Asiallista, viisasta pohdintaa Lumiolta.

Komiatlehdessä on nyt luettavissa juttu Lumion eroon johtavista syistä, aivan kuten päätoimittaja aiemmin kesällä lupasikin.
Juttu on tehty ilman katkeruutta ja ketään yksityistä ihmistä ei suoraan syyllistetä nimeltä.
Petri Hietamäki on aivan aiheesta esillä sen vuoksi että en tiedä ketään joka ymmärtäisi ja tietäisi hänen motiivinsa ja perusteensa toimia Lumiota vastaan niin kuin hän toimi.
Allekirjoitan Lumion pohdinnan päättäjien sekaantumisesta operatiiviseen päätöksen tekoon ja valmisteluun, tämä tekee sietämättömän vaikeaksi viranhaltijoiden aseman.
Artikkeli on pitkä mutta suosittelen lukemaan sen, se avaa hyvin tämän hetkistä päätöksen teon tasoa kaupungissamme.
7746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kauhavan poliitikot eivät ymmärrä rooliaan. Hehän ovat kumileimasimia.

Äänestä

Tosiasialliset eroon johtaneet syyt pysyivät pimennossa tässä haastattelussa.

Äänestä
  • Kaikkihan on tarinan kerrontaa politiikassa

    Äänestä

Siinä vaiheessa kun poliitikko rupeaa esiintymään asiantuntijana ollaan syvällä ojassa, tässä kohtaan olen kyllä Lumion kanssa samaa mieltä.

Äänestä

Ei yksin kaupunginjohtaja, vaan kaikki kaupungin viranhaltijat valmistelevat ja tekevät esityksiä virkavastuulla!!
He kantavat myös vastuun mahdollisista seuraamuksista huonon valmistelun suhteen.
Luottamushenkilö joka yrittää vaikuttaa asiaan valmisteluvaiheessa ja saatuaan esityksestä mieluisansa , ei tarvi vastata sisällöstä kenellekään koska päätös esityksessä lukee asian valmistelleen viranhaltijan nimi.

Äänestä

Eiköhän siellä ole muutama valtuutettu joka tyydää viranhaltijoita oman kulmakuntansa asioita jonossa ensimmäiseksi laittamaan tästä syystä on kauhavalla virkamies pako ollut jo vuosia.

Äänestä
  • Virkamiespako kiihtyy

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Komiatlehdessä on nyt luettavissa juttu Lumion eroon johtavista syistä, aivan kuten päätoimittaja aiemmin kesällä lupasikin.
Juttu on tehty ilman katkeruutta ja ketään yksityistä ihmistä ei suoraan syyllistetä nimeltä.
Petri Hietamäki on aivan aiheesta esillä sen vuoksi että en tiedä ketään joka ymmärtäisi ja tietäisi hänen motiivinsa ja perusteensa toimia Lumiota vastaan niin kuin hän toimi.
Allekirjoitan Lumion pohdinnan päättäjien sekaantumisesta operatiiviseen päätöksen tekoon ja valmisteluun, tämä tekee sietämättömän vaikeaksi viranhaltijoiden aseman.
Artikkeli on pitkä mutta suosittelen lukemaan sen, se avaa hyvin tämän hetkistä päätöksen teon tasoa kaupungissamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu