Mitä enemmän kypsyn, sitä enemmän ymmärrän filmien huonot puolet

Tämä kirjoitus on pikemminkin kaikista käsikirjoitetuista ja näytellyistä elokuvista, faktaan tai fiktioon perustuvia. Dokumentit ovat asia erikseen.

Olin joskus ennen hyvin aktiivinen leffaan menijä. Suosikkielokuvani perustui fantasian kirjasarjaan. Olin juuri siinä iässä jossa visuaaliset erikoisefektit, toiminta ja romanssi vetosi minuun.

Sitten toisaalta kyseiset elokuvat saivat minut tarttumaan niihin kirjoihin ja tutustumaan niiden hienovaraisempiin ja vivahteikkaampiin ilmaisukeinoihin. Tulin hyvin tietoiseksi elokuviin tehtyihin muutoksiin mutta ensimmäisissä elokuvissa jotka näin erot eivät olleet vielä merkittäviä.

Vuosia myöhemmin elokuvasarjaa jatkettiin ja erot alkoivat olla jo suurempaa luokkaa. Silloin olin jo hyvin tietoinen kirjojen ja elokuvien eroista ja ne alkoivat olla jo suurempia. Itse tapahtumiakin muutettiin mutta en enää kuulunut filmien varsinaiseen kohderyhmään vaikka kirjat yhä upposivatkin minuun.

Pidin enemmän kirjan hahmojen sisäisestä maailmasta, pienistä mutta suurista ajatuksista joita on hankala tulkita elokuvan ruudussa jonka aika on luonnollisesti rajoitettu. Kaipasin niihin myös fantasiasta huolimatta (jossa on omat fysiikan lakinsa) myös enemmän arkea ja realismia, sellaista johon voi samaistua tavallisena päivänä.

Halusin filmien olevan myös uskollisempia lähdemateriaalille. Nyt sarjaa jatketaan yhä mutta spoilereista päätellen käsikirjoittajien ns. "taiteellinen vapaus" on tehnyt eroista edelleen pahempia. Toiveeni on että sivuilmiönä edes osa katsojista löytää myös kirjat.

En sano etteikö hyviä elokuvia olisi edelleen mutta ainakin kirjoista tehdyt elokuvat ovat olleet viime vuosina todella huonoja. Yhtiöt jotka tekevät ne tuntuvat haluavat pikemminkin tavan lypsää kuuluisia sarjoja viimeiseen senttiin, sen sijaan että olisivat uskollisia lähdemateriaalille tai edes hahmojen olemukselle.

Tai sille että keksisivät jotakin omaa, jotakin alkuperäistä. Heille on realiteettia tärkeämpää on sarjoihin samaistettu helppo raha, ja niihin keinotekoisesti lisätty ryminä, draama ja seksi. Hiljaisuus, heikkous ja filosofia ei tunnu myyvän.

Mutta kaikki ei ole silti menetetty. Jotkut jotka ovat itsekin luovia haluavat sen sijaan turvautua "labor of love" (suom. rakkauden työ) -ajattelutapaan. He tekevät itse oman taiteenalansa luomuksia jotka perustuvat suoraan kirjoihin.

Kuvataiteessa maalatun hahmon ulkonäön ei tarvitse perustua kenenkään elävän näyttelijän ulkonäköön vaan mielikuvitukseen. Mahdollisuudet ovat siinä rajattomat.

Kirjallisuudessa voidaan lisätä tilanteita jotka olisivat mahdollisesti tapahtuneet, itse päätarinaa muuttamatta. Lisäten kauniita vivahteita jotka eivät välttämättä toimisi ruudussa.

Musiikissa ei tarvitse tyytyä vain elokuvien soundtrackeihin vaan jos on säveltäjän taipumuksia niin siitä vain.

Kaikki he voivat tehdä asioita jotka eivät kuulu elokuvien rajoitettuun aikaan, ja vetoavat useamman ikäisiin. Ei rahan vuoksi vaan siksi että rakastavat aihetta. Viime kädessä he muokkaavat kuvaa eniten.

Näin kasvoin, ymmärtäen että elokuvat eivät olekaan virheettömiä. Mainokset eivät tosin sellaista kerro, tai tekijöiden motiiveja.

⸻ ♫✧♫ ⸻

♫ Moonlight Haze — The Dangerous Art of Overthinking:
https://open.spotify.com/track/48Jv9AwKPtlzuHdsrwxQAz?si=2f9b1da064684a65