Todistajuuden perusteet murenevat pintaraapaisulla - kiistakysymystä ei ole olemassakaan

Anonyymi

Mitä enemmän järjestön näkemyksiä miettii, sitä vähemmän niissä on mitään järkeä.

Jo perusteissakin mennään aivan metsään. On esimerkiksi kiistatonta faktaa, että ihminen ei ole 6000 vuotta vanha keksintö, vaan tallustellut maanpäällä huomattavasti kauemmin. Tämä tarkoittaa Jt-maailmalle sitä, että mitään Edenin puutarhaa ei ollut 6000 vuotta sitten, mitään ensimmäistä paria ei ollut 6000 vuotta sitten, ja mitään hyvän ja pahan tiedon puutakaan ei voinut olla 6000 vuotta sitten. Näin ollen mitään lankeemustakaan ei ole tapahtunut siten, kuten Jehovan todistajat uskovat.

Samalla se tarkoittaa Jt-logiikkaa jatkaen sitä, että Jeesukselle ja tämän uhrillekaan ei ollut mitään perustetta. Koska ei ollut syntiinlankeemusta, mitään lunastustakaan ei tarvittu.

Järjestön fundamentalistiset näkemykset kumoavat itse itsensä.

Tämän lisäksi pöydälle voidaan nostaa myös se suurin kysymys: kiistakysymys. Siihenhän tämä kaikki mitä maailmassa tapahtuu, perustuu Jt-ajattelussa.

Mutta kun mitään Edeniä tai hyvän ja pahan tiedon puuta ei ole ollut olemassa, mitään kiistakysymystäkään ei koskaan syntynyt. Sen lisäksi koko Raamattukaan ei kerro tällaisesta kiistakysymyksestä mitään.

Ja vaikka Adam ja Eeva olisivatkin olleet todellisia, he eivät missään vaiheessa julistaneet mitään kapinaa Jumalaa vastaan. He eivät missään vaiheessa kyseenalaistaneet Jehovan asemaa. He eivät koskaan väittäneet, että ihminen hallitsee maailmaa paremmin ilman Jumalaa. He maistoivat ainoastaan hedelmää, jota ei olisi saanut maistaa. Jos pikku Eemeli varastaa kaupasta tikkarin, kyseenalaistaako hän poliisin tai kauppiaan aseman? Ei. Hän vain halusi tikkarin.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinhän se on. Todistajuus on eräänlainen tyhmyystesti. Jos todella luulee, että tiede on väärässä alkeellisimmissakin aikamäärityksissä, niin ei muuta kuin kreationismihousut jalkaan ja kohti absurdaniaa.

    • Anonyymi

      Luopioiden suurenmoinen peräilma on totuus. Ärtsoppaa ja hapankaalia naamariin ja jo alkaa pierudemoni laulamaan.

      • Anonyymi

        Voi myötähäpeä... Yksinkertaisuutesi puolesta

    • Anonyymi

      Tällaisia ne kulttien "totuudet" tuppaavat olemaan. Ja siksi niitä ei kultin sisällä saakaan kritisoida, saati punnita objektiivisesti.

    • Anonyymi

      Tästä hyvä keskustelunavaus todistajien kanssa kärryille tai ovelle.

    • Anonyymi

      Ei ole valokopioita tullut vielä, ei laisinkaan taida tulla.

      t. Veikko

      • Anonyymi

        Kerro osoite, niin tuodaan.

    • Anonyymi

      Tervetuloa ainoaan oikeaan kristillisyyteen mukaan!

      • Anonyymi

        Vartiotorni tuonne ainakin 1916 asti kertoi raamatuntutkijoiden oppeja.

        Vasta joskus sen jälkeen se rupesi jehovakanavoimaan jehovalaisuutta.

        Se poikkeaa edellisestä mm. siinä, että on väärentänyt Raamatun.

        Lisäksi se pyrkii salaamaan, eikä myöntämään, raamatuntutkijoiden olemassaoloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me ei salata mitään, ei ainutkaan
        T Veikko

    • Anonyymi

      Olet niin oikeassa.

    • Anonyymi

      Niin, raamatuntutkijat perusti Russell.
      Hänellä oli hanslankari nimeltä Rutherford, joka voitti jäämistön käräjillä, mutta teki semmoisia uudistuksia, kuten poisti seurakunnilta raamatullisen vanhinten valitsemistavan, että kaikki eivät suostuneet, mikä johti uuteen nimikkeeseen JT, osan jatkaessa vanhalla nimellä.

    • Anonyymi

      "Todistajuuden perusteet murenevat pintaraapaisulla - kiistakysymystä ei ole olemassakaan"

      No, jopa on merkillistä sanailua. Aiotko laittaa tuon saman avauksen joka ainoalle s24:n kristinuskomuksien palstalle, mutta vain vaihtaen todistajuuden ko. lahkoihin.

      Mutta Raamatun tarinan jo ensisivut ovat mittavan jumal-narsismin riemukulkua, josta tulee esille tarinan inventoineiden oma profiili, siis ihmisten oma profiili.

      • Anonyymi

        Niin, sopisihan se muillekin fundisuskontoja käsitteleville sivuille. Täällä nyt kuitenkin käsitellään todistajuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sopisihan se muillekin fundisuskontoja käsitteleville sivuille. Täällä nyt kuitenkin käsitellään todistajuutta.

        Sanoo fundisateisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo fundisateisti.

        Kertoisitko ensin, mitä tarkoittaa fundisateisti, niin voin tarkastella osuuko määritelmä minuun? :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoisitko ensin, mitä tarkoittaa fundisateisti, niin voin tarkastella osuuko määritelmä minuun? :)

        Kerro ensin mikä on fundisuskonto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ensin mikä on fundisuskonto.

        No sen voit tarkistaa Wikipediasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sen voit tarkistaa Wikipediasta.

        Sinä aloitit, joten velvollisuus on siirretty sinulle fundisateisti.
        Menikö vellit housuun? Mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sopisihan se muillekin fundisuskontoja käsitteleville sivuille. Täällä nyt kuitenkin käsitellään todistajuutta.

        "Niin, sopisihan se muillekin fundisuskontoja käsitteleville sivuille. Täällä nyt kuitenkin käsitellään todistajuutta."

        No, eipä tuohon tarvitse edes fudista liittää kun tuo asetelma koskee koko kristinuskoa.

        Mutta vastaavia pelkkiä ihmisten kehitelmiä muutkin uskonnot ovat omine teeseineen, porkkanoineen ja raippoineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä aloitit, joten velvollisuus on siirretty sinulle fundisateisti.
        Menikö vellit housuun? Mitä?

        Kiitos vastauksesta. Kertoo paljon hampaattomuudestasi. Jos et osaa käyttää Wikipediaa, niin olet enemmän kuin avun ulottumattomissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin, sopisihan se muillekin fundisuskontoja käsitteleville sivuille. Täällä nyt kuitenkin käsitellään todistajuutta."

        No, eipä tuohon tarvitse edes fudista liittää kun tuo asetelma koskee koko kristinuskoa.

        Mutta vastaavia pelkkiä ihmisten kehitelmiä muutkin uskonnot ovat omine teeseineen, porkkanoineen ja raippoineen.

        "No, eipä tuohon tarvitse edes fudista liittää kun tuo asetelma koskee koko kristinuskoa."

        Kyllä fundismaailma liittyy aivan erityisesti näihinkin kysymyksiin. Useimmat nk. normikristityt eivät pidä Raamatun kirjaimelllista ja fundismaista tulkintaa oleellisena uskonsa kannalta. Esimerkiksi evoluutioteoria ei herätä tällaisten kristittyjen kipupistettä vaan he ymmärtävät, että jos Jumala on luonut maailman, evoluutio kuuluu siihen oleellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Kertoo paljon hampaattomuudestasi. Jos et osaa käyttää Wikipediaa, niin olet enemmän kuin avun ulottumattomissa.

        Ollos hyvä.
        Kiva että kerrot, että sinullakin on jo omat tekohampaat.
        Mutta oma kyvyttömyytesi selittää omin sanoin, mitä on fundisateisti, panee jo nauramaan.
        Mutta toivoa on. Älä kuitenkaan tukehdu pullaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollos hyvä.
        Kiva että kerrot, että sinullakin on jo omat tekohampaat.
        Mutta oma kyvyttömyytesi selittää omin sanoin, mitä on fundisateisti, panee jo nauramaan.
        Mutta toivoa on. Älä kuitenkaan tukehdu pullaasi.

        Ei minua kiinnosta selittää mitä on fundisateismi. Se oli ihan oma termisi. Ja toisin kuin fundisateismista, fundisuskosta on selkeät yleisesti hyväksytyt määritelmät.

        Tässä on edelleen vain sinä, joka ei tiedä mistä puhuu eikä osaa selittää mistä puhuu, vaikka sitä erikseen pyydetään.

        Normipäivä fundisuskovaisuudessa toki noin muutenkin, että varmasti ihan tuttu tunne.

        Ja sinulle tuttu tunne, että fundisateismi on sinulle pelon paikka.
        Mureniko fundisateismimaailmasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinulle tuttu tunne, että fundisateismi on sinulle pelon paikka.
        Mureniko fundisateismimaailmasi.

        Melko lapsellista nytten.

    • Anonyymi

      Pysyvintä jt touhuilussa on Peräilma. Eikä sekään ole kovin pysyvää. Ääni on vain hetkisen ja suurenmoinen tuoksukin pysyy vain jos akkunat on salilla kiinne.

    • Anonyymi

      "Jos pikku Eemeli varastaa kaupasta tikkarin, kyseenalaistaako hän poliisin tai kauppiaan aseman? Ei. Hän vain halusi tikkarin."

      Jos Raamatun jumalallista oikeudenmukaisuutta noudatetaan, varkaus pitää kostaa lisäksi Eemelin lapsille, kun hän niitä aikaan saa, sekä metsän eläimille, jotka myös saavat kärsiä tikkarivarkauden takia. Itse maaperäänkin istutetaan tarkoituksella rikkaruohoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe