On muuten iso ero, kun menee vaikka ihan ruokakauppaan ostoksille. Seinäjoella tai ylipäätään missä tahansa Seinäjoen eteläpuolella, pienimmissäkin kunnissa. Lapualla kun kassajonoissa vallitsee tietynlainen röyhkeys, jos tullaan yhtäaikaa jonoon, alkaa häjysti kattominen ja ajatus on vihaiseen tyyliin että "mä olin täs ensin". Yleensäkin Lapualla näkee vihaisen näköisiä ihmisiä, tai ainakin kattotaan häjysti päälle, "mitä tuakin tuas mun eres".
Sen sijaan Seinäjoella, tai vaikka Jurvassa, on taas ihan päinvastainen kulttuuri. Siellä usein huomaa että vastaavanlaisessa tilanteessa, ihmiset on että "mee sä vaan ensin", "eiku mee sä vaan". Ja sitten jompikumpi vähän nolona menee ensin, ja sanoo ettei nyt mun takia olisi tarvinnut.
Ja tämä näkyy ihan kaikes muuskin toiminnas. Lapualla ollaan omaan napaan tuijottajia ja arkipäiväinen yhteisöllisyys puuttuu. Joka asiassa ajatellaan vain, miten Minulle on paras, muilla ei niinkään väliä, kunhan itse saa ja pääsee. Kanssaihmisiä ei oteta ns huomioon Lapualla. Olipa kyse mistä tahansa asiasta.
Käykääpä kaupassa jossain muualla, niin huomaatte, mieluiten etelän suunnassa. Kauhavalla ja varsinkin Härmissä on samanlaista häjyylyä mitä Lapualla. Muualla on normaalimpaa.
Lapualla kattotaan häjysti
15
338
Vastaukset 15
- Anonyymi
Ei tainnut olla aloittajalla maskia?
- Anonyymi00004
Ei varmaankaan? Korona oli tuolloin levinnyt satoihin tuhansiin tartuntoihin ja iltasanomissa julkaistiin jokaisen paikkakunnan tartuntamäärä ja thl julkaisi kuolleiden määrän päivittäin.
- Anonyymi
Mitäs menette lapualaasten markettiin
- Anonyymi
et voi olla tosissas ,,assjoella se vasta tuollaanen kulttuuri on ,,ovat aina vihannee Lapualaisia....assjoki tulisi erottaa muurilla etelä-pohjanmaasta...
- Anonyymi00005
Lapualla ollahan kateellisia pallinaamoja. Siksi tuijotetaan ja puhutaan takanapäin.
- Anonyymi00006
Kuule lapualla miehet katsoo takamuksia jonossa toisten miesten beboja ja iskee silmää jos miellyttää
- Anonyymi00007
Onko niin että härkä könyää härän selkään, vielä tänä iltana.
- Anonyymi00013
Persut ovat aina niin miesten selkään.
- Anonyymi00008
joooooppplpssssss Lapuvalla # MULKOILLAAN # silleen ilkeästi :(
- Anonyymi00009
Samanlaasta se on joka paikas. Vahtaa takaasin, niin siihen loppuu, tai sitten et oo millänsäkään.
- Anonyymi00011
Me lapualaiset olemme vähän parempia ihmisiä.
- Anonyymi00012
Pitää lesiä
- Anonyymi00015
mitä tarkoottaa lesiä ,outo sana Lapualla.käytä juippi kunnon sanoja !
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
mitä tarkoottaa lesiä ,outo sana Lapualla.käytä juippi kunnon sanoja !
No, et taira olla sää lapualta
- Anonyymi00017
Riittäisi edes kun mulkoillaan, vielä äännellään kuin kivikautinen luolamies. Ei puheesta selvää saa kun ajellaan ostoskärryillä toisten nilkoille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231128
- 651023
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93803- 77753
- 44699
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38676- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467