Marin siivonnut SDP:n

"Siivoaminen on hänelle samantapaista hermolepoa kuin taannoin Juha Sipilälle (kesk) nikkarointi tai Alexander Stubbille (kok) pitkät lenkit.

Harrastus, jonka parissa pääsee jos nyt ei aivan Ruisrock- niin vähintään Flow-tilaan.

Muun siivottavan puutteessa Marin on iskenyt silmänsä myös demarien ulkopoliittiseen linjaan.

Melkoisesti pölyä sinnekin on kertynyt pitkinä ystävyys-, yhteistyö- ja kaasuputkivuosina.

Varsinainen suursiivous tehtiin jo keväällä, kun Sdp kääntyi lähes yhdessä yössä Suomen Nato-jäsenyyden kannalle.

Muutama 60-lukulainen jäärä vähän nikotteli, mutta lopulta koko vanha Venäjä-politiikka kipattiin ilman suurempia tuskia historian roskalavalle.

Korkeintaan muutama kissankarva muistuttaa enää ajasta, jolloin Putinin kanssa vielä matkattiin sopuisasti samassa Allegrossa.

Viime aikoina Kesärannan to do -listalla on ollut päällimmäisenä itäturistien viisumivapaus – tai oikeammin sen kumoaminen.

”Ei ole oikein, että venäläiset voivat matkustaa, tulla Eurooppaan, Schengen-alueelle, olla turisteja, katsella nähtävyyksiä, kun Venäjä tappaa ihmisiä Ukrainassa”, Marin jyrähti Pohjoismaiden pääministerikokouksessa Oslossa hiljattain.

Samanlaisia puheenvuoroja on viime aikoina kuultu paljonkin persuilta ja kokoomuslaisilta.

Omista kaikki eivät sen sijaan ole olleet innoissaan. Erkki Tuomioja varoitti sormi pystyssä Nato-Sannaa riistämästä naapurin oppositiolta yhtä henkireikää. Toisen demaritaatan, Kimmo Kiljusen, mukaan viisumikielto tekisi Venäjästä suorastaan toisen Pohjois-Korean.

Sdp: katto korkealla, seinät leveällä ja lattiassa ammottava sukupolvien välinen kuilu."

https://suomenkuvalehti.fi/mielipide/siivousintoilija-marin-polytti-puolueensa-venaja-politiikan-alta-paljastui-ammottava-sukupolvien-valinen-kuilu/
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Marin on muuttanut SDP:n nato-kiimaiseksi WEF-puolueeksi.

Äänestä
  • höpö höpö-

    Äänestä

Vaihtanyt ryssännuolemisen jenkkien nuolemiseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Siivoaminen on hänelle samantapaista hermolepoa kuin taannoin Juha Sipilälle (kesk) nikkarointi tai Alexander Stubbille (kok) pitkät lenkit.

Harrastus, jonka parissa pääsee jos nyt ei aivan Ruisrock- niin vähintään Flow-tilaan.

Muun siivottavan puutteessa Marin on iskenyt silmänsä myös demarien ulkopoliittiseen linjaan.

Melkoisesti pölyä sinnekin on kertynyt pitkinä ystävyys-, yhteistyö- ja kaasuputkivuosina.

Varsinainen suursiivous tehtiin jo keväällä, kun Sdp kääntyi lähes yhdessä yössä Suomen Nato-jäsenyyden kannalle.

Muutama 60-lukulainen jäärä vähän nikotteli, mutta lopulta koko vanha Venäjä-politiikka kipattiin ilman suurempia tuskia historian roskalavalle.

Korkeintaan muutama kissankarva muistuttaa enää ajasta, jolloin Putinin kanssa vielä matkattiin sopuisasti samassa Allegrossa.

Viime aikoina Kesärannan to do -listalla on ollut päällimmäisenä itäturistien viisumivapaus – tai oikeammin sen kumoaminen.

”Ei ole oikein, että venäläiset voivat matkustaa, tulla Eurooppaan, Schengen-alueelle, olla turisteja, katsella nähtävyyksiä, kun Venäjä tappaa ihmisiä Ukrainassa”, Marin jyrähti Pohjoismaiden pääministerikokouksessa Oslossa hiljattain.

Samanlaisia puheenvuoroja on viime aikoina kuultu paljonkin persuilta ja kokoomuslaisilta.

Omista kaikki eivät sen sijaan ole olleet innoissaan. Erkki Tuomioja varoitti sormi pystyssä Nato-Sannaa riistämästä naapurin oppositiolta yhtä henkireikää. Toisen demaritaatan, Kimmo Kiljusen, mukaan viisumikielto tekisi Venäjästä suorastaan toisen Pohjois-Korean.

Sdp: katto korkealla, seinät leveällä ja lattiassa ammottava sukupolvien välinen kuilu."

https://suomenkuvalehti.fi/mielipide/siivousintoilija-marin-polytti-puolueensa-venaja-politiikan-alta-paljastui-ammottava-sukupolvien-valinen-kuilu/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu