Suomen eduskunta ajaa kaikki

koko kansan ja veronmaksat käyhyyteen yli mielisillä päätöksillään, joihin ei ole perusteita. Sy ei ole venäjän sota, se ei voi olla syy kaikkeen mitä suomess tapahtuu.

Suomesta tehdään kovaa vauhtia kehitysmaa, jossa kellään kansalaisella ei ole mitään omaisuutta, ja kaikki asuvat kadulla tai savimajoissa. Siltä tämä näyttää, hintoja ja maksuja nostetaan päättömsti, mutta palkkaa ei haluta maksaa eikä etuuksia, eikä niitä nosteta.

On typerää kenenkään luulla että ihminen ei käyhtyisi sillä, että kun tulot pysyy samana, ja maksut nousee, ja ruoka ym eläminen. Sen tietää jo lapsikin että se yhtälö on älytön.
tahalteen tehdään kahtiajako, rikkaat ja köyhät. Bilersanna vaan kännää kansan piikkiin, eikä ole meistä huolissaan.

Tämän hetkinen köyhyys ei ole kansalaisten vika. Jos olisi, kansan pitäisi itse nostaa elinkustannuksia ja laskea omia palkkojaan, silloin se olisi omaa syytä. Nyt sannabilehile on vastuussa, mutta ei ehdi kun kapakassa pitää riehua kuin teini.
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta+kun+köyhä+kuolee+kylmyyteen+tai+nälkää+niin+valtio+säästää+rahaa+joten+eduskunta+juhlii+kun+pääsee+köyhästä+eroon.+Työmarkkinatuki+nousi+20+euroa,+ruuan+hinnat+nousseet+30-70+%.

Äänestä
  • Niin, sehän oli tuon jutun pointti. Kansasta halutaan päästä eroon, tavalla tai toisella. Suomessa normaalia elämää ei saa elää kuin yritysjohtajat, eduskunta, pakolaiset, kaikki muu on turhaa. Kansalaisesta yritetään päästä eroon nostamalla elinkulut niin krkooeaksi, etei kellään ole siihen varaa. Sairaanhoito ajetaan alas, sinne jo valitaan ketkä saa hoitoa. palveluita ei ole joka kaupungissa, autot halutaan pois , kukn kaikilla ei ole varaa ostaa upouutta sähköautoa.

    Pikkuhiljaa meitä ajautetaan kohti katuja ja nälkään ja savimajoihin.

    Äänestä

Syyllisiä on kaikki poliitikot. Joka ikinen ministeri tekee päätölsiä niin, että suomi joutuu kaieksta maksuumieheksi. Sitten selitellään ja valehdellaan, ja huijataan ja pidetään kansaa tyhmänä. Kaikki ilmastomuutokset, sähköautot, valtion omaisuuden myynnit on pelkkää kusetusta, Aivan kuin makuntien yhistymiset, sote, korona, palveluiden parantaminen, taksilaki,... aivan kaikki menee uudistusten jälkeen pieleen, ja kansa maksaa.

Mitä tekee eduskunta, , ei mitään muuta kun kurjuuttaa kansaa ja nostelevat omia palkkoja ja etuuksia.
Lentelevt sinne tänne, mutta kansa ei saisi lentää, ajelevat autoilla, mutta kansa ei saisi ajaa... kansan pitäisi tehdä töitä, mutta he itse eivät tee....

Hävettää olla suomalainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

koko kansan ja veronmaksat käyhyyteen yli mielisillä päätöksillään, joihin ei ole perusteita. Sy ei ole venäjän sota, se ei voi olla syy kaikkeen mitä suomess tapahtuu.

Suomesta tehdään kovaa vauhtia kehitysmaa, jossa kellään kansalaisella ei ole mitään omaisuutta, ja kaikki asuvat kadulla tai savimajoissa. Siltä tämä näyttää, hintoja ja maksuja nostetaan päättömsti, mutta palkkaa ei haluta maksaa eikä etuuksia, eikä niitä nosteta.

On typerää kenenkään luulla että ihminen ei käyhtyisi sillä, että kun tulot pysyy samana, ja maksut nousee, ja ruoka ym eläminen. Sen tietää jo lapsikin että se yhtälö on älytön.
tahalteen tehdään kahtiajako, rikkaat ja köyhät. Bilersanna vaan kännää kansan piikkiin, eikä ole meistä huolissaan.

Tämän hetkinen köyhyys ei ole kansalaisten vika. Jos olisi, kansan pitäisi itse nostaa elinkustannuksia ja laskea omia palkkojaan, silloin se olisi omaa syytä. Nyt sannabilehile on vastuussa, mutta ei ehdi kun kapakassa pitää riehua kuin teini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu