Demarit ja vasurit alkoi hoitamaan terveydenhuoltoa

Anonyymi

Terveydenhuolto sakkaa pahoin muuallakin kuin päivystyksissä – : Kiireettömän hoidon jonot ovat paikoin jopa kolminkertaistuneet puolessa vuodessa.
Hoitajapula, hoitajien viime kevään työtaistelut ovat sairaanhoitopiirien mukaan kasvattaneet hoitojonoja tänä vuonna.
Useissa sairaanhoitopiireissä hoitojonot ovat pisimpiä ortopedialla. Jonoja on myös esimerkiksi silmätaudeilla, urologialla, naistentaudeilla ja psykiatrialla.
Ongelmia on koko hoitoketjussa, kun hoitajapula näkyy kaikkialla. Jatkohoitoa odottavia potilaita ei voida siirtää tai suunniteltuja leikkauksia ei voida toteuttaa, koska uudet potilaat eivät mahdu osastoille tai siitä eteenpäin maakunnan terveyskeskuksiin.
– Koko ketju sakkaa pahasti.
– Uhkaavat uudet hoitajajärjestöjen työtaistelutoimenpiteet aiheuttavat myös merkittävän riskin hoitojonojen edelleen kasvamiselle.

Sikäli jännää mitä pääministeri tekee -bilettää kuin heikkopäinen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi nainen lyö leikiksi

        Olen mies ja kiinnostunut eräästä naisesta. Ollaan juteltu ja tavattukin, ja mielestäni meillä osuu kemiat hyvin yksiin. Nainen osoittaa kyllä kiinnos
        Tunteet
        76
        3014
      2. Martinan kauden päätöksen seuranta

        Sitten vain seuraamaan kuinka kulkee. Taitaa olla elämänsä kunnossa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        439
        2005
      3. Kerroin kaverille

        Että olen rakastunut sinuun. Se vastasi, että eihän siihen saa rakastua! Sanoin, että no miks ei, ihminenhän se hänkin on.
        Ikävä
        34
        1160
      4. Miten on mahdollista että kassatyttö on päässyt pääministeriksi

        ilman asianmukaista koulutusta ja minkäänlaista pätevyyttä?
        Maailman menoa
        413
        1028
      5. VTV:n exjohtaja Tytti Yli-Viikari haastoi oikeuteen

        entisen työantajansa VTV:n koskien irtisanomistaan. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/da065296-dc16-4395-8a57-082d4408a32f
        Maailman menoa
        38
        945
      6. Kolari vasankarissa

        Taas 2 elämän koululaista osallisena. Ikävää vanhemmille, mutta kun tarpeeksi kauan ajellaan päihtyneenä, kenenkään puuttumatta,voi käydä huonosti. Ai
        Kalajoki
        9
        735
      7. Selviytyjät: Niko Saarinen avautuu yön piinasta: "Kukaan suomalainen ei ole nähnyt niin paljon..."

        Hui, kuulostaa aika ankealta… Nyt oli Nikon vuoro tippua kisasta, mutta hyvin hän veti! Lue Nikon tunnelmat kuvausten jälkeen: https://www.suomi24.
        Suomalaiset julkkikset
        3
        685
      8. Sanna otti 5236 euroa suomalaista kohden uutta velkaa koronan varjolla

        https://yle.fi/ Sossujen politiikka. Ruotsi velkaantui 1 670 euroa/per nuppi. Ruotsissa kuollut 20 000, Suomessa 6 000. Ruotsin väkiluku on k
        Maailman menoa
        222
        660
      9. Laura Huhtasaari sanoi Joe Bidenia seniiliksi twitterissä.

        Suomen tuleva ulkoministeri? https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1576526813328994304
        Maailman menoa
        185
        638
      10. Komistus läheltä

        Sä taidat katsella mua siellä paikassa.
        Ikävä
        33
        612
      Aihe