Purnausta

ja ihmettelyä.
Ostin Nokian puhelimen,siis kännykän.
Viikko meni alkoi ongelmia,puhelin ei hälyttänyt,
en saanut puhelua lopetettua ,jäi päälle,häiriö ääniä kuului ja puhelin kuumenikin mieles,täni enemmän kuin entinen.
Liikkeeseenhän törmäsin mistä puhelimen ostin ja sieltä ohjattiin toiseen ,Nokian kännyköitä myyvään.
Siellähän sitten koneelle naputeltiin viat ja kun kyselin tilalle puhelinta,sanottiin ,että maksaa
viisi euroa.
Tämä ei mahtunut minun päähäni,olin ostanut viallisen laitteen ja tarvitsen puhelimen,oletin ilman muuta ,että saan korjauksen ajaksi toisen.

Siinä sitten vaihdettiin mielipiteitä ja kai vähän kiukkuiselta vaikutin,kun rauhoitellen selittelivät,että Nokialla ei ole tälläistä palvelua,he joutuvat antamaan oman puhelimen ja tietenkin he haluavat korvauksen.
Siinä sitten päiväilin ja vilautin jo kuluttajaasiamiestäkin,kun minusta viallisen tuotteen tilalle annetaan aina tilalle korvike,korjauksen ajaksi.

Huoltomies kertoi myös, että asia on niin periaatteessa ,että kun asiakas astuu ulos kaupasta on vastuu hänellä.
Tämä soti mielestäni takuu ajatusta vastaan ja intin vain edelleen korvaavaa puhelinta.
Kai he ajattelivat pääsevänsä helpommalla kustantamalla minulle sen viiden euron kännykän korjauksen keston ajaksi.
Raha ei tässä ollut kynnys asia,mutta periaatteessa en voinut hyväksyä asiaa,lienenkö ollut väärässä.
Onko kokemuksia toisilla.

Sitten oletteko seuranneet linnunpöntön elämää ,näin keväisenä pesintä aikana,tähän on nyt hyvä tilaisuus,www.radiosavo.fi.
Siellä sinitiainen on muninut 10 munaa ja nyt seurataan miten hautominen edistyy.
Olin jo huolissani,kun tämän aamupaivän lintu oli pois pesästä,mutta nyt taas hautoo.
Olisipa somaa nähdä poikasten kuoriutuminen ja kotielämää sen jälkeen.
Käykää kurkkaamassa,jos kiinnostaa.

4

533

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toissa jouluna sain joululahjaksi pojaltani Nokia-merkkisen kännykän.
      Se toimi hyvin puolen vuoden ajan. Sitten tyhjeni paristo niin nopeasti, että sain ladata sen joka toinen päivä.
      Menin takuulappuineni liikkeeseen, mistä puhelin oli ostettu ja vaadin uutta tilalle.
      - Ei se niin helposti onnistu, virnisteli kaveri.
      Täytyy ensin tutkia ja korjata jos voi.
      Saisin hakea sen kuukauden päästä.
      Onneksi oli vanha Motorola, joka oli aina toiminut moitteettomasti, joten en ollut ilman puhelinta.
      Kun sain Nokiani takaisin, ei sille varmaankaan oltu tehty mitään.
      Taas liikkeeseen. Kuukauden aikana olin ehtinyt tutustua ruotsalaiseen kuluttajalakiin ja olin valmistautunut "ottelemaan".
      Poika liikkeessä yritti taas samaa juttua, että lähetetään uudestaan verstaalle, mutta minä sanoin että kuluttajalain mukaan minä saan määrätä mitä tehdään: 1) suostua vielä kerjan korjauskierrokseen 2) saada rahat takaisin tai 3) saada uusi puhelin tilalle.
      Poika meni pomon puheille ja tuli hetken päästä takaisin uuden puhelimen, hieman "paremman" mallin kanssa :D
      3510i on toiminut hyvin.

      • annoit varmuutta minullekin,että en horissut.
        Noin juuri se olisi tapahduttava,onhan asiakkaallakin oikeutensa,mitä virkaa muuten olisi takuulapuista.

        Olenpa edelleen jämäkkänä,jos ei asiat korjaannu;))


      • uneton
        SkillaN kirjoitti:

        annoit varmuutta minullekin,että en horissut.
        Noin juuri se olisi tapahduttava,onhan asiakkaallakin oikeutensa,mitä virkaa muuten olisi takuulapuista.

        Olenpa edelleen jämäkkänä,jos ei asiat korjaannu;))

        vihjeestäsi skillan tuosta linnunpöntöstä.


      • uneton kirjoitti:

        vihjeestäsi skillan tuosta linnunpöntöstä.

        varmaan on mukava katsella oikasten kuoriutumista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1437
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      950
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      113
      512
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe