Millainen isä jättää lapsensa?

Onko sellaisesta ihmisestä tehtäviin, joissa on vastuussa monien ihmisten asioista. Tätä vain mietin.
1057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tietämissäni tapauksissa nainen on käyttänyt kivaa tarjolla olevaa yhteiskunnan tukea siihen, että lapsen isä on savustettu ulos lapsen elämästä.

Tämän paikkakunnan sossut tekee jopa rikoksia tuohon äidin tukemis hommaan.

Tähän päälle onnistuessaan sitten akat kertoo, että isä hylkäsi lapsensa.

Näin se vaan menee.

Äänestä

Ei voi yleistää, naisia/miehiä löytyy moneen junaan,,,
Toisaalta tänäkin päivänä nainen on edelleenkin vahvoilla huoltajuus erokiistoissa vaikka ei olisi sovelias vanhemmuuteen.

Minä mies, yksinhuoltaja ja kateellinen perheellisille pareille jotka eronneet sopuisasti lapsen edun mukaisesti.

Äänestä
  • Joo, naiset on vahvoilla. Yleensä huonosti voivan lapsen taustalta löytyy häiriintynyt lapsen äiti, joka pitää lapsen "näpeissään".

    Oikea tasa-arvo olisi myös lasten etu.

    Äänestä

Noinkin voi tietenkin olla. Tosin on tilanteita missä äitiä kiinnostaa enemmän muut miehet, eikä kyse olekaan ollut isän lähtemisestä tai vastuuttomuudesta. Silloin isin on luovutettava ja tyydyttävä siihen vaikka tahtoa ja taitoa olisikin ollut. Naiset saattavat olla hyviä salaamaan vuositolkulla menemisiään. Sellaistakin on.

Äänestä
  • Näissä lasten jutuissa kyllä kaatuu silleen kaikki kulissit, että tuo nyt on ihan samantekevää, että oliko exä kuinka pitkään ja kenen kanssa kunhan lapsilla on kaikki mahdollisimman hyvin..

    Äänestä

Poliittikojen pitäisi olla vastuullisia ihmisiä!

Äänestä

Kun poliitikot näyttävät esimerkkiä, niin kansa tekee samaa perässä.

Äänestä
  • Kansa on tunnetusti typerää. Kenen vika se on?

    Äänestä

Ehtiikö Halla-aho edes eduskuntaan rietasteluiltaan?

Äänestä

Hyvä johtaja voi olla huono aviomies tai vanhempi. Niin voi käydä, kun mennään naimisiin, koska kaikki muutkin niin tekevät. Se on äärimmäisen typerää. Yhtä typerää on arvioida henkilön kykyjä perhesuhteiden tai niiden puutteen perusteella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko sellaisesta ihmisestä tehtäviin, joissa on vastuussa monien ihmisten asioista. Tätä vain mietin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu