Hesarin ja ylen "totuus" tiedetään. Ne ovat punaisten hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille ei maailmantilanne ole mitään. Vain juorut. Sillä persut elää.muut pohtii venäjän sotaa ,sähkön hintaa ,maailman sekasortoista tilannetta. Persut lukee seiskaa ,ja poimii sieltä milloin kenenkin julkkiksen raadeltavakseen.

        Pääministeri laulaa, tanssii, juhlii ja juo mietoa alkoholia. Sopiva malli nuorille äideille ja yleensä nuorille naisille.
        Jossain välissä voi piipahtaa jossakin EU maassa ja jopa tavata ihanan näyttelijä-klovnin joka tarvii aseita ja rahaa. Estraadi on vapaa, juhlinta jatkuu!
        Sosiaalidemokraatit on paras puolue ikinä. Ei näy Suomessa köyhyyttä ja leipäjonoja. Kippis sillekin!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikun se on päinvastoin. Suomi koki järisyttävän uniper tappion 12 miljardia, ja pääministeri vaan lojuu palmun alla Italiassa. Tämä on törkeää kansamme halveksuntaa.

        oliivipuu. se oli oliivipuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on hullujenhuone jota johtavat potilaat.

        Ei ole. Venäjä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikun se on päinvastoin. Suomi koki järisyttävän uniper tappion 12 miljardia, ja pääministeri vaan lojuu palmun alla Italiassa. Tämä on törkeää kansamme halveksuntaa.

        Pääministeri keskeytti lomansa soittamalla mm Scholzille ja ministereilleen. Hän teki sen saastumatta ilmastoa lentelemällä edes takaisin.

        Jälleen kerran Sanna Marin oli täydellinen. Turha siitä on persujen vinkua yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tulisi sillä hetkellä sota, kuka silloin hoitaa pääministerin tehtäviä. Tätä kysyy Sebastian Tynkkynen videossaan.

        Tynkkynen hoitaa etulinjassa itärajalla vesipyssy kädessä estää hyökkäykset. ( Voisi aloittaa katkaisemalla junaraiteet toistaiseksi.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pääministeri muuttui pääpiristeriksi.

      • Anonyymi

        Äläpä höpötä

      • Anonyymi

        Pääkanisteri kävisi myös.

    • Anonyymi

      Mitä isä edellä, sitä tytär perässä. Milloin hylkää perheensä kokonaan?
      PS. Testterilta anniskeluoikeudet pois. Umpikännissä oleville ei saa tarjoilla alkoholia.

      • Anonyymi

        Kohta hylkää. Kiltti mieskotona hoitaa taloutta ja lasta. Akka sekoilee ja tyrkyttää itseään vastaantulijoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta hylkää. Kiltti mieskotona hoitaa taloutta ja lasta. Akka sekoilee ja tyrkyttää itseään vastaantulijoille.

        Ihan lopunajan touhuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta hylkää. Kiltti mieskotona hoitaa taloutta ja lasta. Akka sekoilee ja tyrkyttää itseään vastaantulijoille.

        Mitä tekee Helsingin lastensuojelu?

      • Anonyymi

        Onko alkoholismi periytyvää ? Tietääkö joku ? Onko pääministerillä isompikin alkoholiongelma kun näitä juttuja tulee mökin muorin korviin saakka jatkuvalla syötöllä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko alkoholismi periytyvää ? Tietääkö joku ? Onko pääministerillä isompikin alkoholiongelma kun näitä juttuja tulee mökin muorin korviin saakka jatkuvalla syötöllä !

        Onko tämä nyt kolmas kerta kun kuuluu, ja näkyy. Mietin mikä ajanviete sopisi Marinille, jos musiikki ja tanssi on nounou.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko alkoholismi periytyvää ? Tietääkö joku ? Onko pääministerillä isompikin alkoholiongelma kun näitä juttuja tulee mökin muorin korviin saakka jatkuvalla syötöllä !

        ON periytyvää 70 %, mutta muu on omaa valintaa! "itse olet korkin aukaissut - itse voit myös sen pistää kiinni".

    • Anonyymi

      Ja turvaosasto puolustelee. Oliko turvamies tuolla vip-tiloissa kun pääministeri tunki itseään vieraiden miesten syliin. Mitähän kuvia tuolla on otettu, oliko Igorin sylissä vetoketju auki. Demareiden pitäisi ohjata Sanna MArin päihdehoitoon.

      • Anonyymi

        Turha kenenkään puolustella kännäävää pääministriä. Ei mitään rotta käytöksessä. Kyllä pm voidaan käytöstavat vaatia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha kenenkään puolustella kännäävää pääministriä. Ei mitään rotta käytöksessä. Kyllä pm voidaan käytöstavat vaatia.

        Entäs kun kaikki ei ole yhtä pikkusieluja kuin sinä.

      • Anonyymi

        Lue muutakin kuin muiden Persujen kirjoituksia.
        On kerrottu missä turvamiehet olleet.
        Jos istunut sylissä, tuskin sylin nimellä väliä.
        Yllättävän paljon Persuja jolta puuttuu oma elämä, aika surullista. Käytys tavan muutoksella niin voisi ajan myötä löytyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs kun kaikki ei ole yhtä pikkusieluja kuin sinä.

        Onneksi ei olla.meillä on oma elämä ,oma perhe ,oma työ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs kun kaikki ei ole yhtä pikkusieluja kuin sinä.

        Entä kun tulisi sota ja pääministeri kännissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun tulisi sota ja pääministeri kännissä?

        Tai jos tulisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun tulisi sota ja pääministeri kännissä?

        Jokainen poliitikko saa ottaa alkoholia mutta joku roti siinä on oltava. Varsinkin pääministerin on oltava aina riittävän selvä että pystyy toimimaan järkevästi kansakunnan turvallisuutta uskaavassa tilanteessa.

        Kuvitelkaa jos pääministeri olisi kaatokännissä ja joku valtionpäämies soittaa hänelle josssin kiireellisessä asiassa. Tajuaako punikit kuinka vakava tilanne silloin on? Herranen aika sentään. Tämä ei ole leikin asia ja pelkästään hänen yksityisasia. Hänelle on suotu valtion merkittävin virka ja siinä pitää olla aina valveilla tavallaan.

        Siis jossain.

        Tämä saattaa pahimmillaan olla kansakunnan turvallisuutta vaarantava asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä saattaa pahimmillaan olla kansakunnan turvallisuutta vaarantava asia.

        Punikki ei tätä myönnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen poliitikko saa ottaa alkoholia mutta joku roti siinä on oltava. Varsinkin pääministerin on oltava aina riittävän selvä että pystyy toimimaan järkevästi kansakunnan turvallisuutta uskaavassa tilanteessa.

        Kuvitelkaa jos pääministeri olisi kaatokännissä ja joku valtionpäämies soittaa hänelle josssin kiireellisessä asiassa. Tajuaako punikit kuinka vakava tilanne silloin on? Herranen aika sentään. Tämä ei ole leikin asia ja pelkästään hänen yksityisasia. Hänelle on suotu valtion merkittävin virka ja siinä pitää olla aina valveilla tavallaan.

        Pääministerin palkka on niin massiivinen sekä hänelle on annettu valtakunnan ykköstehtävä, niin kyllä hänellä silloin on erityisvelvollisuus olla aina tavallaan valveilla. Tyyliin pari drinkkiä saa ottaa, siinä kaikki.

      • Anonyymi

        Demarien pitää ohjata Marin takaovesta ulos, tai joutuu lähtemään koko puolue, se olisi taas kylmää kyytiä köyhällistölle jos Orpo pääsee kukkarolle .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha kenenkään puolustella kännäävää pääministriä. Ei mitään rotta käytöksessä. Kyllä pm voidaan käytöstavat vaatia.

        Tuollainen on täysin merkityksetöntä eli ei merkitse yhtään mitään. On osa rajoja rikkovaa feminististä moodia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun tulisi sota ja pääministeri kännissä?

        Mistä se niin nopeasti tulisi? Norjalla taitaa tällä hetkellä olla ainoa armeija, joka pystyisi hyökkäämään, joten sitä odotellessa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikki ei tätä myönnä.

        No kerrankin on nekin sitten oikeassa. Persut eivät olekaan koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerin palkka on niin massiivinen sekä hänelle on annettu valtakunnan ykköstehtävä, niin kyllä hänellä silloin on erityisvelvollisuus olla aina tavallaan valveilla. Tyyliin pari drinkkiä saa ottaa, siinä kaikki.

        Pääministerin palkka on pieni verrattuna suuryritysten johtajiin, vaikka pääministerin vastuu ja tehtäväkenttä on valovuosia laajempi.

        Jussi Pesonenkin tienaa miljoonia olematta mitään muuta kuin tyhmä ja osaamaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun tulisi sota ja pääministeri kännissä?

        Sitten ollaan kännissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerin palkka on niin massiivinen sekä hänelle on annettu valtakunnan ykköstehtävä, niin kyllä hänellä silloin on erityisvelvollisuus olla aina tavallaan valveilla. Tyyliin pari drinkkiä saa ottaa, siinä kaikki.

        Niin toiset elää vuoden 5000-12000 tai 500€ kk.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se niin nopeasti tulisi? Norjalla taitaa tällä hetkellä olla ainoa armeija, joka pystyisi hyökkäämään, joten sitä odotellessa...

        Norjassa on öljyä ostakaa sieltä välilä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai jos tulisi.

        Tapahtuuhan muutakin ikävää kuin sota.Kyllä silloinkin pitää olla valmiudessa.Taitaa olla aika itsekäs ja barsisti koko nainen.

    • Anonyymi

      Saa taas professorit töitä, YLEen puolustelemaan pääministeriä.

      • Anonyymi

        Minun mielestä on ihan hyväkin saada kouluakin käyneen, näkökanta. Eihän tässä maassa voisi asua. Jos asiat menisivät änkyrä Persujen mukaan.
        Mitä näin ja kuulin kansalaisten haastatteluja, järipohjaisia, ei vihan lietsontaa. Mitä Persut harrastaneen aina.

        Se on persujen luonne.

        Ne "asiantuntija" valitaan yleensä tai aina niin että edustavat samaa aatetta. Näin korppi ei korpin silmää noki niinsanotusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne "asiantuntija" valitaan yleensä tai aina niin että edustavat samaa aatetta. Näin korppi ei korpin silmää noki niinsanotusti.

        Korjaan, se "asiantuntija".

        Ei totuus ole koskaan vihaa. Punikit ei totuudesta perusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei totuus ole koskaan vihaa. Punikit ei totuudesta perusta.

        Katso punainen tarkkaan Tynkkysen uusi video jossa kysytään että mitä sinulle on tapahtunut. Tubesta löytyy. Siinä sinulle vähän miettimistä jos nyt rohkeus riittää kohdata totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso punainen tarkkaan Tynkkysen uusi video jossa kysytään että mitä sinulle on tapahtunut. Tubesta löytyy. Siinä sinulle vähän miettimistä jos nyt rohkeus riittää kohdata totuus.

        Jopa osin omatkin ovat tyrmistyneitä hänen touhuihinsa. Jo ennen näitä viimeisiä kohuja, Michael Jungner on mieltä että Orpo hoitaisi paremmin pääministerin tehtäviä.

        Sebastian Tynkkynen on mieltä että demareissa on sellainen Marin-kultti että mikään muu ei ole siihen verrattuna tärkeää. Kannattaa olla joskus rehellinen ja katsoa nuo pari videota jotka käsittelevät aihetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne "asiantuntija" valitaan yleensä tai aina niin että edustavat samaa aatetta. Näin korppi ei korpin silmää noki niinsanotusti.

        Kyllä pitäisi kerran valita asiantuntijaksi joku hard core-natsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso punainen tarkkaan Tynkkysen uusi video jossa kysytään että mitä sinulle on tapahtunut. Tubesta löytyy. Siinä sinulle vähän miettimistä jos nyt rohkeus riittää kohdata totuus.

        Tynkkysen pellevideot ovat tylsää skeidaa, ei niitä katso kuin Venäjän tiedustelupalvelu, joka tuntee niistä onnistumisen iloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa osin omatkin ovat tyrmistyneitä hänen touhuihinsa. Jo ennen näitä viimeisiä kohuja, Michael Jungner on mieltä että Orpo hoitaisi paremmin pääministerin tehtäviä.

        Jungner ei ole demari. Hän on luokkapetturi. Ties miten monikertainen sellainen.

      • Anonyymi

        YLE, Siinäpä vasta kirosana. Pomon pomon pomoa, palkat vähintään 200 000 euroa vuodessa.
        Samaa skeidaa jauhaa vuodesta toiseen esim. ilmastopaskaa. Vituttaa kyseistä paskalaitosta auttaa veroja maksamalla. Propagandaa ja valheita syötetään päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Kauanko Räikkönen katsoo tuota naista kodissaan? Ai niin, järkkäs Marin kuolleen kyllä yritystukia pöytälaatikkoon. Kai se on maksettu mies.
      Onneksi lapsi ei ole vielä koulussa. Mitä kaikkea joutuisikaan kestämään äitinsä vuoksi.

      • Anonyymi

        Piti olla "ukolleen" Ei kuolleen. Taas ennakko

      • Anonyymi

        Konkurssimmarkus hoitaa pariskunnnan kodin ja Emman.

      • Anonyymi

        Taas näkee Persun tyhmyyden, pääministeri päättää yritytuista 😂😂😂
        Häpää nyt edes vähän. Aika paljon näyttää olevan työttömiä Persuja, itselläni viimeinen lomapäivä. Maanantaina töihin, 🤔 ei muuten ole mitään syömistä, tiedoksi vaan Persu hörköille.

      • Anonyymi

        Marin ei ollut rahan jakaja millekään firmalle.

        Kyllä se tuolla valtionhallinnossa menee niin että jos saat alempana virkamiehenä ylemmältä vahvan suosituksen johonkin, niin sitten teet kuten suositeltu. Tai edessä on siirto muihin tehtäviin sekä uran kääntyminen alamäkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin ei ollut rahan jakaja millekään firmalle.

        Mitä jakaa…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konkurssimmarkus hoitaa pariskunnnan kodin ja Emman.

        Poor Emma. Äiti on tyttärelle tärkeä esikuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poor Emma. Äiti on tyttärelle tärkeä esikuva.

        Eikö menestyvä ja tunnettu pääministeri ole muka hyvä esikuva?

    • Anonyymi

      Olisiko tuo ollut biletysmoodissa aamulla klo 5 pelkän miedon alkoholin voimin? Olisi voinut iskeä jo väsy?

    • Anonyymi

      Persut jatkavat, pippeli hiplaamis.

      • Anonyymi

        Demarit pohtii, onko heillä enemmän hyötyä Marinista, jos erotetaan ja Marin saa marttyyrin roolin vai tuoko Sannan jauhojengissä häärääminen heille nuoria äänestäjiä. Se, mihin päätyvät on täysin näistä laskelmista kiinni.

      • Anonyymi

        Kirjoitat itsestäsi?

      • Anonyymi

        Meillä on mistä hiplata etkö ole viellä löytänyt omaasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit pohtii, onko heillä enemmän hyötyä Marinista, jos erotetaan ja Marin saa marttyyrin roolin vai tuoko Sannan jauhojengissä häärääminen heille nuoria äänestäjiä. Se, mihin päätyvät on täysin näistä laskelmista kiinni.

        Ei ne erota palvonnan kohdettaan. Hyvä niin sillä tämä ei ainakaan nosta heidän kannatusta.

    • Anonyymi

      Proffa taas telkkariin selittämään naisvihaa ja sitä että on aivna normaalia että pääministeri viettää vapaa-aikaansa jauhojengin kanssa ja tunkee itseään päihteistä sekaisin ollessaan vieraiden miesten syliin. "Tällainen on ihan normaalia" "Tämän uutisointi ei ole normaalia koska se on hybridivaikuttamista" Ihan kuin seuraisi jotain sairasta koetta..

      • Anonyymi

        Mies ministeri olisi saanut potkut vähemmästäkin?🤣😂😂

      • Anonyymi

        Pelko äänien menettämisestä ja uusista vaaleista on kova joten nyt huudellaan kuin ilotulitustehtaan palaessa että "täällä ei ole mitään nähtävää".
        Oli tämä ainakin ennakkotapaus. Enää ei ole kompetenssia hallitus puolueilla arvostella yhdenkään poliitikon alkoholin käyttöä. Se on vain cool juttu ja käytäntöjen ravistelua.

      • Anonyymi

        Empä olis ihmetellyt kunnon perusteella vaikka olis ottanut poskeen noilta, hypridiä tietty kaikki jos pyhä Marin on kyseessä ,vtu v vielä ilkeevät tämmöistä puolustella, taitaa olla ongelma yläpään alapuolellakin .

        Entås sitten, omalla ajallaan saa tehdä mitä haluaa. Jos ei tartuta ketään, niin mikä on ongelma.

      • Anonyymi

        se on ihan yleinen käyttäytymismalli sm-piireissäki, että johtavassa asemassa oleva haluaa olla se nöyrä osapuoli, sannan pitää saada toteuttaa itsessään tätä kihertelevää teinityttöä että tulee päiväpuoli hoidetuksi,

    • Anonyymi

      Huumeidenkäyttö on Suomessa vakava ongelma niin ikipissis pääministeri Marin,demukoista, antaa huumeidenkäytäjille mallia:lisää kokaa nokkaan!
      Demukka Marinin aika on tullut erota vaativasta pääministerin paikastaan!

      • Anonyymi

        Narkomaaneille velatkin on saatavia tunnetusti arvostelukyky heikkenee älyäisi nyt omatoimisesti hakeutua testeihin hälventääkseen kansan epäilyjä huumeiden käytöstä?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Ei Marin ole ollut pahoillaan kuvaamisesta koska meni itse kameran eteen heiluttamaan lanteitaan. Hän toisin väittää, että ei olisi halunnut videoita julkisuuteen, höpöplöpö.
        Kännissä ajatellaan että mitä väliä, selvinpäin kadutaan. Näinhän se menee alkoholistilla aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narkomaaneille velatkin on saatavia tunnetusti arvostelukyky heikkenee älyäisi nyt omatoimisesti hakeutua testeihin hälventääkseen kansan epäilyjä huumeiden käytöstä?🤦🤦🤦

        Menee testiin parin viikon päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Marin ole ollut pahoillaan kuvaamisesta koska meni itse kameran eteen heiluttamaan lanteitaan. Hän toisin väittää, että ei olisi halunnut videoita julkisuuteen, höpöplöpö.
        Kännissä ajatellaan että mitä väliä, selvinpäin kadutaan. Näinhän se menee alkoholistilla aina.

        Tai sitten tarkoituksena on vain halveerata instituutiota ja edistää omaa uraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten tarkoituksena on vain halveerata instituutiota ja edistää omaa uraa.

        Niin, entä jos olikin ihan suunniteltu vaalimainos nuorille äänestäjille, heitähän Marin nyt kosiskelee, kun tietää että "boomereiden" äänet on vähissä.
        Meni vaan pikkuisen perceelleen, kun negatiivinen palaute yllätti, ja nyt alkoi selittely ja toisten syyllistäminen, kuten aina ennenkin kun joku menee pieleen.

      • Anonyymi

        Huumeista ei ole näyttöä kuin teidän persujen sairaassa päässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Marin ole ollut pahoillaan kuvaamisesta koska meni itse kameran eteen heiluttamaan lanteitaan. Hän toisin väittää, että ei olisi halunnut videoita julkisuuteen, höpöplöpö.
        Kännissä ajatellaan että mitä väliä, selvinpäin kadutaan. Näinhän se menee alkoholistilla aina.

        Sinulla sitä kokemusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, entä jos olikin ihan suunniteltu vaalimainos nuorille äänestäjille, heitähän Marin nyt kosiskelee, kun tietää että "boomereiden" äänet on vähissä.
        Meni vaan pikkuisen perceelleen, kun negatiivinen palaute yllätti, ja nyt alkoi selittely ja toisten syyllistäminen, kuten aina ennenkin kun joku menee pieleen.

        Marin tekee tietoisesti tästä vaalimainoksen, nuoremmat tykkää sekoilusta ja biletyksestä, vakava työ on paskaduunia ja tylsää heidän mielesä. Ilmanko maamme asiat ovat päin persetttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumeista ei ole näyttöä kuin teidän persujen sairaassa päässä.

        Kuka on puhunut huumeista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menee testiin parin viikon päästä.

        Silloin mahdolliset jäämät ovat kadonneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin mahdolliset jäämät ovat kadonneet.

        Ellei oteta hiuksista näyte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on puhunut huumeista?

        Poliisi

      • Anonyymi

        Saiko videon luovuttaja venäläisiltä jauhorahat seuraaviin satseihin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin tekee tietoisesti tästä vaalimainoksen, nuoremmat tykkää sekoilusta ja biletyksestä, vakava työ on paskaduunia ja tylsää heidän mielesä. Ilmanko maamme asiat ovat päin persetttä.

        Jos työ herkkua olisi, sen kaiken buumerit tekisi, laulettiin silloin kun boomerit itse olivat nuoria...

      • Anonyymi

        "Marin,demukoista, antaa huumeidenkäytäjille mallia"

        Kukas niille sen mallin on antanut tähän saakka, vai onko huumeongelma jotenkin paisunut vasta tuon videon julkaisemisen jälkeen?

    • Anonyymi

      Demukkojen vaalislogan jo selvä: KOKAA NOKKAAN!

      • Anonyymi

        Vastustan väkivaltaa, en ala muotoilemaan Kokan nokkaa uudelleen.

        Persua voi kyllä motata jos tulee liian lähelle ja haisee tapansa mukaan venäläiselle viinalle ja venäläiselle bensalle.

    • Anonyymi

      Pääministeriltä edellytetään, että hän on työkunnossa 24 h vuorokaudessa, ei tiukan paikan tullen ehditä odottaa, että pirihirmu tokenee.

      Ei tästä puutu kuin se, että Putin, Zelenskyi ja Biden alkavat bilettää umpikännissä harvase päivä, sitten seurataan kolmatta maailmansotaa melko pian.

      Sanna on pienen lapsen äiti, miten se voi jatkuvasti olla jossain juhlimassa, piriporukoissa, ellei se sit ole jo päihderiippuvainen.

      • Anonyymi

        Tuossa tilanteessa kun pm "sairastuu" ja on työkyvytön, on seuraava mies remmissä. Ja turvallinen pressa aina tukena. Mutta varma potkujen aihe se olisi.

    • Anonyymi

      Suojeliko tuppurainen alkoholistia uniperkohun aikana? siinäpä sitä ihmeteltävää miksei sanna marinia näkynyt tai kuulunut. tosin tämän taktiikkaan kuuluu se, että ilmestyy vain hyvin uutisten aikaan esille jonkinlaisena jämäkkänä johtajana. tosin tuo dokaaminen on sen verran ollut raskasta että epäilen että demarit suojelivat ja peittelivät sitä.

      • Anonyymi

        Ei vaan Sanna nyt vaan aina tuo auringonpaisteen ja hyvän mielen tullessaan, saa vaikeudetkin tuntumaan ihanilta. Sanna on meidän valopilkku ja ilon tuoja.

    • Anonyymi

      Voivoi. Olipas kamalaa taas.

    • Anonyymi

      Nyt yritetään syy sysätä kuvaajan päälle . Kyllä pääministeri on ääliö jos bilettää sellasten kanssa joita ei tunne . Ja mikä on . Onko narkkikoukku .

      • Anonyymi

        Tuo toisten syyttely on silmiinpistävää demareilla, vieläkö joku hupsu äänestää noitakin?
        Itse jos viitsisin äänestää, niin kepu tai kokoomus, niistä löytyy vastuunkantajiakin.
        Lopetin vaan äänestämisen pari vuotta sitten, mulle riitti tuo laji.

        Ja tuo Marin, pystyyn kuivanut hiiren näköinen pissis ja yrittää olla joku viisaampikin.
        Avustajat tekevät työt ja rouva leikkii bileprinsessaa.
        Mikä ihmeen vimma hänellä on julkkispiireihin tunkeutua, vaikkei tunne edes kaikkia, haluaako julkkikseksi enemmän kuin työnsä puitteissa jo on.

      • Anonyymi

        Ei voi sanoa varmaksi!

        Älä äänestä niitä. Ne ovat vasureita nykyään. Tämä oli kehoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä äänestä niitä. Ne ovat vasureita nykyään. Tämä oli kehoitus.

        Älä selittele kehotuksilla, uhkailemalla yritit vaikuttaa vaalitulokseen. Se onkin ainoa keino porvarin voittaa vaalit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo toisten syyttely on silmiinpistävää demareilla, vieläkö joku hupsu äänestää noitakin?
        Itse jos viitsisin äänestää, niin kepu tai kokoomus, niistä löytyy vastuunkantajiakin.
        Lopetin vaan äänestämisen pari vuotta sitten, mulle riitti tuo laji.

        Ja tuo Marin, pystyyn kuivanut hiiren näköinen pissis ja yrittää olla joku viisaampikin.
        Avustajat tekevät työt ja rouva leikkii bileprinsessaa.
        Mikä ihmeen vimma hänellä on julkkispiireihin tunkeutua, vaikkei tunne edes kaikkia, haluaako julkkikseksi enemmän kuin työnsä puitteissa jo on.

        sannalla on kuulemma valtava elämännälkä, sdpläisen mukaan, ymmärtäähän sen, iso palkka ja varaa olis nyt ensimmäistä kertaa tavaraan sun muuhun ja ikä painaa päälle, tämä on kova maa, jossa kaikki ei lähde samalta viivalta suinkaan, sanna sattu osumaan oikeaan rakoon ja kukapa ei yrittäisi ottaa siitä irti kaiken mahdollisen

    • Anonyymi

      Aikuinen ihminen, jolta vaaditaan harkintakykyä dokaa parikymppisten somejulkkisten kanssa jauhobileissä itsensä räkäkänniin. Hän on vanhin tuosta porukasta ja sitten syyllistetään jotain parikymppistä joka ilmeisesti vuoti videon. Siis aivan käsittämätöntä missä maailmassa elämme. Tämä akka haukkuu boomereita jotka näkevät kusetuksen läpi.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista oli myös Hymy lehden artikkelissa että kännisekoilu videoita olisi paljon ja kohu ei jää tähän.

      • Anonyymi

        Ihanaa,nyt on puhuttavaa työpaikalla.tämä yhdistää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa,nyt on puhuttavaa työpaikalla.tämä yhdistää

        Tykkään😅 En tykkää työasioihin keskittymisestä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa,nyt on puhuttavaa työpaikalla.tämä yhdistää

        Ehtiikö niitä vanhuksia hoitaa enää ollenkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tykkään😅 En tykkää työasioihin keskittymisestä!

        Tyypillinen boomeri.

    • Anonyymi

      Joutuu bilettämään, jos kaikkeen on kovat halut: viina, seksi, huumeet jne.

      • Anonyymi

        Elämme hyvinvointivaltiossa. Perustarpeiden tyydyttäminen ei ole rikos, vaan jokaisen oikeus.

    • Anonyymi

      Persut ja muuta Pietarin trollit riehuvat täällä.

      • Anonyymi

        Minä persuna kannatan natoa.

      • Anonyymi

        Marin tanssii Putinin syliin! Mitä enempi pääministeri Marin käyttäytyy typerästi, sitä tyytyväisempi Venäjäkin on!

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin tanssii Putinin syliin! Mitä enempi pääministeri Marin käyttäytyy typerästi, sitä tyytyväisempi Venäjäkin on!

        Älkäämme olko kuin Venäjällä tai Turkissa. Jo siksi pitää kannattaa Sannaa.

      • Anonyymi

        Ei vaan Suomen🇫🇮 kansalaiset, jotka ovat huolissaan, että pelaako Sannan päihdeongelma putinistien 👺 pussiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin tanssii Putinin syliin! Mitä enempi pääministeri Marin käyttäytyy typerästi, sitä tyytyväisempi Venäjäkin on!

        Oikein hyvä. Tyytyväinen Venäjä ei hyökkää. joten ei tarvitse alkaa tappamaan venäläisiäkään.

        Minä pelkään ihmisyyteni puolesta. Jos joutuu aloittamaan venäläisten tappamisen, saatan alkaa pitämään siitä niin paljon, että en osaa lopettaa venäläisten tappamista sittenkään kun pitäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan Suomen🇫🇮 kansalaiset, jotka ovat huolissaan, että pelaako Sannan päihdeongelma putinistien 👺 pussiin

        Puti- ja venäjänistien pussit ovat tyhjät, ovat itse puristelleet niistä jo kaikki tipatkin katsellessaan hajalle ammuttuja ukrainalaislapsia ja äitejä.

        Länsi teroittaa viikatetta leikatakseen ne pussit pois!

    • Anonyymi

      Juhliko ilman miestään. Aikamoinen pakkaus löytyy vakavaa naamaa työssään esittävän naamion takaa.

      • Anonyymi

        Ainahan se juhlii ilman miestään. Mies hoitaa lasta kotona. Ilmari on parempaa bileseuraa.
        Mutta miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan se juhlii ilman miestään. Mies hoitaa lasta kotona. Ilmari on parempaa bileseuraa.
        Mutta miksi?

        Omamieson kiltisti odottamassa puhtaassa kodissa ja lapsi hoidettuna, kun äiti vääntäytyy hieman saaneena aamu seitsemän jälkeen juhlista ”ehjää” kotiin.

        Satun tuntemaan omakohtaisesti tämän naistyypin. Valehtelevat ja käyttävät miehensä hyväntahtoisuutta sääälittä omien himojensa mahdollistajana.

        No entäs sitten. On tuo toisinkin päin monissa perheissä ja ennen vasta olikin.

        Sanna tuo piristävää vaihtelua elämänmenoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan se juhlii ilman miestään. Mies hoitaa lasta kotona. Ilmari on parempaa bileseuraa.
        Mutta miksi?

        ilmari antaa koksu-Sannaa kakkoseen.........................................Uusivarta hieroi tätä horoa jalallaan ykköseen ja horo hyppi silmät koksusta seisoen kiimasena

    • Anonyymi

      Eihän tuossa näytetty mitä väität.

    • Anonyymi

      Klaus Schwab on nyt raivoissaan. Ei muilla pitänyt olla oikeutta litistellä häntä.

      • Anonyymi

        Varmasti.

        Mutta jos swappi kiehuu smägmissään, niin kuka sitten tästä hyötyy?

        ...kuka tän kansan alkoi pelastaa täystuhopaskan polulta?

        sauli..?!

        Ei voi olla totta, sauli löysi sittenkin yhteyden suomalaisuuteensa.

        huhhuh mikä käänne.

        Aivan tajuttoman kovaa settiä jos sauli nousee tässä kaikessa vielä Suomen pelastajaksi ulkoosanelluita wef, bilderberg, ven, kinuskit, sotilasliitto ja muilta täystuhopaska-aikeilta.

        Jos noin käy, jos noin tässä käy, niin minä istun EKn niille portaille kyltti kädessä jossa lukee että: "ilmaista talousneuvontaa tarjolla saulille, kun kerta kansan jo itsetuhon tieltä herätti". Vai onko tässä vielä suuremmat tahota taustalla luomassa nyt Suomeen sitä infamoussii valtatyhjiötä asettaakseen itsensä taikka haluamansa saulisannojen tilalle?

        kuka?
        city of london /vatik. suoraan?

        kuka näitä virittelee Suomelle - ja ovatko hyväksi vaiko pahaksi olemassaolon näkövinkkelistä.. hyvin vaikea arvioida.

        ...

        ..vai onko kyseessä itse Jumala..

    • Anonyymi

      turvallisuus poliittinen tilanne (ja muutenkin ) edellyttää vakaata elämän tyyliä, ollut päinvastoin

      • Anonyymi

        sanna, sanna on hyvä ihminen ja muilla on pahoja aikeita jotka ulkoosannallesanellaan.

        siksi epätasapainoisuus. sääli, älä tuomitse

    • Anonyymi

      Vaikuttaa vahvasti että Sannasta halutaan eroon.
      Biletys ja se julkisuuteen, ei ollut ensi kerta.

      Onko tarkoitus herätellä kansaa?
      Talous sakkaa, suhteet poltettu Venäjään ja talvi tulossa.

      • Anonyymi

        Venäjän hyökkäys, koska asiallinen heidän tienaamansa viisumikielto puree.

        Me Suomalaiset ja Sanna ei antauduta.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa vahvasti että Sanna haluaa eroon. Urastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa vahvasti että Sanna haluaa eroon. Urastaan!

        Toivottavasti vetää johtopäätöksen ja eroaa. Kyllä on niin surkea pääministeri kuin olla voi.

      • Anonyymi

        Sanna myös syytti jokaista venäläistä tuosta sodasta. On totta että valtaosa varmastikin hyväksyy tuon hirmuretken Ukrainaan, mutta on olemassa paljon niitä jotka vihaavat puttea sydämensä pohjasta. He pakenee ryssästä henkensä kaupalla. Ja meidän pääministeri haukkui koko kansan.

        Voiko tuo olla jopa kiihottamista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko tuo olla jopa kiihottamista?

        Vassut kohkaa juuri näistä vihapuheista eniten. Olisiko peilin paikka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna myös syytti jokaista venäläistä tuosta sodasta. On totta että valtaosa varmastikin hyväksyy tuon hirmuretken Ukrainaan, mutta on olemassa paljon niitä jotka vihaavat puttea sydämensä pohjasta. He pakenee ryssästä henkensä kaupalla. Ja meidän pääministeri haukkui koko kansan.

        Sanna Ukkola kirjoittaa osuvasti aiheesta Iltalehden jutussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa vahvasti että Sanna haluaa eroon. Urastaan!

        Sekä perheestään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa vahvasti että Sanna haluaa eroon. Urastaan!

        erittäin todennäköisesti totta. aidostikin

      • Anonyymi

        Luoja herättelee kansan, tällä?

        huh hhuh.

        Tuolloin Suomen tilanne on jo aidosti melkoinen.

      • Anonyymi

        Ilmastonmuutos se on tulossa eikä talvi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Ukkola kirjoittaa osuvasti aiheesta Iltalehden jutussa.

        Olikohan kolumni kirjoitettu valmiiksi jo ennen kuin video julkaisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastonmuutos se on tulossa eikä talvi.

        Totta! Ilmastonmuutos ei ole vain tulossa, se on jo täällä

    • Anonyymi

      Ihanasti ravistelee myös avioliitto-instituutiota.

      • Anonyymi

        miksi, ilmiselvä vapaa aviosuhde. ei vikaa

    • Anonyymi

      tuntuu siltä että kaikki itseensä kyllästyneet nutturapäiset naapureita kyttäävät mummot ovat pahoittaneet mielensä ja huutavat pahaa oloaan nyt täällä.
      ethän sinä vaan ole tällainen mummo?

      • Anonyymi

        Ethän sinä vaan ole uskollinen Marinin trolliarmeijan jäsen joka yrität puolustella humalassa heilunutta Marinia joka kiehnäsi kapakassa viereiden miesten sylissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ethän sinä vaan ole uskollinen Marinin trolliarmeijan jäsen joka yrität puolustella humalassa heilunutta Marinia joka kiehnäsi kapakassa viereiden miesten sylissä?

        Kyllä nämä kehtaa =D Vaikka Marin olisi päivällä super kännissä, konttaisi kadulla ja yrjöäisi kadulle laatat, aina näitä puolustelijoita vaan löytyy, ihkuuu Mariiin <3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ethän sinä vaan ole uskollinen Marinin trolliarmeijan jäsen joka yrität puolustella humalassa heilunutta Marinia joka kiehnäsi kapakassa viereiden miesten sylissä?

        Ainoo kysymys tuossa on se, että nousiko �lisesti ottaen kuinka monella. Koska sen voin sanoa, että minulla olisi jäänyt hiekkaleluni nolona piiloon pepunreikääni.

    • Anonyymi

      Normaalia elämäniloa, ei shokeeraa.

    • Anonyymi

      Olisiko Sanna bipo?

      • Anonyymi

        lievästi, koska perustoimintakyky säilyy koko ajan. hiukan sosion opittuja kehyksiä; mutta muuten pelkästään alhaisia terveystasoja, kuukaudessa ja kymmenes päiväs jeesittävis täyseheeksi asti jos haluisi vaa tutustuu hiukan itseensä ja kehittyy.

    • Anonyymi

      Sanna haluaisi olla kuin missi. Monet ovat huomanneet että yhdennäköisyys Martina Aitolehdon kanssa on ilmeinen. Leukalinja samanlainen. Martinalla parempi vartalo. Marin ei yllä missitasoon. Käytös molemmilla samanlaista! Ovatko sukua?

      • Anonyymi

        Eli yhtä rumia molemmat, ei missityyppiä. Missin pitäisi olla kaunis, nykyisin vaan kaikki torikat osallistuvat kisoihinkin. Kauniit loistavat poissaolollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli yhtä rumia molemmat, ei missityyppiä. Missin pitäisi olla kaunis, nykyisin vaan kaikki torikat osallistuvat kisoihinkin. Kauniit loistavat poissaolollaan.

        Molemmat hieman miehekkäitä

    • Anonyymi

      Luulisi että viettäisi vapaansa lapsensa kanssa.

      • Anonyymi

        Lapset viettävät mieluummin vapaata, välimatkapäiviä

      • Anonyymi

        Hän on valittanut, että ei jää aikaa olla lapsen kanssa eikä voi edes uimarannalle mennä hänen kanssaan, kuitenkin on aikaa juosta festareilla ja bilettää joka viikonloppu minta päivää putkeen.
        Oliko lapsi edes siellä Italian lomamatkalla, lehdessä mainittiin vain puoliso ja muu seurue, pitikö sielläkin olla valtion maksamat turvamiehet mukana?

        Outs,nyt on paha. Traumat toistuvat polvesta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on valittanut, että ei jää aikaa olla lapsen kanssa eikä voi edes uimarannalle mennä hänen kanssaan, kuitenkin on aikaa juosta festareilla ja bilettää joka viikonloppu minta päivää putkeen.
        Oliko lapsi edes siellä Italian lomamatkalla, lehdessä mainittiin vain puoliso ja muu seurue, pitikö sielläkin olla valtion maksamat turvamiehet mukana?

        Turvamiehet ovat mukana kaikkialla niin kauan kuin hän on pääministeri. Ja niin pitkääkin olla.

    • Anonyymi

      Ei kyllä ihan korkettia Pääministeriltä👎. Vaikka juhliskin vapaalla niin seuravalinta🤗.????.

      • Anonyymi

        Seurahan valitaan aina sen perusteella minkä kanssa kukin itse sillä hetkellä resonoi?

    • Anonyymi

      oooooh enpä olisi uskonut

      Sanna Marin on Suomen bilekuningatar

      • Anonyymi

        On, sanna todella on tuota.
        Mielenkiintoiseksi tästä tekee sen, että näyttäisi olevan jopa koko maailmankin.

        Harvassa on videonsa nähnyt mies juuri nyt, joka ei tahtoisi sannalta näitä sanoja:

        "nyt on ainoastaan sinun vuorosi, et sinä minua omista!"

        mukaanlukien putin.

        tätä tilaisuutta voitaisiin hyödyntää Suomen etuja ajatellen hyvinkin paljon..

    • Anonyymi

      Marin osoittaa lapsellisella uhmakkaalla käytöksellään, että pääministerin pesti ei sovi hänelle. Muu ammattitaitokin on olematonta, toistaa haastatteluissa ulkoa opeteltuja ympäripyöreitä latteuksia sanomatta mitään oikeasti. Marin vielä kertoi bilekohusta haastattelussa, että hän aikoo jatkossakin elää samalla tavalla.

      Demarit suojelevat surkimusta, hävetkööt.

    • Anonyymi

      Tinni sanoi että kaikki nuuhki jauhoa jopa Sanna !

      • Anonyymi

        Kun alkaa leipomaan, kannattaa jauhojen tuoreus tarkistaa aistinvaraisesti, raaka-aineiden laatu vaikuttaa leivonnaisten onnistumiseen.

    • Anonyymi

      Olennaista on, kumpaan SDP luottaa enemmän bilehumppaan vai letkajenkkaan?

      • Anonyymi

        Kokoomuslaiset hyppivät jo tasajalkaa tappituntumalla. Oropn ilme kertoo, miltä se tuntuu.

    • Anonyymi

      Lindman sanoi: "Marinilla on SDP:n eduskunnan luottamus", mutta onko muiden puolueiden !?
      Kepun Pylväs kielsi puoluettaan kommentoimasta asiaa ! Tuokin on erikoista "ryhmäkuria" !
      Kansan "syvät rivit" eivät pidä ollenkaan tuosta meiningistä, ei ainakaan nämä "boomerit", joita taitaa äänestäjien joukossa olla aika paljon, vielä ihan järjissään olevia vaaliuurnilla kävijöitä !
      ihmiset olettavat, että kansanedustajat ovat "tolkun" ihmisiä, hoitavat kansan maamme asioita, eivätkä "rieku" missään kuvissa ! Tuo video on jaossa pohjoisesta etelään ja yksi "otos", jossa tämä "Tinni" laittaa "jauhopussin" rintsikoihin ja se putoaa lattialle ! Marin sanoi: "En nähnyt mitään huumeita" !!
      Rouva pääministerin pitäisi mennä vielä kasvamaan, pitkään venynyt teini-ikä jäänyt "vaiheeseen" ! Englannin pääministerin "lemppasivat" pois virastaan, samantyylisistä jutuista, hänkin Isä, perheellinen mies !!
      Katsotaan seuraavat vaalit, miten käy SDP:n kannatuksen, vielä me boomerit sinne asti muistamme, ketä kannattaa äänestää !!!

      • Anonyymi

        Ei korppi korpin silmää noki.

      • Anonyymi

        Te nettimöyhkääjät olette kyllä syvältä, mutta kansan kanssa teillä ei ole mitään tekemistä.

    • Anonyymi

      viikon pari tätä veivaamista ja s e on siinä, kukaan ei ota mitään omaa vastuuta mistään, kaikille on vain palkka tärkeää ja siitä pidetään kiinni kuin orava käpystään.

      ei ole suomella johtajuutta.

      • Anonyymi

        On tärkeämpiäkin asioita kuin pääminsterin yksityiselämä. Riittää, että persut tuhlaavat aikaansa sen kyyläämiseen. Me muut voimme keskittyä muuhun.

    • Anonyymi

      Siis SDP:n eduskuntaryhmän kannatus, mutta kysyttiinkö kaikilta !? Kokoomuksen laariin taitaa mennä nyt äänet, jopa Persujen, puhumattakaan KD:n !!
      Vihreät eivät nosta lukujaan, kyllä nyt pitäisi olla joku kurinpito kokous eduskunnassa, en usko, että rouva Pääministeri ei tiennyt mistä lähti nuo kuvat, joku "väläytti", että venäläiset ovat olleet asialla, eivät kai he noin "pöljiä" liene, vaan mistäpä sen 100 %:sti tietää !?
      Ehkä ne ennenkin, mm. Kekkosen aikaan "viettivät juhlaa korvessa", mutta nykyään on tämä media ja "sometus" niin avointa, ettei asiat pysy salassa, oikeastaan hyvä näin !
      Mitähän mieltä on presidentti Niinistö. saisi kyllä pitää Sanna tytölle puhuttelun !!

    • Anonyymi

      Eihän se ole laitonta.

    • Anonyymi

      >> Sannalla on kaksi eri persoonaa <<

      Sannalla on ilmiselvästi luotu jonkun kouluttajan toimesta tietynlainen julkinen imago, joka poikkeaa täysin hänen arki-imagostaan. Tai sitten hän on itse tietoisesti muokannut julkisuus-imagonsa erilaiseksi. Videolla nähty Sanna on varmasti se aito Sanna. Mutta koska aito on jotain ihan päinvastaista kuin se, mitä julkisesti nähdään, niin ei kiitos minulle. Täti-ihminen ei ymmärrä näin suurta ristiriitaa arjen ja työn välillä, vaikka tajuankin, että tottakai se julkinen imago on aina silotellumpi ja korrektimpi kuin arkiminä. Mutta tässä on jo niin iso juopa julkisen ja arkisen välillä, että imagopeli maistuu jo liian pahalta.

      • Anonyymi

        Toiset ovat monipuolisia, toiset yksinkertaisen yksitoikkoisia.

    • Anonyymi

      Haluaisin nähdä virkamiesten naamat ennen pm tapaamista…hih!

    • Anonyymi

      Muut puolueet hallituksessa ovat hiiren hiljaa. Tarkoittaa että hyväksyvät pääministerin toiminnan. Kyllä se audin takapenkki on riittävä kannustin.

      • Anonyymi

        Politikointia.Odotellaan kansan reaktioiden varmistuminen.Aika järkyttyneitä ollaan mutta toki hyvillään.Sataa suoraan muiden puolueiden laariin

      • Anonyymi

        Tuossa edellä siis raportti Venäjältä. Sannan videot saattavat olla eksistentiaalinen uhka: kansa alkaa pitää Putinia ihan tylsänä ja haluaa vaihtaa hänet.

        Me emme kuiitenkaan tule luopumaan Sannasta. Sannassa kiteytyy suomalainen sielu.

    • Anonyymi

      Tämä soppa senkun sakenee!Nyt on oltava kunnon marinadissa keitetty naikkonen jotta kehtaa mennä työpaikalle!!!

      • Anonyymi

        Kuka noista "kohuista" jaksaa mitään piitata, kärsineet totaalisen inflaation.

    • Anonyymi

      Marinin käytös viittaa mielenterveys ongelmiin. Ei tällainen henkilö voi toimia pääministerinä.

      • Anonyymi

        Sannan käytös on kuin ostarin pussikaljajengissä.Onhan heilläkin varmaan mt pulmia.nyt demarit auttamaan sekä ostareille että valtioneuvostoon.

    • Anonyymi

      Teatterin VIP-tila on ollut aina "mylläreiden" suosiossa.

    • Anonyymi

      Eikö Tuksun lapsi otettu huostaan

    • Anonyymi

      Voi voi,niin moni on Suomessa hukkunut alkoholiin.Nykyään vielä ne bilehuuma-aineet.Voi huumaa ja kiimaa!

    • Anonyymi

      Nyt on hyviä meemejä liikenteessä.Tykkään tosi paljon.Katselemme parhaillaan kahvitunnilla.Tässä on kieltämättä oma hauskuutensa.

      • Anonyymi

        Niin, persut tekevät entistäkin vähemmän töitä ja niinpä kustannustaso maassamme vain nousee. Aina siellä laiskotellaan kunhan vain joku ihana tekosyy löytyy.

    • Anonyymi

      Ohoh, minä luulin hänen olevan lespolainen, vaikka saattoi olla niin sekasin ettei itsekkään ollut selvillä suunasta.

    • Anonyymi

      Mitähän lapsi tuumailee äitylistään

      • Anonyymi

        Itkee kotona.

      • Anonyymi

        No kysyppä lapseltasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kysyppä lapseltasi.

        Toivon mukaan ei vielä kiusata.Lapset ovat toisilleen julmia

      • Anonyymi

        Ei kai vain Tuksun tie…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon mukaan ei vielä kiusata.Lapset ovat toisilleen julmia

        NIin ovat, oppivat jo pienenä kiusaamisen persuvanhemmiltaan.

    • Anonyymi

      Aika vahvasti ilmenee persoonan jakautuminen kahteen erilaiseen.Harvoin näkee näin vahvasti eriytyvää.Tämä lehtitietojen perusteella arvioituna.Olisi mielenkiintoista tutkia tarkemminkin.

      • Anonyymi

        Joo, vähän kuin Sannalla olisi kaksi persoonallisuutta.
        Kun saa viinaa, niin menee tolkku ja hallinta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, vähän kuin Sannalla olisi kaksi persoonallisuutta.
        Kun saa viinaa, niin menee tolkku ja hallinta

        Sannan politiikkopersoona on kyllä hyvin asiallinen

      • Anonyymi

        Et taida liikkua bileissä? Siellä näitä eriytyneitä persoonia on enemmänkin, enemmän tai vähemmän kaikki. Voihan sinne mennä neulomuksen kanssakin istumaan kuin kotonaan, ei kukaan kiellä. Pikku telkka mukaan.

        Kokkelinkin voi nauttia piimässä, jos ei muu kelpaa.

    • Anonyymi

      Joku bileissäolijoista tietää paljonkin. Kysykää joltakin oliko aine kristallia vai mitä käytttiin vai mitä ja missä Marin yön vietti tai aamun.

      • Anonyymi

        Joo, paljastuskirjaa odotetaan...

      • Anonyymi

        Milloin joku bilekaveri huumepidätetään

    • Anonyymi

      Bilejengi joraa. Hyvä Suomi ja S anna onkohan valtion velatkin otettu sumussa? Vastuullisuus pitäisi muistaa.

    • Anonyymi

      voi herran jumala taas. ei normaalua kaytosta. hapea!

    • Anonyymi

      80 luvulla oli HiV ja nyt on apinarokko

    • Anonyymi

      Miksi Sannalla on vain aluspaita päällä. Ja onko kainalokarvoja, en näe

      • Anonyymi

        Tärkeitä kysymyksiä. Oletko ollut yhteydessä kehenkään asiantuntijaan?

    • Anonyymi

      Marinin sekoilu on Venäjän hybridivaikuttamista.

    • Anonyymi

      Myöhäinen nuoruus! Kun rakastuu 18-vuotiaana ja alkaa yhteiselämän, opiskelee ja politisoituu vahvasti, niin nuoruushan siinä jää elämättä. Nyt on se menetys hyvä korjata, rahaa riittää biletyksiin. Mies hoitelee kotia ja lasta, ei häiritse juhlimista. Ja äitikin on aina valmis auttamaan, kuten Sanna Marin kertoi hääkesänsä haastatteluissa!

    • Anonyymi

      Eikös tuo ole bilettänyt nuoruudest lähtien, mieskin löytyi jostain räkälästä mihin opiskelijat vähän vitsinä aina menivät. Itse näkisin että jonkinlainen kompensaatio kyseessä, joskus se voi mennä mt-häiriön puolelle. Marinin luonne on sellainen että lähipiirin on varmaan vaikea puuttua tai ohjata, siksi se on nyt tässä tilanteessa jossa ainoat jotka sitä puolustelee on narkit ja muut sekopäät sekä tietysti demarit.

      • Anonyymi

        Isä taisi olla ravintola-alalla. On kuin kotonaan noissa ympyröissä.

    • Anonyymi

      iltalehdessa professirin mielipide, johon helppo yhtya ihan tavalliselle ihmisellekin patee:

      "Voidaanko pääministeriltä odottaa tavallista kansalaista asiallisempaa käyttäytymistä myös vapaa-ajalla?

      – Se riippuu siitä, miten tiukka vaatimus asetetaan. Arvovalta on yksi asia. Viime kädessä tässä on kyse poliitikon uskottavuudesta kansalaisten ja äänestäjien silmissä, ja siitä eteenpäin kansainvälisissä yhteyksissä esimerkiksi neuvotteluissa Suomen edustajana."

    • Anonyymi

      Tässä on tietenkin oikean kohun ainesta, toisin kuin siinä, että pääministeri yksityisasunnossa on viihteellä.

      Avioliitossa olevan henkilön odotetaan käyttäytyvän toisin kuin ihan vaan sinkkuna hummaava bilettäjä. Onko tässä jokin avoin suhde?

    • Anonyymi

      Harmitti että aamun ohjelmissa ei mainittu tästä 4:30 jatkuneesta jatkoista yökerhoissa hyvin humaltuneena estottomana

      Puhuttiin vaan kotibileistä

    • Anonyymi

      Ei voi olla! Ny välähti.

      (Minulla on itselläni päivän paras heitto kerrankin):

      keittiötasolla olleet jauhot olivat tulleet palosammuttimella leikkimisestä, tietenkin!

    • Anonyymi

      Tuossa asemassa vielä noin alas meneekin

    • Anonyymi

      On siinä lapsella varsinainen äiti.

    • Anonyymi

      Milloin vetää jotain muutakin

    • Anonyymi

      Marin ei ollut enää lomalla kun perjantaina 5.8 aloitti juhlinnan joka jatkui sunnuntai iltaan

      Virkarikos

      • Anonyymi

        ei siis ollut enää ollut lomalla, eikä sijaisuuttakaan oltu määrätty.

    • Anonyymi

      Hmm. onko tämä jokin puoluekannattajien taistelukenttä? Itse onneksi en ole minkään puolueen fanaattinen kannattaja, jokaisella on huonoja puolia ja hyviä puolia. Ikävää ja hyvin typerää on, että puolueista riippumatta, oppositio räksyttää, ja hallitus yrittää tehdä asioita. Mitä ihmeen parlamenterismia tai demokratiaa tämä mukamas on? Ratkaisuja pitäisi hakea yhdessä, eikä kalastella ääniä ja yrittää turvata itsensä hyville jatkopestille. Suomi on muuttunut ihmeelliseksi sosialismin ja kapitalismin maaksi, jossa maailmaa rakastavat yrittävät pelastaa maailmaa??? Samalla nykyjohtajat, melkeinpä teinit, tuhoavat lahjakkaasti sitä perintöä, mitä meidän isovanhempamme tekivät meidän eteemme luomalla tukiverkot. Mutta nyt tästä sosiaalisesta hyvyydestä on tullut jokin automaatti, jota ihmiset pitävät luonnollisena??? kaiken huippu on, että sitä tarjotaan muille avokätisesti ja vielä kehutaan??? Älkää katsoko valtionvelkaa, jota asiantuntijat ja päättäjät korostavat, vaan kaivakaa esiin kokonaisvelka (valtio, kansalaiset, pikavipit, opintolainat, takaukset jne) näemme velan olevan 500-700 mrd eur!!! niin huomaatte, että "vauras Suomi " on myytti, ja siten meidän tukemme Eurooppaan on enemmän kuin naivia....

      • Anonyymi

        ka. .6TEur velat kuitataan vielä kaikella valtionrajojen sisäpuolella olevalla omaisuudella.
        :(

    • Anonyymi

      Kuka viitsisi selvittää päivän kokkelin hinnan suoraan toimistolta? Puhelu nauhoitukseen ja lankaan. Senkin voisi kysyä, jos ehtii, että minkä kokoisiin annoksiin pulverijauhot on teillä siellä jaettu.

      https://sdp.fi/fi/yhteystiedot/pirkanmaan-sosialidemokraatit/ Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry
      pirkanmaa.sdp.fi
      Hämeenpuisto 28, 33200 Tampere
      Faksi (03) 366 4399
      Toiminnanjohtaja Harri Sandell
      p. 050 516 4139
      harri.sandell(ät)sdp.fi
      Järjestösihteeri Pia Hänninen
      p. 045 119 5255
      pia.hanninen(ät)sdp.fi

      Ja vielä bonuskysymys, että bilettääkö Sanna myös tänään ja huomenna?

    • Anonyymi

      Sanna: "Itse en ole huumeita käyttänyt". Tämä itseensä kohdistunut puolusteleva ja epäilyistä irtiottava lausahdus ja sellaisena kuin Sanna sen ilmaisi, antaa myös viitteitä siitä, että hän on tiennyt kavereidensa huumeiden käytöstä. Ja koska Sanna on osoittanut olevansa villi irroittelijapersoona, se jättää myös epäilyjä siitä, että hän on satunnaiskäyttäjä. Ekstaasiahan tuollaisissa menoissa usein suositaan.

    • Mutta mikä jeesustelu ja parran pörinä olisikaan jos kyseessä ei oliaikkaan ollu bileprinsessa, keski-ikäinen pissaliisa ikäkriisin kourissa, vaan joku vakavasti otettava oikeistopoliitikko pitkän viinapullon jälkeen aamuyön pikkutunneilla keskustelemassa epävirallisesti yritysjohtajien kanssa kravatti olkapäällä, niinku kekkosen aikaan oli tapana....

    • Anonyymi

      No kun hän on vielä siinä iässä, tekee niin mieli. Mitä sitä tuomitsemaan.
      Jättäisi nyt ne vastuulliset hommat muille, ja siirtyisi bileprinsessan hommaan oikein täyspäiväisesti. Kyllä seiska pitää esillä, joka viikko jotain uutta.

      • Anonyymi

        Pitäisikö hänen viettää enemmän aikaa vaikka ikäistensä eikä teinien kanssa, niin voisi ehkä vähän viisastuakin ja tulla vastuuntuntoisemmaksi.

    • Anonyymi

      Miten meidän pääministerimme kehtaa mennä seuraavaan tärkeään neuvotteluun?
      Entä pystyvätkö vastaneuvottelijat nauramatta yleensäkään neuvottelemaan.

      • Anonyymi

        Selän takana supina kuuluu

        Taitaa jäädä EU - virka saamatta

    • Anonyymi

      ...niin Marinista, varmaan ottaa pisteet kotiin. Mediapelissä pitä muistaa, että kaikki julkisuus on hyvästä, myös huono ja monasti se vastaa pr:ää onkin, koska se leviää kulovalkean tavoin, ja jota siivittää tämänkaltaiset sivut. Oikeastaan vastustajat heittävät bensaa liekkeihin, ja siten hyödyttää vastapuolta tahtomattaan, ei aina tosin. Koska ihminen on eläin ja sellainen yksinkertainen vielä, tehdessään oletuksia, ovat usien siksi täysin vääriä.
      Kuitenkin tässäkin, hämmästyttävää ja samalla täysin ymmärrettävää on SDP:n puoluejohdon tuki, toki, koska Sanna on tällä hetkellä puolueen johtotähti ja sopiva kasvatti Eu:hun, johon Marinkin tähyää. Toki 700 000-800 000 eur asuntovelka johtaa siihen, että normi kansanedustajan pesti ei tahdo riittää, vaan on tähdättävä korkeammalle, Eu:hun. Kuitenkin, unohtuu, että nykyinen "tähteys" perustuu pääministeryyteen, jota ulkonäöllä petrataan, on vaarallinen yhtälä. Jos henkilö muistetaan kivanäköisenä, ilman sisältöä, ei pitkälle pötkitä. Etenkään Eu:ssa, sometähteys ei riitä, jos aidosti halutaan koviin paikkoihin. Tosin siellä on "palkintokomissaari" pestejä, joihin sitten istutetaan entisiä pääministereitä, jotka ovat eräänlaisia marionettinukkeja Eu:n ytimessä. Toki täytyy palkita niitä tahoja, jotka ovat varmistaneet, että Suomi on nettomaksaja ja takaamassa velkoja, vaikka varaa ei enää olisi. Näinhän aina on ollut ihmiskunnan alusta lähtien, tahtipuikkoa vetävät muut mitä normi-ihmiset eivät tunnut tajuavan, etenkään suomalaiset.

    • Anonyymi

      Vähän pakko kiehnätä, kun oma ukko lapsenlikkana ja Ilmari on miehiin päin suuntautunut..

    • Anonyymi

      Marin vakava "työnaama" vaikuttaa aika koomiselta nyt kun tietää minkälainen bilehile siellä taustalla luuraa.

      • Anonyymi

        Miten niin? Tuollaisiahan me kaikki olemme. Naamari valitaan tilanteen mukaan.

        Itse teet ihan samoin.

      • Anonyymi

        Joillakin on useampia "rooleja" arkipäivänä ihan omana, aitona itsenä olemisenakin. Sinulla on ehkä vain yksi rooli ja yksi ilme. Säälittää!

    • Anonyymi

      Tässä näemme, että tässä kohdin medioille, Suomen hallitukselle ja Eduskunnalle on annettu käsky olla tuomitsematta ansiottomasti Suomen valtion pääministerin palkkaa nostavaa, pelkkää globaalin, Suomeen ja suomalaisiin nähden vieraan vallan maailmantalouden alaisena toimivaa, vastuutonta, poliittista huijaria, oman kansansa työn tulokset kansaltaan varastanutta ja ne pitkin maailmaa, eri rikollisille heittänyttä, pelkkää ala-arvoista huume- ja talousrikollista.

      Pääministerillä on tietysti oikeus, tiettyyn rajaan asti elää nk. omaakin, henk.koht. elämäänsä, mutta kaiken aikaa muistaen, että kaikissa teoissaan ja valinnoissaan, juhliessaankin hänen on valvottava omaa käytöstään. Hänen tekonsa ovat aina pääministerinä tehtyjä tekoja.

      Hän itse halusi ja suostui Suomen tasavallan pääministeriksi. Hän on myös tietoinen, että Suomen oma kansa ei ole häntä hyväksynyt. Demarit, eri vaalipetoksilla nostatettiin muka vaalivoittajiksi. Hän kokosi hallituksensa nimenomaan heistä, joilla oli kansan pienin kannatus.

      Suomen sosiaalidemokraattinen puolue, tp, hallitus ja eduskunta siis hyväksyvät kaikki hänen tekonsa, antaen niille tukensa. Heidän pm:nsä saa tehdä ihan mitä tahansa!

      Timo Soini aikoinaan sytytti kirkossa kynttilän itse, omien äitiensä murhaamille syyttömille vauvoille ja joutui tästä syystä eroamaan Suomen hallituksesta.

      Näiden horojen vatsoissa eivät pienokaiset olleet turvassa. Heidänkin ainoa turvansa, äiti, hylkäsi heidät. Tapatti heidät ja salli heittää sairaalan roskiin. Kuinka itse vauva sitten varsinaisesti kuoli, vai kuoliko hän edes heti? Lopetettiinko edes, vai sallittiin kuolla kituen? Mihin kaikkeen häntä käytettiin, äitinsä hylättyä hänet ja luovutettua julmille lääkäreille?

      Mutta Soini, ainoa, joka "yksityishenkilönä" sytytti kirkossa kynttilän heidän muistokseen, haluttiin erottaa Suomen hallituksesta. SUOMEN HALLITUKSESTA. Hallitus edustaa laajemmin koko valtiota ja kansaa ja tämän mukaan myös valtio ja kansa tuomitaan. Yksilöt voidaan sekä armahtaa tai tuomita, mutta hallituksen teot ovat SUOMEN teot. Tällöin maan ja valtion, kansan kokonaisuudessaan, Jumala joko siunaa tai tuomitsee.

      Tässä, Suomen poliittisessa monistandardisuudessa Soinia syytettiin "ministerinä tehdystä teosta". Ministeri ei siis saisi uskoa Jumalaan, tuomita lastenmurhia, mutta tunnustaa kylläkin Saatanaa! Marin kavereineenhan on saatananpalvoja, videolla näkyy tämän joukkion käsieleitä. Nuo samaan joukkoon kuuluvat muutkin henkilöt, flow-festivaaleilla ovat Marinille ystäviä.

      Tehtyä ei saa enää koskaan tekemättömäksi, mutta jokaisesta teostaan, jopa sanastaankin joutuu ihminen kerran Jumalan edessä vastaamaan. Pahasta, Jumalan tahdon vastaisesta sanastaan, mutta myös Jumalan tahdon mukaisesta, hyvästä sanasta. Mitä ja minkä hengen sanoja ihminen on suoltanut, tai: jättänyt sanomatta, silloin kun niiden AIKA oli. Ihmisen olemuksesta johtuen on väistämättä ollut / olemassa / tulemassa sekä hyviä että myös pahoja aikoja ja hetkiä. Elämämme koostuu... AJASTA.

      Saarn. 3: 1-8 (mahd. Kuningas Salomo:)
      1. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
      2 Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
      3 Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
      4 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
      5 Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
      6 Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
      7 Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
      8 Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

      Saarn. 3:17 Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.

      Pelkkä pahan karttaminen ei riitä, vaan toisaalta myös hyvän tekemisen karttamisesta tullaan kerran tuomitsemaan.

      Jeesus sanoi / sanoo:
      Matt. 4:4 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka JUMALAN suusta lähtee'."

      Matt. 16:23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, SAATANA; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".
      ~~~
      Matt. 12: 36-37
      36 Mutta minä sanon teille: JOKAISESTA turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
      37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan VANHURSKAAKSI, ja sanoistasi sinut tuomitaan SYYLLISEKSI."

      Jeesuksen veli, Jaakob, kirjoitti vajaat 2000 vuotta sitten:
      Jaak. 4:17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.
      *

    • Anonyymi

      Vähänkö nauratti kun YLE uutistenkin oli pakko linkittää oma Marinia koskeva pääuutinen tälle Seiskan sivulle. Aivan varmasti syö arvovaltaista YLE:n uutistoimittajaa siteerata jälleen kerran Seiskaa mitä tulee poliittiseen journalismiin! Hahaha!!!

      • Anonyymi

        Sanna Marin edustaa nyky Suomalaista EU etuineen.
        Suomessa valtion virat jaetaan poliittisten puolueiden
        jäsenille. Suomessa on virkailija korruption huipussaan.
        5% kansasta on puolueiden jäseniä.
        70% Suomen virkailijoista on puolueiden jäseniä
        www.Transparensy International.

        Suomea hallitsee aivoinvaliidit Arkadian mäeltä.

    • Anonyymi

      Työaikana humaltuneena, joko jauhoista tai viinasta ja vielä pääministerinä. Älyäis edes ottaa lopputilin.

    • Anonyymi

      Miten tuossa asemassa vielä noin alas asti mennyt

    • Anonyymi

      Uskottavuus on nollassa.

    • Anonyymi

      Olemme omassa demariyhteisössä keskustelleet asiasta ja päättäneet erota puolueesta. Marin ei ole hyvä pääministeri kohuineen. Jatkoilla oli vielä tanssinut sylitanssia vieraiden miesten kanssa.
      Säälin aviomiestä ja lasta.
      Marin oli peruuttanut lomansa ja juhli liian railakkaasti ja näyttävästi työaikana. Olikohan nyt puhelin mukana? Demareiden pitää nyt näyttää hänelle ovea.

      • Anonyymi

        Ilkka Kanervakin erosi tai erotettiin tekstiviestien takia. Minusta nämä biletykset lähes teinien kanssa työajalla, viinoineen, jauhoineen ja sylitansseineen, ovat paljon vakavampaa ajattelemattomuutta, ja vielä PÄÄMINISTERILTÄ.

      • Anonyymi

        Hupsista, puolue tuli väärin. Siis persuista päätimme erota. Perustamme oman buumeripuolueen. johon voi liittyä vain iän ja aseman asettamilla ehdoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hupsista, puolue tuli väärin. Siis persuista päätimme erota. Perustamme oman buumeripuolueen. johon voi liittyä vain iän ja aseman asettamilla ehdoilla.

        Varmasti moni muukin eroaa perussuvakeista kun sannukka kännisekoilee jatkuvasti ja vielä enemmän aiheuttaa vahinkoa selvinpäin? kun on töissä.

    • Anonyymi

      Marin ole kiltti ja eroa. Pärjäät varmasti hyvin jossakin muussa tehtävässä se on nähty. mutta pääministeriksi sinusta ei ole.

      • Anonyymi