Epäiröivät lapset

HS oli tänään kirjoitus , jonka mukaan lapset voivat " kyseenalaistaa" omaa sukupulta, siis suomeksi epäilä syntyperäistä sukupuolta. Artikelissa ei lainkaan pohdita sitä, mistä sellainen johtuu, vaan todetaan, että opettajan kuuluu " vahvistaa" " identitenttiä", eli edistää lapsen sairasta epäröintiä.

Jos lapsi alkaisi kyselemään omaa ihonväriään samaan tapaan, että " olenko oikeasti valkoinan, musta, muunvärinen", niin sitä pidetäisiin varmasti hulestuttavana asiana ja koetaisiin tehdä kaiken mahdollisen, jotta lapsi hyväksyisi itsensä sen värisenä kuin on syntynyt. Mutta jostain syystä näin ei tehdä kun lapsi kyselee omaa sukupuolen merkitystä.

Ei näin voi jatkua iankaiken, jotain pitäisi tehdä, jotta lapset hyväksyisivät oman sukupuolensa, se on samanlainen biologinen kysymys kuin ihonväri.

Jotta tälläisestä päästäisiin eroon, on ryhdyttävä korjaamaan asioita, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Ne ovat:

1. Avioliittolain muutaminen niin, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen sopimus ja liitto.

2. Laki monisukupuolisuudesta ja sukupuolen korjaamisesta muutettava tai peräti kumota.

3. Lapsille ei pidä enää opettaa päiväkodeissa, esikoulussa ja peruskoulussa monisukupuolesta. Parasta on korostaa, että on vain kaksi sukupuolta.

Pride-marseista pitää luopetaa tai ainakaan pääministerin ei pitäisi osallistua sellaiseen, eikä sillä pidä olla suojelijaa.

Ainakin nämä asiat pitäisi korjata, jotta yhteiskunta voisi tervehtyä.

Toinen korjattava laki on ns. vihapuhelaki, joka pitäisi muuttaa täsmälliseksi, niin että tavallinen kansalainen voi tietää, minkälainen puhe on laillista ja mikä ei. Ei voi olla niin, että jonkin lain nojalla voidaan haastaa joku oikeuteen mielipiteen ilmaisemisesta.

Toivon, että eduskunta tryhtyisi jo tämän toimikauden aikana valmistelemaan kyseisten lakien uudistamista.
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu