Demarit, en usko eikä kukaan muukaan usko että olisitte pitäneet sitä pääministerin arvovallalle sopivana että Aleksander Stubb tai Juha Sipilä olisi tallustellut festareille nahkatakki päällä, nahkashortsit ja bootsit jalassa sekä maissipiippu suupielessä. Ja he olisivat kännissä tanssineet kapakassa yöllä Tuksu Tukiaisen kanssa kiihkeää ja kuumaa lambadaa yleisön katsellessa kyseistä esileikkiä haavi auki.
Pääministerin arvovalta ja käytös.
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No nyt oli sellainen kommentti, että kahvit meni väärään kurkkuun ja naurusta ei meinannut tulla loppua. Hyvä kommentti kuitenkin ja sossuille ajattelemisen aihetta. Sieluni silmin näkisin Stubin ja Sipilän näin, olisin kyllä kovasti hämmästynyt. Sivistymätöntä olisi kerta kaikkiaan. Lähtöpassit puolueet olisi näille antanut. Heillä on kuitenkin moraali arvot ylemmällä viivalla.