Pääministeri osoitti, että virka-aikana, työaikana, saa ryypätä ja olla niin humalassa, että ei edes muista kuinka paljon on juonut. Siis kaljat ja viinit nyt työpaikan kaappeihin ja sieltä voi naukkailla mielensä mukaan. Jos joku siitä rupeaa syyttelemään, niin kyllä Sanna pelastaa.
Ruvetaan kaikki ryyppäämään virka-aikana
7
218
Vastaukset
- Anonyymi
Vain vasemmiston ja vihreitten poliitikot saa ryypätä virka-aikana.
- Anonyymi
Joo, oikeiston ja keskustan väki vaan omalla ajalla ja omilla kustannuksillaan. Samalla on pakko puuttua raskaalla kädellä oikeiston nuorten kaiken aikaa etenevään raitistumisen, sillä pian tällä menolla viinan myynnistä saatavat verot eivät riitä rahoittamaan vasemmiston työssäryyppäämistä.
Joku roti tähän on saatava. Ai, olipa unohtua, erityisesti upm:n tehtaitten tuottama tikkuviina on parasta viedä suoraan Hakaniemeen puoluetoimistolle. Turha sitä on Rajamäen kautta kierrättää.
- Anonyymi
Kaiken se kestää/kaiken se kärsii! Meinaan Pääministeri hupakon aviomies……..
- Anonyymi
Ei vaan ryypätään kaikki kaiken aikaa. Eihän siihen kukaan voi puuttua, koska Pääministerikin ryyppäsi virka-aikana.
- Anonyymi
Eikä muistanut mitä kuiskattiin korvaan, vaikka kyseessä olikin suudelma kaulalle!
- Anonyymi
Se kuiskaus saattoi olla "Älä juo enempää". Kuka tietää, kun Pääministeri itsekään ei muista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kuiskaus saattoi olla "Älä juo enempää". Kuka tietää, kun Pääministeri itsekään ei muista!
Tuskin Olavi nyt omassa humalassaan moisia kuiskisi. Pointti on se, että kaulaan ei yleensä kuiskita. Eihän Marin sille voi mitään jos Olavi kiehnää (minusta näyttää että Marin yritti vähän työntää Olavia jopa pois) , mutta olisihan se nyt hyvä myöntää ihan oman uskottavuuden takia mitä videolla näkyy. Toisaalta huono sitä nyt on myöntää kun on jo kerran siitä kommentit antanut. Toki voinut hätäseen katsoa videon eikä huomaa oleellista kohtaa, on varmaan parempaakin tekemistä kuin katsella omia bilevideoita. Eihän nuo asiat toki yleisölle kuulu mitä bileissä tapahtuu ja miten kotona menee, mutta arghhh. ei saa puhua ei-totta jos pa7kat on jo housussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703