Venäjä on erittäin tyytyväinen suomalaiseen mediaan

Kaukana takana ovat ne suomettuneisuuden synkät päivät, jolloin saimme lukea Pravdan ja Izvestijan sivuilta Moskovan syvästä tyytymättömyydestä suomalaiseen tuolloin vapaaseen mediaan.

Sitten vuoden 1991 ei rajan takaa ole kuulunut mitään moitetta suomalaiselle medialle, vain hiljaista tyytyväistä hyrinää. Koko suomettuneisuuden kauden erittäin vaikeaa ollut rajat ylittävä yhteistyö venäläisen median kanssa on vihdoin alkanut sujumaan täysin kitkatta. Uusimman esimerkin erittäin loistavasta ystävyydestä ja avunannosta saimme eilen ja toissapäivänä. Suomen mediavienti Suureen Itänaapuriimme kasvoi taas yhdellä videonpätkällä, jonka suomalainen media jälleenmöi. Vientituote oli tuotettu hyvin pitkälti suomalaisista raaka-aineksista, mutta energia ja into sen tuottamiseen on laadusta (aihevalinta, suttuisuus, äänimaailman sekavuus) päätellen peräisin itärajan takaa. Venäjälle tunnetusti kelpaa ihan mikä tahansa, joten turhaa laadunvalvontaa on vältetty myös viejän, eli suomalaisen median, puolelta.

Onkin siis ihan kohtuullista, ettei mediaamme enää kutsuta suomettuneeksi. On sille osuvimpiakin nimiä.
889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun median rattaat voitelee oikein verisellä öljyrahalla, niistä kuuluu vain normaalia erittäin kovaa kitinää, narinaa, valitusta ja parkua. Hukkuvien avunhuutoja, erilaisten palojen rätinää, sairaiden voivottelua, vammautuneiden valitusta, heippa-lappujen ääneenlukemista, rääkättyjen eläinten ja ihmisten tuskanhuutoja, rikoksen uhrien nyyhkytystä, läheisensä menettäneiden itkua, hylättyjen ja huostaanotettujen lasten parkumista, salaametsästettyjen eläinten luiden kolinaa, pommituksissa tai maanjäristyksissä sortuvien rakennusten ryminää, sammahtaneen humalaisen pohjaanpolttaman perunakattilan kitkerää hajua rappukäytävässä.

Eipä ihme, että tuo äänimaailma on niin samanlainen kuin siellä, mistä kaikkein verisin öljyraha tulee. Se peittää alleen kysymyksen, mitkä ovat sen rahan reitit.

Äänestä

Silloin Suomi-aikoina Pravda ja Izvestija moittivat suomalaisia tiedotusvälineitä nimeltä mainiten suurin piirten joka viikko. Yleisin tyytymättömmyden aihe oli mediamme länsisuuntautuneisuus. Se siis aikana, jolloin joka viikko tuli radiosta myös Näin naapurissa-ohjelma, jonka kertoman mukaan Neuvostoliiton maataloustuotanto oli paljon tehokkaampaa kuin suomalaisten kepujen maataloustuilla pyöritetty harrasteviljely.

Nyttemmin emme ole moitteita kuulleet enää lainkaan. Venäjän medialla ei tietenkää ole tarvettakaan huomautella ulkopoliittisesta linjastamme, kun lukuisat tahot median kovaan ääneen kaiuttamina ovat ilmaisseet syvän huolensa ulkosuhteidemme kahden peruspilarin järisemisestä irtipoikki muutaman vapaailtaansa viettäneen naisen tanssinjytkeestä. Mahdollista sodanjulistusta odotetaan sekä Venäjältä että Turkista, joille kummallekin tämä tapahtuma on eksistentiaalinen uhka.

Monet idän- ja diktatuurisuhteistamme huolestuneet tahot ovatkin huomauttaneet, että suomalaisten korkeissa tehtävissä toimivien naisten pitäisi vaihtaa vanhojen miesten silmin liian tiukkoina nähdyt housunsa niitäkin tiukempaan itsesensuuriin.

Ei ihme, jos Venäjällä ajatellaan, että vihdoinkin ne ovat oppineet sen, mitä koko Neuvostoliiton ajan yritimme heille opettaa.

Äänestä

Kas, palstan "kansalaiset" eli maksetut trollit ja toimittajat eivät haluakaan keskustella. Sen sijaan käyvät kirjoittelemassa omiin ketjuihinsa viestejään yrittäen epätoivoisesti muuttaa kirjoitustyyliään luodakseen kuvaa keskustelusta.

Äänestä

🤣🤥

Äänestä

Idänsuhteiden kehittäminen on aina tärkeää, ainakin näin sodan aikana.

Äänestä

Medvedeviltä tulee varmasti kiitosta. Juha Sipilän parhaita kavereita, koskettelevat toisiaan valokuvissa.

Äänestä

Mediavaihto Venäjän kanssa on kasvanut taas tänäkin vuonna.

Äänestä

Venäjä on suomalaisen median paras kaveri. Muita kavereita sillä ei olekaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaukana takana ovat ne suomettuneisuuden synkät päivät, jolloin saimme lukea Pravdan ja Izvestijan sivuilta Moskovan syvästä tyytymättömyydestä suomalaiseen tuolloin vapaaseen mediaan.

Sitten vuoden 1991 ei rajan takaa ole kuulunut mitään moitetta suomalaiselle medialle, vain hiljaista tyytyväistä hyrinää. Koko suomettuneisuuden kauden erittäin vaikeaa ollut rajat ylittävä yhteistyö venäläisen median kanssa on vihdoin alkanut sujumaan täysin kitkatta. Uusimman esimerkin erittäin loistavasta ystävyydestä ja avunannosta saimme eilen ja toissapäivänä. Suomen mediavienti Suureen Itänaapuriimme kasvoi taas yhdellä videonpätkällä, jonka suomalainen media jälleenmöi. Vientituote oli tuotettu hyvin pitkälti suomalaisista raaka-aineksista, mutta energia ja into sen tuottamiseen on laadusta (aihevalinta, suttuisuus, äänimaailman sekavuus) päätellen peräisin itärajan takaa. Venäjälle tunnetusti kelpaa ihan mikä tahansa, joten turhaa laadunvalvontaa on vältetty myös viejän, eli suomalaisen median, puolelta.

Onkin siis ihan kohtuullista, ettei mediaamme enää kutsuta suomettuneeksi. On sille osuvimpiakin nimiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu