Raataja pastorit

Anonyymi

Heillä on niin pieni lauma paimennettavana, että he joutuvat raatamaan muissa tehtävissä kuin seurakunnallisissa sellaisissa.

Raataja pastorit ovat ulkoistaneet myös suurimman osan tehtävistään maallikoille, jotka ilman palkkaa tekevät työtä ja pastori saa siitäkin maallikkojen tekemästä työstä rahallisen korvauksen.
Pastorit oikein raatavat, mutta vain mielikuvituksissaan tai sitten ehkä kesämökkiensä kimpussa tai asuntojensa remonttihommissa, jotka nekin on ulkoistettu jollekin puoliammattilaiselle puoli-ilmaiseksi.

Pastorit raatavat, mutta sohvallaan television ääressä.
Eräskin adventtikirkon pastori raatoi television edessä niin ahkerasti, että unohti käydä tarpeellaan ja sitten kun tavara oli jo lähes housuissa, niin pastori kirmasi ulkohuussiin ja kaatui kusikupla otsassa niin pahasti, että lonkka murtui.
Pastori melkein kuoli omalle pihalleen, koska pastorin lempiasento on olla makuulla.
Pastori onkin parhaimmillaan vaakatasossa ja mieluummin vielä siten, että hänellä on pari metriä hiekkaa pään päällä.

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Harvoimpa pastoria näkee edes työpäikallaan.

      • Anonyymi

        Harvoinpa kirjoitetaan ilman m-kirjainta.

    • Anonyymi

      Minusta on raukkamaista ilvehtiä toisen onnettomuudella! Repliikki sanoo enemmän kirjoittajasta kuin asiasta.

    • Anonyymi

      Luuk. 23:40 Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?"

    • Anonyymi

      Mat 23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

      • Anonyymi

        Naurattaa nämä yhdenjakeen pimpeli poooom saarnaajat. Tyhjät kellot kalkkaa.
        heko heko. Siinä se pimpeli pom on niin tekemisissään onnellinen. Saikin tuomittua ja polleena paukuttelee henkseleitä polvihousuissaan. Sitä se uskonnollisuus teettää.
        Pistä pari kierrosta helvetin tulta - pökköä pesään ja hekumoinnin hurmaa siitä lisää, sehän on sinunkaltaistesi älynystyrän saavutusta. pimpeli pppooooooom

    • Anonyymi

      Masturbointi on meidän pastoreidenkin helmasyntinä.
      Sen verran itserakkaita me olemme. Me ihailemme myös omaa ääntämme ja siksi haluamme olla äänessä ja esillä.

      Pastorinne ja rehellinen sellainen.

    • Anonyymi

      "Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
      - koskee pastoreita / loisia

      Millainen mahtaa olla pastorin työviikko "adventtitotuuden valossa"?

      • Anonyymi

        Rauhoituhan nyt !

      • Anonyymi

        No, miksi valitat. mene adventtikirkkoon ja 2 tuntia viikossa töitä ja lopun maataan kotona.
        Harmitttaako, kaduttaako valintasi työkentällä, ottaako kupolista?
        Syntiä on helmassa, kun mielikuvitus seppo vahtaa toisten mökillä ja selittää omia tekemisiään toisten synniksi.
        ota näppylähanskat mukaan ja aja rukkisi kivelle, ole onnellinen, sillä sehän sinä näytät olevan.

        pimepeli pooooom

    • Anonyymi

      Jumala rankaisee kirjanoppineita, susia lammasten vaatteissa ja "palvelijoita".
      Näin sanotaan Raamatussa.

      • Anonyymi

        Ajattelitko jumalasi rankaisukirjanoppineen saarnassasi katsella lampaita, millaiset susivaatteitten päällä ne on?
        Yritäpä löytää elämääsi jotain järkevää tekemistä. Tyhjiä kattilakansia voi kyllä paukutella, mutta se on vain ääntä.

    • Anonyymi

      1Tess.2:9 Muistattehan, veljet, meidän työtämme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistamme teille Jumalan evanleliumia. 2Tess.3:8-9 emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenellekkään teistä rasitukseksi; ei niin, että meillä olisi siihen valta, vaan me tahomme olla teille esikuvaksi, että te kulkisitte meidän jälkiämme.

      • Anonyymi

        kilkun kalkun, sanoja vain, kun ihminen yrittää pitää meteliä.

    • Anonyymi

      "Raataja pastorit ovat ulkoistaneet myös suurimman osan tehtävistään maallikoille, jotka ilman palkkaa tekevät työtä ja pastori saa siitäkin maallikkojen tekemästä työstä rahallisen korvauksen."

      No et tosiaan tunne pastorin toimenkuvaa. Pastorin tehtävä johtajana on mahdollistaa seurakunnan toiminta ja olemassaolo. Pastorin kuuluu antaa seurakuntalaisten osallistua. Hänen tehtävänkuvaansa kuuluu antaa maallikoille vastuuta heidän lahjojensa mukaan. Vain huono johtaja yrittää tehdä kaiken itse. Palkkaa ei ole sidottu tehtäviin eikä sitä lisää tai vähennä se, miten paljon seurakuntalaisten osallistuu. Kun seurakuntala on pieni, rinnalle annetaan toinen ja joskus kolmaskin seurakuntala paimennettavaksi.

      "Pastorit raatavat, mutta sohvallaan television ääressä."

      Minun seurakuntani pastorin juoksi vähän väliä vapaaehtoistöissä mm seurakuntalaisten kotona. Hän olikin kova "raatamaan". Minulle hän istutti 40 metriä pensasaita ja kantoi polttopuut puuhuoneeseen sekä osallistui talonrakennustalkoisiin. Sen lisäksi hän kutsui perheeni useaan otteeseen kotiinsa kylään ja tarjosi aterian. Ja välillä hän toi meille ilmaisia ruokakasseja lähes tunnin ajomatkan päästä.

      • Anonyymi

        "Minun seurakuntani pastorin juoksi vähän väliä vapaaehtoistöissä mm seurakuntalaisten kotona."

        Niin paljon luppoaikaa, että teki kaikkea muuta, mutta ei hoitanut pastorin virkaansa, vaan istutteli toisille pensasaitoja, kantoi polttopuita ja rakenteli taloja ja sitten rakenteli omia talojaan ja teki omat polttopuut ja istutti talonsa ympärille pensasaitoja ja söi ilmaisista ruokakasseista? Ilmainen ruokakassi? Yhtään ilmaista ruokakassia ei ole olemassakaan. Kaikki ruokakassit maksavat rahaa, oli niissä sitten ruokaa tai olivat ne tyhjiä.

        Helppo täällä on anonyyminä kirjoitella paskaa ja esittää hurskasta.
        Minäkin olen astronautti ja lähden huomenna käymään kuussa ja pidän kuussa raamatuntutkistelun sekä rakennan sinne 2 mökkiä kraatterin pohjalle, yhden itselleni ja toisen naapurilleni?

      • Anonyymi

        "Kun seurakuntala on pieni, rinnalle annetaan toinen ja joskus kolmaskin seurakuntala paimennettavaksi."

        Siinä se ongella onkin. Kun siellä kirkossa kävijöiden määrä on helvetin pieni, niin sillä pastorilla on helvetin vähän duunia, vaikka niitä mitättömyyksiä olisikin 3. Silloin pitää tietysti keksiä oheistoimintaa ja pastorit tuntien, he kun ovat laiskoja ja tahtovat päästä mahdollisimman helpolla pelkästään liikuttamalla leukojaan, niin silloin he ajattelevat vain itseään ja palkanmaksajaansa. Tehdään vain se pakollinen, jolla varmistetaan, että palkanmaksu ja se kevyt puuhastelu jatkuvat firmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän teki vapaaehtoistyönsä OMALLA ajallaan. Tiedän tämän, koska olen nähnyt tuon ajan tuntiraporttinsa. Olemme olleet hyviä ystäviä pitkään.

        "Ilmainen ruokakassi?"

        Kyllä, minulle ja pastorille ilmainen. Eu-ruokajakelun lahjoitus ja kauppojen ylijäämää. Ole vain kateellinen kun et muuhun pysty.

        "Helppo täällä on anonyyminä kirjoitella paskaa ja esittää hurskasta."

        Niin, helppo täällä on anonyyminä kirjoitella paskaa adventisteista ja esittää tekopyhää. Mutta totuus sattui kipeästi omaan nilkkaasi. Tai jos ei mielestäsi ollut totuus, niin samaa voi sanoa sinunkin kommentistasi. Mua ei kiinnosta mitä jauhat....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun seurakuntala on pieni, rinnalle annetaan toinen ja joskus kolmaskin seurakuntala paimennettavaksi."

        Siinä se ongella onkin. Kun siellä kirkossa kävijöiden määrä on helvetin pieni, niin sillä pastorilla on helvetin vähän duunia, vaikka niitä mitättömyyksiä olisikin 3. Silloin pitää tietysti keksiä oheistoimintaa ja pastorit tuntien, he kun ovat laiskoja ja tahtovat päästä mahdollisimman helpolla pelkästään liikuttamalla leukojaan, niin silloin he ajattelevat vain itseään ja palkanmaksajaansa. Tehdään vain se pakollinen, jolla varmistetaan, että palkanmaksu ja se kevyt puuhastelu jatkuvat firmassa.

        Et siis osaa suomenkieltä taikka et ymmärrä lukemaasi. Aivan sama mitä paskaa jauhat!

    • Anonyymi

      Kävin melko usein yhden vähän yksinkertaisen talon isännän luona ja hänen piti istuttaa pensasaitaa. Näytin hänelle miten se piti tehdä ja laiton linjalangat valmiiksi ja merkkasin pensaiden etäisyydet. Sanoin, että isäntä voi jatkaa työtä ja istutella rauhassa pensaita sillä aikaa, kun keskustelen uskonasioista talon rouvan kanssa sisällä. Menimme rouvan kanssa talon toiseen kerrokseen ja aloitin raamatun tutkistelun rukousasennossa rouvan takana sänkyä vasten, samalla kun katselin ikkunasta ulos isännän puuhasteluja pensasaitansa kanssa. Rouva valittelikin usein sitä, kuinka hänen ukkonsa on kyvytön makuukammari puuhissa.

      Pastorinne on aina valmis kaikkeen sielunhoidolliseen työhön.

      • Anonyymi

        Ai semmoisia? No minun vaimoni oli mukana istutustyössä kun teki meille ruokaa kesäkeittiössämme ja jutteli pastorin vaimon kanssa mukavia.

    • Anonyymi

      Monet adventtikirkot ovat rapistuneet ja se on totta ettei pastoreita kiinnosta (vastuullaan?) olevien rakennusten remonttityöt.
      ImatrallakinTimo Flinkin seurakunta piti purkaa kelvottomana.
      Käytettyjen autojen kauppaa on jopa tehty Ketaratiellä erään pastorin toimesta. Kyllä ne pastorit jotain rahastakin tekee mutta eivät oikeita töitä ainakaan sinulle rakas pastorin elättäjä.

      • Anonyymi

        kattilankansimies kolkuttaa nyt vanhoja kansia, kun ei ole kalkuttelemisessa mitään uutta.
        Huvittava älymiehen olemus, jossa ei ole muutakuin pimpeli pom - pimpeli pom.
        ja ajan kellossa samaa toistoa pimpeli pom
        Sitä sinä silmät ristissä ja tukka sekasi teet.

      • Anonyymi

        Pastorit eivät ole vastuussa remonttitöistä.

      • Anonyymi

        Ei sitä Imatran seurakuntaa ole purettu mihinkään. Siellä se yhä on.

    • Anonyymi

      Ei meitä adventtikirkon pastoreita kiinnosta muu kuin helppo työ helppo raha.

      • Anonyymi

        Ja seurakuntiemme vanhuksilta sitä rahaa saa, koska he ovat niin yksinkertaisia ja herkkäuskoisia. Kyllä meitä pastoreita naurattaa yhteisissä saunailloissamme. Meitä naurattaa se, kuinka helppoa vanhuksilta on nyhtää rahaa.

        Pastori Tampereelta.

    • Anonyymi

      Kyllä Jeesus tietää millaisia ketkuja ovat nämä kirjanoppineet.
      Lue Raamatusta totuus harhaopeista ja pastoreista.
      Herää..tyys ; )

    • Anonyymi

      Kuinka joku voi edes olla niin pölvästi, että uskoo tällaiseen jenkkipaskaan, jota tämäkin palsta edustaa?

      • Anonyymi

        Se vaatii totista uskoa Jeesusta koskevaan selitykseen vuodesta 1844, sapatin maagiseen voimaan ja tietysti uskoa väärään profeettaan.
        Sellainen usko vaatii totisesti hiukan rahaa jotta voi olla oikeaoppisen lepopäivän viettäjä.
        Adventismissa on kyse kusetuksesta lain avulla.

      • Anonyymi

        Emme me pastorit uskokaan kyseiseen jenkkipaskaan, jota adventismikin edustaa muiden samasta sontakasasta syntyneiden yhteisöjen kanssa.
        Kuitenkin on muistettava se, että paskallakin voi tehdä rahaa ja kun se paska kerran uppoaa joihinkin ja he ovat jopa valmiita maksamaan siitä, niin miksi emme voisi sillä rahaa tehdä?

    • Anonyymi

      Eli pastorien kotirauhaa vahtaava - omin lupineen kulkeva - taas on äänessä.
      ts. laittomuudestsaan kehuu

      • Anonyymi

        Ottaako jokin päästä, kun ei pääse helpon rahan jakohoihin. Kun se noin vuosia aina itkettää.
        Kas, kun kansan apukoululaisia ei päästetä jakokentälle töihin, niin sitä pennosilla sitten räkättää ja luulee olevansa mies.

        Typeryydestä ei saa viisasta ollenkaan,

        Ei minua ota yhtään päähän helppo raha, kun pölvästien antamilla rahoilla ja heidän palkoilla voin puhua paskaa kerran viikossa ja välillä vähän harvemminkin.

        Pastori Helsingistä

        Luuletko olevasi fiksukin? Tule tänne Espanjaan valittamaan. Ei löydy ainuttakaan adventistipastoria Aurinkorannikolta. Mutta ruoka ja asuminen on puolet halvempaa kuin Suomessa...lämmityksestä ja sähköstä puhumattakaan. Ja silti täältä löytyy uskovien yhteisö.

        "Ei löydy ainuttakaan adventistipastoria Aurinkorannikolta."

        Täällä Thaimaassa niitä kyllä on niitä Suomesta lomamatkoille tulleita adventtikirkon pastoreitakin. Ne pastorit kun ovat yleensä sellaisia pienivehkeisiä sekä pienisieluisia ja jotkut niistä ovat poikiin meneviäkin ja Thaimaassa tarjonta sopii heille aika hyvin, kun on vara valita viihdykkeistä. Vietnam on myös yksi pastoreiden suosikkikohteista.

        Täällä on vieläkin paljon halvempaa kuin Espanjassa. Kaikki hinnat kun siellä Espanjassakin ovat nousseet ja varsinkin aurinkorannoilla ne paikalliset osaavat kyniä rahat pois. Asuntojen hinnatkin Espanjassa ovat samaa tasoa kuin Suomessa pääkaupunkiseudulla ja jopa korkeammat. Olen sentään aikaisemmin asunut Espanjassa yli 5 vuotta, enkä sinne enää kaipaa mennä asumaan.

        Missä lie seurassa olet kulkenut. Ei tarvi mennä ostamaan kämppää turistirysistä. Jo hieman syrjemmässä on aidompi paikallismeininki, asunnot selvästi halvempia ja ravintolat sekä ruoka kaupoissa on selkeästi halvempaa kuin Suomessa.

        Ehdoton vaatimus on oma ranta ja sitä rantaa vähintään 100 m.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe