Marin Lahdessa

Piti puheen nyky tilanteesta Suomessa. Paljon on tehtävää ja paljon pitää tehdä. Lopuksi itkien kertoi vaikeassa viikostaan ja tapahtumista. On vähän liian myöhäistä nuo krokotiilin kyyneleet, hän ei saa tehtyjä tekemättömäksi. Toki hän puolustele itseään se oikeus hänellä on. Kuitenkin pääministerinä hänen täytyy pitää huoli, että näitä keskustelua ei tarvi käydä. Emme me suomalaiset katso hyvällä rajua bilettämistä. Ei se ole meidän syy, että hän hilluu epämääräisessä porukassa. Ne kuvat mitä on levinnyt julkisuuteen ovat tyhmyydellä täytetty. Hän on ainoa joka kantaa vastuun omista tekemisistään. Mutta meillä suomalaisilla on oikeus sanoa mielipide hänestä.
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Marin on nyt torilla tekemisissä ihmisten edessä. Boomerit kelpaa nyt lohduttamaan ja halaamaan, vaikka hän pilkkasi heitä ottamaan coolimmin. Taisi pilkka osua omaan nilkkaan. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Oioioioioioi voivoivoi yhyyhyyhyyhy te ootte kamalia, en saa ryypätä, en saa hillua kännissä en saa ajalla omia ryyppyreissuja valtionautolla jne.

Äänestä

Pelkkää teeskentelyä ja säälin kalastelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Piti puheen nyky tilanteesta Suomessa. Paljon on tehtävää ja paljon pitää tehdä. Lopuksi itkien kertoi vaikeassa viikostaan ja tapahtumista. On vähän liian myöhäistä nuo krokotiilin kyyneleet, hän ei saa tehtyjä tekemättömäksi. Toki hän puolustele itseään se oikeus hänellä on. Kuitenkin pääministerinä hänen täytyy pitää huoli, että näitä keskustelua ei tarvi käydä. Emme me suomalaiset katso hyvällä rajua bilettämistä. Ei se ole meidän syy, että hän hilluu epämääräisessä porukassa. Ne kuvat mitä on levinnyt julkisuuteen ovat tyhmyydellä täytetty. Hän on ainoa joka kantaa vastuun omista tekemisistään. Mutta meillä suomalaisilla on oikeus sanoa mielipide hänestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu